Kun ei ymmärrä omaa lastaan, eikä jaksa häntä

[alkuperäinen, harmaa]

Neljävuotias lapsi on haastava ja perusnegatiivinen. Jokainen aamu aloitetaan itkulla milloin mistä aiheesta... siitä että sisko kerkesi ensin vessaan tai siitä, että leivän sijasta on puuroa. Sitten tulee itku, jos on väärä lastenohjelma tai jos ei saa katsoa ohjelmia, koska pitää mennä kerhoon. Kerhomatkalla äiti menee liian lujaa (en oikeasti mene) ja kerhon ovella ei haluta mennä sisälle.

Lapsi on ujohko, ei välttämättä tervehdi jos häntä tervehditään eikä leiki muiden lasten kanssa läheskään aina. Hermostuu, jos "ei saa olla rauhassa". Kaikki menee riidaksi täällä kotona.

Oma positiivisuus ei enää auta. Ei auta sekään, että saa kahdenkeskistä aikaa sekä minun että isänsä kanssa, saa sitä myös isovanhempien kanssa. Saa vastuuta eli saa olla hetken yksin ulkona ennen kuin ehdin siskon kanssa perään, saa tehdä itselleen leivän, saa tehdä sitä ja tätä. Tuntuu, että mikään ei auta. Aina on naama nurinperin, aina saa kannustaa yrittämään jotain vaikka tulos on AINA se että lapsi ei yritä, itkee ja raivoaa.

Olen ihan rikki. Tänään vein lasta kerhoon ja jäin katsomaan, miten kaksi muuta lasta iloisesti moikkaa toisiaan ja nauraen menee sinne hemmetin kerhoon, kun omani löntystää ovesta ja tiedän, että häntä pitää siellä(kin) koko ajan muistuttaa: riisu, laita tossut, tee sitä tee tätä.

 

[dfd]

no se voi olla näillä jotka ei oikein sopeudu, että on jotain aistiyliherkkyyttä tai muuta hankaluutta, että kaikki tuntuu niin sekavalta ja vaikealta. Jos on vielä aamu-uninen ja joutuu kävellä heti, niin ei se herkkua ole. Nämä iloiset tyypit on voitu tuoda autolla ja ovat päässeet helpommalla

 

[moekoe]

Meillä oli muksulla tuollainen negatiivikausi tossa talvella. Mutta meni onneksi se meni ohi.
Aamu alkoi tosiaan itkulla siitä, että kaatuu kumminkin pulkkamäessä tai jostain yhtä mahdottomasta.
Kerhopäivinä itki sitä, ennakkoon, että kumminkaan just tänään se xxx ei tulekaan yms.

Kaikki oli kokoajan pielessä, vaikka muksu muuten onkin reipas ja sosiaalinen tapaus.

Mä jotenkin yhdistin tän meidän muuttoon ja siihen järkytykseen, että tyttö kuuli tulevansa isosiskoksi.. Neuvolalääkärinkin mielestä homma oli ihan normaaleissa rajoissa ja sit se onneksi loppuikin.

Mutta ihan kamalaa ja rasittavaa se kyllä on.

 

["tuittu"]

Mulla on samanlainen poika. Ymmärrän tuota tuskastumista todella hyvin
Omani kohdalla olen tullut siihen tulokseen että päiväkotiin meneminen on stressaavaa lapselle. Oltiin viikko lomalla ja toinen viikko sairaslomalla kotona ja oli kuin eri poika. Siis kaikessa. Huonojakin päiviä mahtui mukaan, mutta oli kuitenkin helpompaa. Maanantaina taas päiväkodilla alkoi samat jutut ja kotona

Aamut vaan yritän aloittaa tarpeeksi aikaisin, koska kiireessä meillä vasta meneekin kaikki asiat "väärin". Inhottavinta on kun heti aamusta pitää itkeä ja tapella asioista. Saman olen huomannut missä vaan ollaan että muut menevät reippaana ja itse saa olla neuvomassa ja opastamassa joka asiaa mikä pitäisi tehdä (huoh). Eikä ole siitä kiinni ettei osaisi. Ehkä se paikasta toiseen siirtyminen tällä lapsella vaatii enemmän aikaa kuin toisilla. Totutteleminen ja sopeutuminen.. Kurja lähteä kun lapsi jää istumaan penkille yksin ja muut lapset jo leikkivät keskenään. Mutta, kun olen asiaa kysynyt hoitajilta niin ei ole yksinäinen vaan on kuulemma kavereita. Eli ainakin meidän lapsi reipastuu kun äiti lähtee!

