Kumpi on henkisesti raskaampaa masentuneelle; tehdä abortti vai pitää lapsi?

[Kohta kolmen äiti?]

Olen keskivaikeasti masentunut ja minulla on 2 lasta,4,5v ja 2v. Masennus on iskenyt vasta kuopuksen syntymän jälkeen joten olen sikäli uudessa tilanteessa. Plussasin viikko sitten täysin puun takaa. Meillä ehkäisy ollut käytössä mutta siitä huolimatta olen nyt raskaana. Vauva ilmoitti tulostaa mahdollisimman huonoon aikaan; olen juuri saanut vakituisen työpaikan sekä syksyllä aloitan koulun jonne viimeinkin pääsin.Nyt olen täysin epätoivoinen Minua ei niinkään huoleta koulut tai työt,ne voi käydä myöhemminkin mutta henkinen hyvinvointin askarruttaa kovin. Pelkään kuollakseni että vaivun täysin pohjalle ja pahimmassa tapauksessa vielä psykoosiin tms. Nämä ovat kauheita ajatuksia enkä voi niille mitään. Olen käynyt vajaa vuoden terapiassa josta on ollut apua mutta lääkkeitä en ole syönyt enkä haluaisikaan.
Nyt ydinkysymyksenä onkin että kummasta on pahempi vaikutus henkiseen hyvinvointiini;abortista vai siitä että pidän lapsen?

 

[xxx]

Sinun pitää miettiä asiaa omalta kohdalta, mieti millaista olisi olla kolmen pienen lapsen kanssa? Ja mieti, että jos teet heti abortin aikaisessaa vaiheessa, miltä uskot sen tuntuvan? Jokainen tekee omat päätökset, ei kukaan toinen voi tietää, mikä on sinulle parasta. voimia elämään.

 

[vieras]

Tuo on kyllä todella hankala kysymys. Sinun kannattaa varmaan nyt todella miettiä, mitä itse haluat ja harkita asiaa tarkkaan, ja sitten tehdä päätös sen perusteella. Toisaalta kun sanot että työt ja opinnot eivät sinua huoleta, niin päätös pitää lapsi olisi ihan ok. Pystyt kyllä vahvistumaan 9kk:n aikana jo tämän uuden tulokkaankin takia. Kun vain itse uskot siihen että pärjäät ja paranet, niin lapsi ei tilaasi pahenna. Mutta toisaalta jos tästä lapsesta taakka vain suurenisi, etkä osaa uskoa olossi ainakaan kohentuvan lapsen myötä, niin ehkä silloin abortti on parempi ratkaisu.

 

[chef]

No sehän riippuu siitä, että kumpaa asiaa pidän pahempana vaihtoehtona.

Jos mä tekisin abortin masentuneena, niin varmaan vetäisin sen jälkeen itseni jojoon, koska olisin sen jälkeen vielä enemmän masentunut.

Toiselle ihmiselle taas voisi käydä toistepäin.

 

[alisia]

..itse en epäröisi hetkeäkään..minulle lapsi olisi tervetullut! itse käynyt keskivaikean masennuksen läpi. Ihmettelen miksi sinulla ei ole lääkitystä? Minun mielestäni lääkehoito on ehdoton juttu keskivaikean masennuksen hoidossa. Riippuu tietenkin ihmisestä, mutta itse koen näin. Uskon, että jos jaksat hoitaa myös itseäsi raskauden aikana jaksat hoitaa vauvaakin kun aika on! Lapsi tuo työtä mutta myös rutkasti iloa!

 

[SeOlinMinä]

voi ikävää mikä tilanne
Sinun täytyy tarkkaan miettiä mitä teet. Tuohon on vaikea ulkopuolisen sanoa juuta tai jaat..

 

[SeOlinMinä]

No sehän riippuu siitä, että kumpaa asiaa pidän pahempana vaihtoehtona.

Jos mä tekisin abortin masentuneena, niin varmaan vetäisin sen jälkeen itseni jojoon, koska olisin sen jälkeen vielä enemmän masentunut.

Toiselle ihmiselle taas voisi käydä toistepäin.

Minun tutulle kävi juuri toisin päin, lapsi pahensi masennusta :| hälle toivon mitä eniten parantumista, ei se tilanne ole äidille hyvä, mutta varsinki lapselle se on huono.

