Kuinka usein lapsi hoitoon???

Itselläni on 1,5 vuotias tyttö, joka on ollut hoidossa n.5-10 kertaa koko elämänsä aikana. Mielestäni aika vähän, mutta kun hoitajia ei lähipiirissä ole, ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Nyt alkaa parisuhde vähitellen olemaan siinä jamassa, että taaperolle pitäisi säännöllisesti saada hoitaja järjestettyä jostakin, jotta saisimme mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa edes silloin tällöin.

Kuinka usein te muut olette hankkineet lapsellenne hoitajan?!

Entä mistä olette hankkineet hoitajan, mikäli isovanhemmat eivät pysty hoitamaan lasta eikä ystävillä ole aikaa/ kiinnostusta lapsenhoitoon?

Ehkä pitäisi vaan alkaa suoraan "pommittamaan" kaikkia tuttuja. Kukaan ei nimittäin toistaiseksi ole tarjonnut meille hoitoapua. Lapsettomat ovat kaikki niin kiireisiä ja lapsellisilla on täys työ omien muksujensa kanssa.

Kertokaahan, millainen tilanne teillä muilla on!!!
 
pihlanmamma
Meillä on tyttö ollut perhepäivähoidossa 3-5 päivää viikossa 10kk iästä ja nyt 1v 5kk iässä oli ekaa kertaa mummolassa 4 yötä ilman vanhempia ja hienosti meni. Hoitajaksi ollaan pyydetty kummitätejä ehkä parin kuukauden välein iltaisin jotta päästään itse ulos syömään tai elokuviin. Mielestäni on hyvä asia että lapsi ei ole niin totaalisesti kiinni vanhemmissaan ettei voisi olla hoidossa tai hoitajan kanssa muutamaa tuntia.
 
Aikaa lapsille
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 17:28 pihlanmamma kirjoitti:

Miksi ruikutatte täällä jatkuvasti parisuhteen hoidosta? Oletteko miettineet ennen lasten saantia, että elämänne muuttuu täysin lapsen synnyttyä? Entiseen sinkku- ja pariskuntaelämään ei ole paluuta. Äidit valittavat kilpaa, kuinka lapset pitäisi saada lähes joka viikko hoitoon, että pääsisi taas yksin tai miehen kanssa menemään. Voihan sitä laittaa lapset ajoissa nukkumaan ja katsoa kotona elokuvan tai laittaa kotona kunnon ruokaa.

Työssäkäyvät vanhemmat vievät lapsensa päivähoitoon. Päivähoito on lapsille raskaampaa kuin kotona olo. Miksi pitää viedä lapset vapaa-aikanakin hoitoon? Laskekaapa huviksenne, kuinka monta tuntia vietätte viikossa lastenne kanssa!

Oletteko henkisesti kypsiä vanhemmiksi? Onko nuoruus jäänyt elämättä, kun haluatte elää pienten lasten kanssa samalla tavalla kuin sinkut?
Isovanhempia ja sukulaisia ruikutetaan hoitoavuksi. Käsittämätöntä, että ihan pieniäkin vauvoja jätetään mummolaan hoitoon pitkäksi ajaksi! 4 yön ero vanhemmista on pitkä reilun vuoden ikäiselle lapselle. Ymmärrän, että lapsilla on joskus hoitaja kotona, mutta tämänikäisten yökylään raahaamista en todellakaan tajua!
 
äiti1981
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 19:41 Aikaa lapsille kirjoitti:

No, me olemme 25-vuotiaat vanhemmat, lapsi on 1,5v. Poikamme on ollut kerran kummeilla yötä, kun juhlimme miehen 25v. synttäreitä, oli silloin n. 1v. Hoidossakaan ei ole ollut kuin pari kertaa, siis päivällä, ja silloinkin sen takia, että me vanhemmat olemme saaneet tehdä kaikkia keskeneräisiä töitä pihalla.

Meille ainakin on tärkeää se, että saamme olla koko perheen kanssa yhdessä. Meillä ei ole mitään tarvetta viedä usein poikaa hoitoon jotta saisimme omaa aikaa. Nyt kesällä kyllä viemme pojan pari kertaa mummilaan yöksi (1 yö kerrallaan) ihan sen takia että osaa myös olla siellä yötä jos joskus on tarvetta ihan oikeasti. Ja sitä paitsi poika tykkää kovasti olla mummilassa!