Ei kai sitä voi kun hengittää syvään ja odottaa että ajan mittaan käytös muuttuu kun jaksaa ohjata oikeaan suuntaan ja näyttää esimerkkiä. Eikä alkaa raivoamaan sille omalle lapselle kun asiat on niin ÄÄRETTÖMÄN vaikeita (tekee joskus mieli räjähtää totaalisesti). Ja olen hermonikin menettänyt moneen kertaan... Kaikille varmaan käy joskus niin. Huono omatunto siitä vaan tulee eikä lapsi opi siitä muutakun että oma aikuinen ei ymmärrä

Yritän siis sanoa, että et ole yksin. Lapsia on monenlaisia. Toiset vaativat vanhemmiltaan enemmän.

 

["Madame"]

4vuotiaan ei kuulu mennä yksin ulos,vaan olla aikuisen valvonnassa(perusturvallisuutta),entä jos hän on turvaton? liikaa vastuuuta ikäänsä nähden?

minkä ikäinen sisarus hänellä on? pienempi?.. muistathan että 4vuotias on vielä kovin pieni,loppujen lopuksi.

meillä oli aina aamuisin tytöllä kitinää ja rutinaa joka asiasta,pikkarit oli huonosti,sukat oli huonosti, paita oli vääränvärinen yms. mutta todelliseksi syyksi lopulta paljastui se että hän ei halunnu mennä hoitoon,vaan olisi halunnut olla äidin kanssa kotona.

mutta mitä tulee tuohon ettäsaat koko ajan muistuttaa lasta riisumisestakin,niin oletko varman että hänellä ei ole add tai adhd ? koska tuo tarkkaavaisuus ja keskittyminen on aika tärkeää sille että oppii ja saa asioita tehdyksi/muistaa/tajuaa. se on silloin yhtä kaaosta lapselle. sanot että riisu kengät ja ulkopuku ja hanskat ja pipo, ja laita tossut. ja hän muistaakin yhden sanan koko litaniasta,tai on mahdollisesti keskittynyt ajattelemaan vaikka sitä miten pilvi lipuu taivaalla, tai mitä tuo xxxx tekee.. ja kaikki menee ohi.

ja sitten äiti hermostuukin että tee nyt, eikä lapsi tiedä mitä hänen pitäisi tehdä.

kannatan että luet add:n oireet, attention deficit disorder, tarkkaavaisuushäiriön muoto, johon ei liity hyperaktiivisuutta.

ADD:n ydinoireet voi tiivistää muutamaan sanaan: ei kuule, ei suunnittele, ei tee, ei muista, ei keskity. Yleisesti näitä ihmisiä luonnehtii toiminnan hitaus, joka johtuu useasta osatekijästä: toiminnan aloittamisen vaikeus, toiminnan ylläpitämisen ja ohjaamisen vaikeus.
Tyypillinen esimerkki on kotoa lähteminen: sekä lapsena, nuorena että aikuisena ADD-oireinen henkilö joutuu toteamaan muiden olevan jo ulkona häntä odottamassa, siinä vaiheessa kun ADD-oireinen ihminen etsii vaatteitaan, eikä hän itse ymmärrä, mihin ”aika on hävinnyt”. ADD-oireisen henkilön toiminta on ulkopuolisen silmin poukkoilevaa ja suunnitelmatonta.

