Onko ehdotuksia, mikä mahtaa olla syynä kun limakalvot ovat kuin pergamenttia? Yhdyntä sattuu toisinaan ja paikat kirvelevät. Nautintoa se vähän haalistaa.
Aloitin pillereiden syömisen uuden suhteen myötä. Montaa kertaa emme ehtineet harrastaa seksiä ennen pilsuja, joten en oikein osaa sanoa oliko ongelmaa ennen pillereitä vai ei (koska käytimme kondomia).
Aiemmista seksikerroista on vuosia aikaa, mutta en muista ikinä ennen tätä samaa vaivaa aikaisemmin.
Seksi on ihanaa miehen kanssa, kiihotun ihan normaalisti ja saan tyydytystä. Aikaisemmin olen yleensä ollut märkä liiankin kanssa. Kostuminen ei nytkään ole valtava ongelma, mutta vaikka olisin kostea, limakalvot ovat arat. Ja se taas vähentää sitten sitä nautintoa itse yhdynnässä, mikä on ihan ääretön harmi.
Pitäisköhän vaihtaa ehkäisymuotoa? Muita pillerilaatuja en haluaisi kokeilla, kun joskus nuoruudessa tuli niitä kahlattua aika tavalla läpi eivätkä ne sopineet (ja tämä oli ainoa ok).
Kuitenkaan en nyt millään muista oliko kuivuusvaivaa silloin kun näitä söin aikaisemmin, koska siitä on jo 13v kun lopetin edellisen kerran. Muutenkin olin alta 20v, joten seksielämä oli vallan toisenlaista kuin nyt (puhumattakaan siitä, että nyksällä on silloista paljon isompi mela).
En imetä enkä ole vasta synnyttänyt. Ikää on 32v, joten ei kai nää nyt vaihdevuodetkaan ole?