Hei!
Rekisteröidyin tänne nyt itsekin, kun olen saanut täältä tosi paljon vertaistukea lukemalla teidän muiden kokemuksia keskenmenosta. Kiitos siitä!
Mulla keskeytynyt keskenmeno, joka kaavittiin juuri ennen juhannusta. Luulin olevani viikolla 12, mutta selvisi että sikiö oli kuollut jo viikolla 8+5. Tuntui kuin maa olisi vedetty jalkojen alta. Olin kuitenkin jo nähnyt viikolla 7 sen sydämen sykkeen ultrassa! Vauva oli tosi toivottu ja yli vuosi yritetty. Tuntui tolkuttoman lohduttomalta ja itkulle ei meinannut tulla ensin loppua. Onneksi 3-vuotias ihana tyttö ja mieheni piti mut jotenkuten järjissäni ja arjessa kiinni, vaikka vaikeaa se olikin.
Pari viikkoa kaavinnan jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että henkisesti olen vahvemmilla ja osasin jo alkaa pienesti toivoa, että kunhan kuukautiset alkaa niin päästään yrittämään uudelleen. Tuntui, että olin fyysisesti toipunut kaavinnasta todella hyvin - vain vähän vuotoa ja vain muutaman päivän ajan. Melkein tasan 2 viikkoa kaavinnasta alkoi kovat menkkamaiset kivut ja luulin että kun vuoto alkoi aamulla, kyseessä oli menkat. Soitin kuitenkin (yksityiselle) lääkärilleni varmistaakseni asian, ja hän sanoi ettei kuukautiset voi tulla noin pian kaavinnan jälkeen. Menin sitten tarkastukseen jossa selvisi ettei kohtu ollut täysin tyhjä. Sain kahtena päivänä otettavat lääkkeet, joiden piti edesauttaa kohdun tyhjentymistä. Ne aiheutti kyllä toivottuja supistuksia, mutta vuotoa ei tullut juurikaan. Ajattelin, että koska lääkärin mukaan kohdussa ei ollut paljon ylimääräistä, se oli tullut kuitenkin ulos. Kunnes sitten pari päivää myöhemmin alkoi järjettömät kivut. Aloitin rajun antibioottikuurin. Nyt kävin jälleen tarkastuksessa ja kohtu ei edelleenkään ole tyhjä! Nyt sitten odottelen huomisaamuun, jolloin selviää onko verestä otettu raskaustesti positiivinen vai negatiivinen. Mikäli se on positiivinen, joudun todennäköisesti uuteen kaavintaan, mutta jos se on negatiivinen niin odotetaan että kaikki ylimääräinen tulee kuukautisten mukana ulos.
Kyllä kurjalta tuntuu. Ottaa taas takapakkia myös tämä henkinen toipuminen kun kroppa ei suostu toimimaan "normaalisti". Alkaa pelottaa josko se enää koskaan toimii normaalisti! Ja mitä jos raskaustesti on negatiivinen? Sitten vaan odotetaan kuumeisesti että menkat alkaa, ja mietitään että tyhjentyykö kohtu vai ei? Ja silti tuntuu aivan hirveältä ajatukselta myös se, että joudun uudestaan kaavintaan. Tämä odottaminen on niin piinaavan tuskaista. Onko kenelläkään ollut mitään vastaavaa kokemusta?
Kaiken tämän päälle jokapuolella tuntuu olevan raskaanaolevia naisia! Voi miten surullinen olo tulee joka kerta, ja sitä jää silmät vedessä tuijottamaan, vaikka samalla haluaa kääntää katseensa pois...
Voimia kaikille!
Emik
Rekisteröidyin tänne nyt itsekin, kun olen saanut täältä tosi paljon vertaistukea lukemalla teidän muiden kokemuksia keskenmenosta. Kiitos siitä!
Mulla keskeytynyt keskenmeno, joka kaavittiin juuri ennen juhannusta. Luulin olevani viikolla 12, mutta selvisi että sikiö oli kuollut jo viikolla 8+5. Tuntui kuin maa olisi vedetty jalkojen alta. Olin kuitenkin jo nähnyt viikolla 7 sen sydämen sykkeen ultrassa! Vauva oli tosi toivottu ja yli vuosi yritetty. Tuntui tolkuttoman lohduttomalta ja itkulle ei meinannut tulla ensin loppua. Onneksi 3-vuotias ihana tyttö ja mieheni piti mut jotenkuten järjissäni ja arjessa kiinni, vaikka vaikeaa se olikin.
Pari viikkoa kaavinnan jälkeen alkoi jo tuntua siltä, että henkisesti olen vahvemmilla ja osasin jo alkaa pienesti toivoa, että kunhan kuukautiset alkaa niin päästään yrittämään uudelleen. Tuntui, että olin fyysisesti toipunut kaavinnasta todella hyvin - vain vähän vuotoa ja vain muutaman päivän ajan. Melkein tasan 2 viikkoa kaavinnasta alkoi kovat menkkamaiset kivut ja luulin että kun vuoto alkoi aamulla, kyseessä oli menkat. Soitin kuitenkin (yksityiselle) lääkärilleni varmistaakseni asian, ja hän sanoi ettei kuukautiset voi tulla noin pian kaavinnan jälkeen. Menin sitten tarkastukseen jossa selvisi ettei kohtu ollut täysin tyhjä. Sain kahtena päivänä otettavat lääkkeet, joiden piti edesauttaa kohdun tyhjentymistä. Ne aiheutti kyllä toivottuja supistuksia, mutta vuotoa ei tullut juurikaan. Ajattelin, että koska lääkärin mukaan kohdussa ei ollut paljon ylimääräistä, se oli tullut kuitenkin ulos. Kunnes sitten pari päivää myöhemmin alkoi järjettömät kivut. Aloitin rajun antibioottikuurin. Nyt kävin jälleen tarkastuksessa ja kohtu ei edelleenkään ole tyhjä! Nyt sitten odottelen huomisaamuun, jolloin selviää onko verestä otettu raskaustesti positiivinen vai negatiivinen. Mikäli se on positiivinen, joudun todennäköisesti uuteen kaavintaan, mutta jos se on negatiivinen niin odotetaan että kaikki ylimääräinen tulee kuukautisten mukana ulos.
Kyllä kurjalta tuntuu. Ottaa taas takapakkia myös tämä henkinen toipuminen kun kroppa ei suostu toimimaan "normaalisti". Alkaa pelottaa josko se enää koskaan toimii normaalisti! Ja mitä jos raskaustesti on negatiivinen? Sitten vaan odotetaan kuumeisesti että menkat alkaa, ja mietitään että tyhjentyykö kohtu vai ei? Ja silti tuntuu aivan hirveältä ajatukselta myös se, että joudun uudestaan kaavintaan. Tämä odottaminen on niin piinaavan tuskaista. Onko kenelläkään ollut mitään vastaavaa kokemusta?
Kaiken tämän päälle jokapuolella tuntuu olevan raskaanaolevia naisia! Voi miten surullinen olo tulee joka kerta, ja sitä jää silmät vedessä tuijottamaan, vaikka samalla haluaa kääntää katseensa pois...
Voimia kaikille!
Emik