 

[erwyn414]

Eilen illalla meni hermot omaan poikaan ja ajattelin samoin. Tuntuu välilä että häntä on välillä jopa mahdoton rakastaa niinkuin omaa lasta pitäisi. Silloin kun oli vauva niin oltiin ihan paita ja peppu ja hän oli tärkeintä. Haastava uhmaikä muutti asetelmat. Nyt on 6 vuotias ja osaa vaatia, on älykäskin ( ei aina hyvä asia ristiriitatilanteissa). Lisäksi on vilkas ja energinen ja ongelmia rauhottumisen kanssa. Eilen illalla laitoin kovaan vastaan, kun vuoron perään poika halusi tietokoneella pitää lastenohjelmat päällä ja samaan aikaan telkkarissa mtv3 Juniori! Tämä äitee kyllä pimahti siitä ja pistin tietokoneelta ohjelman pois ja aloin itte kattoa omia ohjelmia telkusta. Poika piti aikamoisen raivokohtauksen, mutta jo 10 minuutin päästä unohti sen ja alkoi pikkusiskon kanssa riehumaan ja tappelemaan. Voi zeesus mikä meteli oli päällä kun poika kiusaa pikkusiskoaan, sisko itkee ja huutaa ja äiti komentaa taustalla ja telkkari päällä. Ja sitte poika ei edes meinannu millään totella että pitää lopettaa tuo kiusaaminen. Sitte kun lopetti viimein sen niin sit ne alkoi yhdessä riehumaan sohvalla missä kattoin telkkaria, milloin sain jalasta ja milloin nallesta naamalle kun riehuivat eikä kummallakaan ollu korvia päässä. Viimein kun aina sain ne komennettua pois niin sitten vähin äänin takas ja sama homma..ggrrrrh! Lopulta se loppui kun sanoin että meette nukkumaan, laitoin iltapalat, pestiin hampaat ja todella luulin ettei kumpikaan mene suosiolla nukkumaan, mutta ihmeiden aika ei ole ohi. Kumpikin sänkyyn, peitot päälle, sammutin valot, sanoin hyvää yötä ja sinne nukahtivat! Olin niin väsynyt että en jaksanu ittekkään kuin hetken valvoa ja olin melkein lasten nukkumaan menoaikaa ittekkin sängyssä.

Kyllä tämä äitinuorin homma on välillä rankkaa ja kolmas vauva on tulossa...lääh..

 

[alkuperäinen, harmaa]

En ole diagnooseja vastaan hangoitteleva äiti, mutta en usko ADHD/ADD diagnoosiin ainakaan ihan heti. Lapsi ei ole sellainen, kuin mitä oireita olen lukenut. Enemmänkin tämä tuntuu loputtomalta valtataistelulta. Ja oma olo on loputota epäonnistumista. Eilinen päivä oli kamala, aamusta ihan oikeasti iltaan jompi kumpi lapsista oli joko eri mieltä kanssani tai toisen kanssa, itki jostain syystä, kiljui, vänkäsi vastaan... en minä aina jaksa. Hermostuin eilen ja hermostuin ihan todella tänään aamulla.

Tuntui pahalta jättää itkuinen lapsi kerhoon, kun itsellä oli sellainen olo että pääsimpäs siitä riitapukarista eroon edes kolmeksi tunniksi. Autokuskauksiin en suostu, matkaa ei ole paljon ja liikunta tekee hyvää. Päivä alkoi tänään puoli seitsemän ja kerhoon piti lähteä vasta kahdeksan aikaan. Kyllä meillä aikaa oli, eikä ollut kiire, mutta kaikki oli väärin ja nurinperin.

 

[Totuus on tällainen]

Mullakin tuli aloittajan tekstiä lukiessa heti mieleen, että saattaa olla stressireaktio kyseessä kun joutuu päiväkotiin. Se on nimittäin lapsille erittäin stressaava paikka, vaikka yhteiskunta tukee viimeiseen asti hoitoonvientiä ja vanhemmat puhuvat päiväkodin puolesta ja vaikka yhteiskunta on täynnä huonosti voivia lapsia. Lapsilla ei ole valmiuksia selviytyä mieluisasta päivästä suuren lapsilauman keskellä.

 

[alkuperäinen, harmaa]

Mullakin tuli aloittajan tekstiä lukiessa heti mieleen, että saattaa olla stressireaktio kyseessä kun joutuu päiväkotiin. Se on nimittäin lapsille erittäin stressaava paikka, vaikka yhteiskunta tukee viimeiseen asti hoitoonvientiä ja vanhemmat puhuvat päiväkodin puolesta ja vaikka yhteiskunta on täynnä huonosti voivia lapsia. Lapsilla ei ole valmiuksia selviytyä mieluisasta päivästä suuren lapsilauman keskellä.

