Toggle sidebar

Kuka yllättyi esikoisen synnyttyä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

vieras

Vieras
Siis jos olet ollut sellainen paljon baareissa käyvä ja ylipäätään omaa oloa ja laiskottelua rakastava ja ehkä vähän saamatonkin.

Vaikka ennen esikoisen syntymää TIESIT, että vauva sitoo niin yllättikö se totuus kuitenkin. Se, että sitä ei tosiaan voi lauantaina vain tehdä mitä lystää ja aamulla on noustava aiemmin kuin haluaisi ja tehtävä vauvan kanssa tietyt aamutoimet ennen kuin se oma kahvi on tippumassa jne jne.

Pohdin vain, kun itse olin täysin valmistautunut vauvan tuloon enkä harrastanut mitään viihteellä käymistä vaan rakastin ihan kotona oloa jo ennen lapsiakin eli tuollaiset asiat ei yllättäneet vaan vauvan sitovuus oli itsestäänselvää ja odotettua.
 
Ei yllättänyt tuollainen, kun edelleen voin ihan normaalisti juoda aamukahvit ja omaa aikaa on niin paljon kuin haluan.

Laiskottelua edelleen rakastan, onneksi ei oo koskaan tarvinnut herätä aikaisin äitiylomalla :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöllö:
Hyvä sinulle, varmasti meitä yllättyneitä oli.. Mikä aloituksen pointti on?
Click to expand...

Siis haluan vain tietää, että miten isoja järkytyksiä ihmiset on kokeneet? Onko siis toisille tullut lopulta kuitenkin ihan puskista se sitovuus?

Meilläkään ei olla heräilty aikaisin eikä aamukahveja ole tarvinnut siirtää ja tietokoneellakin ehdin vielä kolmenkin äitinä istua turhankin paljon. :D

Mutta kun monesti kuulee, että toiset ei ehdi aamupalaakaan syödä.
 
Yllätti ja ei. Rauhaa ei oo saanu ikinä ellei mies kotona. Aamupalat, kahvit ja lehdet on yritetty hoidella toisella kädellä, toisessa roikkuu muksu. Ei mitään tuntien päiväuniakaan meillä oo nähty. Nyt alkaa olla vähän sellasta omaakin rauhaa kun taapero keskittyy omiin leikkeihinsä.
 
Ei oo mikään muu yllättänyt kun se, että samana päivänä ei saa montaa hoidettua. Siis jos esim. pitäis käydä pankissa, verotoimistossa, postissa ja kaupassa niin viimeistään kolmannessa lapsi alkaa kitisemään ja mulla menee hermo turvaistuimen vöiden kanssa. No, se on pientä. Niin ja pihalla ei saa nyt tehtyä (rikkaruohojen nyppimistä tms) mitään tuon taaperoikäisen kanssa kun on kiipeämässä aina jonnekin.

Kyllä mä edelleen juon aamukahvit ja syönkin päivän mittaan ihan rauhassa. Tv:täkin katson ja siivottuakin saadaan. Ja ruokaalaitettua. Viihteelläkin käydään, välillä toinen meistä ja välillä miehen kanssa kaksin.
 
Ei mua tollainen yllättänyt. Mutta se yllätti hiukan, et vaikka tiesinkin vauvan hoitamisen olevan rankkaa puuhaa, en tosiaankaan silti tajunnut, kuinka rankkaa se aluksi voi olla. =)

Ja aamu-unista mun ei onneks kovin pitkään tarvinnu luopua, kun meille sattui hyvä nukkuja ja sen jälkeen, kun en ole aamuisin enää imettänyt, tuo aamuvirkumpi ukko on hoidellut (omasta tahdostaan) noita aamun ekoja syöttöjä.. B)
 
Mä yllätyin vain, kuinka vähällä unella vauva selviää. Vauvalla koliikki, mahaportin ahtauma, ja parin kuukauden iästä lähtien laajat allergiat (rintamaidon kautta). Eli meillä vauva huusi täyttä kurkkua 20h/vrk ja nukkui pätkissä sen 4h vuorokauden aikana.
 
yllätyin vauvan sukupuolesta :) positiivisesti, tytön halusinkin. myös se yllätti positiivisesti miten helppo ja rauhallinen vauva meillä on, mies jopa kyseli kun oltiin neidin kanssa sairaalassa että "onkohan se ihan terve ?" :D vasta parina viimekuuna alkanut ääntä ja omaa tahtoa löytyä
 
En ole mikään baari-ihminen, herään luonnostaan ennen kukkoa jne. Silti yllätti, miten paljon vauva sitoi! Pulloruokintaan pääsy oli helpotus, kun imetys loppui. Ja sitten seuraava askel oli lapsen oppiminen syömään itsenäisesti. Kyllä mä lasten kanssa jaksan, kunhan ovat terveinä sekä syövät ja nukkuvat hyvin.

