O
odotanko liikoja
Vieras
Mitä hyötyä on pyytää lapselle kummeja jos kummit eivät kuitenkaan ole millään tavalla läsnä lapsen elämässä
Meillä on käynyt esikoisen kummien kanssa näin ikävästi. Olemme yrittäneet olla kummeihin yhteydessä ja järjestää, että tulisivat meille tai me voisimme mennä heille mutta aina on niin kova kiire. Lasta eivät muista edes merkkipäivinä, paketin tuovat synttärikutsuille mutta kovin usein silloinkin tulee jotain muuta tai ehtivät olla vain tunnin. Asuvat kyllä tässä samassa kaupungissa mutta toisinaan välimatka tuntuu mahdottoman pitkältä.
Nytkin tuli vain tekstiviestiä: mitä joululahjaksi? Teki mieli vastata "tietäisit kyllä jos tuntisit lasta". Musta tuntuu niin tyhmältä edes laittaa mitään lahjatoivetta, kun tuntuu olevan vain vaivaa lahjan hommaamisesta. Tämä on siis aina kuvio jouluisin ja meidän lähettämän synttärikutsun jälkeen. Ihan kuin vieraalle laittaisi lahjapyynnön. Tuntuu paitsi tyhmältä niin myös aika nololta. Me vain toivoisimme kummien antavan aikaa. Pari tuntia edes pari kertaa vuodessa olisi niin paljon suurempi ja tärkeämpi asia kuin kiireessä haetut tavarat.
Mitä te olette toivoneet kummien rooliksi, kun kummeja olette pyytäneet? Onko toiveet toteutuneet lasten kasvaessa?