Kuka ei stressaa joulua?

=)
Minä ostin joulukuun alussa kaikki lahjat kerralla.
Pipareita leivoin lasten kanssa ja pullaa, sekä tein kuivakakun.
Nyt olen tänään siivota surauttanut ja laitoin koristeita vähän.
Huomenna kuusi ja sunnuntaina kinkupaisto.
Oijoi, koskaan ei ole ollut näin rento joululaittofiilis :heart: Ei se ressaamalla kummemmaksi muutu ;)
 
:)
Ruoat valmiina, toki paistettavat kinkut, karitsa ei.
Rehut ja juomiset haen pyhänä ja leivon leipää.
Lahjat säkissä ja siivousta tänään.
Ihan kotona lasten kanssa ollaan jouluaika, tosin huomenna pojalla koulua pari tuntia.
Pukki saapuu aattona ennen puolta päivää, saa sitten olla ilman hermojen menetystä iltaan asti :xmas:
ps.ostin tekokuusenkin eli tosi laiska joulu...
 
"vieras"
Mä oon ostanut kaikki lahjat jo marraskuussa, osan jo kesällä alesta. Ruuat on hankittu, kinkku pitää vielä paistaa. Tortut tehtiin tänään lasten kanssa. Kuusen mies koristeli äsken lasten kanssa. Viikonlopun olen töissä joten siivoukset jää miehelle ja lapsille.
 
Enpä jaksa ressata. Töissä ollut stressiä joulun vuoksi ja nyt viikon ansaitulla lomalla ja aion ottaa ihan relax koko viikon. Ei pahemmin siivoilla, ihan perus viikkosiivous lauantaina niinku aina ennenkin. Kinkkua aikoi mies paistaa sunnuntaina ja mitään laatikoita yms ei tehdä. Suurin homma on varmaan tehdä pannacotta jälkkäriksi ja sekin on mukavaa puuhaa.. Lahjat ostettiin aikoja sitten ja koristelu yms on ollut lasten hommaa..
 
Ei stressiä, oikeastaan nyt vasta alan syttyä koko joulun tuloon. Eilen kävin lahjaostoksilla ja mies hankki tänään ne mitä eilen jäi puuttumaan. Itse kävin tänään ruokaostoksilla ja parhaillaan perunat kiehuvat laatikoita varten. Kinkku pitäisi hakea huomenna.
 
"vieras"
Me muutettiin viikko sitten. Meidän talossa on remontti kesken. Laatikoita on ihan joka puolella, muutamia huonekaluja kokoamatta (osia hävisi ja niitä on metsästetty...). Tänään pitäisi saada lasten huoneiden kalusteet kuntoon, varasto tyhjäksi lasten tavaroista ja muualla olevat laatikot sitten varastoon. Kuusi odottelee kellarissa, laatikot ja kinkku (sekä osa lahjoista :D) vielä kaupassa. Lapset kävivät vanhassa kaupungissa koulua jouluun saakka, mulla mennyt aika kuskatessa vauvan kanssa isompia ympäriinsä.

Tulisin hulluksi jos stressaisin vielä jouluakin. Se tulee kuitenkin ;). Aatto ollaan anoppilassa (ja mulla on oikeasti ihana anoppi), joulupäivä kotona ja tapanina mun vanhemmilla. Eli vaikka tässä menisi vielä kaikki pieleen, me ei näännytä nälkään eikä muutakaan kamalaa kai tapahdu. Me ollaan yhdessä meidän omassa talossa :).
 
  • Tykkää
Reactions: ToDieFor ja misStar
en jaksa stressata, ei ole mitään stressattavaa :) en ole mitään valmistellut, kohta tarvis sinappia keitellä ja tehdä toinen piparkakkutaikina. Huomenna onkin sit piparitalkoot, mutta mä nautin leipomisesta :)
 
jjcjvv
Mä en jaksa stressata. Oon viimeisilläni raskaana ja lähinnä mietin missä jouluna olen - kotona vai sairaalassa. Viikonloppuna isot lapset eli teinit saa imuroida ja mies leipoo ja laittaa laatikot. Mä makaan sohvalla supistelemassa :)
 
Minä. Laatikot teen aattona niin ne on tuoreena pöydässä, kinkku on sulamassa, tyttä väsää pipareita, taatelikakun taikina on tulilla, piirakat tehdään huomenna ja lapset on raivannu jonnii verran että sekaan sopii myös kuusi.
Lahjat on liki kaikki paketoitu..
 
En ressaa, lahjat on ostettu, ruuat ostaa äiti.
Mulla vaan ahistaa koko joulu, ei minkäälaista joulufiilista, haluaisin vaan oikeesti mennä yksin korpee jouluna, mutta tyttäreni vuoksi raahaan itseni mummolaan ja käyn ex-anoppilassa ja yritän nauttia joulusta.
 
Minäkään en jaksa stressata kyllä nyt mistään. Anopillekin vien muutaman laatikon ja ruuan "lahjaksi" vaikka oikeasti vain en tykkää mistään mitä hän tekee ja haluan syödäkin jotain siellä ;D
 
ei ressiä
Minä! Kuusi on koristeltu tänään. Kinkku jääkaapissa sekä mustaleima emmentaalia pala. Muut jouluruuat kaupassa vielä. Yks kuivakakku leivottu ja siitäki puolet jo syöty. Pipareita pikku purkillinen jäljellä. Meinasin ettei sitä vadillista joulunpyhinä tuhota joten otimme varaslähdön. :) Tänään on imuroitu..siinä joulusiivoilut. :) Lahjoista osa kans vielä kaupassa. Ajattelin loppuja (teinejä ja esiteinejä) joille lahjat hankkimatta muistaa leffalipuilla ettei ressiä siitäkää. :) Joulu saa tulla!!! :)
 

Yhteistyössä