Talvi 2003-2004 oli pahinta aikaa koskaan, esikoinen oli taapero ja kuopus oli vauva. Useinkin lähdimme kiireellä yön selkään, kun esikoinen ei astmaltaan saanut happea. Päivystyksessä ei ollut herkkua kahden väsyneen pienen lapsen kanssa, joista toinen ei meinannut saada hengitettyä. Ei ihan sitä, mitä olin kuvitellut. Mutta nyt olen viisaampi ja siksi lapsiluku on ehdottomasti täynnä.

Kunhan vaan kuopuskin aloittaa ekan luokan 2010 elokuussa ja saa itse kulkea ne matkat, niin alan olla aika vapaa. Se on ihanaa. Lapset osaavat mennä ja tulla itse, eivät tarvitse enää varsinaista hoitoa jne. Heidän kanssaan voi jutella järkeviä ja tehdä jotain kiinnostavaa. Vauvat on ihania katsella noin 2 minuutin ajan, mutta siihen se sitten jääkin.
 
miten mukavaa vauvan kanssa on. Vaikka yöunet on pätkiä, imetys sitoo ja vauva tarvitsee paljon syliä, on tämä vähemmn sitovaa kuin duuni.

Olen tehnyt pitkään paljon töitä, nyt tuntuu ihmeelliseltä vain olla vauvan kanssa, käydä päiväkävelyllä, istua ja imettää, leikkiä ja katsella kuvakirjoja. Vastuussa oleminen on tietty sitovaa, mutta raskaampaa se on tehdä duunia jollekin firmalle - siitä kun ei itse oikeesti juuri mitään (henkisesti) saa.


 
Mä järkytyin siitä unenpuutteesta, jota kesti liki kolme vuotta. Ei käyny mielessäkään että vois niin kova unenpuute vaivata!
Vauvalla koliikkia ja reumasäryt päälle+ muutenkin vähäuninen persoona.

Kun esikoinen alkoi nukkua syntyi pikkuveli :D
 
Mä en ennen esikoistakaan paljon baareillut tms. Mutta laiskottelua ja löhöilyä kyllä harrastin :D Raskauden aikana psyykkasin itseni siihen että vauvan kanssa on RANKKAA, se heräilee yöllä, sille tulee koliikki ja korvatulehduskierre, se roikkuu koko ajan tissillä yms. Tein ruokaa moneksi kuukaudeksi valmiiksi pakkaseen ja hankin kotiin paperilautasia ettei tarvitse tiskata. Ja pojan synnyttyä olin TÄYSIN valmis vastaanottamaan innolla kaiken sen rankkuuden. Vaan toisinpa kävi...

Esikoinen oli hyvin rauhallinen ja kiltti vauva, joka ei ollut koskaan kipeä. Niimpä minä sitten lähinnä istuin vauvan vierellä sen nukkuessa ja odottelin josko jo heräisi että voisin häntä hoitaa, ja jos edes ihan hiukan itkisi ja edes jotain tarvitsisi... 2kk alkaen nukkui täydet yötkin... No, aloin sitten harrastaa vauvan kanssa lenkkeilyä ja kyläilyä (jota en siis ennen vauvaa harrastanut) kun oli niin "tylsä" tuo esikoinen :laugh:

Eli kyllä yllätti tämä poika, mutta erilailla kun ap tarkoitti... :D
 
Itse yllätyin siitä kuinka rankkaa jatkuvat yöheräämiset olivat! Kuvittelin kai että univaje kuittautuu kun voi nukkua pitkin päivää (vauvan nukkuessa) tai käydä illallla aijemmin sänkyyn, mutta silti se väsymys kun imetysajan unet ei kertaakaan olleet yli3h niin se ylätti, että kuinka väsynyt ihminen voikaan olla kun tämä jatkuu kuukausi tolkulla.