 

[Kohta kolmen äiti?]

Tällä hetkellä mielialat vaihtelevat aika rajusti,toisena hetkenä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja elämä muutenkin valoisalta mutta taas toisena ajatus on henkisesti todella raskas ja ahdistava En olisi ikinä halunnut joutua tähän tilanteeseen Ja mitä lääkitykseen tulee,en ole kai vain uskaltanut aloittaa sitä ja terapeuttini on sitä mieltä etten sovi perinteiseen masentuneen profiiliin vaan hän uumoilee että taustalla voisi olla jokin sairaus. Sairastan siis 1.tyypin diabetesta ja kilpirauhasarvot on ok. Päällimmäinen ajatus minulla on se että ´okei,pidän tämän kyllä siitä selvitään´mutta samalla mietin että mitä jos teen elämäni suurimman virheen ja löydän itseni synnytyksen jälkeen jostain laitoksesta Voiko kesken raskauden aloittaa mielialalääkitystä jos ei ole aikaisemmin kokeillutkaan?

 

[ei elämä aina ruusuista ole]

voi ikävää mikä tilanne
Sinun täytyy tarkkaan miettiä mitä teet. Tuohon on vaikea ulkopuolisen sanoa juuta tai jaat..

no mitä sitä valittelemaan. Elämä tuo joskus kiperiäkin yllätyksiä! Ja etukäteen ne saattavat tuntua ylivoimaisilta, mutta joskus tilanne voi kääntyäkin iloksi ja voimavaraksi!

 

[chef]

No sehän riippuu siitä, että kumpaa asiaa pidän pahempana vaihtoehtona.

Jos mä tekisin abortin masentuneena, niin varmaan vetäisin sen jälkeen itseni jojoon, koska olisin sen jälkeen vielä enemmän masentunut.

Toiselle ihmiselle taas voisi käydä toistepäin.

Minun tutulle kävi juuri toisin päin, lapsi pahensi masennusta :| hälle toivon mitä eniten parantumista, ei se tilanne ole äidille hyvä, mutta varsinki lapselle se on huono.

Mun ystävä on tänään viikolla 20 ja hällä paha masennus, lääkityksineen. Ja uskon että hän tulee pärjäämään, vaikka alku olikin aika kaoottinen...hän siis oli ihan paniikissa.

 

[hullu]

Tällä hetkellä mielialat vaihtelevat aika rajusti,toisena hetkenä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja elämä muutenkin valoisalta mutta taas toisena ajatus on henkisesti todella raskas ja ahdistava En olisi ikinä halunnut joutua tähän tilanteeseen Ja mitä lääkitykseen tulee,en ole kai vain uskaltanut aloittaa sitä ja terapeuttini on sitä mieltä etten sovi perinteiseen masentuneen profiiliin vaan hän uumoilee että taustalla voisi olla jokin sairaus. Sairastan siis 1.tyypin diabetesta ja kilpirauhasarvot on ok. Päällimmäinen ajatus minulla on se että ´okei,pidän tämän kyllä siitä selvitään´mutta samalla mietin että mitä jos teen elämäni suurimman virheen ja löydän itseni synnytyksen jälkeen jostain laitoksesta Voiko kesken raskauden aloittaa mielialalääkitystä jos ei ole aikaisemmin kokeillutkaan?

minkä sorttista sairautta terapeuttisi epäilee? fyysistä, psykkistä tai neurologista? ehtisitkö saada ensin vastauksen siihen ja sen jälkeen miettiä vauvaa? kuinka usein käyt terapiassa?

 

[hei]

Miten olet jaksanut nyt kahden lapsen kanssa? Osallistuuko lasten isä hoitoon? Onko lapsille hoitajia, että saa itse hengähtää? Nämä ovat mielestäni keskeiset asiat oman jaksamisen kannalta. On niin erilaisia elämäntilanteita ja kaikkiin ei lapsi sovi.

 

[SeOlinMinä]

No sehän riippuu siitä, että kumpaa asiaa pidän pahempana vaihtoehtona.

Jos mä tekisin abortin masentuneena, niin varmaan vetäisin sen jälkeen itseni jojoon, koska olisin sen jälkeen vielä enemmän masentunut.