Kerhoon, ei päiväkotiin. Ja jos lapsi ei nyt opettele olemaan muiden kanssa, niin syksyllä alkava päiväkotiura ei tule menemään hyvin

En minä halua jättää häntä kerhosta pois, sillä en itse pysty tarjoamaan hänelle samanlaista ryhmässä oloa. Ja tuntuu että jos nyt annan periksi niin sitten joudun antamaan ihan kaikessa, tai ainakin saan jatkaa tätä kaikesta tappelua hamaan tulevaisuuteen asti.

 

["vieras"]

Kerhoon, ei päiväkotiin. Ja jos lapsi ei nyt opettele olemaan muiden kanssa, niin syksyllä alkava päiväkotiura ei tule menemään hyvin

En minä halua jättää häntä kerhosta pois, sillä en itse pysty tarjoamaan hänelle samanlaista ryhmässä oloa. Ja tuntuu että jos nyt annan periksi niin sitten joudun antamaan ihan kaikessa, tai ainakin saan jatkaa tätä kaikesta tappelua hamaan tulevaisuuteen asti.

Ei kannata kerhoa jättää pois, ryhmässä oloa on hyvä harjoitella jos tuossa iässä. Voisitko ottaa pulkan mukaan kerhomatkoille, niin että osan matkasta lapsi saa istua kyydissä, kun on käyttäytynyt hyvin? Ja kohta pääsette jo pyörällä kerhoon, meidän lapsille se ainakin on paljon mieluisampaa kuin kävely. Pidä vaan pintasi, kyllä se vielä joskus palkitaan.

 

[idunnor]

Mä varmaan ottaisin yhteyttä perheneuvolaan tai ihan vaan neuvolaan...
Jonkinlainen kartoitus vois olla paikallaan, ei lapsella itselläänkään erityisen ihanaa ole kun noin käyttäytyy (peilaa tunteita aikasta hyvin).
Ehkä sieltä sais jonkinlaisen vastauksen joka helpottais teidän elämää? Tai edes hyväks todettuja vinkkejä...

 

[mmrr]

Lapseni 4,5v serkkupojalla vähän samanlaista. Tuntuu kapinoivan vieläkin sitä, kun sai pikkuveljen, jolla nyt jo ikää 1,5 vuotta. Ei halunnut käydä kerhoa, ei lähteä leikkikentälle eikä mitään muutakaan oikein. Kaikki tekeminen joka suuntautui pois kodista tuntui pahalta.

En sano tätä ollenkaan että teillä olisi niin, mutta tämän pojan kohdalla on selvästi niin että vanhemmat antavat enempi huomiota pikkuveljelle ja poika ei näin haluaisi lähteä pois kotoota ja jättää äitiä pikkuveljen kanssa kahdestaan. Lisänä tässä on varmasti myös tuo ujous. Poika on sillä tavalla ujo, että kaikki uudet tapahtumat ja jutut jännittävät. Ei jännitä tuttuja ihmisiä kuitenkaan yhtään.

Meidän tyttö taas on ujo tutuillekin, mutta ei jännitä tapahtumia tms.

Tämmösiä vain tuli mieleen.

Kovasti voimia sinne!

 

[tuttua]

Meillä yhdellä lapsista on adhd ja aistiyliherkkyyksiä.. joten tiedän tuon tunteen että aina ei jaksa eikä jaksa ymmärtää. Välillä tuntuu että miten tätä jaksaa, jaksaminen on välillä kovilla.

 

["neuvoton äiti"]

Meidän tyttö on ollut vauvasta asti kovin tyytymätön, koskaan ei ollut mikään hyvin ja vaikka mitä yritti, niin lopputuloksena oli aina armoton kirkuminen. Haastavaa tästä teki se, että en koskaan oppinut tulkitsemaan vauvan itkuja. Kateellisena kuuntelin ja luin miten muut äidit tiesivät koska vauvalla on nälkä, koska väsy ym. Meillä oli aina se sama nuotti, heti saman tien älytön rääkyminen.

