Kuinka pitää yhteyttä masentuneeseen ystävään?

["Epätietoinen"]

Mulla on hyvä ystävä jonka kanssa oltiin aktiivisesti yhteyksissä vuosia, tavattiin useampia kertoja viikossa ja soiteltiin liki päivittäin kun hän asui tässä lähellä. Noin vuosi sitten hän muutti kauas, on käynyt sen jälkeen kahdesti meillä käymässä ja loppukesästä pitäisi tulla kolmannen kerran.

Hänellä on nyt vaikea elämäntilanne ja joulun aikoihin hän kertoikin olevansa masentunut. Välissä on ollut jaksoja jolloin ollaan viestitelty, soiteltu ja fb:ssa juteltu useampia kertoja viikossa, sitten tulee taas näitä aikoja kun häneen ei saa mitään yhteyttä. Ei vastaa puheluihin tai viesteihin mitään 1-2 kuukauteen. Edes kysymykseen "oletko hengissä" ei saa vastausta. Alan olla jo huolissani näinä aikoina. Sitten kun hän lopulta vastaa, pahoittelee vaan kun ei ole jaksanut pitää yhteyksiä ja voi taas olla vähän aikaa ok ja ihan pirteän oloinen.

Mä vaan mietin mitä mun pitäisi oikein tehdä tuon yhteydenpidon kanssa. Olen yrittänyt soitella tai laittaa kuulumisia viestein pari kertaa viikkoon mutta en tiedä ahdistaako tuo vaan häntä? Sanoo kyllä sitten jälkeenpäin että oli kiva kun kirjoitin jotain hauskoja kuulumisia tai laitoin kuvia, mutta en tiedä. Tajusin että koko vuoden olen ollut aina se kumpi on ottanut yhteyttä. Mietin välillä mahtaako häntä enää edes kiinnostaa ystävyytemme vai olisiko parempi antaa vaan olla.

 

[Tsemppiä]

Anna ajan kulua, älä nyt laita välejä poikki. Masentunut ei jaksa edes tekstariin vastata välttämättä. Älä painosta, älä ole liian usein yhteyksissä. Mutta älä jätä. Laita tekstaria silloin tällöin. Myöhemmin hän tulee vielä kiittämään sinua ystävyydestänne.

 

["vieras"]

Itse sairastan masennusta ja mulle on todella tärkeää, että mulle soitellaan tai laitetaan viestejä niinäkin kausina jolloin en jaksa vastata. Tiedän toki, että se on rasittavaa niille jotka minuun koittavat saada yhteyttä. Mutta kun aina ei vaan jaksa!

 

["vieras"]

Laita vaan viestejä, mutta älä painosta tai jankuta vastausta. Onhan se ikävää olla yksipuolisessa yhteydessä, mutta ihan varmasti nuo viestit ovat ystävällesi tärkeitä - joku muistaa ja ajattelee häntä. Pakko ei ole jaksaa sinunkaan, mutta niin kauan kuin jaksat, olet hänelle viesti sieltä "normaalista" elämästä, jonne hän haluaa takaisin.

"Olet ajatuksissa. Ota yhteyttä kun taas jaksat". Ei niiden viestien tuon ihmeellisempiä tarvitse olla, mutta ystävällesi ne saattavat olla taas yksi askel kohti entistä elämää. Tsemppiä ja jaksamista sinullekin, masentuneen läheisenä voi olla välillä raskasta.

 

[Ap.]

Mikä olisi sopiva väli laittaa viestiä tai soittaa? Kerran viikossa, ehkä?

En mä halua välejä katkaista, tuo ihminen on rakkaimpia ystäviä mitä mulla on koskaan ollut. Välistä tulee vaan mieleen että kokeeko hän yhteydenottoni vain rasitteena. Olen siis laitellut usein vaan kuvia tai kirjoitellut juttuja mistä tiedän hänen pitävän, ilman että niihin tarvii mitään vastata. Silti se kokonaan vastaamatta jättäminen tuntuu lopulta loukkaavaltakin. Yleensä on tavattu kuitenkin edes laittaa viestin luettua perään "ok" tai joku hymiö jos ei kerkeä tai jaksa muuta siinä kirjoittaa.

 

[Tsemppiä]

En ehkä edes kerran viikossa laittais viestiä, varmaan joka toinen viikko olis sellanen sopiva tahti. Tai ainakin niin minä olen tehnhyt nyt muutaman vuoden ajan...

