Kun ei vaan jaksa

[taustalla]

Tämä palsta on täynnä näitä aiheita, ei jaksa enää toista.
Meillä ei ainakaan keskustelu auta, miehellä kun ei ole keskusteltavaa.
Hän on täudellisen väliinpitämätön kaikkeen mikä liittyy perheeseen ja avioliittoon. Luonteeltaan erittäin itsekeskeinen,piittaamaton.
Nyt vaan on tullut eteen tilanne ,ettei yksin jaksa .On tylä elää samassa talossa täysin eri elämää.
Mikään ei tunnu auttavan. Kuika moni on tilanteen ratkaissut erolla tai rinnakkais suhteella?
Tuskin uskon enää tasapainoisiin pitkiin liittoihin. Jos joku vielä sellaisessa elää saa suuret onnittelut.
Nyt on ainakin mun mittari täynnä.

 

[taustalla]

Parempi varmaan se ero kuin rinnakkais suhde

 

[terapeutti]

kokeile nyt vielä parisuhdeterapiaa. Ja voihan sitä erota "määräajaksi", siis ottaa asumuseron ja sopia, ettei uusia kumppaneita katsella, ennen kuin määräaika on mennyt umpeen ja tiedetään EHKÄ paremmin mitä halutaan.

Ihmetyttää näillä palstoilla tää asenne, että heti vaan kenkää. Kun ajattelee asiaa loppuelämän kannalta, niin itse ainakin haluan joskus mummona, että lapsenlapset tulevat koko viikonlopuksi mun ja papan luokse, eikä vain yhdeksi päiväksi mun luokse ja toiseksi päiväksi papan ja sen "uuden" vaimon luokse.

 

[toinen vieras]

Miten kokeilla parisuhdeterapiaa kun miehellä ei mielestään ole mitään ongelmaa missään eikä suostu ulkopuolisen tentattavaksi?

Minun kuulemma pitäisi vaan katsoa peiliin tai mennä keskenäni psykologille tms.

Mitä siis tehdä? Uhrata oma elämä lasten takia, kestää vielä muutama vuosi kun lapset pieniä vai lopettaa tämä suhde kertaheitolla...

Onko jollain omaa kertomusta, miten toimitte tilanteessa. Jos niin kiitos

 

[saman kokenut]

\

Miten kokeilla parisuhdeterapiaa kun miehellä ei mielestään ole mitään ongelmaa missään eikä suostu ulkopuolisen tentattavaksi?
Minun kuulemma pitäisi vaan katsoa peiliin tai mennä keskenäni psykologille tms.
Onko jollain omaa kertomusta, miten toimitte tilanteessa. Jos niin kiitos

Minä elin vuosi sitten samanlaisen, täydellisen itsekeskeisen miehen kanssa, mitä enemmän ponnistelin yhteisen arjen eteen, sitä ärtyneemmäksi ja passiivisemmaksi mies kävi. Varasin ajan parisuhdeterapiasta, jonne menimme lopulta yhdessä - olin ajatellut meneväni vaikka yksin. Kävimme siellä reilun puolen vuoden ajan, ja se oli minulle ratkaisevan oleellista ihan itseni ja oman jaksamiseni kannalta. Lopulta päädyimme eroon, joka oli kivuton, terapia oli häivyttänyt viimeisetkin toivenrippeet terveestä arjesta, ja olin valmis aloittamaan elämän lasten kanssa omilla ehdoillani. Eli varaa se aika, parhaassa tapauksessa löydätte taas toisenne, ja toiseksi parhaassa löydät itsesi! Huonoa lopputulosta ei ole, paitsi jos valut nykyisessä tilanteessa valjusti eteenpäin. Voimia rekka-autollinen, ole vahva!

 

[puhkarhu]

\

\

Miten kokeilla parisuhdeterapiaa kun miehellä ei mielestään ole mitään ongelmaa missään eikä suostu ulkopuolisen tentattavaksi?
Minun kuulemma pitäisi vaan katsoa peiliin tai mennä keskenäni psykologille tms.
Onko jollain omaa kertomusta, miten toimitte tilanteessa. Jos niin kiitos

Minä elin vuosi sitten samanlaisen, täydellisen itsekeskeisen miehen kanssa, mitä enemmän ponnistelin yhteisen arjen eteen, sitä ärtyneemmäksi ja passiivisemmaksi mies kävi. Varasin ajan parisuhdeterapiasta, jonne menimme lopulta yhdessä - olin ajatellut meneväni vaikka yksin. Kävimme siellä reilun puolen vuoden ajan, ja se oli minulle ratkaisevan oleellista ihan itseni ja oman jaksamiseni kannalta. Lopulta päädyimme eroon, joka oli kivuton, terapia oli häivyttänyt viimeisetkin toivenrippeet terveestä arjesta, ja olin valmis aloittamaan elämän lasten kanssa omilla ehdoillani. Eli varaa se aika, parhaassa tapauksessa löydätte taas toisenne, ja toiseksi parhaassa löydät itsesi! Huonoa lopputulosta ei ole, paitsi jos valut nykyisessä tilanteessa valjusti eteenpäin. Voimia rekka-autollinen, ole vahva!

