Kuinkahan paljon sitä oikeesti asioita tulkitseekaan väärin ja yleensä just negatiivisesti?

Mä olen hirveän herkkä lukemaan toisten kasvoja, ilmeitä, äänensävyjä, olemusta jne. jne. Sitten mietin näitä tulkintojani mielessäni ja veivaan ja väännän. Monta kertaa olen tulkinnut jostain ihmisestä ettei hän pidä minusta. Ja nuorempana monta kertaa olen "luopunut" ihastuksesta kun olen tulkinnut ettei hän ole kiinnostunut. Näitä esimerkkejä on sen miljoona erilaista.

Kävi kuitenkin jännä tapaus, joka pisti mut näitä juttuja miettimään. Joskus aikoja sitten mä olin laiska, enkä jaksanut laittautua yhtään töihin lähtiessäni. Mulla oli collecepuku päälläni, ei meikkiä ja tukka miten sattuu. Muistan miten vähän häpeissäni hipsein nopeasti pukukopilleni ja vaihdoin työvaatteet ylle. Työpäivän päätteeksi olin kahdestaan työkaverini kanssa vaihtamassa vaatteita ja muistan selvästi miten hän katseli asuani ja olemustani pitkään. En sanonut mitään, mutta tietenkin jäin taas pohtimaan tuota tilannetta. Ja tietenkin tulkitsin asian niin että työkaveri kauhisteli asuvalintaani ja mietti miten voin liikkua sen näköisenä ihmisten ilmoilla. Sen koommin en kehdannut kyseistä asua pitää muualla kuin kotona. Ja tästä siis on useampi vuosi aikaa.

Noh, about kuukausi sitten olin työkavereiden kanssa viihteellä, bileissä yhden synttärisankarin luona. Tämä kyseinen "pitkäänkatsoja" oli myös paikalla. Ilta meni mahdottomaksi lepertelyksi kaikkien osalta muutenkin, joten tää työkaveri sitten intoutui kehumaan mulle miten nättinä ja ihanana hän mua pitää (hah ). Sitten hän kertoi että muistaa kerran kun oltiin yhtä aikaa pukukopissa ja mulla oli joku collegepuku päälläni. Hän oli kuulemma miettinyt mielessään että miten mä voinkaan näyttää niin hyvältä semmoisessakin asussa .

Joo, aika huono esimerkki, mutta silleen uskomatonta että mä tosiaan en enää ikinä kehdannut tuota pukua pitää ja olin niin nolona työkaverin katseesta. Ja hänen mielestään mä näytin hyvältä .

Onko muilla tämmöistä että tavallaan kaikki toisten katseet ja ilmeet (yms.) tulkitsee jotenkin negaation kautta vai johtuuko tämä ihan vaan mun huonosta itsetunnostani?

 

Lisään vielä että mä en esim. koskaan ole huomannut että joku on flirttaillut mulle, enkä koskaan ole ymmärtänyt miten joku voi huomata vastapuolen kiinnostuksen ellei hän sitä suoraan kerro.

Ja naispuolisten ystävienkin kanssa mulla menee aina pitkään ennen kuin uskon että ystävä ihan oikeasti tykkää musta enkä vaan mä hänestä. Yms. yms.

 

Mulla ollu samaa, luulen et johtuu osaltaan siitä et mein mutsi on ollu aina sellanen. Mä olen nyt tietosesti harjotellu siitä pois, syö vaan omaa energiaa. Mut aika piintynyt se tapa on. Ja ainakin mein mutsilla johtuu tuo ns tapa huonosta itsetunnosta kyllä.

 

Ihan kuulostit multa. Kai se on jotain huonoa itsetuntoa? Miehen kanssa tulee kans hirveen herkästi riitaa kun tulkitsen joka sanan aina sillä negatiivisemmalla tavalla. Sitten kun oon jonkun kanssa ystävystyny uskon tietenkin että se musta pitää, mutta itte ystävystyminen on tosi vaikeeta kun ajattele ettei se nyt voi musta tykätä...

