Kukaan aikuisiällä tutustunut isäänsä?

Niin, siinäpä se kysymys olikin?
Mie olen luomassa suhdetta suurin odotuksin biologiseen isääni 25 vuoden jälkeen. Olen pienestä saakka tiennyt kuka hän on ja nyt tuntuu olevan aika ottaa ensimmäinen askel. Tiedän, että myös hän on kiinnostunut tutustumaan tyttäreensä =) Siksi siis tuo biologinen-isä keskustelu saa minulta paljon kommenttia

 

Minä oon ollut lapsuuden tekemisissä isäni kanssa mutta aina ollut hirmuisen etäinen..ei kommentoi mitään ja on omissa oloissaan,ei meillä oo minkäälaista yhteyttä..surullista,mutta totta..vaikka aika lähellä asuu jne. Onneks mulla on appiukko joka on ihan huippu ..joka kuuntelee minunkin ilot ja surut! Zemppiä sinulle ja lämmin :hug:

 

Kiitos äityliinyli. Oma isäni on asunut samalla paikkakunnalla monia vuosia,mutta on vaan ollu tilanne sellainen ettei kumpikaan ole ollut valmis tutustumaan. Nyt kun on omia lapsia niin ymmärtää sen biologisen isän merkityksen. Toivotaan, että tämä tästä iloksi muuttuisi.

 

:wave:
Kuulinkin ekan kerran biologisesta isästäni parikymppisenä, tutustuttiin vähän myöhemmin. Ja hassusti meni asiat, äitini ja b.isäni ovat nykyään naimisissa, ja mulla on kolme sisarusta enemmän ku ennen tutustumista

 

:wave:
Kuulinkin ekan kerran biologisesta isästäni parikymppisenä, tutustuttiin vähän myöhemmin. Ja hassusti meni asiat, äitini ja b.isäni ovat nykyään naimisissa, ja mulla on kolme sisarusta enemmän ku ennen tutustumista

Hienoa kuulla. Oliko ensimmäiset tapaamiskerrat "jäykkiä" vai alkoiko juttu heti sujua? Olen tavannut isääni pikaisesti ja silloin ainakin tuntui, kuin olisin tuntenut hänet jo pidemmän aikaa. Erityisesti tarkkailin häntä ja vertasin hänen olemusta omaani. Jännä tunne

 

Ekalla kerralla otettiin skumppaa, se helpotti aika paljon. Faija oli lähettäny mulle kirjeitä, ja äitini oli hänestä kertonu. Joten tiesin että aika lailla meissä on samaa.
Jännittihän tietysti pirusti, mutta ehkä eniten lähinnä siitä syystä etten halunnut kasvatti-isääni hylätä ja hänen tunteitaan mietin kamalasti.

Nykyään on kaikki ok, ja kasvatti-isäni uskoo olevansa ykkösiskäni. Vaikeetahan tuo kaikki oli käsitellä kyllä... :/