Kuinka parisuhde kuntoon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

??

Vieras
Pakko päästä kirjoittamaan jonnekkin pahaa oloa, surua ja ahdistusta. Kokemuksia muilta palstalaisilta myös toivon.

Olen tavannut elämäni miehen vajaan kaksi vuotta sitten. Rakastan miestäni paljon, kemiamme kohtaavat täysillä hyvässä sekä pahassa.

Koko suhteemme on ollut hyvin myrskyinen, mutta nyt tuntuu etten enää tiedä voidaanko tästä mennä eteenpäin, minulla on keinot loppu.

Riitelemme paljon, mieheni hermostuu helposti, ja minun on vaikea hyväksyä mieheni vihaisuutta.

Olen yrittänyt katkaista negatiivisten tunteiden kehää useaan kertaan, luvannut lopettaa vahingoittavan riitelyn mallin, mutta pikkuhiljaa olen katkeroitunut siitä, ettei mies lupauksistaan huolimatta tee samoin, vaan yhä erimielisyyksien tullessa haukkuu minua, syyttää vanhoista virheistä (suhteemme alussa minunkin suustani tuli välillä todella loukkaavaa tekstiä häntä kohtaan, ja olen jopa läpsäissyt häntä kasvoille peloissani.), torjuu sovitteluritykseni, uhkailee erolla ja tönii.

Tänä viikonloppuna menetin hermoni totaalisesti mieheni torjuessa sovitteluritykseni ja revin tavaroita kirjahyllystä alas, ja pelästyin käytöstäni todella paljon. Pelkään että riitelymme menee niin pitkälle, että jompi kumpi vahingoittaa toista fyysisesti.

En tiedä enää miten yrittää eteenpäin, ja ehkäistä riitoja. Oma heikkouteni on se, että en tiedä miten suhtautua mieheni hermostumiseen.

Olen loukkaantunut siitä, että itse olen tehnyt töitä suhteemme eteen todella paljon, yrittänyt kehittää parempia toimintamalleja. Mieheni on luvannut tehdä samoin. Luvannut lopettaa huutamisen, luvannut ottaa vastuuta (arkeamme koskevat päätökset ovat minun vastuullani, samoin kuin raha-asiat, aloitteet seksiin, aloitteet illanviettoihin ja ihan kaikkeen. Mies huolehtii kyllä kodista.). Mieheni lupaukset kestävät seuraavaan riitaan asti, sitten ne "unohtuvat" (näin mies itse sanoo..).

Tiedän ettei oma katkeruuteni auta tilannetta eteenpäin mitenkään, ja pystyn vaikuttamaan vain omaan käytökseeni, ja vain siitä olen vastuussa. En haluaisi kokea tälläistä pettymystä, vihaa ja katkeruutta, eivät ne auta minua eivätkä miestäni mitenkään, eivätkä auta ehkäisemään riitelyä.

Miehelläni on usein "huonoja päiviä", joihin minun täytyy osata suhtautua. Minulle näitä känkkäränkkäpäiviä ei suvaita koskaan (en huonoina päivinänikään puhu miehelleni rumasti tai haasta riitaa, olen vain äreä ja omissa oloissani), mies raivostuu heti.

Näen että miehelläni on hirveän paha olla, ja surettaa kun en häntä osaa auttaa, mutta samalla olen hirveän vihainen hänelle siitä, että hän itse aiheuttaa niin ison osan pahasta olostaan, ja rasittaa suhdettamme sillä.

Suhteessamme on paljon hellyyttä, rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä, mutta tämä kolikon kääntöpuoli on vain niin vaikea jaksaa.

Olen myös huolissani tästä uhrin roolista, johon olen soljumassa. Olen aina ollut "vahva nainen".

Voiko tälläistä vyyhtiä enää ratkaista, vai onko ero ainut vaihtoehto?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia raskaista suhteista ja riidoista, onko tältä pohjalta turha lähteä havittelemaan sopuista ja turvallista parisuhdetta?
 
Onko miehesi mielestäsi masentunut? Kuulostaa hiukan samanlaiselta kuin omani. Meillä on myrskynnyt masentuneisuuden laineiden mukana. Masentuville miehille on käsittääkseni tyypillistä tuntea ärtymystä ja vihaa sitä lähintä ihmistä kohtaan. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, rakastamme toisiamme, mutta on ollut vuosia, joiden soisin olleen toisenlaisia. Elämäämme on helpottanut talouden parantuminen ja lasten syntymiset.
 
Väestöliiton sivuja olen selannut, ja paljon vinkkejä olen sieltä saanutkin, miehelle en uskalla tätä ehdottaa, hän kokisi tämän varmasti ahdistavana ja painostavana.