Me vietämme kahden keskistä aikaa juuri illalla pojan jo mentyä nukkumaan. Jos ihan rehellisesti sanon, päivä tuntuu todella "oudolta" jos poika on jossain hoidossa, ikävä on heti kova. Juuri tämän takia on mielestäni tärkeää, että lapsi on myös JOSKUS hoidossa, että äiti osaa myös nauttia siitä vapaa ajasta kun lapsi on hoidossa, se tekee välillä ihan hyvää (itselle se on välillä vaikeaa). Ja varmaan myös lapsen on ihan hyvä tottua muihinkin hoitajiin kuin vanhempiinsa.

Minulle vauva vuosi oli aika vaikea, olin todella väsynyt ym. Silti emme vieneet poikaa hoitoon oikein kunnolla kertaakaan. Ihan oman hyvinvoinnin takia olisi varmaan pitänyt :ashamed: Mutta onneksi jaksoin kuitenkin rankatkin ajat.

Mutta nyt tuota 1,5v. pojan vesseliä ei millään raaskisi viedä hoitoon! On niin ihana puuhata kaikkea yhdessä ja katsella sitä menoa jota riittää koko päiväksi :heart:
 
meillä oli tänään 1v4kk tyttö ekaa kertaa hoidossa, 9 tuntia.meille on ollut aika kova kynnys viedä.aina ollaan tehty niin että jomåpikumpi on jäänyt kotiin hoitamaan mutta nyt tuntui siltä että varsinkin minä kaipasin aikaa yhdessä,ilman stressiä tytön hoidosta.

lapsi muuttaa koko elämän ja en haluakaan paluuta entiseen vapaaseen elämään mutta hengähdys teki kummallkein hyvää.muutama tuntikin jo piristää vaikka sitä samalla kovasti kaipasi tyttöä.

eli eipä ole meillä paljon hoidossa ollut!
 
Mitä pahaa siinä on, jos lapsi silloin tällöin viedään hoitoon? Eiköhän ole ihan asiallista panostaa välillä parisuhteeseenkin, ilman lasten läsnäoloa. Ei se tarkoita sitä, etteikö oltaisi tarpeeksi kypsiä vanhemmiksi. Jokainen tarvitsee välillä pienen hengähdystauon (esim. pari tuntia kerran kuussa). Mielestäni on fiksua järjestää välillä myös kahdenkeskistä aikaa. Ei se parisuhdekaan hoitamatta hengissä pysy. Eri asia on tietysti, mikäli vanhemmat eivät koe tarvitsevansa kahdenkeskistä aikaa. Mielestäni pitäisi kuitenkin hyväksyä se, että me vanhemmat olemme hyvin erilaisia. Kuten myös lapset, toiset ovat ns. "helppoja", toiset sen sijaan vaativat hieman enemmän.

Tämä oli minun mielipiteeni. Jokaisella olkoon oikeus omaan mielipiteeseen/ toimintaan.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 19:41 Aikaa lapsille kirjoitti:
Miksi ruikutatte täällä jatkuvasti parisuhteen hoidosta? Oletteko miettineet ennen lasten saantia, että elämänne muuttuu täysin lapsen synnyttyä? Entiseen sinkku- ja pariskuntaelämään ei ole paluuta. Äidit valittavat kilpaa, kuinka lapset pitäisi saada lähes joka viikko hoitoon, että pääsisi taas yksin tai miehen kanssa menemään. Voihan sitä laittaa lapset ajoissa nukkumaan ja katsoa kotona elokuvan tai laittaa kotona kunnon ruokaa.

Työssäkäyvät vanhemmat vievät lapsensa päivähoitoon. Päivähoito on lapsille raskaampaa kuin kotona olo. Miksi pitää viedä lapset vapaa-aikanakin hoitoon? Laskekaapa huviksenne, kuinka monta tuntia vietätte viikossa lastenne kanssa!

