Vaasan kaupunginhallitus ja johtavat virkamiehet, mm. kaupunginjohtaja Markku Lumio, ovat nyt peittelemässä vakavaa asiaa käyttämällä hyvä sisko ja veli -verkostoaan ja pyrkivät näin eroon perheellemme ja erityisesti tyttärelleni aiheuttamistaan vahingoista. Vaasassa sosiaaliviranomaiset ovat rikkoneet Suomen lakia, perus- ja ihmisoikeuksia peittämällä tyttäreni pahoinpitelyä tämän äidin ja äidin sukulaisten toimesta ja edesauttamalla äitiä kaappaamaan lapseni. Näin on puolueellisesti autettu äitiä, joka on tunnustanut itsekin käyttäneensä väkivaltaa tyttäreemme. Sosiaaliviranomaiset ottivat oikeudelle kuuluvat asiat itselleen ja kehnosti hoidetun huoltajuusselvityksen seuraukset ovat vakavat. Suurimpana kärsijänä on itse lastensuojelun kohde, tyttäreni, joka joutui lapsikaappauksen uhriksi. Kaupungin virkamiesten muodostama suhdeverkosto takaa sen, ettei kenenkään tarvitse ottaa vastuuta tapahtuneesta. Katson perheeni olevan huoltokorruption uhri.
Tyttäreni yli vuoden kestänyt kaappaus ja vapaudenriisto ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa ja henkistä kärsimystä hänelle ja minulle. Tyttäreni koulunkäynti keskeytyi yli vuodeksi ja hän on kaappausaikana yksin joutunut käsittelemään eroa isästään. Kansainvälisessä keskustelussa lapsikaappauksen seurauksiin on liitetty erilaisia vahingollisia vaikutuksia, kuten lapsen masennus, yhteisyyden menetys, tasapainoisuuden ja turvallisuuden sekä luottamuksen menetys, kohtuuton pelokkuus jopa tavallisissa tilanteissa, yksinäisyys, suuttumus, avuttomuus, identiteetin muodostumisen hajoaminen ja hylkäämisen pelko. Ne aktualisoituvat tilanteissa, joissa lapsi viedään yllättäen ulkomaille ja eristetään tutusta ja turvallisesta kasvuympäristöstä ja läheisistä ihmisistä, kuten tyttärelleni on tapahtunut.
Tyttäreni oli eristettynä isästään, kavereistaan ja sosiaalisesta ympäristöstään. Tällaisessa tilanteessa lapsi kärsii, hän traumatisoituu. Pitkään kaapatuilla lapsilla post-traumaattinen stressi ja traumatilat muuttuvat pysyviksi, usein puhjeten myöhemmin aikuisiässä. Kun lapsi eristetään toisesta vanhemmastaan ja yhteydenpito estetään, niin kaapattu lapsi on hämmentynyt ja ahdistunut. Hän kärsii. Hänen itsetuntonsa heikkenee ja hän joutuu hyvin varhain ottamaan vastuun itsestään. Kaapatut lapset menettävät liian aikaisin lapsuutensa ja luottamuksensa aikuisiin. Palautetuilla lapsilla esiintyy häiriökäyttäytymistä, sopeutumisvaikeuksia, pelkoja ja post-traumaattisia stressioireita. Lievimmissäkin ja suhteellisen pikaisissa palautustilanteissa, lapsi on voinut unohtaa täysin entisen kotimaan kielen, mikä aiheuttaa ärtymystä ja hermostuneisuutta, koska kaverit ja sukulaiset eivät osaa uutta, opittua kieltä. Lapset ovat muuttuneet rauhattomiksi ja levottomiksi. Lapsen kaappaaminen on lapselle vahingollista, ja lapset kärsivät lapsikaappauksista.
Valitettavasti perheeni kohtaama epäoikeudenmukaisuus viranomaisten puolelta ei ole vain yksittäinen poikkeustapaus Vaasassa. Viranomaisten vaakakupissa liikutaan ääripäästä toiseen ja tasapainon löytäminen huoltajuusasioissa näyttää olevan vaikeaa. Minulle tulee koko ajan kirjeitä ja puheluita, joissa isoäidit ja isät kiittävät, kun olen tuonut sosiaaliviranomaisten epärehellisyyttä esille. Eräässä tapauksessa 4,5 vuoden taistelun jälkeen Hilkka Sundqvist yllättäen päätti, että erään isoäidin poika on nyt lähihuoltaja. Ennen päätöstä lapsi ehti kuitenkin sairastua äidin toimesta. Lisäksi saan äideiltä kirjeitä, joissa lukee, että sosiaaliviranomaiset ovat kääntyneet isien puolelle pelastaakseen asemansa. Tähän voi viitata myös se, että Länsi-Suomen lääninhallituksen vastaanottamista 11 kantelusta kuudessa tapauksessa kantelija oli äiti ja viidessä kantelija oli isä. Tämän minulle kertoi LSLH:n sosiaalitarkastaja Lea Liukku, jonka tapasin heinäkuussa 2007. Liukun mukaan kantelujen lukumäärä on kasvanut ja heitä huolestuttaa.
