Kun ihminen ei osaa olla mihinkään iKInä tyytyväinen ja mikään ei riitä!!

["Iines"]

Mä olen totaallisesti kyllästyny erääseen kaveriini. Koskaan hänellä ei ole asiat hyvin. Yhtä valitusta ja kitinää. IHAN koko ajan ja joka asiasta.
Meillä molemmilla on isot perheet ja yrittäjä miehet. Sillä erolla että hänellä on isot lapset ja minulla on vähän pienemmät ja kuljet töissä,hän ei.
Mut on niin niin väsyny koko ajan ja mitään ei saa tehtyä. Kämpää on ku maanjäristyksen jäljiltä,koskaan ei voi leipoa mitään ku ei voi,ei kertakaikkian ei pysty...mihinkään ei pääse jne. Ukko on sitä tätä tuota jne.
Olen ihan tosi poikki hänen soittojensa jälkeen tai kun tavataan.
Kuulemma muilla on asiat niin hyvin plaa plaa...
Ja vielä jaksaa ihmetellä ku kukaan kaveri ei enää pidä yhteyttä. Kukaan ei kertakaikkiaan jaksa olla hänen kanssa yhteydessä ku elämä on yhtä tuskallista valitusta. Ja puhe tyyli hänellä on sellanen että heikompaa hirvittäis.
huoh olen puhunut.
Jos mä olen töiden jälkeen leiponu (ajanu eka päivähoidon ja iltapäiväkerhon jälkeen kotiin) ja saanu asunnon ihan siistiksi. Ni parasta oli tämmösen päivän jälkeen ku tämä nainen tuli käymään -hyvähän se sun on. Sä pääset niin helpolla kaikesta joo'o.

 

["Mira"]

Voisiko olla että ystäväsi on väsynyt tai masentunut? Ihan vain hänellä on ollut liian iso taakka, siitä huolimatta että itse jaksat kantaa isompaa?

 

["nyyti"]

Jos se on yksinäinen ja masentunut, heikko itsetunto.
Mullakin on kaikki "hyvin", perhe terve, töitäkin on, kaunis koti ilman velkaa.

Mutta kun on aivan yksin, myös avioliitossa, ei elämässä tunnu olevan iloa. Lapsi sentään on valonlähteenä.

 

["vieras"]

No hyvä ystävä sanoisi suoraan asiasta, eikä avaudu netissä.

"hei,onko sulla kaikki ok? Älä nyt suutu, mutta tuntuu että valitat tosi monesta asiasta nykyään?"

Onpas vaikeeta.

 

["Iines"]

[QUOTE="Mira";27550585]Voisiko olla että ystäväsi on väsynyt tai masentunut? Ihan vain hänellä on ollut liian iso taakka, siitä huolimatta että itse jaksat kantaa isompaa?[/QUOTE]

No varmaan onki, mut jossain se muidenki sietokyky alkaa mennä ku sitä on jatkunu 20vuotta kohta.
Ja olemme kyllä porukalla auttanut ja annettu apua. Mutta siinävaiheessa meni maku ku seki haukuttiin ja mistä ei oltu kiitollisija tai mihinkään tyytyväisijä.
Yleensäkki minua inhottaa ihmisissä kiittämättömyys ja nöyryydenpuute tiettyjä asioita kohtaan.

 

["Iines"]

[QUOTE="vieras";27550602]No hyvä ystävä sanoisi suoraan asiasta, eikä avaudu netissä.

"hei,onko sulla kaikki ok? Älä nyt suutu, mutta tuntuu että valitat tosi monesta asiasta nykyään?"

Onpas vaikeeta.[/QUOTE]

Aika monesti olen sanonut mutta vauhti vaan kiihtyy.
Mut en mä haluais olla pelkkä lokasankko joka vaan vuodesta toiseen kuuntelee ja tukee ja yrittää nostaa ylös. Joskus ne läheisetkin väsyy siihen.

 

["minsku"]

Ei tartte olla masentunut, toiset vaan eivät koskaan ole tyytyväisiä!
Tuo ainainen valitus kuulostaa NIIN tutulta! Eikä puhettakaan, että edes YRITTÄSI tehdä asialle jotain!! Ei kun vaan valitetaan....Ja vikahan omaan tyytymättömyyteen on MUISSA kuin itsessä....! AARG!
On todella rasittavaa ja väsyttävää seuraa...

 

["minsku"]

Joskus on, hetkeksi, auttanut kun on suuttunut ja sanonut: "Turpa kii, jos ei voi kuin valittaa! Tee asioille jotain, äläkä valita! Ja jos valitat vaan, niin turha sitten itkeä kun kukaan ei sun seuraas jaksa!"
Mutta älä odota, että elämäntapa valittaja siihen kokonaan lopettaa! Sitten tulee se marttyyri vaihe! "Kun säkään et mua jaksa!Kukaan ei musta välitä!"

 

["Iines"]

[QUOTE="minsku";27550675]Joskus on, hetkeksi, auttanut kun on suuttunut ja sanonut: "Turpa kii, jos ei voi kuin valittaa! Tee asioille jotain, äläkä valita! Ja jos valitat vaan, niin turha sitten itkeä kun kukaan ei sun seuraas jaksa!"
Mutta älä odota, että elämäntapa valittaja siihen kokonaan lopettaa! Sitten tulee se marttyyri vaihe! "Kun säkään et mua jaksa!Kukaan ei musta välitä!"[/QUOTE]

tismalleen näin

 

["Inez"]

Mä taidan tunnistaa tuossa kuvauksessa itteni. Mulla on ulkoisesti kaikkea, mutta sisältä olen niin tyhjä ja tyytymätön. En jotenkin koe ansainneeni kaikkea, mitä minulla on, ja jollakin muulla on vielä jotain enemmän. En osaa "parantaa" itteäni ja kärsin tästä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Iines";27550618]Aika monesti olen sanonut mutta vauhti vaan kiihtyy.
Mut en mä haluais olla pelkkä lokasankko joka vaan vuodesta toiseen kuuntelee ja tukee ja yrittää nostaa ylös. Joskus ne läheisetkin väsyy siihen.[/QUOTE]

No sitten ei auta muu kuin kylmästi katkaista välit.

 

["minsku"]

Meillä anoppi on tällainen "elämän tapa" valittaja...ja mies alkaa valitettavasti kuulostaa häneltä... Anopin seuraa voi edes vältellä...
Kun tietäiskin mikä auttaisi!
Mun mies on vähän erakko. Ei viihdy ihmisten seurassa ja sitten valittaa kun ei ole mitään esim harrastusta tai "elämää". Ja sehän on tän kylän vika, ei hänen. Kun edes yrittäisi! Eihän kaikessa tartte edes puhua muille, ainakaan paljon.
Ja kaikkea pitää saada, kun muillakin on. Mutta sitten sitä on liikaa esim lapsella lattioilla levällään....
Eikä tää meidän talo olekaan hyvä. Mutta jos muutetaan, niin tietää itsekin että tulee katumaan sitä.

Kaikki tämä on onneksi vielä pientä anopin valitusvirteen verrattuna! Siellä kun on se marttyyriasenne mukana.

 

[Birgitte]

Sano, ettet jaksa. Sinulla on elämä, ja tahdot pitää elämäsi elämisen arvoisena, mutta joka kerta, kun hän uuvuttaa sinut valituksellaan, menetät kohtuuttomasti omia voimiasi. Hän tarvitsee ammattiauttajaa, ohjaa hänet sellaiselle.