Oletteko henkisesti kypsiä vanhemmiksi? Onko nuoruus jäänyt elämättä, kun haluatte elää pienten lasten kanssa samalla tavalla kuin sinkut?
Isovanhempia ja sukulaisia ruikutetaan hoitoavuksi. Käsittämätöntä, että ihan pieniäkin vauvoja jätetään mummolaan hoitoon pitkäksi ajaksi! 4 yön ero vanhemmista on pitkä reilun vuoden ikäiselle lapselle. Ymmärrän, että lapsilla on joskus hoitaja kotona, mutta tämänikäisten yökylään raahaamista en todellakaan tajua!
Turpa kiinni ja mene muualle provosoimaan! Ei jaksa tota hiton jankutusta taas... :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:

Poika 1 v 8 kk ei ole ollut vielä koskaan yötä hoidossa, aina jompi kumpi vanhemmista on ollut kotona. Päivisinkin lapsi on ollut hoidossa vain joitakin tunteja kerrallaan. Ei ole ollut tarvetta viedä häntä hoitoon sen kummemmin. Kyse on esikoisesta (ja toistaseks ainoasta lapsestamme) ja hänen kanssaa oleminen on niin ihanaa etten edes raatsi olla erossa hänestä pitkiä aikoja...
 
mamma myy
Meidän parisuhde jaksaa tosi hyvin eikä ole yhteista aikaa hankittu lapset hoitoon viemällä. Minä tykkään et meillä lapset voi kuulla ja nähdä kaiken mitä me kahden kesken tehdään. Meillä suukotellaan niin et lapset näkee mitä hellyys toista kohtaan on. Omassa kodissa se ei käynyt.
Me tehdään kotihommia ja pihahommia yms yhdessä ja se on meille varmaan sitä yhteistä aikaa.

Anyway, päiväseksiä ei kumpikaan kaipaa. Joten sen asian hoidamme kaksin sitten kun on sopiva hetki. Eli lapset on olleet mummon luona, mutta ei siksi että tarvittais omaa aikaa. Yhteinen aika on meille omaa aikaa. Ja me nautitaan siitä. =)

Mä olen 34v & 38v mies, lapset 3,4v ja 1,8v.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 21:30 mamma myy kirjoitti:
Yhteinen aika on meille omaa aikaa. Ja me nautitaan siitä. =)

Sama täällä! Onkohan tämä ikäjuttu? Enkä nyt tarkoita, että nuoremmat eivät olisi kypsiä vanhemmiksi, vaan sitä, että minä ja mies ehdimme viettää sitä yhteistä seurustelu/avioaikaa vuosikymmenen ennen kuin saimme vauvan. Nyt onkin sitten tosi kiva olla kolmestaan! Ikää 30 ja 32 vee.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 21:41 Leppis kirjoitti:

Äh. Tuskin on. Oon yli 30-v. ja kerran, pari vuodessa on kyllä kiva olla koko päivä ihan vaan kahdestaan miehen kanssa, eikä yhdessä olo tarkoita seksiä, vaan ihan kainaloa, ulos syömään ja leffaan menemistä, kuntolenkkiä omien aikataulujen mukaan... Syyllisyyttä tuntematta! Siis miettikää nyt: 2 päivää yli 360:sta!!! Ei voi syyttää itsekkyydestä tai lasten hoitamattomuudesta!!!
 
Itse kaipaisin tuoa perheaikaa, mutta valitettavasti se jää tosi vähiin miehen työn takia. Meillä poika 1v ei ole kertaakaan ollut hoidossa. Mut vauvavuosi oli henkisesti todella rankka. Ja nyt univelkoja hiukan nukuttuani voin todeta, että olis kannattanut viedä välillä hoitoon ja ladata omia akkuja. Olis hermo kestänyt ihan toisella lailla ja olisin paremmin jaksanut olla lapselleni läsnä.

On sellaistakin todettu, että yksi tärkeimmistä asioista, mitä lapselleen voi antaa, on anhempien toimiva ja rakastava parisuhde. Ja mielestäni tekisi hyvää vanhemmille ottaa kahdenkeskistä aikaa. Ei sen vuoksi, ett jotenkin haikailis entistä elämää. Vaan siksi, että voitaisiin olla toisilleen nainen ja mies, eikä aina äiti ja isä.

Jotkut varmasti pystyvät pitämään parisuhdetta yllä, vaikka lapsia ei hoitoon vietäisikään. Mutta meille tekis kyllä terää... :whistle:
 
DIRT
miehen vanhemmat on kuolleet ja mun vanhemmat asuu toisella puolella suomea. mun äiti käy täällä kerran, pari kahdessa kuukaudessa ja sillon käydään miehen kanssa ulkona ihan kaksistaan. sit jos tulee joku meno mihin haluttas molemmat mennä niin ajoissa kun tiedetään, mun äitini voi tulla taas kyläilemään.

varta vasten harvemmin mitään hoitajaa tarvitaan, pari kertaa on kummisetä hoitanut kun ollaan käyty leffassa. toisella kerralla poika oli jo yöunilla. käydään molemmat töissä ja kaikki vapaa-aika halutaan kyllä viettää lapsen kanssa.