 

["vieras"]

Älä hylkää. Tätä olisin toivonut omilta kavereiltani. Vain ne tosiystävät jäivät.

 

[Ap.]

[QUOTE="vieras";28720460]Laita vaan viestejä, mutta älä painosta tai jankuta vastausta. Onhan se ikävää olla yksipuolisessa yhteydessä, mutta ihan varmasti nuo viestit ovat ystävällesi tärkeitä - joku muistaa ja ajattelee häntä. Pakko ei ole jaksaa sinunkaan, mutta niin kauan kuin jaksat, olet hänelle viesti sieltä "normaalista" elämästä, jonne hän haluaa takaisin.

"Olet ajatuksissa. Ota yhteyttä kun taas jaksat". Ei niiden viestien tuon ihmeellisempiä tarvitse olla, mutta ystävällesi ne saattavat olla taas yksi askel kohti entistä elämää. Tsemppiä ja jaksamista sinullekin, masentuneen läheisenä voi olla välillä raskasta.[/QUOTE]

Kiitti, näin meinaan sitten jatkaakin.

Mä olen välillä ollut hänestä tosi huolissani kun ei pidempään aikaan ole kuulunut mitään. Kahdesti olen laittanut siskolleen ketä en edes tunne viestiä kysyäkseni onko Xxxxx:llä kaikki ok kun ei vastaa mitään. Ystävä siis muutti lähelle perhettään ja siskonsa on sitten vastannut että kaikki ok.

Jotenkin vaan pelottavaa kun toinen on kuitenkin lapseton sinkku ja sillä tavalla yksin. Nyt hänellä on vaikeita asioita elämässä ja mun mielestä olisi pari juttua mitä hänen pitäisi ehdottomasti muuttaa jotta asiat voisivat alkaa korjautua. Itsekin hän myöntää tämän mutta ehkä masennuksen vuoksi ei jaksa noita muutoksia tehdä. Tuntuu vaan kamalalta olla niin kaukana ettei voi olla läsnä tukemassa.

 

["vieras"]

Soitella ei ehkä kannata. Siitä voi tulla ystävällesi paska fiilis ja huono omatunto, kun ei jaksa vastata. Eikä se sinullekaan varmaan hyvää mieltä lisää, kun ei vastata? Laittele niitä viestejä vaan silloin kun itse ehdit ja jaksat. Soitella voitte taas sitten, kun hän jaksaa jutella. Älä liikaa ota pahaa mieltä itsellesi, yrität vaan muistaa, että hän on sairas, mutta olet hänelle varmasti tärkeä "ikkuna" normielämään.

 

["Mie"]

No ei ainakaan joka viikko, mulla ainakin menis hermot jos joku joka viikko kyselis kuulumisia. Ehkä kerran kuukaudessa tai parin kuukauden välein vois olla hyvä väli.

 

["vieras"]

Silti se kokonaan vastaamatta jättäminen tuntuu lopulta loukkaavaltakin. Yleensä on tavattu kuitenkin edes laittaa viestin luettua perään "ok" tai joku hymiö jos ei kerkeä tai jaksa muuta siinä kirjoittaa.

Tähän vastaan sen verran, että pahimpina kausina jopa hengittäminen tuntuu masentuneesta pirun raskaalta tai matka vessaan maratoonilta, syöminen vastaa nousua Mount Everestille. Ei silloin jaksa vastata edes ok, hyvä jos jaksaa ottaa puhelimen käteensä ja lukea sen viestin.

Ei se ole ilkeyttä tai välinpitämättömyyttä, ei halua loukata. Silloin vain se oma olo on niin tuskainen, että kaikki "ylimääräinen" jää.

 

[Ap.]

[QUOTE="vieras";28720503]Tähän vastaan sen verran, että pahimpina kausina jopa hengittäminen tuntuu masentuneesta pirun raskaalta tai matka vessaan maratoonilta, syöminen vastaa nousua Mount Everestille. Ei silloin jaksa vastata edes ok, hyvä jos jaksaa ottaa puhelimen käteensä ja lukea sen viestin.

Ei se ole ilkeyttä tai välinpitämättömyyttä, ei halua loukata. Silloin vain se oma olo on niin tuskainen, että kaikki "ylimääräinen" jää.[/QUOTE]

Kiitos sulle ja muille kokemuksistanne kertoneille!

