kumpi on tärkeämpi ystävä vai mies?

Eihän ne ole sama asia, puoliso ja ystävä. Ja kuten joku yllä jo sanoi, hyvä ystävyyssuhde kestää sen, että toinen löytää elämänkumppanin. Ja hyvä parisuhde kestää sen ystävyyden myös.

Minusta on ihan luonnollista, että alkuhuumassa se uusi kumppani menee edelle, ja muutenkin jatkossa on tärkeämpi. Ja on ihan luonnollista haluta olla sen uuden kumppanin kanssa.

 

[QUOTE="jaj";23768418]toivottavasti ei tarvitse valita. Mut yleensä naiset tekee niin, että valitsee miehen ja sen jälkeen keskittyvät miehen "hoivaamiseen" siinä määrin, että kaikki muu unohtuu (alkaako äitihormonit hyrrätä?). Ainakin mun kaverit (monet) jättävät omat harrastuksena ja muuttavat niitä kulloisenkin miesystävän mukaisiksi. Vai onko harrastukset sitten välillä naisystävien mukaisia. Ja sitten alkaa tulla "meidän perheessä harrastetaan...."

Ja aika monesti naiset muuttavat elämän visionsa ja arvonsa miehen mukaan, siis feikkaavat, kunnes havahtuvat siihen, että juttu ei toimi ja vika onkin sitten miehessä, hehän yritti kaikkensa mukautuakseen miehen elämään, eikä onni sit kuitenkaan tullut elämään.[/QUOTE]

Tai sitten tuo no normaalia että suhdetta kehitetään yhdessä eteenpäin ja harrastetaan myös yhdessä Esim. meillä mies aloitti rullaluistelun vasta minun myötä, ja nyt tuo on koko perheen yhteinen harrastus. Samon melomme yhdessä. Omia harrastuksiakin kummallakin on.

Itse en usko että suhteet kaatuvat niinkään tuohon elämän yhteensoluttamiseen, vaan enemmänkin sellaiseen, ettei ole yhteisiä harrastuksia, ei tehdä juuri mitään kodinhoidon lisäksi yhdessä, ja kommunikoidaan vain arjen asioista.

 

Ja tuo ystävät vs mies on kyllä jotenkin luonnoton asetelma, vähän kuin kysyisi että kumpi on sinun mielestä tärkeämpää: syöminen vai juominen.

 

ei kai noita mihinkään järjestykseen voi eikä saa laittaa. mutta mua kans ihmetyttää, että kun löytyy mies tai saa lapsen, niin ne ystävät sitten unohdetaan. mutta sitten kun tulee vaikeaa syystä tai toisesta. esim. jos tulee avioero tai lasten kanssa jotain ongelmia, niin se ystäväkin taas muistuu mieleen, ja hänen niskaansa kaadetaan sitten kaikki vaikeudet ja kun taas omat asia on kunnossa, niin taas se ysjtävä unohtuu. ja kierre jatkuu. onneksi ei kuitenkaan kaikkien kanssa näin ole. mutta ihan omalle kohdallekin on sattunut

 

Kyllä se on mies, paras ystävä kaikista.

Peesi. Ei mulla oo muita niin hyviä ystäviä.

 

ei kai noita mihinkään järjestykseen voi eikä saa laittaa. mutta mua kans ihmetyttää, että kun löytyy mies tai saa lapsen, niin ne ystävät sitten unohdetaan. mutta sitten kun tulee vaikeaa syystä tai toisesta. esim. jos tulee avioero tai lasten kanssa jotain ongelmia, niin se ystäväkin taas muistuu mieleen, ja hänen niskaansa kaadetaan sitten kaikki vaikeudet ja kun taas omat asia on kunnossa, niin taas se ysjtävä unohtuu. ja kierre jatkuu. onneksi ei kuitenkaan kaikkien kanssa näin ole. mutta ihan omalle kohdallekin on sattunut

Mitä se unohtaminen on? On aika päivänselvää, että pienen vauvan kanssa ei ystäviä voi eikä ehkä jaksakaan huomioida samalla tapaa, kuin ennen lasta. Tai parisuhteen alkuhuumassa haluaa olla sen kumppaninsa kanssa. Eikö ystävän asia ole myös ymmärtää tämä?

Moni kertoo, että ystävyys on loppunut lasten saantiin. Ja siis niin, että ystävät ovat kaikonneet ympäriltä... kutsuja illanistujaisiin ei tule ollenkaan, on vaikea nähdä jne. Se kenellä on vauva, on kuitenkin enemmän sidottu siihen elämään kuin se, kellä ei ole tai lapset on jo isompia.

Ystävyys vaatii paljon huolenpitoa ja ymmärrystä ja rehellistä puhetta.

 

Mun mielestä näitä ei voi laittaa tärkeysjärjetystykseen. Mies on mulle tuki ja turva, paras ystävä. Mutta siltikin mä tarvitsen myös niitä muita ystäviä. Ja kyllä ystävyyden kuuluu kestää myös ne ajat, jolloin ei pysty olemaan niin paljon tekemisissä. Mulla ja ystävällä on molemmilla pienet lapset ja rakentamista ym. Pisin aika on puoli vuotta ettei oltu tekemisissä, mutta ystävyys kyllä säilyy silti.

