Kuinka pitkään ihminen voi olla työttömänä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja apapapapa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

apapapapa

Vieras
Miksi jotkut perheet tekevät niin, että isä käy töissä ja äiti on lapsen kanssa kotona työttömänä? Siis puhutaan alla vuoden ikäisestä lapsesta, eikä äiti ole äitiyslomalla tai kotihoidontuella vaan ihan rehellisesti työttömänä? Jos on kuitenkin ammatti ja työkokemusta. Työttömyyskorvaus kuulemma isompi kuin kht.

Eikai kukaan voi olla loputtomiin työttömänä? Itse jouduin tuossa joitakin vuosia sitten työttömäksi, ja heti oltiin työntämässä työkkärin koulutuksiin ja työharjoitteluihin.

Mitä sinne työkkäriin pitää oikein sanoa että 'saa' olla vaikka vuoden työttömänä?
 
Enpä tiiä kauan pystyy olemaan, mutta mulla on yksi tuttu, mikä ei oo ikinä tehny töitä. Kerran ollu puol vuotta työllistettynä, se siinä. Lusmu mikä lusmu. En tiedä mitä siellä työkkärissä sanoo, mutta töihin se ei mene. ei koulutusta, ei työkokemuksia, mikään ei kelpaa, terve on raitis yms. Tottunu tohon lusmuiluun ja kohta 40v. Et semmonen täti.
 
Minä olen työtön tohtori, ei ole pelkoa että mua oltaisiin mihinkään kursseille tai työharjoitteluihin työntämässä, vaan ovat työkärissä sanoneet että minä varmaan hoidan itse työllistymiseni.
 
vuosikausia...jos ei töitä ole, on sairauksia esteenä ja ikääkin jo...tietty välillä voi olla koulutuksissa, harjoitteluissa, tukityöllistetty jne, mutta vakipaikasta ei tietoakaan
 
KYllä on olemassa heitä, jotka ovat olleen 20 vuottakin työttömänä. Ovat aluksi sellaisia reppanoita, jotka ovat ehkä heikkolahjaisia tai jo alkoholisteja, joilla ei ole ammatillista koulutusta ja sen vuoksia eivät pääset mihinkään työhön, koska aina valitaan ne joilla on jo työpaikka tai koulutuksen puuttuessa erityisosaamista. Lopulta tilanne on jo sellainen, että tukitoimien kautta aletaan ehdottaa työkyvyttömyyseläkettä ja siihenkin avustetean, kun eivä tiedä miten haetaan tai yleensäkin ovat yhteiskunnan toiminnan ulkopuolella.
 
[QUOTE="vieras";28735525]KYllä on olemassa heitä, jotka ovat olleen 20 vuottakin työttömänä. Ovat aluksi sellaisia reppanoita, jotka ovat ehkä heikkolahjaisia tai jo alkoholisteja, joilla ei ole ammatillista koulutusta ja sen vuoksia eivät pääset mihinkään työhön, koska aina valitaan ne joilla on jo työpaikka tai koulutuksen puuttuessa erityisosaamista. Lopulta tilanne on jo sellainen, että tukitoimien kautta aletaan ehdottaa työkyvyttömyyseläkettä ja siihenkin avustetean, kun eivä tiedä miten haetaan tai yleensäkin ovat yhteiskunnan toiminnan ulkopuolella.[/QUOTE]

ei tarvitse olla reppana, alkoholisti eikä heikkolahjainenkaan...jos on esim ns parhaat vuotensa hoitanut omia muksuja kotona, palaillu koulutuksien kautta sen jälkeen työnhakijaksi....kokemusta ei hirveesti ennen lapsia ole ehtinyt kertyä, lisäkoulutat itseäsi kurssien kautta, atk koulutusta yms, vaihdat jopa ammattia ja sitten se menee poskelleen sairauden myötä, tulee uusi sairaus lisäksi, mikä taas karsii pois työpaikkoja, ikääkin jo yli 40v, niin alkaa olla todella vaikeeta työllistyä....joskus vaan tulee ajatuksen välähdys miten turha ihminen olet :(
 
on ihan perusammatti, jolle kyllä löytyisi töitä? Ainakin osa-aikaista, jos ei muuta. Ja voihan sitä lähteä vaikka puhelinmyyjäksi. Eli jos vaan sanoo että ei kiinnosta työt eikä koulutukset niin saat olla kotona.
 
