kuinka paljon voi toista auttaa?

kuinka paljon voi toista auttaa?
kuinka paljon on liikaa, ja onko minun paljon, kuitenkin liian vähän?

avokillani on erittäin lyhyt pinna.pienestäkin asiasta tällä menee hermot, ja tavaroita menee rikki, ja lattialta roskikseen.
eilen hän oli laittamassa tauluja seinille, kun huomasi, että yksi taulu meni vinoon.hän oli laittanut kaksi ruuvia per taulu, joten sitä ei voinut sitten pahemmin säätääkkään.yritti laittaa teippiä taulun raamin taakse jotta pysyisi suorassa, mutta taulu tippuikin lattialle. hän tarttui porakoneeseen ja porasi reijän taulun läpi, ja seinään, jonka jälkeen alkoi potkia taulua, ja siihen tuli iso reikä.

minä vallan säikähdin, koska olen aina pelännyt vihaisia/väkivaltaisa miehiä, johtuen varmaan siitä kun ennen seurustelin väkivaltaisen viinaan menevän miehen kanssa.vaikka tiedän, ettei aviomieheni koskaan vahingoittaisi minua, juuri sillä hetkellä pelkään että tekeekin niin.ja juuri silloin kun on "tilanne päällä" ajattelen usein, että on minun vikani kun hän tuolla lailla riehuu, ja jos nyt tulee nyrkistä, olen sen ansainnut.

tyhmäähän on että ajattelen niin, mutta en voi sille mitään.menen aivan lukkoon kun mies saa tuollaisia kohtauksia.hetkeä ennen hän oli todella hyvällä tuulella.

kun myöhemmin puhuimme asiasta, hän kertoi että ei itsekkään ymmärrä, miksi hänestä tulee tuollainen, ja että ei koskaan ole tarkoitus minua pelästyttää.hän kertoi että hänellä on ollut kamalsati stressiä, ja ettei hän oikein osaa rentoutua.
olen yrittänyt auttaa antamalla hänelle omaa tilaa, sekä järkannyt rauhallisa hetkiä kotona.olen ehdottanut monesti että voisimme mennä yhdessä lenkille, tai käymään jonku ystävämme luona kahvilla.mutta hän ei suostu lähtemään ulos mihinkään.seilaa vaan työn ja tietokoneen välissä.

nyt olen miettinyt, kannattaisikohan minun ehdottaa että hän menee jollekkin muulle juttelemaan.rivien välistä voinee lukea että haluaisin ehdottaa hänelle psykiatrista hoitoa, tai jotain stressinpurku tapaa.
mutta onko minulla kuitenkaan oikeutta mennä hänelle sellaista ehdottelemaan?

voinko minä auttaa, jos hän ei vaikka itse halua että häntä autetaan.
alkaa olla itsellään tässä keinot lopussa, ja pelottaa, että jos tämä jatkuu, emme luultavasti voi koskaan hankkiakkaan lapsia, koska väkivaltaiseen perhetilanteeseen en koskaan niitä pukkaa.

tuli nyt kyllä pitkää tekstiä :( mutta johonkin minun oli asiani kerrottava.osaakohan joku auttaa/neuvoa minua?

T:neuvoton Nibbler
 
Vaikutta kovin stressaantuneelta, ehkä jonkunlaisen masennuksen (?) vallassa olevalta mieheltä. Kyllä varmasti ulkopuolista apua kannattaisi hakea.

Itse pelkäisin olla tuollaisen ihmisen lähettyvillä, jos hermo on tarpeeksi kireällä, niin sitä ei todella tiedä koska se nyrkki silmään lisahtaa.

Mutta voimia sulle ja on kuitenkin hienoa että jaksat tukea häntä! :hug:
 
Ketäänhän et voi auttaa väkisin, mutta.. Mielestäni voisit mainita tuosta, että sinua pelottaa kun hän käyttäytyy niin, vaikka tiedät ettei sinua satuta. Ja ehdottaa sitä ulkopuolista jutteluseuraa. Valitettavasti enempää et pysty tekemään ellei hän ole itse halukas. Toivottavasti olisi.
:hug:
 
mun mielestä auttamisen sijasta sun on vaadittava tollasten kohtausten loppumista!
mun mies on äkkipikanen, ja tarpeeksi kun se suuttuu ni myös meillä käy tavarat lentämään. mä itse oon samaa maata, ja lasten synnyttyä oon vaan oppinu että sellaseltaki ihmiseltä josta ei ois koskaan uskonu löytyy aimo annos itsehillintää jos vaan haluaa.

mun mielestä siis jokaiselta aikuiselta ihmiseltä voi vaatia että ne kykenee hillitsemään itsensä, eikä käyttäydy ku uhmaikäset! itse oon joskus karjunu miehelleni tota kun se on jostain suuttunu, mulla on oikeus rauhalliseen elämään eikä mun tarvi pelätä mun omaa miestä, se on yksinkertasesti väärin!
 