Tyttö on nyt päälle 3 v ja on edelleen pieni raivotar. Usein mietin että mitä minä olen tehnyt väärin tai että onko minun lapsella oikeasti joku hätänä kun aina on joku huonosti ja raivarit tulevat aivan tyhjästä. Olen ottanut asian puheeksi neuvolassa, mutta siellä todetaan että kuuluu asiaan. Tutut ja vieraat ihmiset joiden kanssa otan asian puheeksi pyörittelevät vaan silmiään kun kerron meidän tytön raivoamisista, he kun näkevät usein reippaan ja kiltisti käyttäytyvän pikkutytön...pikku piru tulee esiin useimmiten vain kotona. En oikein tiedä mistä hakisin apua tilanteeseen.

Eli ikävä kyllä en osaa mitenkään lohduttaa muuten kuin että ymmärrän hyvin.

 

["vieras"]

Meiltä löytyy samanlainen. Joka asiasta mökötetään ja kiukutellaan, jopa kivoista asioista. Koskaan ei ole tyytyväinen. Päiväkodissa tykkää olla ja on kavereita. Ei välttämättä haluaisi mennä päiväkotiin, mutta joka päivä saa tapellen sieltä lähteä kun hän ei haluaisi. Leikkii sielä kavereiden kanssa, mutta kun kysyy oliko kiva päivä niin vastaus on: ihan tylsää. Hetkelliseti ilostuu asioista, mutta yleensä huomaa niissäkin jotain mököttämisen aihetta ja tätä kestäny ainakin yli vuoden.
Joten tiedän että välillä ottaa päähän.

 

["vieras"]

[QUOTE="neuvoton äiti";28189539]Meidän tyttö on ollut vauvasta asti kovin tyytymätön, koskaan ei ollut mikään hyvin ja vaikka mitä yritti, niin lopputuloksena oli aina armoton kirkuminen. Haastavaa tästä teki se, että en koskaan oppinut tulkitsemaan vauvan itkuja. Kateellisena kuuntelin ja luin miten muut äidit tiesivät koska vauvalla on nälkä, koska väsy ym. Meillä oli aina se sama nuotti, heti saman tien älytön rääkyminen.

Tyttö on nyt päälle 3 v ja on edelleen pieni raivotar. Usein mietin että mitä minä olen tehnyt väärin tai että onko minun lapsella oikeasti joku hätänä kun aina on joku huonosti ja raivarit tulevat aivan tyhjästä. Olen ottanut asian puheeksi neuvolassa, mutta siellä todetaan että kuuluu asiaan. Tutut ja vieraat ihmiset joiden kanssa otan asian puheeksi pyörittelevät vaan silmiään kun kerron meidän tytön raivoamisista, he kun näkevät usein reippaan ja kiltisti käyttäytyvän pikkutytön...pikku piru tulee esiin useimmiten vain kotona. En oikein tiedä mistä hakisin apua tilanteeseen.

Eli ikävä kyllä en osaa mitenkään lohduttaa muuten kuin että ymmärrän hyvin.[/QUOTE]

Mulla kans pojan kans tällästä.

 

["nuu"]

Moi ap, en osaa muuta kuin toivottaa jaksamista!

Omallani on diagnooseina adhd + Touretten syndrooma. Ei ole aamusta asti pahantuulinen mutta muuttuu sellaiseksi kyllä heti, jos joku muu on huonotuulinen. Rasittavaa! Lähes joka päivä on epäonnistunut ja väsynyt olo, en meinaa jaksaa 5-vuotiastani lomilla millään kun käytös menee niin kamalaksi. On yksi asia uhmata ja kokeilla rajoja, toinen taas tehdä sitä vuodesta toiseen ja olla oppimatta...

 

[alkuperäinen, harmaa]

Kiitos kaikille vastanneille, on meillä tässä kestämistä.