Korkeasti koulutettu, ei lykätä työllistymiskursseille oppimaan

Lapset kotihoidossa = ei voi aloittaa nopeasti, koska hoitopaikan saamisessa kestää, jos on pelko että saa nopeasti hoitopaikan niin sitten keksimään syitä miksi se paikka ei käy.
Haastattelussa: ei ehkä anna kovin positiivistä kuvaaa itsestään ja aina voi jossain välissä kertoa että ainakin vielä yksi lapsi olisi suunitelmissa ehkä useampikin (samaan syssyyn voi vaikka kertoa että oli lähellä ettei päässyt haastatteluun kun x on kipeenä ja valaista haastattelijaa kuinka paljon lapset on sairastanu viime vuosina). Vaikka olisi alaa opiskellutkin niin voi antaa kuvan ettei ole varma osaamisestaan, ja yleensäkin sellainen kuva ettei ole kiinnostunut "tuli vain kun työkkäristä käskivät"
 
No sellaisia tapauksia tiedän, että äiti on jättäytynyt työttömäksi vanhempainvapaan jälkeen, mutta en kyllä tuollaista, että äiti vanhempainvapaan sijasta työttömänä. Ja näissä perheissä äidin koulutus ja ammatti on ollut sellaisia, että alalla ei vaan ole ollut töitä ja he ovat voineet hoitaa lapsensa kotona usean vuoden ajan ansiosidonnaisen varassa. (Ja alussa olin ehkä jopa vähän kateellinen siitä, mutta kun seurasin, kuinka vaikeaa heidän oli työllistyä sitten, kun sitä olisivat halunneet, enpä kyllä enää...)
 
Minä otin lopputilin töistä, ajattelin että saan nopeasti muita töitä ja menin työkkäriin. Olen vielä alle 25v eli siinä "teho-ohjelmassa", mikälie niillä on että nuoret on saatava 3kk:n sisällä töihin. Olen ollut töissä yhteensä ehkä 7 vuotta koko ajan, nyt ensimmäistä kertaa työttömänä.

Ja mitä, ei töitä kuulu. Hakemuksia on laitettu, työkkärissä ravattu ja soiteltu. Ihan naurettavaa touhua! Työttömyysrahat juoksee ja minä vaan istun kotona! Rahaakin tulee saman verran kuin jos olisin töissä.. Töykkäri on kyllä yksi vitsi.
 
Niin siis äiti on jättäytynyt työttömäksi kun vanhempainvapaa (9kk) loppui. Mutta siis ihmettelen sitä, kun kodinhoidontuella voisi olla "huoletta" kotona, ilman että joutuu miettimään että milloin tulee puhelu että töihin/harjoitteuun/koulutukseen tai katkaisevat tuet.
 
[QUOTE="vieras";28735577]Minä otin lopputilin töistä, ajattelin että saan nopeasti muita töitä ja menin työkkäriin. Olen vielä alle 25v eli siinä "teho-ohjelmassa", mikälie niillä on että nuoret on saatava 3kk:n sisällä töihin. Olen ollut töissä yhteensä ehkä 7 vuotta koko ajan, nyt ensimmäistä kertaa työttömänä.

Ja mitä, ei töitä kuulu. Hakemuksia on laitettu, työkkärissä ravattu ja soiteltu. Ihan naurettavaa touhua! Työttömyysrahat juoksee ja minä vaan istun kotona! Rahaakin tulee saman verran kuin jos olisin töissä.. Töykkäri on kyllä yksi vitsi.[/QUOTE]

jos ottaa lopputilin töistä saa karenssin, jolloin ei saa kyllä mistään mitään rahoja :)
 
Itse tein yhdessä vaiheessa puolitoista vuotta työtä en ilmaiseksi vaan persnetolla. Osa-aikaisena, työtunteja viikossa 15. Enempää ei ollut firmalla varaa. No, osa-aikaisen työntekijän minimityöaika on 18 tuntia viikossa, ja jos tekee sen alle, ei saa työsuhteen loputtua ansiosidonnaista. En hakenut työaikana osa-aikaista työmarkkinatukea, vaikka olin siihen oikeutettu. Laskennallisesti palkkani jäi vähäisten tuntien vuoksi niin alhaiseksi, että olisin kokoaikaisena työttömänä saanut enemmän rahaa kuussa. No, kuitenkin tämä työ oli avain eteenpäin, oli koulutustani vastaavaa, sain loistavat paperit joista on ollut työnhaussa myöhemmin hyötyä. Joten päivääkään en kadu ratkaisuani tehdä persnetolla työtä.
 
[QUOTE="hmmm";28735598]jos ottaa lopputilin töistä saa karenssin, jolloin ei saa kyllä mistään mitään rahoja :)[/QUOTE]

Sossusta saa, tosin perusosa tulee tietyllä prosentilla alennettuna.
 
Enpä tiiä kauan pystyy olemaan, mutta mulla on yksi tuttu, mikä ei oo ikinä tehny töitä. Kerran ollu puol vuotta työllistettynä, se siinä. Lusmu mikä lusmu. En tiedä mitä siellä työkkärissä sanoo, mutta töihin se ei mene. ei koulutusta, ei työkokemuksia, mikään ei kelpaa, terve on raitis yms. Tottunu tohon lusmuiluun ja kohta 40v. Et semmonen täti.