Kuulostaa vihanhallinta ongelmalta. Kyse voi olla opitusta käyttäytymistavasta stressaavassa tilanteessa. Keskusteluapu olisi kyllä paikallaan, mutta jos omatkin ajatuksesi ovat noin itseäsi syyllistäviä niin ehdottaisin kummallekin omaa keskusteluaikaa.
 
mun mielestä sun ei tarvii ainakaan itseesi alkaa syytteleen tai miettiin annatko tarpeeksi apua hänelle!
jos hän on tollaisen "kohtauksen" vallassa, niin hän voi vaikka alitajusesti härnätä sua miettimällä itse, että mitenkäs tähän suhtaudut?! tai jotain muuta sairasta, mitä raivostuneella ihmisellä on joskus mielessä... valitettavasti :ashamed:

ja monesti on kyllä niinkin, että jos on aijemmin ollut väkivaltaisessa suhteessa, niin sitä sitten vähän kuin eksyy sellaisen tyypin kainaloon uudestaan... :snotty: en nyt tarkota, et sulla ois ehkä ihan noin, mut mieti...mut noin olen lukenut. =)

että musta tuohon ei kuitenkaan loputtomasti itse voi vaikuttaa, siis kumppaninsa temperamenttiin. kannattaa sitten miettiä onko hän sun arvoinen tai muuta...
 
tuota masennusta oon kans itte ajatellu.on useesti sanonut että kun häneltä ei mikään onnistu, ja kaikki on häntä vastaan.miehethän reagoivat aika erillä tavalla masennukseen kun naiset.

kerroin kyllä hänelle eilen että minua pelottaa, ja kerroin myös syyn.vastasi siihen että tietää kyllä,että hän näkee sen.

muutamaan otteeseen kun on sattunut paha päivä molemmille samaan aikaan, olen sitten ollut kylmä häntä kohtaan, kun nämä riehumiskohtaukset tulevat, ja silloin on tultu huudeltua juttua puolin ja toisin.

on kai otettava se riski että hän suuttuu, jos ehdotan ulkopuolisen apua.
itse pelkään konflikteja, mutta jos niitä tuosta aiheesta ei tule yhden kerran, niitä tulee monesta eri asiasta, moneen kertaan.
härkää tässä on otettava sarvista.kiitos teille ihanille vastaajille.tästä ei tulisi mitään jos ei tänne saisi kirjoittaa ja saada neuvoja :hug:
 
jätäse
Jokainen VASTAA OMISTA TUNTEISTAA. Niin vihan kuin rakastumisenkin tunteista. Ketään toista EI VOI SYTTÄÄ. Jos aikuinen mies hermostuu pienestä asiasta (kuten kuvaamasi tilanne) niin kuinka hän kestää isommat paineet? Kuinka kestää parisuhteen muutokset, kuten lapsen syntymä yms. isommat asiat? Kerran nyt olet nähnyt hänen luontonsa niin tiedät sitten myöhemminkin miten hän reagoi isompiin ns. vaikeisiin asioihin.
 
Nibblerin sisko
Minä oon tai olin tollanen että sain kohtauksia ja tavarat lenteli. Siinä ei auta mennä sanomaan että "mua pelottaa ku oot tollanen". Se vaan pahentaa riehujan pahaa oloa, jolla pahaa oloa on siis ihan tarpeeks siitä järjettömästä riehumisestakin. Pitkään aikaan ei oo noita kohtauksia tullu, liekkö olen kasvamassa aikuiseksi ??? (en oikeesti usko).

Oma ukkelini riehuu kanssa, mutta sillä on huomattavasti pidempi pinna. Ja sen riehuminen on hillittyä (tyylilleen uskollinen aina ja kaikessa) saattaa rutistaa käsissään rikki sen minkä kanssa meni hermot tai sitten se huutaa vihasena. (mitä taas mä pelkään ja inhoon sydämeni pohjasta, juontanee juurensa lapsuuteen ja vanhempien eroa edeltäneeseen aikaan)
Oon huomannu että parasta mitä voit tehdä on mennä siihen tilanteeseen rauhallisena (ei mitään tekorauhallista lässytystä), katsoo silmiin ja ottaa vaikka kädestä kiinni tai halata ja sanoa että ei se oo niin iso asia että siitä kannattaa hermostua. Että kyllä me tää homma saadaan järjestykseen, annappa mä vähä autan... tms. Niinku pikkulapselle saa joskus selittää, mutta eihän sitä ookkaan edeltäny aikuisen ihmisen käytös.
 
Jotkut ihmiset yksinkertaisesti vaan ovat temperamentiltaan sellaisia, että reagoivat herkästi tuolla tavalla varsinkin väsyneinä/stressaantuneina. Minusta sinun kannattaisi sanoa miehellesi, että tuollaisten "kohtausten" on loputtava, koska ne pelottavat sinua. Vaikka olisi kuinka temperamenttinen luonteeltaan, voi omaa käyttäytymistään opetella hallitsemaan edes tietyissä rajoissa. Tekeekö miehesi liikaa töitä? Voisiko hän vähentää työntekoa ja opetella rentoutumaan? KUn on tarpeeksi stressaantunut voi rentoutuminen olla todella vaikeaa aluksi... Sitä ei vaan osaa olla rennosti vaikka kuinka haluaisi. Mutta se lähtee pienistä jutuista liikkeelle... Täytyy vaan olla itse halukas opettelemaan se "taito".
 

Yhteistyössä