 

Mä oon kans väärinkäsitysten kuningatar... Sen lisäks, että mä tulkitsen ihmisiä väärin myös ne tulkitsee mua.

Kerran tapasin yhden suunnilleen mun ikäsen naisen ja pidin sitä heti kylmänä ja nyrpeenä, se oli tulkinnu mut samoin. Sitte ku mä tulin kettuiilleks sille aiheuttaen kiusallisen tilanteen kaikille paikalla olijoille :ashamed: päästiin tutustuun ihan oikeesti... Mä otin yhteyttä pyytääkseni anteeks ja kahviteltiin sitte yhdessä, samalla tuli todettua molempien ensivaikutelmat vääriks.

Toi on vaan yks monista tilantesita... Yleensä joudun oikomaan sanojani, kun mun sanat tulkitaan ihan toisella tavalla ku mä ne tarkotan. Luulen sanovani selkeesti, mut jotenki se merkitys väästyy ja kohta on riita kasassa. Joskus ei anteekspyyntöä heru, mut oon jo tottunu siihen... Välillä tuntuuki, että jotkut ymmärtää tahalteen väärin päästäkseen vihottelemaan. kai sielä sillon on kateus taustalla, en tosin yhtään tiiä mistä.

*Muoks* Nuorempana pystyin pistään huonohkon itsetunnon piikkiin, en enää... Kai se sit vaan johtuu siitä, että mä koen asiat voimakkaasti, vaik tietäsin mitä toinen oikeesti meinaa.

 

Ihan kuulostit multa. Kai se on jotain huonoa itsetuntoa? Miehen kanssa tulee kans hirveen herkästi riitaa kun tulkitsen joka sanan aina sillä negatiivisemmalla tavalla. Sitten kun oon jonkun kanssa ystävystyny uskon tietenkin että se musta pitää, mutta itte ystävystyminen on tosi vaikeeta kun ajattele ettei se nyt voi musta tykätä...

Meilläkin muuten oli aiemmin riitoja miehen kanssa just samaisesta asiasta. Hän sanoi mulle jotain ja mä tulkitsin sen aina jotenkin hirmu pahasti ja suutuin. Mies katsoi mua silmät lautasen kokoisina ja ihmetteli että MITEN mä sain käännettyä asian niin kun hän ei sitä todellakaan niin tarkoittanut.

Nyttemmin olen tuosta onneksi päässyt jotenkin eroon. En kai enää vaan yritä etsiä mitä piilomerkityksiä miehen sanoissa vaan luotan siihen että hän tarkoittaa sitä mitä sanoo.

 

Ehkä vähän aiheen vierestä, mutta mulla on perusilme vähän sellanen ankee ja olen kuullutkin siitä. Vaikken ole pahalla päällä tms, on helppo tulkita että olisin :/

 

Mä oon kans väärinkäsitysten kuningatar... Sen lisäks, että mä tulkitsen ihmisiä väärin myös ne tulkitsee mua.

Kerran tapasin yhden suunnilleen mun ikäsen naisen ja pidin sitä heti kylmänä ja nyrpeenä, se oli tulkinnu mut samoin. Sitte ku mä tulin kettuiilleks sille aiheuttaen kiusallisen tilanteen kaikille paikalla olijoille :ashamed: päästiin tutustuun ihan oikeesti... Mä otin yhteyttä pyytääkseni anteeks ja kahviteltiin sitte yhdessä, samalla tuli todettua molempien ensivaikutelmat vääriks.

Toi on vaan yks monista tilantesita... Yleensä joudun oikomaan sanojani, kun mun sanat tulkitaan ihan toisella tavalla ku mä ne tarkotan. Luulen sanovani selkeesti, mut jotenki se merkitys väästyy ja kohta on riita kasassa. Joskus ei anteekspyyntöä heru, mut oon jo tottunu siihen... Välillä tuntuuki, että jotkut ymmärtää tahalteen väärin päästäkseen vihottelemaan. kai sielä sillon on kateus taustalla, en tosin yhtään tiiä mistä.