Käsittääkseni työtön joutuu ainakin KUTY:n, jos ei saa edes tukitöitä.
Näin kun tulee se tietty määrä työttömyyttä.
Noihin tukitöihin, harjoitteluun tai kuntouttavaan työtoimitaan joutuu menemään, tai tulee karenssia.
Ennen kolmen karenssin jälkeen tuli työssäoloehto. Elikkä vasta kun oli ollut tietyn aikaa palkkatöissä pääsi uudelleen päivärahoille. Varmaan tuo ehto on vieläkin, ellei ole sitten tiukentunutkin siitä.

Voihan tuo kyseinen ihminen olla vaikka eläkkeellä, muttei kehtaa sitä vaan kertoa.
Työttömänähän voi olla vaikka koko elämänsä, jos pystyy elättämään jollain tapaa itsensä.
 
[QUOTE="hmmm";28735598]jos ottaa lopputilin töistä saa karenssin, jolloin ei saa kyllä mistään mitään rahoja :)[/QUOTE]

Joo niin oli karenssi, mutta siitä on kohta jo vuosi.
 
Hommaat ittes työttömäks kaupunkiin jossa ei ole kursseja tarjottavana. Ite olin aikoinaan vuosikaudet työttömänä ja ramppasin työkkärissä kyselemässä pääsiskö edes johonkin kurssille ettei tarttis kotona istua ni ei ollu mitään mitä tarjota.
 
[QUOTE="vieras";28735659]Sossusta saa, tosin perusosa tulee tietyllä prosentilla alennettuna.[/QUOTE]

Sossussa en ole koskaan käynyt ja toivottavasti ei koskaan tarvitsekkaan.
 
[QUOTE="vieras";28735563]Korkeasti koulutettu, ei lykätä työllistymiskursseille oppimaan

Lapset kotihoidossa = ei voi aloittaa nopeasti, koska hoitopaikan saamisessa kestää, jos on pelko että saa nopeasti hoitopaikan niin sitten keksimään syitä miksi se paikka ei käy.
Haastattelussa: ei ehkä anna kovin positiivistä kuvaaa itsestään ja aina voi jossain välissä kertoa että ainakin vielä yksi lapsi olisi suunitelmissa ehkä useampikin (samaan syssyyn voi vaikka kertoa että oli lähellä ettei päässyt haastatteluun kun x on kipeenä ja valaista haastattelijaa kuinka paljon lapset on sairastanu viime vuosina). Vaikka olisi alaa opiskellutkin niin voi antaa kuvan ettei ole varma osaamisestaan, ja yleensäkin sellainen kuva ettei ole kiinnostunut "tuli vain kun työkkäristä käskivät"[/QUOTE]

Korkeasti koulutetutkin joutuvat työllisyyskursseille, jopa niille pilipalikursseille.
Tiedän pitkään työssä olleita työttömäksi joutuneita insinöörejä, jotka joutuneet tietotekniikan ajokorttia ajamaan kurssille.
Onpa eräs pitkään työssä ollut insinööri joutunut työllisyyskurssilta ilmaiseksi harjoittelemaan omaan työhönsä ja työpaikkaan, josta irtisanottu.
 
Olen ollut työttömänä nyt 5 vuotta. Pari edellistä työttömyysjaksoa kestivät yli 6 vuotta. Eräs kaverini on ollut työttömänä jo yli 8 vuotta. Minun ei ole tarvinnut edes käydä te-toimistossa. Työllistymissuunnitelmankin uusi työvoimaneuvoja yksin ja lähetti sen minulle hyväksyttäväksi. Hyväksyin sen testiviestillä. En ole allekirjoittanut mitään suunnitelmia vuosiin. Suunnitelmassa minulta itseltä ei vaadita mitään toimenpiteitä. Siinä on vain, että te-toimisto antaa minut ehdolle mahdollisiin työpaikkoihin. Palkkatukityö mahdollista jos sopiva paikka löytyy.

Yksi palkkatukipaikka oli ehdolla, mutta siinä tuloni olisivat jääneet pienemmäksi kuin työttömänä ollessani, joten eivät sitten siihen pakottaneet. Tienasin jopa ns. orjatöissä eli kuntouttavassa työtoiminnassa paremmin kuin siinä ko. paikassa olisin tienannut. Kuntouttavalla sain työmarkkinatuen + 9 €/pv + 2 ilmaiset kahvit/pv + ilmaisen lounaan + kilometrikorvauksen.
 
Ei ole pelkoa pitkäaikaistyöttömillä että mihinkään töihin tai kursseille laitettais. Niitä ei ole tarjota, liian paljon työttömänä ja valtion pitää jo säästää siinä 9€. korvauksessakin jota joutuisi maksamaan jokaiselle kurssitetulle. Ei nyt toiminut tällä kertaa tuo kovasti vauhkottu pikatyöllistäminen. Ei nuortenkaan osalta. :)
 

Yhteistyössä