Minä nautin alkuajasta kun sai pitää pientä lähellä ja imettää. En tuntenut tarvetta olla ihan pienestä vauvasta erossa pitkiä aikoja. Isomman lapsen kanssa menin johonkin lähelle kahelleen. Isä soitti sitten heti kun vauva huusi nälkää, jolloin tulin imettämään. Minusta on niin luonnollista että äiti kiinni alkuun vauvassa. Ensi viikot ainakin vauva oli pääsääntöisesti kanssani ja myöhemminkin kävin ehkä kaupassa yksin tai toisen lapsen kanssa puistossa. Kantoliinassa nautin kantamisesta ja lapset ovat olleet jo yli vuoden ikäisiä kun tunnen tarvetta olla heistä erossa pidempiä aikoja tai menojalkaa vipattaa.
Tätä vaan kyselen miten muilla kun eilen hieman ällistyin erään äidin kohdalla. Hän oli tullut iltaa istumaan erääseen illanviettoon (ei ryyppyjuhla). Onnittelin häntä koska hänellä ei ollut enää mahaa ja samalla vilkuilin ympärilleni missäs pieni.. Hän oli lähtenyt liikkeelle yksin ja isä jäänyt kotiin lasten kanssa. Kysyin, suostuuko vauva pullolle, niin sanoi ettei maitoa vielä tule kunnolla. Miten maitoa voi alkaa tulla jos heti pullolla ja äiti muualla? Ymmärrän hyvin toisten haluavan nopeammin ja enemmän sitä kuuluisaa omaa aikaa. Isä myöskin ehdottomasti myöhemmin tasavertainen hoitaja. Mutta tämä vauva oli 1,5 viikkoa vanha!!
Ihmettelen vaan miten voi olla, että niin pian tarve päästä "tuulettumaan", miten meinaa jaksaa myöhemmin?