Meillä tyttö kuoli kohtuun rv 27. Siitä on reilu 3 vko. Jälkivuoto kesti verisenä 2,5 vko ja sitten ne muutamat päivät oli vuodottomia tai ihan vähän ruskeshtavaa limaa ei kuitenkaan verta. Nyt sitten alkoi taas verinen vuoto ja muistuttaa kyllä menkkoja. voiskohan olla jo menkat? Ajattelin vaan kun olis hyvä, että ne yhdet menkat tulis ennen uutta yritystä. Kokemuksia kaipaisin, kiitos!!
kuinka pian menkat alkoi km:n/ kohtukuoleman jälkeen?
- Viestiketjun aloittaja Onnellinen79
- Ensimmäinen viesti
mulla kakssoet kuolivat kohtuun rv 13+ jälkivuotoa kesti n. 2.5viikkoa ja tasan 5viikkoa keskenmenonosta alkoi menkat. ja RUNSAAT OLIVAT!!
voihan nuo olla menkat jo... hitto kun ei tosta ihmisruumiista tiedä. mutta sua olen ajtellut onnellinen79 tosi paljon :'( miten maailman voikaan kohdella näin väärin !
haluan toivottaa teidän perheelle oikein ihanaa joulua ja ERITTÄIN PALJON PAREMPAA UUTTA VUOTTA!!
itselläni tulee kyyneleet omista vauvoistani mutta erityisesti sinä olet jäänyt kirjoituksinesi mieleeni. suru on surettava ja sittenkään ei helpota... mä haluaisin tietää että miksi meille jotka ovat keskenmenon kokeneet on se tapahtunut... MIKSI MIKSI MIKSI!! :/
yritetään pärjäillä ja voimia otetaan näistä pikkuisista ihanaisista joita meillä on jo. voimia!
voihan nuo olla menkat jo... hitto kun ei tosta ihmisruumiista tiedä. mutta sua olen ajtellut onnellinen79 tosi paljon :'( miten maailman voikaan kohdella näin väärin !
haluan toivottaa teidän perheelle oikein ihanaa joulua ja ERITTÄIN PALJON PAREMPAA UUTTA VUOTTA!!
itselläni tulee kyyneleet omista vauvoistani mutta erityisesti sinä olet jäänyt kirjoituksinesi mieleeni. suru on surettava ja sittenkään ei helpota... mä haluaisin tietää että miksi meille jotka ovat keskenmenon kokeneet on se tapahtunut... MIKSI MIKSI MIKSI!! :/
yritetään pärjäillä ja voimia otetaan näistä pikkuisista ihanaisista joita meillä on jo. voimia!
E
enkeli prinsessa
Vieras
meillä tyttö kuoli rv25 ja jälkivuotoa kesti pari viikkoa jonka jälkeen oli viikon tauko ja sitten alkoi menkat...
kaikkihan on tietysti yksilöllistä...
Oikein paljon voimia sinulle ja miehellesi!!! :hug:
kaikkihan on tietysti yksilöllistä...
Oikein paljon voimia sinulle ja miehellesi!!! :hug:
O
onnellinen79 harmaa
Vieras
\
On tietysti yksilöllistä.. Kiitos sinulle vastauksestasi, meidän tapauksethan valitettavasti ovat aika lähellä toisiaan. Milloin teidän tyttö syntyi? Mitä sinulle kuuluu nyt? Voit laittaa myös yksityisviestiä, jos haluat jakaa kokemuksia. :heart:
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 13:37 enkeli prinsessa kirjoitti:
On tietysti yksilöllistä.. Kiitos sinulle vastauksestasi, meidän tapauksethan valitettavasti ovat aika lähellä toisiaan. Milloin teidän tyttö syntyi? Mitä sinulle kuuluu nyt? Voit laittaa myös yksityisviestiä, jos haluat jakaa kokemuksia. :heart:
O
onnellinen79 harmaa
Vieras
\
Kiitos myötätunnostasi!! Lämmittää mieltä, kun olet niin empaattinen :heart: Suru on tosiaan surettava. välillä tuntuu, ettei valoa näy tunnelin päässä, mutta välillä elämä alkaa jo vähän hymyillä ja osaa nauttia pienistä hetkistä. Varsinikin esikoisemme seura on minulle parasta terapiaa. Kertaakaan tämän tragedian jälkeen ei ole ollut sellainen olo, ettei jaksaisi touhuta tuon pikkuneidin kanssa (väsymyksen tunnetta monet äidit varmaan kokevat normaalisti pienten lasten kanssa, kuten itsekin joskus olen tuntenut.) Varmaan hemmottelen hänet ihan pilalle
illat ovat raskaimpia, ei ole vielä ollut yhtään iltaa, etten olisi itkenyt ennen nukkumaanmenoa. Ikävä on valtava. Myös tunne, että pidetäänkö meidän tytöstä hyvää huolta valtaa minut välillä. Sitten taas ajattelen, että varmasti pidetään. Ja ehkä me vielä joskus tapaamme, kunhan minä olen tehtäväni täällä maan päällä suorittanut.
Voimia sinulle ja toivottavasti plussaamme pian!!!
Alkuperäinen kirjoittaja 20.12.2005 klo 12:08 juliuksen äiti kirjoitti:
Kiitos myötätunnostasi!! Lämmittää mieltä, kun olet niin empaattinen :heart: Suru on tosiaan surettava. välillä tuntuu, ettei valoa näy tunnelin päässä, mutta välillä elämä alkaa jo vähän hymyillä ja osaa nauttia pienistä hetkistä. Varsinikin esikoisemme seura on minulle parasta terapiaa. Kertaakaan tämän tragedian jälkeen ei ole ollut sellainen olo, ettei jaksaisi touhuta tuon pikkuneidin kanssa (väsymyksen tunnetta monet äidit varmaan kokevat normaalisti pienten lasten kanssa, kuten itsekin joskus olen tuntenut.) Varmaan hemmottelen hänet ihan pilalle
illat ovat raskaimpia, ei ole vielä ollut yhtään iltaa, etten olisi itkenyt ennen nukkumaanmenoa. Ikävä on valtava. Myös tunne, että pidetäänkö meidän tytöstä hyvää huolta valtaa minut välillä. Sitten taas ajattelen, että varmasti pidetään. Ja ehkä me vielä joskus tapaamme, kunhan minä olen tehtäväni täällä maan päällä suorittanut. Voimia sinulle ja toivottavasti plussaamme pian!!!