Mutta tosiaan ei voi verrata. joku kirjoitti hyvin, että sama kuin vertaisi syömistä ja juomista.

 

Mitä se unohtaminen on? On aika päivänselvää, että pienen vauvan kanssa ei ystäviä voi eikä ehkä jaksakaan huomioida samalla tapaa, kuin ennen lasta. Tai parisuhteen alkuhuumassa haluaa olla sen kumppaninsa kanssa. Eikö ystävän asia ole myös ymmärtää tämä?

Moni kertoo, että ystävyys on loppunut lasten saantiin. Ja siis niin, että ystävät ovat kaikonneet ympäriltä... kutsuja illanistujaisiin ei tule ollenkaan, on vaikea nähdä jne. Se kenellä on vauva, on kuitenkin enemmän sidottu siihen elämään kuin se, kellä ei ole tai lapset on jo isompia.

Ystävyys vaatii paljon huolenpitoa ja ymmärrystä ja rehellistä puhetta.

Minusta se unohtaminen on sitä, että ei enää ole ollenkaan tekemisissä. Tietysti välillä ollaan enemmän ja välillä vähemmän tekemisissä, se on normaalia.

Minulla on ystävä, jonka kanssa olimme ennen todella läheisiä ja nähtiin todella usein. Asiaan vaikutti varmaan se, että hän oli onneton parisuhteessaan ja halusi puhua asiasta. Sitten hän löysi uuden miehen ja yhteydenpito loppui. En saanut häneen yhteyttä edes silloin kun serkkuni teki itsemurhan ja tarvitsin kipeästi ystävää kenen kanssa jutella, hän ei edes vastannut puheluihin eikä viesteihin. Puoli vuotta tästä hän vastasi sähköpostiini ja siitä vuoden sisällä olemme olleet kahdesti yhteyksissä, molemmilla kerroilla hän on vastannut minun sähköpostiini. Mielestäni tämä on jo sitä unohtamista.

 

Kuvitteleeko joku, että hän on tärkeämpi ystävälleen kuin ystävän mies? Siinäpä hehkeä parisuhde.

 

Mies on tärkeämpi koska on lasteni isä ja kumppani johon olen sitoutunut. Minulla on myös paras ystävä jonka kanssa olen lähes päivittäin tekemisissä vaikka hän asuu naapurimaassa.

 

mies on ykkönen ja sen jälkeen tulee vasta ystävät. ja mulla ei oo mitään parasta ystävää edes, kaikki ystävät on samalla tasolla.

 

onkohan teidän miehille te, puoliso tärkeämpi kuin hänen paras ystävänsä..hmmmm

Mun miehelle meidän perhe on maailman tärkein asia. Menee kaiken muun edelle.

Ja mulle myös perhe on se maailman tärkein asia. Ei se silti sulje pois ystäviä. Hyvä ystävyys kestää parisuhteen.

 

Yks ystävä on joutunut, hänen tyttöystävänsä ei halunnut, että hänellä on naispuolisia kavereita, joten meidän ystävyys loppui siihen.

Mun paras ystäväni on mies ja jos mun mies sanoisi, että en saa enää häneen olla yhteydessä niin mies olis kyllä se joka lähtisi mun elämästä, ei ystävä.

Eli kai ystävä on tärkeämpi. Semmoisella muille näkyvällä tasolla kyllä mies, eli esim. juhlat vietän ensisijaisesti miehen kanssa, ystävien tai kavereiden kanssa vaan jos miehellä on muuta menoa.

 

ei kai noita mihinkään järjestykseen voi eikä saa laittaa. mutta mua kans ihmetyttää, että kun löytyy mies tai saa lapsen, niin ne ystävät sitten unohdetaan. mutta sitten kun tulee vaikeaa syystä tai toisesta. esim. jos tulee avioero tai lasten kanssa jotain ongelmia, niin se ystäväkin taas muistuu mieleen, ja hänen niskaansa kaadetaan sitten kaikki vaikeudet ja kun taas omat asia on kunnossa, niin taas se ysjtävä unohtuu. ja kierre jatkuu. onneksi ei kuitenkaan kaikkien kanssa näin ole. mutta ihan omalle kohdallekin on sattunut

Mä en tämmöisiä ihmisiä kyllä nimitä ystävikseni. En ole mikään lelu jonka voi vuosiksi pistää kaappiin piiloon ja sit ottaa taas esille, kun ITSE tarvitsee olkapäätä. Kyllä noille "ystäville" pysyy puhelin kiinni, ellei se ole vuosiin heidän aloitteestaan soinut.

Mulle ystävät ovat ihmisiä, jotka vastavuoroisesti järjestävät elämäänsä toiselle aikaa silloin kun toinen sitä tarvitsee. Välillä se on vaikeampaa, välillä helpompaa, mutta kuitenkin se on kummankin tehtävä. Ei mulla olisi pokkaa sanoa ystäväksi ihmistä, jonka jättäisin huolineen yksin siksi että mulla on perhe-elämässäni niin kivaa etten just sillä hetkellä kaipaa muuta seuraa.