Hain lapsen kerhosta, muut lapset juoksi iloisina vanhempiensa luokse, niin mitä tekee meidän lapsi? Lompsii kerhotädin vieressä viimeisenä ja ei katsokaan minuun päin. Kerhotäti kertoo että itku loppui samoin tein kun minä lähdin, ja että on osallistunut leikkeihin muiden kanssa ja kaikki on mennyt hyvin. Miksi siis minulle tällaista?? Kotimatka meni ihan normaalisti, ei sen kummempia kiukkuja, mitä nyt etukäteen valitusta ruoasta ja nukkumaan menosta Että kun ei halua syödä ja ei halua nukkua... sellaisella narisevalla äänellä.

Meillä on aika neuvolapsykologille, ensi viikolla. Olen tästä neuvolasta puhunut paljon ja lähetteen saimme suht helposti, kuitenkin saate sanoin että tämä on kyllä yleensä ihan normaalia... tuli siitäkin ihan tyhmä olo. Meillä on juuri noin kuin yksi vieras kirjoitti, että ulkopuoliset näkevät vähän aran, mutta kuitenkin omia reviirejään pitävän lapsen joka hymyilee ja nauraa ja tykkää muista aikuisista! Kotona sitten tulee nämä raivot ja kiukut ja itkut. Ei isovanhemmille, vain minulle ja miehelle.

NIin kuin ensin kirjoitin niin lapsi saa kyllä huomioita, mutta ehkä sitten enemmän negaa meiltä kuin pikkusiskonsa (joka on myös tempperamenttinen, mutta kuitenkin "helppo"). Tiedän että minulla on tässä parantamisen varaa... mutta kun en jaksa olla positiivinen jos vaikka koko viikko on mennyt aamusta iltaan jotenkin pieleen, kun pienellä on normi uhma ja isommalla sitten mikä-lie-uhma.

 

["Kahden äiti"]

[QUOTE="neuvoton äiti";28189539]Meidän tyttö on ollut vauvasta asti kovin tyytymätön, koskaan ei ollut mikään hyvin ja vaikka mitä yritti, niin lopputuloksena oli aina armoton kirkuminen. Haastavaa tästä teki se, että en koskaan oppinut tulkitsemaan vauvan itkuja. Kateellisena kuuntelin ja luin miten muut äidit tiesivät koska vauvalla on nälkä, koska väsy ym. Meillä oli aina se sama nuotti, heti saman tien älytön rääkyminen.

Tyttö on nyt päälle 3 v ja on edelleen pieni raivotar. Usein mietin että mitä minä olen tehnyt väärin tai että onko minun lapsella oikeasti joku hätänä kun aina on joku huonosti ja raivarit tulevat aivan tyhjästä. Olen ottanut asian puheeksi neuvolassa, mutta siellä todetaan että kuuluu asiaan. Tutut ja vieraat ihmiset joiden kanssa otan asian puheeksi pyörittelevät vaan silmiään kun kerron meidän tytön raivoamisista, he kun näkevät usein reippaan ja kiltisti käyttäytyvän pikkutytön...pikku piru tulee esiin useimmiten vain kotona. En oikein tiedä mistä hakisin apua tilanteeseen.

Eli ikävä kyllä en osaa mitenkään lohduttaa muuten kuin että ymmärrän hyvin.[/QUOTE]

Ihan kuin olisin itse tämän kirjoittanut. Meidän 3,5v tyttö juuri samanlainen.

 

[Tildis]

Ihanaa,että meitä on muitakin,nimittäin meillä kans kotona 5-vuotias poika,jolla joka päivä joku/kaikki asiat ihan pielessä. Kamat lentää ja jätkä huutaa ja meuhkaa,mulla meinaa niin mennä käpy. Joka päivä. Mies on yrittäjä ja oon lähes aina yksin poikien kanssa. Pikkuveli on täysin päinvastainen,aurinkoinen ja "helppo" lapsi. Voimia meille kaikille kiukkupussien vanhemmille!

 

["vieras"]

Mullakin tuli aloittajan tekstiä lukiessa heti mieleen, että saattaa olla stressireaktio kyseessä kun joutuu päiväkotiin. Se on nimittäin lapsille erittäin stressaava paikka, vaikka yhteiskunta tukee viimeiseen asti hoitoonvientiä ja vanhemmat puhuvat päiväkodin puolesta ja vaikka yhteiskunta on täynnä huonosti voivia lapsia. Lapsilla ei ole valmiuksia selviytyä mieluisasta päivästä suuren lapsilauman keskellä.

