Kun ei jaksa enää...

[eieieiei]

Kun vuodesta toiseen on joku masennus tai ahdistus ja vaikka asiat menevät hyvinkin, sellainen perusmasennus on...ei ole auttanut ulkopuolinen apu..yksi lapsistamme saa veren kiehumaan, en kestä häntä ollenkaan, vaikka samaan aikaan hän on maailman ihanin, mutta en vaan tule toimeen lapseni kanssa ja se on kauheaa En pärjää hänen kanssaan ja se on hirveä tunne...

Yritän ajatella positiivisesti, minulla on paljon hyviä asioita. Mutta siitä huolimatta se tunne, etten jaksa enää on liian vahva..Ja kuitenkin joka aamu nousen ylös. En vaan haluaisi, en yhtään, haluaisin vaan kadota jäljettömiin..

On hyvä mies, lapset, koti ystävät jne...minä itse olen syynä siihen etten jaksaisi enää päivääkään, mutta minkäs teet..ahdistaa niiin...

 

["harmaana"]

Tiedän niin tunteesi; olisi voinut olla minun näppiksestäni. En osaa sinua neuvoa millään tavalla, en sanoa mitään viisasta. Haluan vaan lähettää positiivisia ajatuksia ja toivottaa kaikkea hyvää elämääsi. :hug: :hug: :hug: :hug:

 

[Aamuäree]

Samoilla fiiliksillä.

Nyt ajattelen, että mä olen mikä olen enkä muuksi muutu. Itse voin vaikuttaa osaan asioista ja sopeutua toiseen puoleen.
Nyt kerään rohkeutta sanoa psykologille että mä en halua enää istuntoja enkä mitään terapiaa, en koe tarvetta kaivella asioita vielä syvemmälle suohon.

Onneksi on niitä hyviäkin päiviä.:hug:

 

["koppis"]

Mä olen vasta kolmannen lapsen jälkeen uskaltanut olla täysin sitä mitä olen eli jos tunnen itseni heikoksi ja tarvin apua, pyydän sitä ja uskallan sen sanoa. Itselleen vaan tekee hallaa, jos "näyttelee" jotain. Montako lasta sulla on? Minkä ikäinen on sulla se hankala? Mulla on ollut jo aika kauan hankalaa 7-vuotiaan kanssa. Hänen kans on pakko olla lujana ja se syö ihan hirveesti voimia, koska tämä lapsi on silti niin lujatahtoinen.

 

["vieras"]

Voi että, kirjoitit minun ajatuksiani!!

Mä en ole käynyt missää hakemassa apua tilanteeseeni, ku olen jotenki ajatellut että A.) en halua missään nimeessä alkaa syömään mitään onnellisuuspillereitä, B.) en usko menneisyydestäni löytyvänä mitään "syytä" tähän oloon, ja C.) jospa vain olenkin sellainen perusnegatiivinen pessimisti??

Mulla on kax ihanaa lasta (joita en voi sietää välillä) ja ihana rakas aviomies. Seksielämää ei ole koska pelkään tulevani raskaaksi (joo, syön pillereitä, mutta siltikin). Enkö muka vain rakasta tarpeeksi? Vaikka ilmankaan eläminen tuntuisi elämäni lopulta!

Töissä käyn ja tuntuu että börn aut on lähellä, vaikka en edes tiedä miksi? Työni ei ole liian uuvuttavaa, mutta en vaan jaksaisi!

Joka aamu herään ja ajattelen että voi ei, olen vielä hengissä ja fiilis ihan yhtä paska kuin illalla mennessäni nukkumaan

En siis tiedä mikä sinun tilannettasi voisi helpottaa, halusin vain sanoa että meitä on muitakin! Halaus sinulle, ja paljon voimia!

 

[jadal]

Olisko sulla mahdlisuus vaikka laittaa lapset osa-aika hoitoon?
Itse kun olin masentunut, mulle tuollainen olisi ollut taivaan lahja, olisi hetken saanut hengähtää ja kerätä voimia. Tai vaikka vaan nukkua! Ja lapsetkin olisivat nähneet iloisia ja reippaita aikuisia, ei aina vaan äitiä, joka vaeltaa apaattisena, siis jos jaksoi edes vaeltaa.

:hug:

 

[Aamuäree]

''onnelisuuspillerit'' on tehneet mun elämästäni siedettävän- vieneet ylenmääräiset pelkotilat ja paniikit pois.
Ei ne aina pahasta ole... vaikka aina löytyy ihmisiä jotka kuvittelee että niitä syövä ihminen kuvittelee pillereiden vievän kaiken pahan mennessään ja elämän seesteytyvän taas ruusunpunaiseksi tosta vaan.
Aina ei pelkkä lenkkeily auta.....

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";22000529]Voi että, kirjoitit minun ajatuksiani!!

Mä en ole käynyt missää hakemassa apua tilanteeseeni, ku olen jotenki ajatellut että A.) en halua missään nimeessä alkaa syömään mitään onnellisuuspillereitä, B.) en usko menneisyydestäni löytyvänä mitään "syytä" tähän oloon, ja C.) jospa vain olenkin sellainen perusnegatiivinen pessimisti??

Mulla on kax ihanaa lasta (joita en voi sietää välillä) ja ihana rakas aviomies. Seksielämää ei ole koska pelkään tulevani raskaaksi (joo, syön pillereitä, mutta siltikin). Enkö muka vain rakasta tarpeeksi? Vaikka ilmankaan eläminen tuntuisi elämäni lopulta!

Töissä käyn ja tuntuu että börn aut on lähellä, vaikka en edes tiedä miksi? Työni ei ole liian uuvuttavaa, mutta en vaan jaksaisi!

Joka aamu herään ja ajattelen että voi ei, olen vielä hengissä ja fiilis ihan yhtä paska kuin illalla mennessäni nukkumaan

En siis tiedä mikä sinun tilannettasi voisi helpottaa, halusin vain sanoa että meitä on muitakin! Halaus sinulle, ja paljon voimia![/QUOTE]

Niin ja siis haluan vielä lisätä tähän että kukaan ei välttis usko musta näitä fiiliksiä ulospäin! Mä kun osaan hyvin esittää kaikille, joten en siis kotonakaan ole mikään "vaelteleva aave"!! Mies tietää jonku verran ku ollaan riidelty seksin puuttumisesta, mutta tajuaa (???) jollain lailla pelkoni tulla raskaaksi!! Ja kyllähän meillä jotain on, ehkä 1-2kertaa kuussa..

 

[jadal]

''onnelisuuspillerit'' on tehneet mun elämästäni siedettävän- vieneet ylenmääräiset pelkotilat ja paniikit pois.
Ei ne aina pahasta ole... vaikka aina löytyy ihmisiä jotka kuvittelee että niitä syövä ihminen kuvittelee pillereiden vievän kaiken pahan mennessään ja elämän seesteytyvän taas ruusunpunaiseksi tosta vaan.
Aina ei pelkkä lenkkeily auta.....

joo. noita fiksuja aina löytyy, jotka neuvovat lenkille ja reippailemaan, niin ei siinä sitten mitään pillereitä tarvi.
Sama se vaikka vetäis päivässä dosetillisen lääkkeitä, jos pitää edes jotenkuten elämässä kiinni, eikä putoa sinne kuilun pohjalle.

 

[ap]

Juu minustakaan ei näy välttämättä ulospäin, tosiaan kotona teen hommat sun muut, mutta lapsillehan sitten ärjyn..7v myös minun taistelukaveri..aina ollut hänen kanssa vaikeaa..
On yksi pieni ja kaksi isoa talossa..

 

["minä"]

Kun vuodesta toiseen on joku masennus tai ahdistus ja vaikka asiat menevät hyvinkin, sellainen perusmasennus on...ei ole auttanut ulkopuolinen apu..yksi lapsistamme saa veren kiehumaan, en kestä häntä ollenkaan, vaikka samaan aikaan hän on maailman ihanin, mutta en vaan tule toimeen lapseni kanssa ja se on kauheaa En pärjää hänen kanssaan ja se on hirveä tunne...

Yritän ajatella positiivisesti, minulla on paljon hyviä asioita. Mutta siitä huolimatta se tunne, etten jaksa enää on liian vahva..Ja kuitenkin joka aamu nousen ylös. En vaan haluaisi, en yhtään, haluaisin vaan kadota jäljettömiin..

On hyvä mies, lapset, koti ystävät jne...minä itse olen syynä siihen etten jaksaisi enää päivääkään, mutta minkäs teet..ahdistaa niiin...

Sulla on kuitenkin mies, ystäviä jne. Mulla ei ole miestä, lapseni isä jätti meidät, hylkäsi.
Ystäviä ei ole, ei ainakaan tunnu siltä koska olen aina yksin. "Paras" ystäväni ei vaivautunut
edes lomallaan mun luo. Tänä aamuna ajattelin itsaria, koska mua ei auta mikään ja juuri tämän yksinäisyyden takia, jos edes joku tulis, mutta ei.

 

[ap]

Sehän tässä onkin, että ihmisiä on ympärillä, mutta ei kukaan voisi ymmärtää..

 

[Ärrimiau]

Sokeri pois ja tilalle päivittäinen D-vitamiini, vähintään 20 mikrogrammaa. Taitaa vaikuttaa.

 

["minä"]

Sehän tässä onkin, että ihmisiä on ympärillä, mutta ei kukaan voisi ymmärtää..

Anteeksi, en käsittänyt. Niinkin voi olla.

 

[Forever as one]

[QUOTE="minä";22000645]Sulla on kuitenkin mies, ystäviä jne. Mulla ei ole miestä, lapseni isä jätti meidät, hylkäsi.
Ystäviä ei ole, ei ainakaan tunnu siltä koska olen aina yksin. "Paras" ystäväni ei vaivautunut
edes lomallaan mun luo. Tänä aamuna ajattelin itsaria, koska mua ei auta mikään ja juuri tämän yksinäisyyden takia, jos edes joku tulis, mutta ei.[/QUOTE]

Unohda se itsari nyt kuitenkin hetkeksi vielä. Mäkin ajattelen, päivittäin mutta yritän silti koitan pysyä kasassa. Mä tiedän mitä sä koet, enkä väitä että kyllä se siitä, sillä se ei siitä. Se ei siitä, vaikka vuosia on jo kulunut. Mä luulen, että sua auttais se, että joku jonka näet, tunnet ja koet oleva olemassa ymmärtäis sun tunteen. Se tunne ei ole kiva.
Mä olen päälle päin kova, vahva ja varma ihminen. Monen silmissä olen niin paljon enemmän kun mihin musta edes koskaan on. Eikä kukaan näe lävitse, ei ne tiedä kuinka paljon itken. Ja jos itken ja jään kiinni, mulla on flunssa. Ja usein oon saikulla flunssan takia, vaikka se paska ei edes koskaan tuu mulle!

Me tarvittaisiin joku oma paikka, mistä jatkaa, koska niinkauan kun emme anna tuskalle kasvoja, se ei helpota. Ja niin kauan kun syytämme itseämme tyhmyydestä emme pääse eteenpäin.

 

[f a o]

[QUOTE="minä";22003538]Anteeksi, en käsittänyt. Niinkin voi olla.[/QUOTE]

Höh, tää ei lainaa kaikkea. No mutta, äärimmäisen raskaasta on yrittää krtoa tuskastaan ja yksinäisyydestään ihmisille, jotka ei ymmärrä. Eikä se oo niiden ihmisten vika, jotkut asiat vaan on koettava itse, että sen tajuaa. Mä en tajua esimerkiksi toisten surua jos oma äiti on vaikka sairaana tai jotain, sillä mun ja mun äidin välillä ei ole mitään lämpöä, se ihminen on mulle samantekevä.