Eli parasta varmaan jättää soittelut ainakin harvemmalle, samoin kysymykset ja ehkä laittaa kuvia ja viestejä sellaisista jutuista mistä hän on tykännyt.

Pitäisikö vielä laittaa vielä viesti että ymmärrän että hänen on vaikeaa pitää yhteyttä ja ettei kannata stressata siitä? Voi vastailla sitten kun jaksaa ja mä vaan laittelen välillä näitä kuulumisia. Jos se sitten helpottaisi hänen oloaan, ikävää sekin jos mun viestit aiheuttaa hänelle enemmän vaan ahdistusta.

 

["vieras"]

Pitäisikö vielä laittaa vielä viesti että ymmärrän että hänen on vaikeaa pitää yhteyttä ja ettei kannata stressata siitä? Voi vastailla sitten kun jaksaa ja mä vaan laittelen välillä näitä kuulumisia. Jos se sitten helpottaisi hänen oloaan, ikävää sekin jos mun viestit aiheuttaa hänelle enemmän vaan ahdistusta.

Voisi olla hyvä, tai laitat viestiin jotain että ajattelit muistaa, mutta ei tarvitse ottaa paineita vastaamisesta tmv. Mua ei ahdistanut yhteydenotot, oli ihana tietää että joku ajatteli mua, mutta koin syyllisyyttä siitä että en saanut vastattua. En vaan jaksanut, tai tuntui että mulla ei ollut mitään fiksua sanottavaa, pelkkä "kiitos viestistä" olisi tuntunut hölmöltä lähettää, ja ajattelin että vastaan sitten kun jaksan kirjoittaa jotain enemmän - ja sitä hetkeähän sitten joutui odottamaan.

 

[ex-masentunut]

Itse masentuneena vieraannutin itseni kaikista, en vaan "pystynyt" vastaamaan yhteydenottoihin pahimpina aikoina. Ja se syy ei tosiaan ollut siinä yhteyden ottajassa, vaan minussa, ja pahin pelkoni oli että he loukkaantuvat.

 

[vierailija]

No jaa. Itselleni masentunut "ystävä" läiskii aktiivisesti luuria korvaan eli ei edes vastaa, vaan suoraan punainen luuri. Vaikeata olla ottamatta tätä aika mielenosoituksellisena perseilynä, kun nähtävästi hlö jaksaa silti WhatsAppissa roikkua. Sitten jos hänet joskus näkee, voi olla pari päivää ok. No siitähän se sitten lähtee taas sama rumba. Itse saa aina miettiä, että mitähän minä nyt tein väärin, kun ihan ajattelin soitella kuulumisia ja vähän välittääkin.

Jos ei halua pilata omaakin elämäänsä, en rehellisesti sanottuna suosittele ketään katselemaan moista ilkeätä ja itsekeskeistä touhua. Mutta jos et ota itseesi ja jaksat panostaa aina vain toiseen, niin keep on going. Minä en edes usko enää, etteikö masentunutkin voisi halutessaan olla ihan ihminen. Sairauden taakse on vaan helppoa kätkeytyä ja tehdä itsestään näin kirjaimellisesti sairaan tärkeä.

 

[vierailija]

Ja lisätäkseni edelliseen: masentunut osaa sairautensa keskelläkin erittäin hyvin manipuloida ja antaa käsityksen, että vika on toisessa. Voi jopa sanoa näin suoraan. Toki masentuneita on hyvin erilaisia, mutta jos on kovin tuulella käyvä tyyppi, niin välillä käy mielessä, onko juuri ne pahimmat kommentit hänen täysin oikeita mielipiteitään, jotka vain sattuvat tulemaan ilman terveiden filtteriä. Mä en pysty uskomaan, etteikö masentunut voisi halutessaan vastata lyhyesti tai laittaa viestiä, että nyt ei vain pysty, palataanko parin viikon tai kuukauden päästä tai joskus asiaan. Masentunut ei voi olla tietämättä, että täydellinen hiljaisuus on epäkohteliasta ja loukkaavaakin. Parin sekunnin viesti kohtuuton vaatimus? No, uskoo ken tahtoo. Usein samat ihmiset vaativat taas itselleen parasta palvelua, ja esim. hetkellinen vastaamattomuus olisi täysin katastrofi. Liika hyysäys ja yliymmärtäminen ei johda mihinkään hyvään. Se on tullut hlökohtaisen kokemuksen myötä hyvin selväksi.