*Muoks* Nuorempana pystyin pistään huonohkon itsetunnon piikkiin, en enää... Kai se sit vaan johtuu siitä, että mä koen asiat voimakkaasti, vaik tietäsin mitä toinen oikeesti meinaa.

Tää on kans totta. Mut kyl mä tänkin pistän silti sen huonon itsetunnon piikkiin. Siis kun tavallaan vähän "pelkää" niitä ihmisiä niin ottaa haluamattaankin ehkä sellasen kylmän ja kovan asenteen. Ja sellasenahan sua sit pidetään, niin kauan et saat todistettua olevas jotain muuta. On hirveesti ihmisiä jotka luulee et mä olen hiljanen, koska sellanen musta tulee vieraassa seurassa, kavereitten kanssa oikea papupata.

 

Onhan se melkoinen vitsaus tuo. Että harmittomintahan se on tuossa kohtaa, että voiko rennosti puettuna mennä töihin. Mutta jossain kohtaa elämässä menettää niin paljon tulkitessaan toisia negatiivisimman kautta.

Ja kun se huono itsetuntokin on niin ketku kamu, että jokaisella on eri kohta heikko, niin ei millään voi ymmärtää toista ellei se anna käyttöohjetta... Ite en piittaa pätkääkään mitä mulla on päällä (ja se näkyy), mutta sit jos oma työ ei tee kauppaansa, niin olen ihan pihalla, että miksei ne huoli mua. Eikä tahdo löytyä yskimätöntä varamotivointijärjestelmää sitten millään.

 

Ihan kuulostit multa. Kai se on jotain huonoa itsetuntoa? Miehen kanssa tulee kans hirveen herkästi riitaa kun tulkitsen joka sanan aina sillä negatiivisemmalla tavalla. Sitten kun oon jonkun kanssa ystävystyny uskon tietenkin että se musta pitää, mutta itte ystävystyminen on tosi vaikeeta kun ajattele ettei se nyt voi musta tykätä...

Meilläkin muuten oli aiemmin riitoja miehen kanssa just samaisesta asiasta. Hän sanoi mulle jotain ja mä tulkitsin sen aina jotenkin hirmu pahasti ja suutuin. Mies katsoi mua silmät lautasen kokoisina ja ihmetteli että MITEN mä sain käännettyä asian niin kun hän ei sitä todellakaan niin tarkoittanut.

Nyttemmin olen tuosta onneksi päässyt jotenkin eroon. En kai enää vaan yritä etsiä mitä piilomerkityksiä miehen sanoissa vaan luotan siihen että hän tarkoittaa sitä mitä sanoo.

Juu, pikkuhiljaa se vähenee, kun toista oppii tuntemaan. Mut suhteen alussa olen varmasti ollut aivan h""""tin rasittava kun oon joka sanasta halunnu löytää jonkun piilomerkityksen ja nostan siitä sit kauheen haloon et sä et tykkää musta. Vaatii tää luonne ehkä mieheltäkin aika paljon.

 

Tää on hirveen yleistä. Olin koulutuksessa vasta, jossa tätä käsiteltiin. Kun ihmiset ei vaan AJATTELE, että ei TOI tarkoita sillä sitä, mitä mä KUVITTELEN sen tarkoittavan.

Esimerkki: Töissä kiireinen nainen ei IKINÄ sanonnu kelleen huomenta ja kaikki katto, että jo on ylimielinen ja töykee, mutta se oli vaan niin hajamielinen ja kiireinen, pää täynnä työasioita. Virhe kyllä kummaltakin osapuolelta, mutta MUUT oli ajatellu, ettei se HALUA tervehtiä, vaikka toinen ei vaan keskittyny muuhun =)