\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 21:45 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 21:41 Leppis kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 21:30 mamma myy kirjoitti:
Yhteinen aika on meille omaa aikaa. Ja me nautitaan siitä. =)

Sama täällä! Onkohan tämä ikäjuttu? Enkä nyt tarkoita, että nuoremmat eivät olisi kypsiä vanhemmiksi, vaan sitä, että minä ja mies ehdimme viettää sitä yhteistä seurustelu/avioaikaa vuosikymmenen ennen kuin saimme vauvan. Nyt onkin sitten tosi kiva olla kolmestaan! Ikää 30 ja 32 vee.
Äh. Tuskin on. Oon yli 30-v. ja kerran, pari vuodessa on kyllä kiva olla koko päivä ihan vaan kahdestaan miehen kanssa, eikä yhdessä olo tarkoita seksiä, vaan ihan kainaloa, ulos syömään ja leffaan menemistä, kuntolenkkiä omien aikataulujen mukaan... Syyllisyyttä tuntematta! Siis miettikää nyt: 2 päivää yli 360:sta!!! Ei voi syyttää itsekkyydestä tai lasten hoitamattomuudesta!!!
No ei voi kyllä syyttääkään :) ! Kyllä minun mielestä pari päivää vuodessa on kans tosi jees, mutta kun osa tuntuu rahtaavan lapsiaan hoitoon joka toinen viikonloppu. Yhdessäolokin voi olla parisuhteen hoitamista :hug: .
 
vähintään pari kertaa kuukaudessa saadaan miehen kanssa olla kaksin. Silloin jompi kumpi mun siskoista tulee meille, tai sitten poika menee mummolaan tai mun kaverille.

Kun lasta suunniteltiin, oli selvää, että lapsi ei tule olemaan elämämme ainut tarkoitus, emme aikoneet unohtaa kaikkea muuta sen takia. Kuulun siihen kastiin, jonka mielestä lapsen täytyy saada vuorovaikutussuhteita muidenkin aikuisten kanssa kuin vanhempien. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin, poika on tykännyt jäädä tätien kanssa tai lähteä yökylään.
 
Meillä neiti 1,6v on ollut pari kertaa kummilassa päiväkylässä. Ollaan käyty miehen kanssa esim. ostoksilla kaikessa rauhassa. Yökylässä ei ole vielä ollut yksin. Meillä neiti on toki hoidossa ettei silläkään tule laitettua enää muuten hoitoon, kylässä kyllä usein käydään koko perheen voimin. Ja kyllä se ikä siihen menohaluihin varmaan jonkin verran vaikuttaa, tuli mentyä elokuviin ja ravintolaan mielinmäärin alle 30v ettei ole suurta haikua tullut. Talvella meinattiin mennä elokuviin mutta neiti tuli kipeeksi jo pelkästä puhumisesta, joten se jäi. (iski flunssa ja mahatauti kun oli sovittu hoito neitille ja nekin oli muutaman viikon välein, mutta totesimme ettei ole meille tarkoitettu huvittelumuoto :D )
 
poitsuli
meillä poika 1v7kk ollu tasan 1 kerran yksin yökylässä ku mä olin viihteellä ja isukki kotona(hui hirveetä oon huono äiti)....muuten ollu poika aina äitin kans yökylässä mummulas niin ja kerran ollu kummitätil 4h ku kävin myllyssä shoppailees :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 20:39 vieras kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 19:41 Aikaa lapsille kirjoitti:
Miksi ruikutatte täällä jatkuvasti parisuhteen hoidosta? Oletteko miettineet ennen lasten saantia, että elämänne muuttuu täysin lapsen synnyttyä? Entiseen sinkku- ja pariskuntaelämään ei ole paluuta. Äidit valittavat kilpaa, kuinka lapset pitäisi saada lähes joka viikko hoitoon, että pääsisi taas yksin tai miehen kanssa menemään. Voihan sitä laittaa lapset ajoissa nukkumaan ja katsoa kotona elokuvan tai laittaa kotona kunnon ruokaa.

