M
mitä tehdä?
Vieras
Moikka!
Haluaisin kysyä, että kuinka pitkään odotan pilleireien lopetuken jälkeen kuukautisia ennenkuin otan lääkäriin yhteyttä?
Esikoista yritimme puolitoista vuotta ennen tärppiä, koska minulla ei ollut kuukautisia ollenkaan. Lapsettomuuspolille olimme menossa syksyllä (kunnes olen hieman laihtunut). Ultassa havaittiin myös PCO. Laihdun kevään aikana ja kuukautiseni alkoivat itsestään ja sitten olinkin jo raskaana.
Minulla ei ollut pillereiden aikana viimeiseen vuoteen kuukautia ollenkaan. Viimeisen listan loputtua helmikuussa 2014 kuukautisen kuitenkin tulivat 12.2.2014, mutta sen jälkeen ei ole taas ollut. Erituntuisia pistoksia, tuntemuksia on silloin tällöin alavatsalla, mutta testit negaa. Tämän kevään aikana olen taas laihtunut ja olen tällä hetkellä samassa painossa, kun viimeksi raskautuessani.