Toiselle ihmiselle taas voisi käydä toistepäin.

Minun tutulle kävi juuri toisin päin, lapsi pahensi masennusta :| hälle toivon mitä eniten parantumista, ei se tilanne ole äidille hyvä, mutta varsinki lapselle se on huono.

Mun ystävä on tänään viikolla 20 ja hällä paha masennus, lääkityksineen. Ja uskon että hän tulee pärjäämään, vaikka alku olikin aika kaoottinen...hän siis oli ihan paniikissa.

Minun kaverilla oli kans lääkitys ja on yhäki,odotti lasta innolla ja oli toivottu mutta kun syntyi upposi syvään masennukseen ja ahdistukseen, lapsi on pilannu elämän, lapsi ei ole enää kiva jne.. Lasta heitellään kuin heittopussia hoitopaikoista toiseen,onneksi äidin oma äiti on ottanu ohjat ja hoitaa lasta lähes koko ajan, omasta työstä otti sen vuoksi hoitovapaata.Asia ois toki voinu mennä ihan toisinki päin, siksi nämä asiat on kovin vaikeita.

 

[Kohta kolmen äiti?]

Miten olet jaksanut nyt kahden lapsen kanssa? Osallistuuko lasten isä hoitoon? Onko lapsille hoitajia, että saa itse hengähtää? Nämä ovat mielestäni keskeiset asiat oman jaksamisen kannalta. On niin erilaisia elämäntilanteita ja kaikkiin ei lapsi sovi.

Isä osallistuu oikein hyvin ja on muutenkin tukena kaikessa. Ja hoitajia on lähipiirissä paljon. Olen jaksanut mielestäni ihan ok,mitä nyt vähän liikaa kiukkua arjessa Käyn töissä ja muutenkaan ulkopuolinen ei varmasti ikinä osaisi arvata masennustani jos ei tietäisi siitä. Huolehdin ulkonäöstäni päivittäin ja jaksan touhuilla yleensä aika hyvin.

 

[v]

Tällä hetkellä mielialat vaihtelevat aika rajusti,toisena hetkenä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja elämä muutenkin valoisalta mutta taas toisena ajatus on henkisesti todella raskas ja ahdistava En olisi ikinä halunnut joutua tähän tilanteeseen Ja mitä lääkitykseen tulee,en ole kai vain uskaltanut aloittaa sitä ja terapeuttini on sitä mieltä etten sovi perinteiseen masentuneen profiiliin vaan hän uumoilee että taustalla voisi olla jokin sairaus. Sairastan siis 1.tyypin diabetesta ja kilpirauhasarvot on ok. Päällimmäinen ajatus minulla on se että ´okei,pidän tämän kyllä siitä selvitään´mutta samalla mietin että mitä jos teen elämäni suurimman virheen ja löydän itseni synnytyksen jälkeen jostain laitoksesta Voiko kesken raskauden aloittaa mielialalääkitystä jos ei ole aikaisemmin kokeillutkaan?

Sulla kun noita perussairauksia on niin tiedät varmaan itsekkin että lapsen saaminen noiden sairauksien kanssa on todella vaikeaa.. mutta jutun pointti ei ollut sitten mikään "pidä lapsi".. aika kiperä tilanne kyllä. varsinkaan kun et syö lääkkeitä. onnistuisiko raskausaikana aloittaa jotain lääkitystä siis sellaista mikä raskaaana oleville sopisi? Siinä tapauksessa voisin itse kuvitella pitävänikin sinun tapauksessa lapsen. ja tukiverkkoa kutoisin tässä odotus aikana Että saisit joka viikko jotain apua ja mieheltä vielä vaikka yhtenä kahtena iltana omaa aikaa.. Ja aloita pienet puolen tunnin päivittäiset kävelylenkit+terveellinen ruokavalio. noilla on jo todella suuri vaikutus jaksamiseesi. ja muutenkin vaikket lasta pitäisi niin tärkeintä on nyt tosiaan huolehtia itestään. sulla on kumminkin kaks lasta jotka tarvittevat sua joten lämpöisiä haleja sinne ja parantumisia

 

[Kohta kolmen äiti?]

