Kuka HULLU nauttii olla pienen lapsen kanssa kotona`??

[--h]

Meillä hvyin kehittynyt 10kk (siis motorisesti ym..). Monta kuukautta, oikeastaan 5kk iästä lähtien elämä on ollut jatkuvaa kitinää. Eli siis naaman ja käsienpesua, vaipanvaihtoa, syöttötuoliin laittoa, pukemista, riisumista, hampaiden pesua, tukan kampausta ym. EI voi tehdä ilman rimpuilua ja huutamista. Tyytyväisyyttä kestää max. 5min kunnes palaa hermot. Käydään ulkona, kerhossa ja tavataan vieraita. Ainoastaan silloin vauva on perustyytyväinen. Kotona kitistään lähes koko ajan. Lapsi tarttee KOKO AJAN uusia virikkeitä tai tulee tylsää. Anoppi on seurannut sivusta elämäämme ja totesi että hänen lapsensa oli kaikki sellaisia hymyileviä palleroita jotka enemmän tarkkaili, että meidän lapsi on tosi vilkas ja nopeasti reagoiva.

Lapsi on rakkainta, tärkeintä maailmassa. Mutta mä en vaan voi ymmärtää, miten joku selviytyy useamman tällaisen lapsen hoitamisesta. Hymyt ja nauru palkitsee, ja se kun lapsi kiipeä syliin. Mutta välillä turhauttaa, kun tekee kaiken hyvin, ollaan vaan lapsen kanssa niin lapsi viihtyy vain hetken ja sitten taas lapselta palaa hermot. Tuntuu että tavallinen arkielämä ei riitä tuolle lapselle, kun on tyytyväinen vain silloin kun on jotain "uutta".

 

[k]

Ihan kivan yleistävä otsikko taas. Kyllä mä nautin, mutta meidän lapset onkin onnellisen oloisia iloisia palleroita ja touhuaa itsekseenkin jo tossa iässä. Jos olis tollaset tapukset kun sulla, niin voisin olla eri mieltä.

 

[Äippä x3]

Samalta mustakin on tuntunut ja tuntuu edelleen. Mutta samalla tästä saa jotakin, jotain todella tärkeää mitä ei voi oikein kuvailla. Vaikka olo onkin samalla riittämätön.

 

[voi kuule]

Meillä esikoinen oli hymyilevä, tyytyväinen lapsi joka nukkui hyvin ja saattoi pitkät tovit makoilla lattialla yksin tyytyväisenä... Kakkonen oli taas aivan eri sorttia, nukkui lyhyitä pätkiä, yhtään ei viihtynyt yksin, mikään ei tunnostanut koskaan olevan hyvin.

 

[ap]

Ihan kivan yleistävä otsikko taas. Kyllä mä nautin, mutta meidän lapset onkin onnellisen oloisia iloisia palleroita ja touhuaa itsekseenkin jo tossa iässä. Jos olis tollaset tapukset kun sulla, niin voisin olla eri mieltä.

No provosoiva otsikko sen takia, että kiinnittäisi huomion. Tuskin me ainoita ollaan kenellä on vaativa lapsi? Meidän lapsi ei vaan ole onnellinen, vaikka teemme parhaamme kaikin puolin. Tai on se aina hetken onnellinen, mutta pian kyllästyy.

 

[Timangi-]

Lapsia on erilaisia. Minä nautin :wave:

 

[Anu-78]

Lapsia on erilaisia. Minä nautin :wave:

Juuri näin, myös minä nautin kun vielä voin

 

[Silmukka-]

Käyttekö "harrastamassa" mitään? Uinti, muskari tms.? Voisi olla teidän energiselle vauvalle ihan mukavaa.
Myös pyöräretket istuimessa ovat tosi mielenkiintoisia ja vauhdikkaita pikkuiselle.

 

[HyacinthBucket]

Minä olen niin hullu, että olen nauttinut täysillä. Vaikka välillä olin mm meidän superallergikon kanssa niin väsynyt, etten tiennyt onko päivä vai yö, ja mietin mitä järkeä elämässä on kun se oli sellaista. Mutta nyt odotellaan vanhojentanssipäivää sitten jo, että kai siinä sitten järkeä oli. :wave:

 

[ap]

Niin ja päivän aikana ei pysty oikein rentoutumaan, ellei sitten lähde pois kotoa tai keksi jotain uutta, mikä kiinnostaa lasta. Onko muilla samanlaista? Meillä ei todellakaan ole seesteistä vauva-arkea josta voi nautiskella tms... Ja siis "rentoutumisella" en tarkoita mitään omaa aikaa, vaan ylensäkin vauva ei pysy kauaa tyytyväisenä vaan alkaa huutamaan, kitisemään ym...

 

[ap]

Käyttekö "harrastamassa" mitään? Uinti, muskari tms.? Voisi olla teidän energiselle vauvalle ihan mukavaa.
Myös pyöräretket istuimessa ovat tosi mielenkiintoisia ja vauhdikkaita pikkuiselle.