Tähän voisin olla samaa mieltä. terapiaan kannattaa mennä ja sitten avautuu ehkä paremmin se, mitä molemmat suhteelta odottaa. lopputulos voi olla yhdessä tai erikseen, mutta todennäköisesti terveemmältä pohjalta kuin vaan lähteä menemään yrittämättä.

 

[taustalla]

Täälä sitä pähkäillään samassa jamassa. Mies ei suostu kuuntelemaan mitään ehdotuksia minkäänlaisesta keskustelusta ulkopuolisen henkilön kanssa.Hänellä ei ole ongelmaa,vain minulla. Sitä on niin monet vuodet elänyt ajatuksessa, sitten kun... Kun lapset on kaikki koululaisia,homma muuttuu.Kun poika on isompi voi hänen kanssaan alkaa harrastaa. Sitten kun töissä hiukan helpottaa on aikaa.. Ei ole , eikä kiinnosta.
Mieheni ja minun elämässä ei tällähetkellä ole mitään yhteitä.
Viikonloppuisin, niinkuin nytkin riittää ystäviä joidenkanssa "parannetaan maailmaa". Nämä tukijoukot samanhenkisiä, eivät pahemmin kotonaan näy. Tukea löytyy, kaikkian on aina nalkuttavien akkojen syytä.
Sitä on itse niin masentunut, kun huomaa joutuneensa täysin umpikujaan.
Monesta kurjudesta on vaan noustu tämän liiton aikana, nyt ei vaan jaksa.
On jo huono omatunto muksujen puolesta, he eivät ole tähän syyllisiä.Tulee vaan turhaan tiuskittua, kun oma mieli on maassa.

 

[may]

Hei,

Meillä oli samanlainen tilanne, joka sitten vielä huipentui, että mies petti. Pettämisestä on kohta vuosi ja ollaan edelleen yhdessä. Eli annoin tämänkin anteeksi ja jatkoimme kaikesta huolimatta. Mies ei lähtenyt pariterapiaan ja kävin kerran yksin. En suinkaan vähättele terapian tarvetta ja olemassaoloa, mutta kuitenkin teidän pitäisi pystyä puhumaan toisillenne ihan kahdestaan.

Terapeutilta saat kyllä vinkkejä yksinkin ja ulkopuolinen ihminen antaa näkemystä teidän suhteeseenne.

Jos saisis miehesi kuuntelemaan sinua ja puhuisitte yhdessä ja tekisitte yhdessä ja perheenä asioita, niin ehkä se alkaisi pikku hiljaa siitä aueta.

Meillä kävi niin, että kun lopetin huutamisen ja raivoamisen ja aloin rauhallisesti puhua asioista ja elämästämme ja mitä minä siltä haluaisin ja kyselin mitä mieheni on mistäkin mieltä, hän alkoi todella kuunnella ja viettäää nyt aikaa perheen kanssa ja ottaa muut huomioon. Tosin jokaisella pitää olla aikaa myös itselleen ja omille ystäville ja harrastuksilleen, mutta suurin osa ajasta vietetään meillä nykyään yhdessä ja voimme kaikki paljon paremmin.

Pitkässä parisuhteessa sitä jotenkin olettaa, että toinen tietää jo kaiken ja tietää jo nenän asennosta mitä toinen haluaa. Mutta eihän se kyllä niin mene. Täytyy puhua ja sanoa selvästi mitä haluaa, eikä vain olettaa, että kyllä sen jo pitäis tietää ja loukkaannutaan sitten kun ei toinen tajuakaan.

Kyllä meilläkin vielä riidellään silloin tällöin aika railakkaastikin, mutta menee huomattavasti paremmin kuin ennen. Olen vieläkin aivan vereslihalla pettämisen takia ja välillä tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin, kun se tulee mieleen, mutta loppujen lopuksi jos miettii miten paljon hyvää tässä liitossa on ja lapsia, niin se auttaa jaksamaan.

Tsemppiä ja jaksamista sinulle, minkä ratkaisun sitten elämässäsi teetkin!

:hug:

 

[Sammakko]

\

Miten kokeilla parisuhdeterapiaa kun miehellä ei mielestään ole mitään ongelmaa missään eikä suostu ulkopuolisen tentattavaksi?

Minun kuulemma pitäisi vaan katsoa peiliin tai mennä keskenäni psykologille tms.

Mitä siis tehdä? Uhrata oma elämä lasten takia, kestää vielä muutama vuosi kun lapset pieniä vai lopettaa tämä suhde kertaheitolla...

