kulissi??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Muita,jotka ovat yhdessä lasten,omaisuuden,asunnon,tavaran,jonkun muun syyn takia,joka pakottaa olemaan ku se,että ois joku rakkaus..??

Täällä yks,ku ajattelee et lapsella molemmat vanhemmat;/
 
Mun äiti ja isä olivat yhdessä "lasten vuoksi".

Näin jälkikäteen voin kertoa, et ei todellakaan kannattanu. Meni meidän kaikkien elämä pilalle pitkäksi aikaa, suuri helpotus oli, kun erosivat.

Ei siinä kireässä ilmapiirissä kasvaminen, jatkuva riitojen pelkääminen, ole lapselle parasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Mun äiti ja isä olivat yhdessä "lasten vuoksi".

Näin jälkikäteen voin kertoa, et ei todellakaan kannattanu. Meni meidän kaikkien elämä pilalle pitkäksi aikaa, suuri helpotus oli, kun erosivat.

Ei siinä kireässä ilmapiirissä kasvaminen, jatkuva riitojen pelkääminen, ole lapselle parasta.

Meillä ei ääneen riidellä. Se olsikin "helppo" tilanne et olis vaikka väkivaltaa tms selkeä syy lähteä pois. Mut kun syy vain mun kyllästyminen ja tunteiden kuoleminen (mitä tarkoittaakaan) niin en raaski pieniltä perhettä hajottaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Jep. Lasten takia tää vitsi pysyy henkitoreissaan pystyssä.


Nii-in

Onko sulla hamassa tulevaisuudessa joku suunnitelma? Mulla on, mut en tiedä vielä milloin tuo kaivattu "tulevaisuus" koittaa.


Suunnitelma on,mut en tiedä millainen..!

Ja tolle yhdelle et ei kestä koko lapsuusaikaa tää liitto tosiaankaan..Sen yli ku pääsen et ei ihan vauvaa tarvis yksin hoitaa;/
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Mun äiti ja isä olivat yhdessä "lasten vuoksi".

Näin jälkikäteen voin kertoa, et ei todellakaan kannattanu. Meni meidän kaikkien elämä pilalle pitkäksi aikaa, suuri helpotus oli, kun erosivat.

Ei siinä kireässä ilmapiirissä kasvaminen, jatkuva riitojen pelkääminen, ole lapselle parasta.

Meillä ei ääneen riidellä. Se olsikin "helppo" tilanne et olis vaikka väkivaltaa tms selkeä syy lähteä pois. Mut kun syy vain mun kyllästyminen ja tunteiden kuoleminen (mitä tarkoittaakaan) niin en raaski pieniltä perhettä hajottaa.

Hmm... kaikista parisuhteista katoaa kipinä, jos ei sitä ylläpidä. Toki ei voi yksinkään ylläpitää, mutta voisko olla mahdollista keskustella asiasta kunnolla sen ukon kanssa?

Sitä vain, että tuo tilanne tulee helposti eteen jokaisessa parisuhteessa, myös sitten, jos meinaat uutta katsella. Itse ajattelen, että on helpompi alkaa tehdä sen homman eteen töitä nyt kuin sitten. ;) Jossain vaiheessa se on edessä kuitenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
en suostuis moiseen. ihan sen takia että minua itteeni ahistais kovastikki tuommosessa tilanteessa.

Ahdistaa tottavie. Henkinen yksinäisyys ja tasaveroisen kumppanin kaipuu on ihan uskomattoman raastavaa ja turhauttavaa. Mut kun ne lapset.... jumaloivat isäänsä. Ja koko ajan takaraivossa kolkuttaa et en halua heiltä ehjää perhettä ja isän jokapäiväistä seuraa viedä. Sitä tavallaan uhraa itsensä jonkun muun takia. En halua ajatella henkisiä oireita joita ero ja suuri muutos elämässä pieneen mieleen tekee. Kun koti on turvallinen ja näennäisesti hyvä. Kuka olisi se viisas joka tietäisi kenen parasta tässä pitää kuunnella?
 