Lisää luettavaa aiheeseen liittyen http://www.syrjityt.fi -sivulta.
Tyttäreni yli vuoden kestänyt kaappaus ja vapaudenriisto ovat aiheuttaneet suurta vahinkoa ja henkistä kärsimystä hänelle ja minulle. Tyttäreni koulunkäynti keskeytyi yli vuodeksi ja hän on kaappausaikana yksin joutunut käsittelemään eroa isästään. Kansainvälisessä keskustelussa lapsikaappauksen seurauksiin on liitetty erilaisia vahingollisia vaikutuksia, kuten lapsen masennus, yhteisyyden menetys, tasapainoisuuden ja turvallisuuden sekä luottamuksen menetys, kohtuuton pelokkuus jopa tavallisissa tilanteissa, yksinäisyys, suuttumus, avuttomuus, identiteetin muodostumisen hajoaminen ja hylkäämisen pelko. Ne aktualisoituvat tilanteissa, joissa lapsi viedään yllättäen ulkomaille ja eristetään tutusta ja turvallisesta kasvuympäristöstä ja läheisistä ihmisistä, kuten tyttärelleni on tapahtunut.
Tyttäreni oli eristettynä isästään, kavereistaan ja sosiaalisesta ympäristöstään. Tällaisessa tilanteessa lapsi kärsii, hän traumatisoituu. Pitkään kaapatuilla lapsilla post-traumaattinen stressi ja traumatilat muuttuvat pysyviksi, usein puhjeten myöhemmin aikuisiässä. Kun lapsi eristetään toisesta vanhemmastaan ja yhteydenpito estetään, niin kaapattu lapsi on hämmentynyt ja ahdistunut. Hän kärsii. Hänen itsetuntonsa heikkenee ja hän joutuu hyvin varhain ottamaan vastuun itsestään. Kaapatut lapset menettävät liian aikaisin lapsuutensa ja luottamuksensa aikuisiin. Palautetuilla lapsilla esiintyy häiriökäyttäytymistä, sopeutumisvaikeuksia, pelkoja ja post-traumaattisia stressioireita. Lievimmissäkin ja suhteellisen pikaisissa palautustilanteissa, lapsi on voinut unohtaa täysin entisen kotimaan kielen, mikä aiheuttaa ärtymystä ja hermostuneisuutta, koska kaverit ja sukulaiset eivät osaa uutta, opittua kieltä. Lapset ovat muuttuneet rauhattomiksi ja levottomiksi. Lapsen kaappaaminen on lapselle vahingollista, ja lapset kärsivät lapsikaappauksista.
Valitettavasti perheeni kohtaama epäoikeudenmukaisuus viranomaisten puolelta ei ole vain yksittäinen poikkeustapaus Vaasassa. Viranomaisten vaakakupissa liikutaan ääripäästä toiseen ja tasapainon löytäminen huoltajuusasioissa näyttää olevan vaikeaa. Minulle tulee koko ajan kirjeitä ja puheluita, joissa isoäidit ja isät kiittävät, kun olen tuonut sosiaaliviranomaisten epärehellisyyttä esille. Eräässä tapauksessa 4,5 vuoden taistelun jälkeen Hilkka Sundqvist yllättäen päätti, että erään isoäidin poika on nyt lähihuoltaja. Ennen päätöstä lapsi ehti kuitenkin sairastua äidin toimesta. Lisäksi saan äideiltä kirjeitä, joissa lukee, että sosiaaliviranomaiset ovat kääntyneet isien puolelle pelastaakseen asemansa. Tähän voi viitata myös se, että Länsi-Suomen lääninhallituksen vastaanottamista 11 kantelusta kuudessa tapauksessa kantelija oli äiti ja viidessä kantelija oli isä. Tämän minulle kertoi LSLH:n sosiaalitarkastaja Lea Liukku, jonka tapasin heinäkuussa 2007. Liukun mukaan kantelujen lukumäärä on kasvanut ja heitä huolestuttaa.
Lisää luettavaa aiheeseen liittyen http://www.syrjityt.fi -sivulta.