Onko jollain omaa kertomusta, miten toimitte tilanteessa. Jos niin kiitos

elätköhän minun mieheni kanssa?.. ihan kuin hänen suustaan. Kaiken lisäksi tuntuu saaneen lähipiirin, (vanhempiani ja yhtä ystävääni lukuunottamatta) uskomaan että minä olen se ongelma,miesparka kärsii ja lapset kuulemma... vuosia olen miettinyt pääni puhki mitä teen väärin muka, vaikka yritän. Jos kysyn mieheltä mitä minun pitäisi tehdä tosin, hän vastaa "mieti sitä", "kyllä sun pitäis tietää". ei kovin rakentavaa.. Jos aloitan keskustelut sanomalla että "musta tuntuu pahalta kun valehtelet, haukut, olet täysin välinpitämätön"..tai mistä nyt ikinä haluankin keskustella mies takertuu sanaan minä. Ja aloittaa hirveään paasauksen kuinka itsekäs olen "minäminäminä, aina vaan minä ja muillahan ei ole mitään väliä" näin hän sanoo eikä lainkaan huomaa että oli joku pointti mistä halusin puhua. Jos taas aloitan keskustelun kohdistamalla sen suoraan häneen eli "sä valehtelit taas" tms. niin alkaa puolustushyökkäys ja taas minä olen se hullu joka haukun ja syyllistän. Tiedän että terapiassa mies osaisi sanoa juuri oikeat sanat jotta "voittaisi" ja olisi siihen tyytyväinen. Minä taas hakisin terapiasta jotain ratkaisua ja keskusteluyhteyttä. eli tuskin siitä olisi oikeaa hyötyä jos mies sinne lähtisi, hänestähän minä olen se joka tarvitsee terapiaa.. Ehkä tarvitsenkin jos joskus saan revittyä irti itseni tästä sairaasta suhteesta.. Se on vaan niin vaikeaa kun tietää miten minuun sen jälkeen suhtauduttaisiin miehen puheiden vuoksi. ja kuinka mies pystyisi vaikuttamaan lasten kautta vielä pitkään.

 

[taustalla]

Hei Sammakko!

Vaikka tuntuu siltä, että miehesi sanoisi perheneuvolassa juuri ne sanat, joilla voittaa sinut, niin muista, että paikalla on ulkopuolinen tuomari. Hän ohjaa keskustelua ja saatte toivottavasti molemmat sanoa omia tuntemuksianne. Minä uskon, että meissä kaikissa on vikaa, mutta itsessä olevaa vikaa on kaikkein vaikein nähdä. Ehkä perheneuvolan terapeutti osaa sanoa ne asiat miehellesi, jotka saisi hänen silmänsä avautumaan.

 

[Sammakko]

\

Hei Sammakko!

Vaikka tuntuu siltä, että miehesi sanoisi perheneuvolassa juuri ne sanat, joilla voittaa sinut, niin muista, että paikalla on ulkopuolinen tuomari. Hän ohjaa keskustelua ja saatte toivottavasti molemmat sanoa omia tuntemuksianne. Minä uskon, että meissä kaikissa on vikaa, mutta itsessä olevaa vikaa on kaikkein vaikein nähdä. Ehkä perheneuvolan terapeutti osaa sanoa ne asiat miehellesi, jotka saisi hänen silmänsä avautumaan.

Ehkäpä niin... Joskus olemme jutelleet esim. lastenvalvojan, seurakunnan työntekijän ym. kanssa ja mies on joko hyvinkin "yhteistyöhaluinen" ja "ymmärtävä". asioista sovitaan ja päätetään molemmat yrittää. Joojoo, kunnes ollaan taas kahden, Toinen tapa taas on että mies ei myönnä mitään muuten kuin niin että koska minä olen tehnyt, tai sanonut jotain hän on jotenkin oikeutetusti toiminut tietyllä tavalla ja mies on niin uskottava että vaikka puhuisi täysin potaskaa niin perustelee sen kuitenkin niin hyvin, tai niin pitkään ja sekavasti että jää sellainen hämmentynyt olo että hänhän on oikeassa.. mutta tosiaan ihan varsinaisessa pariterapiassa ei olla käyty. eikä mies kyllä sinne haluakkaan, koska hän ei näe muuta ongelmaa kuin minut. enkä muuten huuda tai raivoa kuin joskus harvoin, kun en kestä sitä ylimielistä välinpitämättömyyttä..yritän antaa periksi, joka saa miehen hermostumaan, tai vähättelemään. tai keskustella rauhassa jolloin käytös on joko hyökkäävää tai vähättelevää. Ystäväni on sanonut että mieheni vaikuttaa narsistilta, mutten tiedä koska hän kuitenkin on välillä hyvinkin ihana ja rakastava.. tosin yleensä silloin haluaa jotain...