Täällä toinen jonka vanhemmat oli yhdessä "lasten takia". Ei meilläkään kotona ääneen riidelty mutta kyllä sen nyt pienikin näkee ettei vanhemmilla kaikki kunnossa ole keskenään. Esim. en taida edes muistaa koska ne olisi hellyyttä toisilleen osoittaneen. Kun kasvettiin vanhemmiksi, kävi yhä selvemmäksi miten asian laita oikeasti on. Ja nyt aikuisena on ihan joutunut olemaan erotuomarina välillä. Vihdoin ovat eroamassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Mun äiti ja isä olivat yhdessä "lasten vuoksi".

Näin jälkikäteen voin kertoa, et ei todellakaan kannattanu. Meni meidän kaikkien elämä pilalle pitkäksi aikaa, suuri helpotus oli, kun erosivat.

Ei siinä kireässä ilmapiirissä kasvaminen, jatkuva riitojen pelkääminen, ole lapselle parasta.

Meillä ei ääneen riidellä. Se olsikin "helppo" tilanne et olis vaikka väkivaltaa tms selkeä syy lähteä pois. Mut kun syy vain mun kyllästyminen ja tunteiden kuoleminen (mitä tarkoittaakaan) niin en raaski pieniltä perhettä hajottaa.

Hmm... kaikista parisuhteista katoaa kipinä, jos ei sitä ylläpidä. Toki ei voi yksinkään ylläpitää, mutta voisko olla mahdollista keskustella asiasta kunnolla sen ukon kanssa?

Sitä vain, että tuo tilanne tulee helposti eteen jokaisessa parisuhteessa, myös sitten, jos meinaat uutta katsella. Itse ajattelen, että on helpompi alkaa tehdä sen homman eteen töitä nyt kuin sitten. ;) Jossain vaiheessa se on edessä kuitenkin.

Joidenkin ihmisten kanssa oikeasti voi puhua asiasta kuin asiasta. Joidenkin kanssa ei. Ja joidenkin kohdalla asioiden laidan huomaa liian myöhään. Monille on vaikea ymmärtää sellaista tilannetta mikä meilläkin on, mut sen vaan sanon, et ei parisuhteita ole 2 lajia, hyviä ja huonoja. Vaan variaatioita ja syitä ja olosuhteita on laidasta laitaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Mun äiti ja isä olivat yhdessä "lasten vuoksi".

Näin jälkikäteen voin kertoa, et ei todellakaan kannattanu. Meni meidän kaikkien elämä pilalle pitkäksi aikaa, suuri helpotus oli, kun erosivat.

Ei siinä kireässä ilmapiirissä kasvaminen, jatkuva riitojen pelkääminen, ole lapselle parasta.

Meillä ei ääneen riidellä. Se olsikin "helppo" tilanne et olis vaikka väkivaltaa tms selkeä syy lähteä pois. Mut kun syy vain mun kyllästyminen ja tunteiden kuoleminen (mitä tarkoittaakaan) niin en raaski pieniltä perhettä hajottaa.

Hmm... kaikista parisuhteista katoaa kipinä, jos ei sitä ylläpidä. Toki ei voi yksinkään ylläpitää, mutta voisko olla mahdollista keskustella asiasta kunnolla sen ukon kanssa?

Sitä vain, että tuo tilanne tulee helposti eteen jokaisessa parisuhteessa, myös sitten, jos meinaat uutta katsella. Itse ajattelen, että on helpompi alkaa tehdä sen homman eteen töitä nyt kuin sitten. ;) Jossain vaiheessa se on edessä kuitenkin.



Mullaki hei,ed.parisuhde jatkuis varmaa vieläki,jos ei ois käyny niinku kävi..Mut tässä on jotain erilaista..Mua vaan ärsyttää tossa äijässä ihan kaikki!Ällöttää jotenki,vastenmielinen olo tulee ku muistelee jotain rakastelua,tms.Ihme kyllä,et yks laps on saatu aikaiseksi ja aika himolla vielä..Nyt vaan inhottaa ja yökötää koko ukko!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täällä toinen jonka vanhemmat oli yhdessä "lasten takia". Ei meilläkään kotona ääneen riidelty mutta kyllä sen nyt pienikin näkee ettei vanhemmilla kaikki kunnossa ole keskenään. Esim. en taida edes muistaa koska ne olisi hellyyttä toisilleen osoittaneen. Kun kasvettiin vanhemmiksi, kävi yhä selvemmäksi miten asian laita oikeasti on. Ja nyt aikuisena on ihan joutunut olemaan erotuomarina välillä. Vihdoin ovat eroamassa.

