kun avioliitosta katoaa se "jokin" :(

["veera"]

Olemme olleet vasta puoli vuotta naimisissa ja tuntuu että yhteiselo on muuttunut tylsäksi. Esikoista odotamme ja melko pian positiivisen testin jälkeen alkoi alamäki. Rakastan toki miestäni ihan älyttömästi, mutta tuntuu siltä että kipinä on kadonnut. Ja yhteinen vapaa-aikamme on välillä todella tylsää. Istumme vaan sohvalla ja katsomme telkkaria..ei mitään romantiikkaa, eikä hellyydenosoituksia miehen osalta mitä ennen raskautta oli paljon. Seksiä todella harvoin ja nekin kerrat monesti loppuu kesken kun maha on tiellä tai minuun sattuu Monet itkut itkenyt koska tuntuu siltä että olen mieheni mielestä vastenmielinen muuttuneen vartaloni takia. Vauva oli toki toivottu ja suunniteltu, en vain olisi uskonut että raskaus vaikuttaa näin meidän väleihin. Mistä apua?

 

[Blue]

Se on sitä arkea se. Ja rankemmaksi muuttuu kun vauva syntyy. Sitä pitää vaan oppia sekä sietämään että tekemään yhteisen ajan ja kipinän eteen työtä. Silloinkin kun vauva on valvottanut kolme vuorokautta yhteen mittaan ja miehellä työputki.

 

["hattara"]

Kysy, mistä miehen mielestä on kyse. Omat tulkintasi ("tuntuu siltä että olen mieheni mielestä vastenmielinen muuttuneen vartaloni takia") voivat olla paljon pahempia kuin miehen todelliset ajatukset.

Muista, että hormonit saattavat pistää mielen vähän keikalleen, eli sama tilanne ei ilman raskautta tuntuisi välttämättä noin pahalta. Raskaus on onneksi ohimenevää.

Isoja muutoksia on vielä tulossa, halusit tai et, ja ne saattaa korjata tilanteen jopa itsestään. Eli malttia. Totta kai puhua kannattaa ja yrittää hoitaa suhdetta, yhteistyössä koittaa miettiä mistä on kyse ja puhua ääneen omista toiveista jne.

 

["veera"]

Se on sitä arkea se. Ja rankemmaksi muuttuu kun vauva syntyy. Sitä pitää vaan oppia sekä sietämään että tekemään yhteisen ajan ja kipinän eteen työtä. Silloinkin kun vauva on valvottanut kolme vuorokautta yhteen mittaan ja miehellä työputki.

Siksipä minua huolestuttaakin kun tilanne on jo nyt tällä mallilla, niin Mitenkäs sitten kun vauva syntyy

 

["Hmm"]

Meillä kävi samoin ja vauvan synnyttyä mennyt vaan huonompaan päin, vaikka välillä hetkellisesti tuntuukin, että menis taas paremmin. Kaikki pyörii nyt vaan vauvan ympärillä ja tuntuu ettei koko parisuhdetta ole enää oikein olemassakaan, ollaan vaan yhdessä vauvan hoitajia..

 

[TULKINNANVARAINEN]

arki on arkea ja jossain vaiheessa se kiihko ja polte siitä hiipuu ja muuttuu tasaisemmaksi rakkaudeksi. ja tuollaiset tunteet on ihan normaaleja kun on raskaana. juttele miehesi kanssa. se on jännä, että pystytään esim. harrastamaan seksiä, mutta ei pystytä puhumaan tavallisista asioista. meitä ainakin vauva-arki lähensi entisestään. ei se mitään ruusuillatanssimista ollut kokoaikaa, mutta ei mikään suuri kriisin paikkakaan.