Työssäkäyvät vanhemmat vievät lapsensa päivähoitoon. Päivähoito on lapsille raskaampaa kuin kotona olo. Miksi pitää viedä lapset vapaa-aikanakin hoitoon? Laskekaapa huviksenne, kuinka monta tuntia vietätte viikossa lastenne kanssa!

Oletteko henkisesti kypsiä vanhemmiksi? Onko nuoruus jäänyt elämättä, kun haluatte elää pienten lasten kanssa samalla tavalla kuin sinkut?
Isovanhempia ja sukulaisia ruikutetaan hoitoavuksi. Käsittämätöntä, että ihan pieniäkin vauvoja jätetään mummolaan hoitoon pitkäksi ajaksi! 4 yön ero vanhemmista on pitkä reilun vuoden ikäiselle lapselle. Ymmärrän, että lapsilla on joskus hoitaja kotona, mutta tämänikäisten yökylään raahaamista en todellakaan tajua!
Turpa kiinni ja mene muualle provosoimaan! Ei jaksa tota hiton jankutusta taas... :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:
Samaa mieltä... Tässä taas yhden kateellisen puhetta. Meillä on 1v 3kk lapsi hoidossa noin joka toinen vkloppu,yötä oikein mummolassa,jommassa kummassa,koska he itse haluaa,ja lapsi tykkää olla,ei moiti,ja meillä on ihanasti omaa aikaa,jota tarvitaan,on rakentaminen tässä kesken. Että repikää siitä. Toiset lapset varmaan on erilaisia,ei tee hyvää olla välttämättä usein hoidossa,toiset ei oo miksiskaan,meilläkin lapsi on pienestä asti kyläillyt mummoloissa.
 
Menee vähän aiheen vierestä, mutta meillä yleensä mies kaipaa sitä omaa ja yhteistä aikaa ja mulle taas riittäisi hyvin ne yhteiset iltahetket miehen kanssa (kunhan toinenkin tajuais niihin panostaa ja ottaa niistä ilon irti..) ja koko perheen yhteinen aika. Tälläinen ainakin rassaa parisuhdetta, kun tuntuu, ettei mies saa paljoakaan irti perheen yhteisestä ajasta vaan täytyis päästä leffaan, syömään tms kaksistaan. Onhan se ihan kivaa, mutta ei mun mielestä mikään parisuhteen pelastus.

Mietin vaan, että meneekö muilla toiveet yhteisestä ajasta yksiin miehen kanssa?
 
Niin, usein mies on se, joka kaipaa kaksinoloa, eikä saa samanlaista tyydytystä koko perheen kanssa olemisesta kuin nainen ja "äiti".
Yleisen rauhan säilyttämiseksi mies usein jättää kertomatta suurimmat toiveet, sillä moni nainen niistä helposti kilahtaa... ;)

Valitettavan usein tosiaan kuulee, kuinka äidit omistautuvat täysin perheelle ja lapsille ottamatta huomioon kahdenkeskistä aikaa parisuhteen hoitamiseksi. Tämä ajaa helposti miehiä toisten kainaloihin... Ja valitettavan usein avo- ja avioliitot päättyvät eroon kun suhteesta tulee arkinen ja yhteistä aikaa ei tunnu järjestyvän.

Monen kannattaisi miettiä tätäkin puolta eikä sinisilmäisesti uskoa omaan onneensa. :/

nimim. kuullut, nähnyt ja kokenutkin...
 
Taidan siis olla TODELLA huono äiti kun esikoinen oli 4,5 kk ja kuopus 3,5 kk kun olivat ekan kerran mummilla yökylässä. Voi hirveetä! Esikko nyt 1,6 v. ja tykkää kyllä olla mummilassa. Nuorempi on 5,5 kk eikä hänestäkään ole huomannut et ois paha nukkua muualla kuin kotona. Mulle on tärkeetä että mummila on tuttu paikka, koska itselleni ei pienenä ihan niin ollut. Ilmeisesti olen liian nuori kun en jaksa nauttia vauvavuodesta, silmät ristissä päivisin kun kuopus heräilee öisin ja joskus esikkokin. :x
 
Päivärytmi kuntoon
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.07.2006 klo 22:28 mama05 kirjoitti:

Vauvan paikka on kotona eikä mummojen hoidossa. Miksi et pyydä kotiin apua, jos et jaksa? Ei se lastenhoito mummoille kuulu vaan äidille ja isälle! Hommaa kotiapua jos et jaksa lastesi kanssa. Missä lapsen isä on ja osallistuuko hän lasten hoitoon? Käytätkö mummilaa härskisti hyväksi?

