puoliksi
Mieltäni on jonkin aikaa painanut kulujen ja kotitöiden jakaminen taloudessamme. Asun avokkini kanssa vuokralla, hänen tulonsa kaksinkertaiset minut tuloihini nähden. Kaikki kulut puolitetaan, mutta olen nyt hiljalleen huomannut, että kaverini aina välillä vihjailevat, että olisiko aika tarkistaa kulujen jakamisen suhde, sillä minä teen meillä lähestulkoon kaikki kotityöt (ja kun laitan ruokaa niin luonnollisesti teen ruokaostoksetkin). Ongelma on siinä, että mieheni mielestä kaikki kulut tulee puolittaa ja hän onkin hirmuisen tarkka rahasta...mihinkään kodin hankintoihin hän ei rahaa käytä vaan omaan kalliiseen urheiluharrastukseen. Minä saan meille hankkia keittiöön kipot, kupit, kattilat ja kannut ja jotenkin minusta tuntuu, että mies pitää niitä minun omina hankintoina...
Miten minä ottaisin puheeksi raha-asiat kun mies on niistä niin hysteerisen tarkka (pelkää joutuvansa ""maksumieheksi"" kuten on joskus asian ilmaissut)? Minua loukkaa kovasti se, että työlleni ei anneta mitään arvoa ja ""siivous- ja ruuanlaittopalvelua"" pidetään itsestäänselvänä. Olen elänyt tilanteen kanssa siitä lähtien kun vajaa pari vuotta sitten muutimme yhteen ja nyt olen alkanut epäillä itseäni... Olenko itsekäs jos otan puheeksi raha-asiat ja ehdotan, että minä esimerkiksi maksan jatkossa vain 1/3 vuokrasta kun teen kuitenkin suurimman osan kotitöistä? Tiedän, että miehen mielestä on minun oma päänvaivani jos teen kotitöitä eikä sillä ole mitään taloudellista arvoa, mutta kukas meillä kodin pitää siistinä jos en minä!?!? Olemme kohta vuoden asuneet nykyisessä asunnossa ja mies on kerran siivonnut asunnon yksinään, se tapahtui viime syksynä.
Joudun vähän katkerana myöntämään, että olen kateellinen niille, jotka elävät parisuhteessa, jossa kulut jaetaan tulojen mukaan. Joskus minulla on nimittäin aika tiukkaa kun elämme ikäänkuin mieheni budjetin mukaan eikä hän ilmeisesti osaa ajatella, että hänen euronsa on minulle kaksi euroa. Ja kun mies on tarkka talousasioista niin hänelle tulee välillä kriisejä kun tilillä on vain tuhat euroa rahaa ja pitäisi vielä viikko jotenkin elää ennen seuraavaa palkkapäivää - minulle sitä tuhatta euroa ei jää kun olen palkastani vuokran maksanut, puhumattakaan mitä tililläni on viikkoa ennen palkkapäivää.
Kaverini luulevat, että minä hyödyn kovastikin isotuloisesta miehestäni, mutta oikeastaan minua melkein nolottaisi kertoa miten tilanne oikeasti on. Olen toki itsenäinen, en lainkaan riippuvainen miehestäni, mutta en minäkään aina haluaisi elää näin. Tuhlailevaa elämää emme vietä, sillä minulla ei pakollisten kulujen lisäksi ole vara ostella itselleni mitään.
Miten minä ottaisin puheeksi raha-asiat kun mies on niistä niin hysteerisen tarkka (pelkää joutuvansa ""maksumieheksi"" kuten on joskus asian ilmaissut)? Minua loukkaa kovasti se, että työlleni ei anneta mitään arvoa ja ""siivous- ja ruuanlaittopalvelua"" pidetään itsestäänselvänä. Olen elänyt tilanteen kanssa siitä lähtien kun vajaa pari vuotta sitten muutimme yhteen ja nyt olen alkanut epäillä itseäni... Olenko itsekäs jos otan puheeksi raha-asiat ja ehdotan, että minä esimerkiksi maksan jatkossa vain 1/3 vuokrasta kun teen kuitenkin suurimman osan kotitöistä? Tiedän, että miehen mielestä on minun oma päänvaivani jos teen kotitöitä eikä sillä ole mitään taloudellista arvoa, mutta kukas meillä kodin pitää siistinä jos en minä!?!? Olemme kohta vuoden asuneet nykyisessä asunnossa ja mies on kerran siivonnut asunnon yksinään, se tapahtui viime syksynä.
Joudun vähän katkerana myöntämään, että olen kateellinen niille, jotka elävät parisuhteessa, jossa kulut jaetaan tulojen mukaan. Joskus minulla on nimittäin aika tiukkaa kun elämme ikäänkuin mieheni budjetin mukaan eikä hän ilmeisesti osaa ajatella, että hänen euronsa on minulle kaksi euroa. Ja kun mies on tarkka talousasioista niin hänelle tulee välillä kriisejä kun tilillä on vain tuhat euroa rahaa ja pitäisi vielä viikko jotenkin elää ennen seuraavaa palkkapäivää - minulle sitä tuhatta euroa ei jää kun olen palkastani vuokran maksanut, puhumattakaan mitä tililläni on viikkoa ennen palkkapäivää.
Kaverini luulevat, että minä hyödyn kovastikin isotuloisesta miehestäni, mutta oikeastaan minua melkein nolottaisi kertoa miten tilanne oikeasti on. Olen toki itsenäinen, en lainkaan riippuvainen miehestäni, mutta en minäkään aina haluaisi elää näin. Tuhlailevaa elämää emme vietä, sillä minulla ei pakollisten kulujen lisäksi ole vara ostella itselleni mitään.