Hei kiitos vinkistä, pyöräretkistä vauva voisi tykätä. Vaikka talvella ei varmaan onnistu ? Käydään perhekerhossa viikottain, kaupoilla ja kyläilemässä

 

[DURACELL]

:wave: täällä yksi hullu,lapset on vaan kerran pieniä ja hetken *lainassa*

 

[Hepsjeps]

Mulla ensimmäinen oli semmonen perustyytyväinen lapsi, joka kehitti itelleen paljon puuhaa. Nyt tämä kakkonen, tällä hetkellä 1v3kk, on mahdoton kitisijä, koko ajan pitäisi olla sylissä, mutta siinäkään ei ole oikeastaan hyvä olla. Rattaissa tykkää istua, toisin kuin esikoinen aikoinaan, eli kai kyse on samalla tavalla siitä uutuuden kaipuusta kuin teillä, ap. Mutta täytyy sanoa, että aika usien tulee mietittyä, miten paljon helpompaa elämä olisi vain tuon esikoisen kanssa. Tietysti rakastan tuota pienempää ihan yhtä paljon kuin vanhempaakin, ja tietysti hyviäkin hetkiä on, ja pienemmässäkin niitä mahtavia puolia..

 

[Silmukka-]

Käyttekö "harrastamassa" mitään? Uinti, muskari tms.? Voisi olla teidän energiselle vauvalle ihan mukavaa.
Myös pyöräretket istuimessa ovat tosi mielenkiintoisia ja vauhdikkaita pikkuiselle.

Hei kiitos vinkistä, pyöräretkistä vauva voisi tykätä. Vaikka talvella ei varmaan onnistu ? Käydään perhekerhossa viikottain, kaupoilla ja kyläilemässä

Talvella en uskaltaisi vauva kyydissä lähteä vaikka muuten pyöräilen.
Itselläni on ollut kaksi helppoa vauvaa ja nautin kotonaolosta mutta yhdeksi osatekijäksi uskon sen että oltiin tosi aktiivisia..kävin uimassa, muskarissa, puistossa ja pyöräretkillä lasten kanssa...

 

[vieras]

Ei varmaan lohduta nyt, mutta sisarus voi auttaa. Ensimmäisen kanssa olin aika lailla kiinni ja mitään ei voinut(lue muka keriinnyt) tehdä, mutta nyt kun on 3, he leikkivät keskenään ja johan on kaikilla mukavaa!
Tsemiä arkeen!

 

[kolmen äiti]

Mulla oli 2 pientä vuoden ikäerolla, ne viihdytti toisiaan...eipä tarvinnut miettiä mitään ohjelmaa...

 

[s]

Peesaan ap:tä. Mäkin rakastan yli kaiken lapsiani, en vaihtaisi heitä ikunas pois. Silti tuntuu että tulen hulluksi tässä talossa. Mulla on vuoden välein syntyneet 2- ja 3-vuotiaat tytöt.

Olen miettinyt paljon sitä mikä mussa on oikein vialla kun en kestä olla kotona. Tein kyselyjä kaveripiirissä ja siellä vain yksi kaveri oli samaa mieltä kanssani. Tuntuu että muut naiset on jotain supernaisia, kyllä kadehdin heitä. Ymmärrän että mulla vaikuttaa taustalla synnytyksen jälkeinen vakava masennus mutta siitäkin on jo 2 vuotta.

Olen tullut tulokseen että kyse on ihmisen persoonasta. Olen muutenkin aika itsenäinen, tarvitsen omaa rauhaa, omaan joskus pienen pinnan. Tuntuu että lasten kanssa olo vaatii hirmu pitkää pinnaa! Koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä että en jaksa olla pitkään lasten kanssa. Illat menee ja viikonloput mutta jos on lomia olen aivan kuitti.

Eivätkä siis lapset ole mitään ongelmalapsia, tosin uhmat yhtä aikaa päällä.

 

[qaw]

:wave: täällä yksi hullu,lapset on vaan kerran pieniä ja hetken *lainassa*

Kumpa tuo lakoninen lausahdus "lapset on vain kerran pieniä" kantaisikin arjen yli.

 

[kolmen äiti]

Peesaan ap:tä. Mäkin rakastan yli kaiken lapsiani, en vaihtaisi heitä ikunas pois. Silti tuntuu että tulen hulluksi tässä talossa. Mulla on vuoden välein syntyneet 2- ja 3-vuotiaat tytöt.

Olen miettinyt paljon sitä mikä mussa on oikein vialla kun en kestä olla kotona. Tein kyselyjä kaveripiirissä ja siellä vain yksi kaveri oli samaa mieltä kanssani. Tuntuu että muut naiset on jotain supernaisia, kyllä kadehdin heitä. Ymmärrän että mulla vaikuttaa taustalla synnytyksen jälkeinen vakava masennus mutta siitäkin on jo 2 vuotta.

Olen tullut tulokseen että kyse on ihmisen persoonasta. Olen muutenkin aika itsenäinen, tarvitsen omaa rauhaa, omaan joskus pienen pinnan. Tuntuu että lasten kanssa olo vaatii hirmu pitkää pinnaa! Koen jatkuvasti huonoa omaatuntoa siitä että en jaksa olla pitkään lasten kanssa. Illat menee ja viikonloput mutta jos on lomia olen aivan kuitti.

Eivätkä siis lapset ole mitään ongelmalapsia, tosin uhmat yhtä aikaa päällä.

Tämä oli kuin suoraan omalta näppikseltä!!!!! Mä ratkaisin asian niin, että aloin tekemään töitä 2-3 krt/vko hoitovapaalla, siis iltoja ja joskus viikonloppuja. Mies oli silloin lasten kanssa. Jaksoin paaaljon paremmin kun mun oli pakko lähteä kotoota ja sain muuta ajateltavaa. Tuo on muuten ihan totta, että kaikkia ei ole luotu kotiäideiksi. Minäkin kaipaan omaa rauhaa ja pinna ei ole (valitettavasti) kovin pitkä...

Nyt tilanne on jo "helpottunut" kun lapset ovat jo 10v, 9v ja 4v. Nyt painitaan taas eri ongelmien parissa

 

[leijona76]

Ehkä mä sitten olen hullu eikä tuo 1v11kk tosiaan helpoimmasta päästä. Silti mä olen tykänny olla kotona. Nyt alkaa tuntua siltä että kaipaa muutakin.

 

[Myy-80]

Ootko varma, ettei tuon tyytymättömyyden / heikkohermosuuden taustalla ole allergiaa tms? Meillä poika muuttu selkeesti maitoallergian alettua oireilemaan ja tilanne korjaantu asian selvittyä ja erikoiskorviikeeseen siirryttäessä. Ei tossa välttämättä allergiasta ole kyse, mut kannattaa se sulkea pois.

 

[mamma]

Heh, mä kuulun sitten ehdottomasti niihin hulluihin.
Nautin lähes joka hetkestä. Myönnän, että joskus on rankkaa ja päiviä, jolloin ajattelen, että olen tosiaan hullu kun haluan olla kotona lasten kanssa. Mutta haluan kuitenkin itse nähdä lapsen kehittyvän ja enkä kuulla hoitopäivän päätteeksi hoitotädiltä mitenkä se meidän pallero on oppinut tänään seisomaan tai kävelemään tai mitä milloinkin.

Lapsia on meillä kolme ja meno joskus sen mukaista, mutta kun ei ota liian vakavasti asioita niin kaikesta selviää.
Eli kai tässä kotiäitydessä pitää ollaa jotain tietynlaista "rentoutta", ei saa stressata joka asiasta. Kait...

Eli lyhyesti: luonteesta se luultavasti on kiinni, niin lasten kuin äitenkin!

 

[..]

en voi oikeen muuta sanoo ku et toivottavasti helpottaa kun lapsi kasvaa :/
Esikoinen oli 8kk-11kk iässä juuri samanlainen.. mut meillä se osittain johtu kovasta eroahdistuksesta, muutenkin reagoi herkästi kaikkeen.. tuntu sillon tosi raskaalle, mutta melkeen kuin salaman iskusta 1v täytettyään muuttu elämä tuon kanssa paljon helpommaksi

Kuopus meillä vaikuttas olevan erisorttia, on sosiaalinen, suunapäänä tutkimassa ihmeellistä maailmaa ja perus tyytyväinen, ikää tosin vasta 8kk, mutta ei juurikaan edes ujostele, vilkasee vaan vieraiden edessä, että onhan äiti lähellä.
Yöt taas tämän kanssa on suoraan sanottuna HEL*#TISTÄ, mut kaipa sekin aikanaan lakkaa.

tsemppiä!

 

[vierailija]

Ootko varma, ettei tuon tyytymättömyyden / heikkohermosuuden taustalla ole allergiaa tms? Meillä poika muuttu selkeesti maitoallergian alettua oireilemaan ja tilanne korjaantu asian selvittyä ja erikoiskorviikeeseen siirryttäessä. Ei tossa välttämättä allergiasta ole kyse, mut kannattaa se sulkea pois.

Mulla tuli sama mieleen, että jos siellä on taustalla nyt joku joka aiheuttaa sen pahan olon/levottomuuden?
Tuntuu kummalta, että lapsi on niin levoton ettei oikeastaan hetkekään osaa olla "tyytyväinen"...

 

[vieras]

:wave: täällä yksi hullu,lapset on vaan kerran pieniä ja hetken *lainassa*

Kumpa tuo lakoninen lausahdus "lapset on vain kerran pieniä" kantaisikin arjen yli.

Niimpä. Minun mielestäni tuollaiset lauseet kuten "päivääkään en vaihtaisi pois" ja "nauti nyt kun ovatpieniä" ja tuo edellä mainittu vois kuopata syvälle. Ne ei lämmitä hiukkaakaan tällaista hankalien vauvojen ja temppuilevien uhmisten kanssa väsynyttä ja päivittäin pahaa oloaan itkevää äitiä. Pitäkää onnelliset ja helpolla päässeet mölyt mahassanne ja nauttikaa itse kun se kerran onnistuu ja kaikki on niin kivaa ja lässynlää. Sori nyt mut meni taas hermo pelkästä asian ajattelemisesta.......