Meillä on molemmat lapset jättäneet tuttipullon heti 1v synttäreiden jälkeen. Unimaitoa eivät ole koskaan saaneetkaan, joten sen suhteen ei tullut muutosta. Maito vain juotiin nokkamukista. Iltaisin viimeinen maito iltapalan yhteydessä sitten hampaidenpesu ja nukkumaan.
Kuopukselle sopivan mukin löytäminen tuotti ongelmia, kuten
tuttipullon löytäminenkin aikoinaan. Lopulta kuitenkin sopiva löytyi.
Kumpikaan ei ole lainkaan pulloa kaivannut.
Esikoinen luopui tutista 2v2kk iässä. Tarkoitus oli luopua aiemmin, mutta siskon syntyminen siirsi luopumista. Muutama yö meni levottomasti, mutta muuten sujui oikein hienosti.
Nyt on kuopuksella sitten menossa ensimmäinen päivä ilman tuttia. Viime yö oli ensimmäinen yö. Yö meni ihan hyvin, mutta nyt on ollut ongelmana päiväunille nukahtaminen.
Ikää tytöllä on 1v2kk ja nyt on mielestäni sopiva aika luopua, koska tutti alkaa koko ajan selvästi olemaan turhaan suussa, kuten isoveljelläkin lopulta oli. Uskoisin luopumisen olevan nyt helpompaa, kun on ollut pääasiassa uni ja auto käytössä, kun sitten kun on päivisin muuten vaan suussa.