Mutta paljonko ymmärtää esim tunteista ja parisuhteesta ylipäänsä esim 3-4 vuotias? Eikö parempi ole sinnitellä yhdessä siihen asti et lapsi osaa käsitellä paremmin
ihmissuhteisiin liittyviä asioita, tunteita, kiintymystä, tarpeita, henkistä kumppanuutta? Korjaa jos olen väärässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
en suostuis moiseen. ihan sen takia että minua itteeni ahistais kovastikki tuommosessa tilanteessa.

Ahdistaa tottavie. Henkinen yksinäisyys ja tasaveroisen kumppanin kaipuu on ihan uskomattoman raastavaa ja turhauttavaa. Mut kun ne lapset.... jumaloivat isäänsä. Ja koko ajan takaraivossa kolkuttaa et en halua heiltä ehjää perhettä ja isän jokapäiväistä seuraa viedä. Sitä tavallaan uhraa itsensä jonkun muun takia. En halua ajatella henkisiä oireita joita ero ja suuri muutos elämässä pieneen mieleen tekee. Kun koti on turvallinen ja näennäisesti hyvä. Kuka olisi se viisas joka tietäisi kenen parasta tässä pitää kuunnella?

Mutta onko sinusta enää mitään jäljellä tuollaisen liiton jälkeen? Olisiko mahdollista että eroaisit ja jäisitte, lasten vuoksi, ihan lähelle kuitenkin asumaan?
 
Jos ihan totta puhutaan, meilläkin äiti meinasi erota silloin, kun mä olin n. 8, sisko 10. Me aneltiin, että ei tee sitä, haluttiin pitää se "kulissi". Mutta siihen aikaan oli ihan eri tilanne, avioerot oli tosi harvinaisia. Meidän luokalla kenenkään vanhemmat ei olleet eronneet (ok, tilanne muuttu myöhemmin). Joten äiti kuunteli meitä ja ei eronnu. Kireetä ilmapiiriä jatku vielä 8 vuotta lisää. Ensin alkuun ajateltiin (siis me lapset), että koko tilanne on äidin syytä, kun on niin ilkeä isälle. Joo, niin paljon lapset tietää. Totuus oli, et faija hyppäs vieraissa minkä ehti, joi ja oli jopa vähän väkivaltainenkin. Mut meidän silmissä äiti oli syntipukki, kun oli aina myrtsinä.

Sit ajan myötä meilläkin alkoi taju lisääntyä ja huomattiin, mikä oikeasti mättää. Viimeset 5 vuotta oli jo liikaa. Meille (lapsille) ois oikeesti ollu helpotus, jos homma ois lopetettu noin paljon aikasemmin. Omat välini isääni meni tuossa ajassa jo täysin. Kun tajusin, että äijä valehtelee, minkä ehtii ja toisaalta sillä oli kotona jo hermot kanssa tosi kireellä (vaikea pysyä valheissaan mukana), riitojahan siitä seurasi. Niin mun ja faijan kuin äidin ja faijan välille.

Suuri helpotus oli, kun vihdoin erosivat. Äiti jäi katkeraksi moneksi vuodeksi, koska tunsi, että oma elämänsä oli menny vähän hukkaan... Mutta sekin on vihdoin päässy siitä hiukan ainakin yli ja jatkaa elämäänsä edes jotenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:
en suostuis moiseen. ihan sen takia että minua itteeni ahistais kovastikki tuommosessa tilanteessa.

Ahdistaa tottavie. Henkinen yksinäisyys ja tasaveroisen kumppanin kaipuu on ihan uskomattoman raastavaa ja turhauttavaa. Mut kun ne lapset.... jumaloivat isäänsä. Ja koko ajan takaraivossa kolkuttaa et en halua heiltä ehjää perhettä ja isän jokapäiväistä seuraa viedä. Sitä tavallaan uhraa itsensä jonkun muun takia. En halua ajatella henkisiä oireita joita ero ja suuri muutos elämässä pieneen mieleen tekee. Kun koti on turvallinen ja näennäisesti hyvä. Kuka olisi se viisas joka tietäisi kenen parasta tässä pitää kuunnella?