 

["vieras"]

No mä näkisin että tuo on arkea. Meillä yhteiseloa takana kohta 5 vuotta, ja ihan samanlaisia alamäkiä on suhteeseen mahtunut, mutta myös samalla tapaa niitä hyviä hetkiä kun vaan jaksaa odottaa ja elää sitä arkea läpi. Paljon on myös itsestä kiinni. Minäkin olen raskaana, ja eletään samalla elämämme riitaisinta kuin myös onnellisinta aikaa etenkin alkuraskaus oli vaikea, kun minulla oli nuppi niin sekaisin, sattui ja torjuin miehenkin monesti. Nyt taas menee paremmin.

Se "jokin" on halua olla yhdessä, ei se ole sitä mitä romanttiset leffat antaa ymmärtää. Trust me, saman ongelman tulet kohtaamaan seuraavassakin suhteessa vaikka vaihtaisit. Eri asia sitten jos kumppanissa on joku perustavanlaatuinen vika; väkivaltaisuus, päihdeongelma, hyväksikäyttöä tms. Silloin on aihetta vaihtaa maisemaa....

 

[toivoa on]

Ihan normaalia tuo on. Ei rakastumisvaihe voi koko loppuikää kestää.

Meillä oli arki astunut kuvioihin jo paljon ennen lasten syntymää. Ei kiehnätty enää toistemme kimpussa, vaan molemmilla oli omat harrastukset ja menot. Homma oli kuitenkin balanssissa, koska se sopi molemmille. Lasten ilmaantuminen sekoitti pakan muutamaksi vuodeksi täysin ja suhteemme oli kovalla koetuksella vauvavuosina. Onneksi oli vahvat perustukset. Se jokin löytyi taas uudestaan suhteeseemme, kun lapset olivat päässeet taaperoiästä yli.

 

["viiraska"]

Oikeasti? Olen luullut, että KAIKKI tietävät että suhteessa on arki. Kuten elämässäkin. Joskus elämä on ihanaa, joskus se on mukavaa ja monesti ei ole; ahdistaa, tympii, ärsyttää. Miksei siis mies ja arki miehen kanssa tuntuisi välillä ahdistavalta, tympeältä, ärsyttävältä? Saippuasarjoistako te elämää opitte? Minkä ikäisiä olette?

 

["a p"]

Kyllähän minä sen olen aina tiennyt ettei rakastumisvaihe ikuisesti kestä. Tämä muutos on vaan tapahtunut niin lyhyessä ajassa ja juuri silloin kuin minä tarvitsisin hirveästi huomiota, hellyyttä ja tuntisin itseni rakastetuksi

 

["mimmi"]

Teillä on tietysti ollut suuria muutoksia viime vuosina. Ootte aika vastikään menneet naimisiinkin, sitäkin varmaan odotitte ja suunnittelitte jonkin aikaa? Sitten vauvan yrittäminen on tietty superjännää ja ootkin ilmeisesti tullut aika nopeasti raskaaksi, vai? Ehkä ootte tippuneet kaiken jäänän ja uuden jälkeen nyt hetkeksi kuoppaan kaiken hämmennyksen äärellä.

Koeta puhua avoimesti tuntemuksistasi. Ja sano miehellesi, että kaipaisit nyt hellyyttä ja huomiota. Älä moiti häntä, mutta kuvaile, mikä saa sinut tuntemaan itsesi rakastetuksi ja onnelliseksi. Ja sano mitä kaipaat.

 

[Tallu -]

Rakkauden välillä kadotessa astuu kuvioon tahto. Pappikaan ei turhaan kysy: "Tahdotko sinä Maija Meikäläinen ottaa Matti Teikäläisen aviomieheksesi ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä". Toki keskustella kannattaa ja sillä tyylillä, että "musta tuntuu..." eikä niin, että "miksi sinä...". Eli omista tuntemuksista kannattaa puhua ja sitten vaikka kysäistä, että miten me tämä tilanne nyt korjattaisiin ja sitten yhdessä etsitään se ratkaisu asiaan, tehdään tarvittaessa kompromissi, jossa kummankaan toive ei toteudu, vaan mietitään yhdessä joku muu ratkaisu. Näin se on meillä toiminut jo reilun 25 vuoden ajan.