Itse tässä tilanteessa painin lähinnä näiden ristiriitaisten tunteiden kanssa. Olen vihainen miehelleni niin monesta asiasta, vaikka tiedostan samalla aivan hyvin että se ei meitä kumpaakaan auta. Olen vihainen miehelleni tyhjistä lupauksista, agressiivisesta käytöksestä, ymmärtämättömyydestä ja siitä että hän ei pysty pitämään lupauksiaan.

Tiedän että MINUN tulisi päästä itse yli negatiivista tunteistani, mutta en myöskään halua että mieheni enää kävelee päältäni näin. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä että arvostusta toiselta saa vain olemalla sen arvoinen.
 
Mies kyllä kestää ahdistukset ja painostukset, jos Te tuette toisianne. Tee vaikka samarakas-testi? Sen tekeminen ehkä saattaa hieman pelottaa, mutta sitten ainakin tiedät enemmän.
 
Miten olisi kirjeiden kirjoittaminen? Meillä mies masentunut ja yhdeltä hoitajalta saatiin semmoinen vinkki, että kun on riitaa, niin puhumisen sijasta kokeiltaisiin kirjoittaa tuntemukset paperille. Meillä toimii hyvin, koska riitatilanteissa sitä ei välttämättä kuuntele toista, niin kuin pitäisi. Mutta kirjoittaessa ehtii rauhoittua ja kerätä ajatukset paperille ja kun toinen lukee, niin ne asiat jää paremmin mieleenkin. Ja luonnollisesti toinen vastaa :)

Niin ja kannattaa selvittää, onko mies masentunut, niinkuin joku tuolla vinkkas :) Onhan noita nettitestejä ens alkuun..
 
vielä jatkan... Tuo vihan tunne on varmaan semmoinen asia, mitä sinun kannattaa pohtia mielessäsi. Ja yrittää selvittää, miksi mies käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Jokin syy käytökselle on ja kun se selviää, sinun on helpompi ymmärtää, miksi mies tekee niin ja tämä puolestaan rauhoittaa sitä vihan tunnetta. Miehen kanssa vanhojen muistelu voi kans tuoda niitä helliä tunteita esille, muistelkaa, miten tapasitte,milloin suutelitte ekan kerran ja niin edelleen :)
 
"mä": Kirjeiden kirjoittaminen on hieman pulmallista, mies ei ole sellaista tyyppiä joka kirjeitä kirjoittaisi, minä taas olen. Olen tuota joskus ehdottanut, mutta hänen mielestään se olisi epäreilua koska olen kielellisesti häntä lahjakkaampi, ja osaan tuoda näkökantojani enemmän esille..

Hellyyttä suhteessamme on, paljonkin. Pidetään toisiamme sylissä ja hyvänä päivittäin kun nähdään (mies muualla töissä).

Olen järkeillyt että katson nyt vain eteenpäin mahdollisimman positiivisella asenteella, yritän välttää riitoja ja keskittyä hyviin asioihin suhteessamme. Ei tälläiset asiat murehtimalla eivätkä märehtimällä ratkea, eivätkä liioin vaatimisella. Vaatinut minä olen, ehkä liikaakin, enkä ole oman pahan oloni takia osannut olla tukena riittävästi.

Tiedostan hyvin sen, että oma väsymyksestä johtuva negatiivinen asenne purkautuu helposti syyllistämisenä, ja en aio tätä oravanpyörää jatkaa, vaan kerään itsestäni ne rakkauden rippeet, annan anteeksi omat sekä mieheni rikkeet toisiamme kohtaan (puhunpas kristillisesti, en kuulu edes kirkkoon), ja yritän olla miehelleni enemmän tukena. Ehkä mun täytyy vaan hyväksyä että tietyt ristiriidat ovat suhteessamme aina läsnä, ja myöskin se että mun täytyy jaksaa vaan olla se vahvempi osapuoli tässä suhteessa näissä asioissa, rupeamatta marttyyriksi kuitenkaan :).

Ja ehkä mun täytyy luottaa mieheeni enemmän, luottaa siihen ettei se käytä mun rakkautta hyväkseen, polje mua jalkoihinsa (lähiaikoina minusta on tuntunut usein että minun täytyy puollustaa omia oikeuksiani suhteessa liian paljon, ja se on saanut minut niin lyhytpinnaiseksi mieheni vihaa kohtaan) ja osaa ottaa sitä vastuuta asioista, sitten kun se on siihen valmis ja olosuhteet ovat sille sopivat.

ps. Pistin tilaukseen tuon samarakas-pelin, onko siitä kellään kokemuksia?
 

Similar threads

U
Viestiä
7
Luettu
349
Aihe vapaa
höpötykset pois
H
E
Viestiä
9
Luettu
435
Aihe vapaa
millamagia
M
S
Viestiä
23
Luettu
2K
A

Yhteistyössä