Mutta onko sinusta enää mitään jäljellä tuollaisen liiton jälkeen? Olisiko mahdollista että eroaisit ja jäisitte, lasten vuoksi, ihan lähelle kuitenkin asumaan?

En tiedä mitä musta jää. Kyllä tuon kuvailemasi eron kaltainen olisi kai mahdollinen, mut silti muutos edelliseen tuttuun elämään olisi niin radikaali etten jaksa ajatella sitä ja seurauksia. Lapset on vielä niin pieniä, et sopeutuisivat kai melekin mihin tahansa, mut pelkään myöhempiä vaikutuksia. Entä jos alkavat oireilla myöhemmin? Joo, mulla on tapana murehtia mahdollisia ja mahdottomia. Tällä hetkellä haluan vain että lasten elämä on mahdollisimman tasaista ja "normaalia", unohdan itseni ja mietin kaikkea joskus myöhemmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täällä toinen jonka vanhemmat oli yhdessä "lasten takia". Ei meilläkään kotona ääneen riidelty mutta kyllä sen nyt pienikin näkee ettei vanhemmilla kaikki kunnossa ole keskenään. Esim. en taida edes muistaa koska ne olisi hellyyttä toisilleen osoittaneen. Kun kasvettiin vanhemmiksi, kävi yhä selvemmäksi miten asian laita oikeasti on. Ja nyt aikuisena on ihan joutunut olemaan erotuomarina välillä. Vihdoin ovat eroamassa.

Mutta paljonko ymmärtää esim tunteista ja parisuhteesta ylipäänsä esim 3-4 vuotias? Eikö parempi ole sinnitellä yhdessä siihen asti et lapsi osaa käsitellä paremmin
ihmissuhteisiin liittyviä asioita, tunteita, kiintymystä, tarpeita, henkistä kumppanuutta? Korjaa jos olen väärässä.

Eli ajattelet että jos sinnittelisit vielä muutaman vuoden ja sitten eroaisitte? Eli lapset joutuisi jokatapauksessa käymään eron läpi. En osaa sanoa onko sitten parempi olla 3 vai 8 vuotias kun vanhemmat eroaa, vaikeaa se on. Lapset kyllä selviää erosta jos aikuiset osaa sen hoitaa kunnialla. Ja toiselta kannalta, täytyy sun ajatella itseäsikin, ei ole kun yksi elämä elettävänä :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täällä toinen jonka vanhemmat oli yhdessä "lasten takia". Ei meilläkään kotona ääneen riidelty mutta kyllä sen nyt pienikin näkee ettei vanhemmilla kaikki kunnossa ole keskenään. Esim. en taida edes muistaa koska ne olisi hellyyttä toisilleen osoittaneen. Kun kasvettiin vanhemmiksi, kävi yhä selvemmäksi miten asian laita oikeasti on. Ja nyt aikuisena on ihan joutunut olemaan erotuomarina välillä. Vihdoin ovat eroamassa.

Mutta paljonko ymmärtää esim tunteista ja parisuhteesta ylipäänsä esim 3-4 vuotias? Eikö parempi ole sinnitellä yhdessä siihen asti et lapsi osaa käsitellä paremmin
ihmissuhteisiin liittyviä asioita, tunteita, kiintymystä, tarpeita, henkistä kumppanuutta? Korjaa jos olen väärässä.

Eli ajattelet että jos sinnittelisit vielä muutaman vuoden ja sitten eroaisitte? Eli lapset joutuisi jokatapauksessa käymään eron läpi. En osaa sanoa onko sitten parempi olla 3 vai 8 vuotias kun vanhemmat eroaa, vaikeaa se on. Lapset kyllä selviää erosta jos aikuiset osaa sen hoitaa kunnialla. Ja toiselta kannalta, täytyy sun ajatella itseäsikin, ei ole kun yksi elämä elettävänä :)

No niin minä ajattelen. En tiedä onko typerää marttyyrimeininkiä vai mitä, mut kun olen lapset tänne tehnyt niin yritän sitten tehdä asiat oikein heidän kannaltaan. En tiedä onko tää systeemi oikein jonkun muun mielestä, mut mun mielestä niin on.
 

Yhteistyössä