Tällä hetkellä mielialat vaihtelevat aika rajusti,toisena hetkenä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja elämä muutenkin valoisalta mutta taas toisena ajatus on henkisesti todella raskas ja ahdistava En olisi ikinä halunnut joutua tähän tilanteeseen Ja mitä lääkitykseen tulee,en ole kai vain uskaltanut aloittaa sitä ja terapeuttini on sitä mieltä etten sovi perinteiseen masentuneen profiiliin vaan hän uumoilee että taustalla voisi olla jokin sairaus. Sairastan siis 1.tyypin diabetesta ja kilpirauhasarvot on ok. Päällimmäinen ajatus minulla on se että ´okei,pidän tämän kyllä siitä selvitään´mutta samalla mietin että mitä jos teen elämäni suurimman virheen ja löydän itseni synnytyksen jälkeen jostain laitoksesta Voiko kesken raskauden aloittaa mielialalääkitystä jos ei ole aikaisemmin kokeillutkaan?

minkä sorttista sairautta terapeuttisi epäilee? fyysistä, psykkistä tai neurologista? ehtisitkö saada ensin vastauksen siihen ja sen jälkeen miettiä vauvaa? kuinka usein käyt terapiassa?

Ei olla mitään tarkempaa selontekoa tehty mahdollisesta sairaudesta nyt kun ne kilppariarvotkin oli ok. Mutta hänen mielestään en mitenkään sovi perustyypilliseen masentuneen profiiliin.Mikä tietysti on huojentavaa,kuka nyt masentunut haluaisi olla,mutta silti ihmetyttää että mikä voi olla vialla kun alakulo on niin voimakasta?Siis muu kuin masennus.

 

[hulllu]

Tällä hetkellä mielialat vaihtelevat aika rajusti,toisena hetkenä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja elämä muutenkin valoisalta mutta taas toisena ajatus on henkisesti todella raskas ja ahdistava En olisi ikinä halunnut joutua tähän tilanteeseen Ja mitä lääkitykseen tulee,en ole kai vain uskaltanut aloittaa sitä ja terapeuttini on sitä mieltä etten sovi perinteiseen masentuneen profiiliin vaan hän uumoilee että taustalla voisi olla jokin sairaus. Sairastan siis 1.tyypin diabetesta ja kilpirauhasarvot on ok. Päällimmäinen ajatus minulla on se että ´okei,pidän tämän kyllä siitä selvitään´mutta samalla mietin että mitä jos teen elämäni suurimman virheen ja löydän itseni synnytyksen jälkeen jostain laitoksesta Voiko kesken raskauden aloittaa mielialalääkitystä jos ei ole aikaisemmin kokeillutkaan?

minkä sorttista sairautta terapeuttisi epäilee? fyysistä, psykkistä tai neurologista? ehtisitkö saada ensin vastauksen siihen ja sen jälkeen miettiä vauvaa? kuinka usein käyt terapiassa?

Ei olla mitään tarkempaa selontekoa tehty mahdollisesta sairaudesta nyt kun ne kilppariarvotkin oli ok. Mutta hänen mielestään en mitenkään sovi perustyypilliseen masentuneen profiiliin.Mikä tietysti on huojentavaa,kuka nyt masentunut haluaisi olla,mutta silti ihmetyttää että mikä voi olla vialla kun alakulo on niin voimakasta?Siis muu kuin masennus.

no mutta kyllähän se nyt pitäisi tehdä! mun mielestä on huolestuttavampaa se että olet alakuloinen eikä syytä siihen tiedetä. onko kaksisuuntainen mielialahäiriö suljettu pois laskuista? muistatko mitkä seikat osoittavat että epätyypillisesti masentunut?

