Kuka miettii jo joululahjoja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sulkasato
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sulkasato

Vieras
Minä! Ajattelin tänä vuonna ajoissa aloittaa, torjuu stressiä sitte joulun alla. Mikää ei ole niin omiaan viemään jouluiloa ku kaupoissa ruuhkissa törmäily. Ja teen varmaan suurimman osan lahjoista ihan ite ja kierrän jo nyt kirppiksiä ja kattelen sillä silmällä josko sieltäkin jotai löytyis. Tänä vuonna aion nauttia joulusta ja pitää hysterian ja kauhean kulutusvimman kaukana meiltä.

Kuinka monta lahjaa teidän mielestä on sopiva määrä aina yhdelle lapselle?
Mun mielestä on iha älytöntä ostaa joku 20 lahjaa yhdelle, mutta kukin tavallaan.

Onha se niinki, että muistan ala-asteella aina koulussa ku kaikki vertaili että kuka sai mitenki monta lahjaa ja sit hävetti ku ite oli saanu ihan muutaman.
Mutta silti, en ainakaa omista lapsista halua kasvattaa kauheita materialisteja. Toivon että jouluista he muistavat aikuisena ihanan tunnelman ja hyvän olon ja hyvän ruuan:) (kai seki menee materian puolelle) niinku itse muistan lapsuuteni jouluista.
 
Olen jo ostanu lahjojen oston! Meillä lapset saanu jok vuosi n. 30 lahjaa, tiedän että paljon on, mut haluan heitä jouluna erityisesti muistaa ja ostaa paljon=) Kukin tyylillään!
 
Yhdet jo hankittuna kummallekin lapselle :) Meiltä tulee kyllä useampi lahja lapsille,jotenkin on niin kaikkia hyviä ideoita pukin konttiin ja aina tulee uusia =) Muuten ostetaankin sitten aika vähän uusia leluja tms.
 
En ole vielä aloittanut, vaikka piti jo vuoden alusta taas aloittaa. :whistle: No, yks lahja on kyllä, muttei ostettu, vaan mies voitti jostain nettikilpailusta yhden jutun joka ei oikein mun eikä sen makuun, annetaan joululahjaksi sitten. ;)
 
Tilasin jo ekat lahjat =)

Legon ison eläintarhan ja paloaseman :)

Yritän aloitella aiemmin kuin viime vuonna :whistle:

Niin jo ja niihin ap:n kymysyksiin: ostetaan ehkä 6 lahjaa/lapsi- lelua, kirja+lautapeli, palapeli,tms.
 
Mulla on osa lahjoista jo ostettuna ja tehtynä ja marraskuun loppuun mennessä pitää olla kaikki hankittuna. En ala joulukuun puolella enää ryysäämään muuta kuin joulun ruokaostokset.

Mikään ei tosiaankaan vie joulumieltä niin tehokkaasti kuin kaupoissa tungeksiminen.

Paketoimisen säästän kyllä joulukuun pimeisiin iltoihin ja öihin:) Se jos mikä luo tunnelmaa.
 
Mun mielestä tuo "tuunaus" on aika hyvä konsti myös lahjojen kanssa. Aion esim siskoille antaa lahjaksi tarjottimet, jotka oon ostanu vanhana kirppikseltä ja jotka oon itse maalannut koristeellisesti uudelleen. tosi hienot tuli! Ja siihen päälle ostaa vaikka pari kynttilää tai suklaata.
Kertokaapa täällä myös hyviä askartelu ja lahjavinkkejä jne. miks ei jaettaisi ideoita?
Mun mielestä 5 lahjaa lapselle on hyvä, ja yritän ostaa kestävää ja hyvälaatuista sen minkä ostan. Mitä järkee ostaa muoviromua joka ihan pian on rikki jostai laatikon pohjalla. just legot esim on tosi hyviä:) mulla on vielä omia vanhojakin jäljellä, mitä enempi niitä on, sitä isompia taloja niistä voi rakentaa :)
 
Sen verran oon miettinyt, että kaikki turha krääsä jätetään tänä vuonna (taas :whistle: ) ostamatta ja ostetaan vaan pari isompaa lahjaa. Mietinnässä on Nintendo Wiin hankinta ja sen lisäksi korkeintaan kaksi pakettia per naama. Kummilasten lahjoja en ole vielä pohtinut lainkaan.
 

Yhteistyössä