 

[vierailija]

Ei masentunut jaksa välttämättä vastata puheluihin tai viesteihin, kuten tässä on välillä jo mainittu.

Jos hlö ”lyö luurin korvaan” voi toki olla ettei jaksa jutella eikä kestä yhteydenottoa.

Masentuneella voi olla niinkin paha olla, ettei saa sanottua ettei nyt jaksa. Kun sekin voi jo olla vaikeaa.

Itselläni sama tilanne (en edes lukenut onko tämä kuinka vanha ketju) Olen yrittänyt jo pari kuukautta olla yhteydessä ystävääni, voi huonosti. Ei vastaa, ei puheluun ei viesteihin. Ehkä annan nyt olla ja annan ajan kulua.

 

[vierailija]

On masentuneita ja sitten "masentuneita". Jälkimmäinen on huomion hakuista ja säälin kerjäämistä. Käytetään ystäviä räikeästi hyväksi ja verhoudutaan "masennuksen" taakse oikeuttaen tällä kaikki kusipäiset tempaukset. Pidetään yhteyttä toisiin ystäviin päivittäin ja suljetaan tietoisesti toiset ulkopuolelle. Tätä leikkiä jatkuu niin kauan, kunnes ystävä väsyy ja poistuu taka-alalle. Sen jälkeen pommitetaan syyllistäen, kuinka ystävä on hylännyt vakavasti "masentuneen" ystävän.

Oikeasti masentunut ei pohjimmiltaan pyri pahoittamaan toisen mieltä tai käytä hyväksi toisen ystävyyttä. Hän muistaa joskus syvällä pohjamudissa rämpiessään ja sieltä noustessaan kiittää siitä, että on pysynyt vierellä.

 

[vierailija]

Jep ja mitä teki ihana aviomieheni, kun itse olin niin loppu etten enää jaksanut edes lääkäri aikaa varata, no pakkas salaa passin ja rahat, lähti, sulki liittymänsä. Ja katosi, sillä tiellä on edelleen! Ei ole edes Suomessa, ei ole kertaakaan tavannut lastaan. Ei oikeasti kaikkien vuosien jälkeen edes yhtä yhden sanan viestiä (hyvästi)voinut paska kasa laittaa!- ja kyllä olen katkera ja vihainen ja ihan syystä!

Siinä sitte 2 viikkoa tunnin torkuilla yhden banaanin ja jogurtin voimalla hoidin kaiken, ensimmäiset 2viikkoa teki mieli hypätä junan alle, että en olisi enää tuntenut mitään, sillä nyt kaiken toivottumuuden päälle aviomieheni hylkäsi sanaakaan sanomatta, silloin kun olisin eniten tukea tarvinnut. no mulkkuja on helppo löytää.

Jos kuulin että juna oli tulossa, mun piti pysähtyä, en uskaltanut kävellä lähemmäs, en halunnut aiheuttaa lapselle/teinille sitä että menettää vielä äitinsäkkin.
Mies on siskolleen sanonut että oon narsisti, en tiedä onko nyt vai aiemmin sanonut. Mutta mikä saatanan narsisti elää toisen ihmisen tähden, vaikka joka sekuntti sattuu niin paljon että se tuntuu fyysiseltä kivulta, mikä narsisti kärsii 24/7 vain siksi että lapsi/teini tarvitsee vanhemman joka ei hylkää?

En jaksanut sanoa miehelle että rakastin häntä, en jaksanut hakea apua.

Onneksi on olemassa ihmisiä jotka hylkäämisen sijaan piti mut väkisin kasassa ekat päivät miehen lähdön jälkeen, kirjaimellisesti, fyysisesti piti mut täällä.

Ja hoiti kaiken mihin en itse pystynyt. Mutta mä Peittelin lapset illalla uneen, pyyhin kyyneleet halasin,lohdutin. Yritin vittu selittää lapsille miksi isä ei edes soita, yritin tehdä sen niin että en mustamaalaa isää, hoidin lasten palaverit, terapiat, lääkärit.
Yöt itkin, ainoastaan kiitos veljeni itsepäisyyden, ainoastaan siksi selvisin ekat yöt yksin kun lapset nukkui.