 

[SeOlinMinä]

Tällä hetkellä mielialat vaihtelevat aika rajusti,toisena hetkenä ajatus vauvasta tuntuu ihanalta ja elämä muutenkin valoisalta mutta taas toisena ajatus on henkisesti todella raskas ja ahdistava En olisi ikinä halunnut joutua tähän tilanteeseen Ja mitä lääkitykseen tulee,en ole kai vain uskaltanut aloittaa sitä ja terapeuttini on sitä mieltä etten sovi perinteiseen masentuneen profiiliin vaan hän uumoilee että taustalla voisi olla jokin sairaus. Sairastan siis 1.tyypin diabetesta ja kilpirauhasarvot on ok. Päällimmäinen ajatus minulla on se että ´okei,pidän tämän kyllä siitä selvitään´mutta samalla mietin että mitä jos teen elämäni suurimman virheen ja löydän itseni synnytyksen jälkeen jostain laitoksesta Voiko kesken raskauden aloittaa mielialalääkitystä jos ei ole aikaisemmin kokeillutkaan?

minkä sorttista sairautta terapeuttisi epäilee? fyysistä, psykkistä tai neurologista? ehtisitkö saada ensin vastauksen siihen ja sen jälkeen miettiä vauvaa? kuinka usein käyt terapiassa?

Ei olla mitään tarkempaa selontekoa tehty mahdollisesta sairaudesta nyt kun ne kilppariarvotkin oli ok. Mutta hänen mielestään en mitenkään sovi perustyypilliseen masentuneen profiiliin.Mikä tietysti on huojentavaa,kuka nyt masentunut haluaisi olla,mutta silti ihmetyttää että mikä voi olla vialla kun alakulo on niin voimakasta?Siis muu kuin masennus.

Sie elät ruuhkavuosia pienten lasten kanssa ja kyllä siinä väsyy ja osa masentuuki.

 

[Kohta kolmen äiti?]

Siis alunperin tämä masennus alkoi isäni kuolemasta kaksi vuotta sitten. Odotin tuolloin kuopustani puolivälissä enkä jotenkin ´kerinnyt´käsitellä asiaa kun vauva syntyi. Vuoden verran oireet viittasivat paniikkihäiriöön jonka vuoksi alunperin hakeuduin terapiaan mutta nyt ne ovat tässä muutaman kuukauden sisään vaihtuneet masennusoireisiin eli alakulo,väsymys,ei kiinnosta tehdä mitään. Ja paniikkioireet ovat kokonaan hävinneet.

 

[nn]

Mä kärsin kroonisesta vakavasta masennuksesta, ja olen tehnyt sekä abortin että pitänyt lapsen. Abortti ei mun kohdalla aikoinaan tuntunut juuri miltään, olin niin sumussa, etten edes muista tuosta ajasta mitään. En kadu vieläkään, olisi ollut multa suuri virhe tehdä lapsi siihen elämäntilanteeseen, en olisi pystynyt pitämään huolta kummastakaan meistä. Seuraavalla kerralla jo jojottelin päätöksen kanssa. Voin jo paremmin, ja nyt kun lapseni on 2,5-vuotias alkaa varsinainen sairastaminen näkyä elämässä enää vaan erilaisina pelkoina,- mitä teen ja miten pärjään jos masennuskausi taas iskee, periikö lapseni tämän minulta?
Mutta siis, kukaan muu ei olisi voinut näitä päätöksiä puolestani tehdä. Lapsen teko oli helvetin pelottavaa, abortin tekeminen oli vastenmielistä, kummastakin selvisin.

 

[no]

Valmista vastausta sulle ei pysty kukaan antamaan

 

[mia]

Miten olet jaksanut nyt kahden lapsen kanssa? Osallistuuko lasten isä hoitoon? Onko lapsille hoitajia, että saa itse hengähtää? Nämä ovat mielestäni keskeiset asiat oman jaksamisen kannalta. On niin erilaisia elämäntilanteita ja kaikkiin ei lapsi sovi.

Isä osallistuu oikein hyvin ja on muutenkin tukena kaikessa. Ja hoitajia on lähipiirissä paljon. Olen jaksanut mielestäni ihan ok,mitä nyt vähän liikaa kiukkua arjessa Käyn töissä ja muutenkaan ulkopuolinen ei varmasti ikinä osaisi arvata masennustani jos ei tietäisi siitä. Huolehdin ulkonäöstäni päivittäin ja jaksan touhuilla yleensä aika hyvin.

Uskon että jaksat! Jos sulla on mies tukena jne. Ei kannata maalata piruja seinille ja sen takia ruveta lasta pois heittämään, kun se on kerran jo tulossa.
Ja hoitajiakin tiedossa.Olen itse yh, ja voin sanoa että masennukseni hävisi kun sain lapsen.
Nyt kun lapsi isompi, voin jo oireillakin ja oon löytänyt oireisiin syitä(lapsuudesta).
Yritän hoitaa itseäni ja käyn keskustelemassa, nyt tarkoitus olis etsiä
sopivampi terapia.
Pärjään kyllä, vaikka joskus on huonoja hetkiä.
Koskaan lapseni ei ole kärsinyt, hoidin oikein hyvin vauvani aikoinaan
ja panostin vuorovaikutukseen.
Uskon että sinä pärjäät.
Ja vastaus kysymykseen: On turha hukata lasta, parempi että otat
lapsen vastaan kun se kerran on jo alulla!!

 

[ss]

Miten olet jaksanut nyt kahden lapsen kanssa? Osallistuuko lasten isä hoitoon? Onko lapsille hoitajia, että saa itse hengähtää? Nämä ovat mielestäni keskeiset asiat oman jaksamisen kannalta. On niin erilaisia elämäntilanteita ja kaikkiin ei lapsi sovi.

Isä osallistuu oikein hyvin ja on muutenkin tukena kaikessa. Ja hoitajia on lähipiirissä paljon. Olen jaksanut mielestäni ihan ok,mitä nyt vähän liikaa kiukkua arjessa Käyn töissä ja muutenkaan ulkopuolinen ei varmasti ikinä osaisi arvata masennustani jos ei tietäisi siitä. Huolehdin ulkonäöstäni päivittäin ja jaksan touhuilla yleensä aika hyvin.

Uskon että jaksat! Jos sulla on mies tukena jne. Ei kannata maalata piruja seinille ja sen takia ruveta lasta pois heittämään, kun se on kerran jo tulossa.
Ja hoitajiakin tiedossa.Olen itse yh, ja voin sanoa että masennukseni hävisi kun sain lapsen.
Nyt kun lapsi isompi, voin jo oireillakin ja oon löytänyt oireisiin syitä(lapsuudesta).
Yritän hoitaa itseäni ja käyn keskustelemassa, nyt tarkoitus olis etsiä
sopivampi terapia.
Pärjään kyllä, vaikka joskus on huonoja hetkiä.
Koskaan lapseni ei ole kärsinyt, hoidin oikein hyvin vauvani aikoinaan
ja panostin vuorovaikutukseen.
Uskon että sinä pärjäät.
Ja vastaus kysymykseen: On turha hukata lasta, parempi että otat
lapsen vastaan kun se kerran on jo alulla!!

Entäpä jos lapsia on jo ennestään kaksi? Kyse on jo jaksamisesta, joka tuskin helpottuu vauvan myötä. Mun mielestä ne jo tässä maailmassa olevat lapset tarvitsevat ne voimavarat, joita äidillä on tällä hetkellä varaa antaa.

 

[mia]

Siis alunperin tämä masennus alkoi isäni kuolemasta kaksi vuotta sitten. Odotin tuolloin kuopustani puolivälissä enkä jotenkin ´kerinnyt´käsitellä asiaa kun vauva syntyi. Vuoden verran oireet viittasivat paniikkihäiriöön jonka vuoksi alunperin hakeuduin terapiaan mutta nyt ne ovat tässä muutaman kuukauden sisään vaihtuneet masennusoireisiin eli alakulo,väsymys,ei kiinnosta tehdä mitään. Ja paniikkioireet ovat kokonaan hävinneet.

Sullahan on selkeä syy, et ole käsitellyt isäsi kuolemaa ja se juuri voi aiheuttaa
masennusoireita jne.
Mulla on iso kimppu vakavia juttuja vauva-ajalta saakka ja kuten kerroin tuossa
toisessa vastauksessa, olen oireillut(lapsesta saakka).
Ja olen päässyt jo aika pitkälle, kyllä sinäkin selviät jos minäkin.

 

[HALAUS !]

Täällä yks yhden lapsen äiti ihan samassa tilanteessa. Viime viikolla kans plussasin.. Nyt iloitsen taas asiasta, mut ½h päästä saatan itkeä itsekseni miten olen joutunut tälläiseen tilanteeseen.
Todella hankalaa, varsinkin kun mies sanoo "saat valita", mutta silti tuntuu että mies on abortin kannalle, se tuntuu myös pahalta ettei iloitse tästä niin paljon mitä esikon aikana.