Ja höpönlöpön, meillä aloitti lapsi päiväkodissa 1v2kk-ikäisenä ja on nyt 3-vuotias, perusPOSITIIVINEN lapsi, eikä vänkää turhista. Aloittaja ei edes vie lasta päiväkotiin, vaan kerhoon.

Itse jos olisin aloittaja, harkitsisin kyllä jo lapsen viemistä päiväkotiin. Kerho ja koti ei tunnu riittävän kun ehtii käyttää aikaansa turhaan inttämiseen.

 

["kaffe"]

nukkuuko varmasti tarpeeksi ja säännöllisesti, syökö monipuolisesti ja riittävästi jne. Elämäntavat kunnossa? Muutamat tuntemani lapset pahalla tuulella vaan kun elämä niin epäsäännällistä (lapsesta riippuen tähän ei tarvita suurtakaan heittoa aikatauluissa ynnämuussa, toisilla vaan vaikuttaa herkemmin)

 

["vieras"]

Tiedän tällaisen lapsen, jolla ei mikään koskaan ole hyvin. Epäilen jopa masennusta? Aamut alkaa itkulla ja kitinällä, haarukassa on vääränlainen kuva, toisilla on kaikkea parempaa, ei ole mitään tekemistä, ruoka on pahaa (saattaa käydä oksentamassakin), vaatteet on huonoja, aina väsyttää ym ym :/

 

[Nooooo]

Kiitos kaikille vastanneille, on meillä tässä kestämistä.

Hain lapsen kerhosta, muut lapset juoksi iloisina vanhempiensa luokse, niin mitä tekee meidän lapsi? Lompsii kerhotädin vieressä viimeisenä ja ei katsokaan minuun päin. Kerhotäti kertoo että itku loppui samoin tein kun minä lähdin, ja että on osallistunut leikkeihin muiden kanssa ja kaikki on mennyt hyvin. Miksi siis minulle tällaista?? Kotimatka meni ihan normaalisti, ei sen kummempia kiukkuja, mitä nyt etukäteen valitusta ruoasta ja nukkumaan menosta Että kun ei halua syödä ja ei halua nukkua... sellaisella narisevalla äänellä.

Meillä on aika neuvolapsykologille, ensi viikolla. Olen tästä neuvolasta puhunut paljon ja lähetteen saimme suht helposti, kuitenkin saate sanoin että tämä on kyllä yleensä ihan normaalia... tuli siitäkin ihan tyhmä olo. Meillä on juuri noin kuin yksi vieras kirjoitti, että ulkopuoliset näkevät vähän aran, mutta kuitenkin omia reviirejään pitävän lapsen joka hymyilee ja nauraa ja tykkää muista aikuisista! Kotona sitten tulee nämä raivot ja kiukut ja itkut. Ei isovanhemmille, vain minulle ja miehelle.

NIin kuin ensin kirjoitin niin lapsi saa kyllä huomioita, mutta ehkä sitten enemmän negaa meiltä kuin pikkusiskonsa (joka on myös tempperamenttinen, mutta kuitenkin "helppo"). Tiedän että minulla on tässä parantamisen varaa... mutta kun en jaksa olla positiivinen jos vaikka koko viikko on mennyt aamusta iltaan jotenkin pieleen, kun pienellä on normi uhma ja isommalla sitten mikä-lie-uhma.

Tää kuulostaa varmaan tylyltä mutta jos mun lapsi narisevalla äänellä valitais ruuasta sanoisin tiukalla äänellä että nyt suus kiinni. Jos jatkais sanoisin tyyliin lasken kolmeen jos ei lopu tulee pelikielto tai lähtee lelu takavarikkoon. Siis kun mun mielestä toi on vaan huonoa käytöstä jota ei tarvi sallia!

 

[Noooo]

Ei ihme että koulut on täynnä sekaisin olevia lapsia jos niille ei pidetä kuria ja opeteta käytöstapoja. Huonolle käytökselle kun pitää saada ymmärrystä ja joku diagnoosi.