Sain lääkkeet ja oon puhunu, puhunu, itkenyt, puhunut. Nyt 6kk myöhemmin rakastan edelleen miestäni, mutta samalla toivon että jos hän haluaa perheensä takaisin, niin toivon että minä olen tarpeeksi vahva sanomaan miehelle että hyvästi.etsi joku muu jota satuttaa.
Alan kuitenkin olla sen verran hyvässä kunnossa että en todellakaan halua ottaa miestä takaisin. Se on nyt nähty että ei siitä mieheksi ole.

Viimein yli 14 vuoteen minä nukun yöni heräämättä välissä. Kunpa olisin tähän hakenut apua ennenkuin tilanne kärjistyi.Mutta toisaalta tulipa nähtyä miehen "oikeat karvat", ei kiitos!

Enaimmäistä kertaa moneen vuoteen, kaiken surun keskellä, mulla on jopa ollut kivaa, oon oikeasti nauranut kesän aikana enemmän kuin vuosiin. Luultavasti siksi juurikin että nyt olen nukkunut kunnolla ensimmäistä kertaa vuosiin, lääkityksen voimin kyllä, mutta oikeasti mä tunnen, enkä enää vaan raahaudu päivästä toiseen vaan jaksan oikeasti!

Ei masentunut jaksa välttämättä vastata puheluihin tai viesteihin, kuten tässä on välillä jo mainittu.

Jos hlö ”lyö luurin korvaan” voi toki olla ettei jaksa jutella eikä kestä yhteydenottoa.

Masentuneella voi olla niinkin paha olla, ettei saa sanottua ettei nyt jaksa. Kun sekin voi jo olla vaikeaa.

Itselläni sama tilanne (en edes lukenut onko tämä kuinka vanha ketju) Olen yrittänyt jo pari kuukautta olla yhteydessä ystävääni, voi huonosti. Ei vastaa, ei puheluun ei viesteihin. Ehkä annan nyt olla ja annan ajan kulua.

 

[raskastunut]

Kaverini, nuori mies on masentunut, mä olen ei-masentununut normaali nuori mies. Me ollaan ihastuneita ja meillä on sama tilanne. Minä olen se, joka aloittaa keskustelut, hänellä harvoin tulee mitään. Hän ei aloita helposti aiheita, kun nähdään silloin tällöin livenä, koska asutaan eri kaupungeissa. Chatissa me jutellaan usein niin, etät minä olen se joka aloittaa viestittelyn. Välillä hän juttelee masennuksesta.

Olen laittanut puhelimeen viestejä kuten "Olet tärkeä kaveri minulle ja pysyn sun vieressä vaikeinakin aikoina", "Olet tärkeä ihminen, ja olet onnistunut sun elämässä tähän asti ja tuut onnistuun jatkossakin", "Olet syypää mun hymyyn" yms. Hänei vastaa näihin, mutta kuitenkin on kiittänyt myöhemmin tärkeästä tuesta. Nettichat-sovelluksessa vastaa yleensä paremmin, mutta ei siinäkään aina juttele paljoa.

Selittää sillä, että kun ahdistaa paljon, etenkin pitempään niin energiaa ei yksinkertaisesti ole. Puhelinsoittoihin harvemmin vastaa myöskään, etekin kun puhelin äänettömänä, tai nukkuu päiviä väsymykseen. Kertoo, että joskus elämän pyörittäminen eli siivous, ruoanlaitto, laskut ja sossu/kela/sairaala-asiat vievät kaiken huomion ettei ehdi muuta miettiä. Välillä kertoo, ettei pysty edes näyttämään tunteita.

Kertoi kuitenkin edelleen rakastavansa, vaikkei aina pysty sitä näyttämään, kun ahdistus vie voimat asioilta myös rakkaudessa.

 

[vierailija]

Miten masentuneeseen saa oikein yhteyden??

Skypessä viikon poissa nytten, laitoin taas viestiä puhelimeen, ei vastaa. Olen aina kannustanut häntä ja hän on kiittänyt kehuistani mm. että hän on tärkeä, kaunis nuori mies, hyvä kaikessa. Nyt kirjoitin taas että olisi kiva jutella vaikeinakin aikoina, koska haluan tukea sinua.