Toisen ja kolmannen kohdalla tämä ei enää yllättänyt, mutta silti raskaalta tuntui vauva-aika kun mulla väsymys aiheuttaa migreeniä ja silloin on tosi hankalaa saada arki hoidettua. Nyt onneksi meillä lapset nukkuu jo yöt läpeensä ja vaikka muuten lisää haluaisinkin niin sitä alkuvaihene raskautta en enää kestäisi...

Eikä se kuinka sidottu sitä on lapseen ja aikataluun tietty yllätyksenä tullut, mutta ne omat tunteet yllätti kun sitä alkoi haaveillavaikka vaan roskiksen viemisestä ihan yksin että miten sitä omaa aikaa kaipaa, edes hetken, kun lapset kuitenkin niin haluttuja? Ja tähänkin toi aika helpotuksen, kun nuorin ei ole enää 24// kiinni minussa niin omaa aikaa en enää kaipaa samalla tavalla, oma aika on vaikka vaan koneella istun hetken naputtelemassa, minnekään baareihin ei ole ollut kiire enää vuosiin...
 
Yllätyin siitä, että lapsi oli niin helppo. Se todella oli, nukkui paljon, söi paljon, kasvoi paljon ja oli tyytyväinen. Ei ikinä laittanut mitään tavaroita suuhunsa, joten oli helppo vahdittava.
 
lähtökohta mulla; 15-vuotias yksinhuoltaja esikoisen syntyessä. Siihen ikään mennessä olin vasta opettelemassa miten/kuinka usein siivoan oman kämppäni, miten pyykit pestään/silitetään, miten valmistan ruokani itselleni - no siis suurin piirtein tuotahan se on 15-vuotiaana. Opetellaan vasta itsenäistymään.

Silti ei yllättänyt mikään vauva-ajassa. Imetin pitkään, lapsi oli perhepedissä, mikä oli aivan ihanaa. Noita asioita en osaanut tietää etukäteen, miten ihania asioita ovat. Kun sain vauvan syliini, kuin ois taivas auennut, siitä itsenäistyin nopeasti, sain suurta itseluottamusta kun vauvan hoito sujui mutkitta. Sain kerta rykäisyllä vauvan lisäksi myös kaksi vanhempaa lasta hoitooni, ala-asteikäisiä, hoidin heitä 2-vuotta siitä eteenpäin.

Tais olla enemmänkin luonteesta sitten kiinni. Ja ehkä tietty helpottava tekijä oli se ettei tosiaan tiennyt mihin ryhtyy - ei ole mielikuvia valmiiksi vauva-ajasta.

Toisen lapsen synnyttyä sitten olikin hieman erilainen tilanne :) Vauva-aika ei silloinkaan yllättänyt, mutta se miten kasvatetaan isompaa siinä samalla jne.

Minäkin sanoisin että enemmän yllätyksiä tulee tässä taaperoikäisen kanssa, nimm. kuopus nyt 1v 9kk :)
 
Mikään muu ei oikestaan yllättänyt, kun se järkky väsymys. Mä kun en oikein osannu nukkua edes sillon kun vauva nukku (tiedä sitten oliko jonkin asteista masennusta, vai mitä). Kuopuksen kanssa oli onneks helpompaa..
 
Ei yllättänyt. Ennemminkin ihmettelin, miten joillekin lapsen kanssa tekemiset on niin vaikeita, esim. kahvin juonti. Tai ainakaan minun maailma ei romahda siitä, jos juon teekupin rauhassa vasta kun olen lasten aamupalat hoitanut. Esikoinen sai juomanaan pelkkää rintamaitoa 10kk ikään asti ja osittaisimetin lähes 2v ikään asti. Siinä samalla kävin jonkun verran töissä ja opiskelin (etänä pääosin) illat. Tekemistä kyllä riitti.

Kuopusta täysimetin 4kk, jonka jälkeen siirtyi korvikkeeseen ja koen että se pulloruokinta on ollut hankalampaa kuin imetys oli. Nyt lapset vajaa 3v ja 8kk ja kyllä mä edelleenkin pääseen harrastuksiin, menoihin sun muihin lähes aina kun haluan, koska perheessä on myös mies joka osallistuu arkeen :)
 
No, mä en ole mikään baarissa käyjä tyyppi, eli kotona olin mielelläni. Mutta kun vauva huusi suoraa huutoa ihan koko ajan, nukkui 20-45min pätkissä, niin se oli kauheaa. Ja rankkaa. :(
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa