Kumpi läheisempi lapsillesi;sun vai miehen vanhemmat?

Meillä miehen, onneksi. Asutaan naapureina ja poika tykkää hommailla kaikkea famon ja fafan kanssa. Mun vanhemmat asuu 400km päässä ja heistä nyt ei mitään iloa juuri ole. Mun isä alkaa olla aika huonossa kunnossa niin sekään tuskin poikaa juuri hetkauttaa, toisin jos esim.fafa olis huonossa kunnossa.
 
Mun vanhemmat on lapsille tosi läheisiä.
Miehen äitiä (isä onkin kuollut jo vuosia sitten) ei poika ole koskaan nähnytkään eikä tiedä kuka hän on, tyttö on nähnyt kerran 1-vuotiaana eikä hänelläkään ole oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä isoäitiinsä :(
 
No
Minun vahempani. Asuvat muutaman kilometrin päässä ja nähdään toisinaan useampikin kerta viikossa. Miehen vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, joten heitä lapset näkevät paljon harvemmin. Mutta rakkaita nuo miehenkin vanhemmat lapsille ovat.
 
Minun vanhemmat koska näkevät heitä useammin ja minun vanhemmat haluavat meidän lapsia usein luokseen esim viikonlopuksi.
Miehen vanhemmat ovat tehneet selväksi etteivät ota lapsia luokseen "hoitoon". Jos ihan hätä on niin voivat tulla meille pariksi päiväksi.

Kuitenkin molemmat isovanhemmat ovat lapsille tärkeitä ja kunnioitus on korkealla =) Aina ovat ihan innoissaan, ollaampa sit menossa miehen tai mun vanhempien luo.
 
Miehen vanhemmat. Asuvat 35 kilsan päässä ja nähdään tosi usein ja poju on siellä silloin tällöin yökylässäkin ollut. Miun isä asuu 5 kilsan päässä meistä ja miekään en häntä nää, ku ehkä 3-4 kertaa vuodessa ja ihan hyvä niin. Äitini taas asuu jokusen sadan kilsan päässä, enkä häntä aina jaksa nähdäkään...
 
En mä osaa sanoa. Pitäisi kysyä lapsilta. Molempien isovanhempien luona käydään yhtä paljon ja pidetään heitä tasa-arvoisessa asemassa. Asuvatkin yhtä kaukana - itse asiassa mummuloiden väli on n. 300m :D
 
Kyl se on mun vanhemmat. Asutaankin aivan vieretysten. Mummu varsinkin on läheinen pojalle.
Miehen vanhempia näkee 1-2 kertaa viikossa. Ovat aina kotonaan tai ulkona. Eivät käy missää tai tee mitään.

Mun äiti lamppaa pojan kanssa pitkin kyliä, bussilla, pyörällä, kävellen.
Mummun ja vaarin kanssa mökillä, matkoilla yms.

Isovanhemmat niin erilaisia mut kaikki varmasti yhtä rakkaita :heart: :heart: :heart: :heart:
 

Yhteistyössä