Joillakin perheillä mummola on lasten jatkuva hoitopaikka. Lapset kyyditään perjantai-iltana isovanhemmille hoitoon ja haetaan sunnuntai-iltana takaisin. Entiihän siinä jo ryypätä pari päivää. Välillä lapset ovat mummolassa viikon, jopa kaksikin yhteen menoon. Vanhemmat ovat niin itsekkäitä, että he kuvittelevat isovanhempien oleva ilmaisia lastenhoitajia yötä päivää.

Kannattaisi miettiä ennen perheen perustamista omia voimavarojaan. Jos univelkainen äiti ei jaksa hoitaa lapsiaan päivällä, perheen päivärytmi on pahasti pielessä. Pitäisi opetella säännöllistä päivärytmiä ja laittaa lapset illalla aikanaan nukkumaan, että äitikin saa levätä.
 
hahahaa
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.07.2006 klo 11:01 Päivärytmi kuntoon kirjoitti:

Mee hitto vie hoitoon!
 
Meillä poika on kolme vuotias ja on ollut KAKSI kertaa hoidossa mummolassa ja sillonkin vaan illan. Meistä ei kumpikaan koe että meidän pitäisi poika laittaa hoitoon kovin usein. Silloin (harvoin) jos halutaan yhdessä lähteä johonkin mummola on paras hoitopaikka. :) Parisuhde voi todella hyvin ja toista lasta ollaan tekemässä. :heart: Ja tämä meidän poika syntyi alle kilon painoisena ja joutui olemaan teholla kauan, niin kyllä silloin ajattelin että kun poika kotiin saadaan niin en kyllä ihan heti hoitoon vie! :) Mutta jokainen tosiaan tekee niin kuin itsestä tuntuu. Kyllä meidänkin pojalta löytyy tahtoa ja itsepäisyyttä mut kyllä se siitä. :)
Ja ne kerrat kun on jossain käyty niin teatterissa.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.07.2006 klo 17:16 muumi kirjoitti:
Itselläni on 1,5 vuotias tyttö, joka on ollut hoidossa n.5-10 kertaa koko elämänsä aikana. Mielestäni aika vähän, mutta kun hoitajia ei lähipiirissä ole, ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Nyt alkaa parisuhde vähitellen olemaan siinä jamassa, että taaperolle pitäisi säännöllisesti saada hoitaja järjestettyä jostakin, jotta saisimme mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa edes silloin tällöin.

Kuinka usein te muut olette hankkineet lapsellenne hoitajan?!

Entä mistä olette hankkineet hoitajan, mikäli isovanhemmat eivät pysty hoitamaan lasta eikä ystävillä ole aikaa/ kiinnostusta lapsenhoitoon?

Ehkä pitäisi vaan alkaa suoraan "pommittamaan" kaikkia tuttuja. Kukaan ei nimittäin toistaiseksi ole tarjonnut meille hoitoapua. Lapsettomat ovat kaikki niin kiireisiä ja lapsellisilla on täys työ omien muksujensa kanssa.

Kertokaahan, millainen tilanne teillä muilla on!!!
meillä poika käy mummolassa aika usein koska mummo tahtoo poikaa sinne ja poika tahtoo mummolaan. muita hoitajia meillä ei kummien lisäksi ole. meillä ei miehen kanssa ole mitään vaikeukisa hoitaa parisuhdetta pojan nukkuessa ;) tai muutenkaan mutta esim sillon ku poitsu on mummolassa niin kyllä silloin on ihan kiva käydä syömässä tai leffassa mutta ylleensä vaa istutaan kotona ja pommitetaan mummoa soitoilla....

meillä poika on ollut jo nin paljon mummolansa että en ossoo ennää ees laskea. ja miusta se on hyvä. itse olin pienenä kanssa mummmolassa usein ja miulla on tosi hyvät ja läheiset välit mummooni ja toivon sama pojalleni, onhan tuota kommenttia tullut kun jonkun mielestä poika on liikaa... n. 2 kertaa kuussa... välillä ei yhtään kertaa kuussa... mutta olen jättänyt kommentit omaan arvoonsa....

ei teillä ketään kummia olisi tai muuta? itse ei tule mieleen ku mml:n lastenhoitajat joita voisitte kysyä.
 
Yhteistyössä