Ei vastausta, soitin, kävi ilmi jo aamulla että menee puhelu heti katki, eli hän on estänyt numeroni. Kun haluaa olla avuksi, joka muuten vaatii masentuneen kohdalla paljon ponnistuksia normaalilta ihmiseltä, niin eiköhän vielä estetä se apu. En usko että jaksan tätä enää.

Minä kyllä kuuntelen häntä, mutta hän ei löydä edes aikaa viiden minuutin puheelin, yleensä jutellaan tekstillä Skypessä. Minä aloitan paljon aiheita, hän taas joskus. Hän ei koskaan kehu minua, koska kuulemma ei löydä aina kehuttavaa itsestäänkään.

Tuntuu, että kohta itsekin masennun.

 

[vierailija]

Masentunut on yleisesti myös ahdistunut. Jos masentaa ja ahdistaa, henkilö on niin rikki, että suuttuu pienestäkin. Esim. Kela pitkittää hakemuksen käsittelyä ja se on henkilölle katastrofi. Jos masentunut kaverini ei vastaa puheluuni, niin ei pyydä anteeksi. Mutta jos minä en vastaa hänen puheluun saman tien, hän ilkeilee, etkö välitäkään musta?

Masentunut ahdistuessaan voi olla niin rikki normaaleista arkisista asioista, ettei jaksa tehdä mitään, ja kaikki ketuttaa. Tätä sitten epähuomiossa tulee purettua hänen toimesta äitiin tai ystävään. Masentunut yleensä haukkuu hoitohenkilökuntaa, sairaaloita tai terapiaa siitä, että hän ei ole kunnossa. Osaan toki voi olla syy, että esim. terapeutti X ei ollut yrittänytkään tehdä mitään ja oli ammattitaidoton. Mutta yleensä valitukset liioiteltuja.

Oma kaverini muutti nyt ylikalliista vuokrasta halvempaan ja nyt hänelle jää vuokran jälkeen käteen eläkkeestä 333 euroa. Aiemmin jäi 123 euroa. Hän valitti tuolloin että ei jää käteen rahaa ja 123 menee jo laskuihin. Nyt kun hänen tilanne parani, hän valittaa, että ruokaan menee edelleen 10 euroa päivässä ja mitään mitä kotiin tarvitsee, ei ole varaa ostaa esim. pesukone, imuri, silitysrauta, astiat.

Hänen vaari toi astioita käytettynä, valitti, että eivät olleet uusia. Minä ostin pesukoneen ja pyykinkuivaustelineen kiitti, mutta heti 3 vkon päästä haukkui idiootiksi koska sanoin jotain mistä hän ei pitänyt. Again. Yksi sanavalinta pilasi hänen päivän, jooka normaalilta ihmiseltä, ei-sairaalta ihmiseltä menisi ohi suun tai korkeintaan anteeksipyynnöllä.

Asunnossaan masentunut etsi väkisin vikaa ja valitti siitäkin, että esim. seinissä on pieniä naarmuja ja lattiamatossa oli edellisen asukkaan tahroja. Koko lattiamatto pitää kuulemma vaihtaa. Vikoja oli niin paljon, että nyt valittaa, kun mikään ei hoidu. Masentunut purkaa vihaansa muihin ja valittaa joskus pienestäkin, silti haluan olla hänen kaveri.

Vaan kuinka kauan? Teen paljon hänen eteen, vain saadakseni tietää viikon päästä, että olen idiooti ja jauhan merkityksetöntä roskaa. Hän tuntuu unohtavan, että on aiemmin kiittänyt minua avusta, muuttoavusta ja tuesta masennuksen aikana, silloinkin kun hän oli lähes rikki tulin hänen luo ja vein syömään. Kauanko tätä menoa jaksaa??

Bussilipuistakin valitti kun maksavat niin paljon, vaikka saa puoleen hintaan, kun on runsaasti menoja kauppaan ym. Ehdotin pyöräilyä, niin sanoi, että oletko tosissasi idiootti. Sillähän voi tehdä "maksuttomia" matkoja esim. kauppaan, jos ei nyt terapiaan. Sitten kun sanoin että on tuo 50% alennus silti jotain, eli saat kymmenellä eurolla tuplasti matkoja, suuttui siitäkin, pitäisi kuulemma halvempaa olla. Sitten valittaa kun ei sossu korvaa mitään, pesukoneeseenkin tarjosivat vain 150 euron tukea. Olisi pitänyt maksaa se kokonaan!