Kuinka paljon tiedät ns. vahinkolapsia?

  • Viestiketjun aloittaja "vahinko" vai ei
  • Ensimmäinen viesti
"vahinko" vai ei
Vahinkolapsilla tarkoitan niitä, jotka ovat siis ilmoittaneet tulostaan ilman minkäänlaista suunnittelua ja harkintaa. Omassa tuttavapiirissä näitä on aika paljon, pari sellaista, joiden ei pitänyt tehdä kuin 1 lapsi ja olivat vakaasti näin päättäneet ja sitten yht'äkkiä ovat huomanneet että toinen on tulossa.
Sehän ei tietenkään tarkoita etteikö ne olisi rakastettuja.

Mun ihan lähikaveripiirissä ei taida olla ainuttakaan "vahinkoa", eikä omatkaan ole, ne on tehty periaatteella tulkoot jos tulee. Miehen kaveripiirissä niitä on useampiakin.
 
diipadaapadei
Yksi kaverini on vahinko, vanhemmat olivat vaan 15 ja 16 v. kun tämä kaverini syntyi.

Tuttujen ja kaverien keskuudessa on aika vähän vahinkolapsia. Muutamia sellaisia, joista oletan, etteivät ole kovin suunniteltuja (elämäntilanteen, iän tms. vuoksi), mutta en kuitenkaan ole varma. Yhdellä kaverilla nyt kolme lasta, joista tiedän kahden ensimmäisen olevan vahinkoja. Lisäksi tunnen kaksi teinivahinkoa, mutta siinä ne oikeastaan olikin. Mutta voihan niitä olla enemmänkin, jos joku ei halua myöntää sählänneensä :D
 
ll
Muistan yläasteella yhden teini-äidin, todellakin vahinkolapsi. Luokkakaverilla ammattikoulussa oli vahinkolapsi, tosin ei ollut mikään teini enää ja saman puolison kanssa jo toinen oli tulossa (ei vahinko). Mun sisko oli vahinko aikoinaan, tai näin on päätelty.... Siinäpä ne.
 
Minä itse olen "vahinko" kun äitille oli sanottu ettei enempää lapsia tule. Olen neljäs lapsi ja vanhemmat nelikymppisiä minut saadessaan. Myös mieheni on, hän perheen kolmas ja vanhemmat myöskin yli neljänkymmenen. Mutta siis hyvin onnellisia vahinkoja olemme olleet :) Sitten veljelläni on myös suunnittelematta tullut lapsonen.
 
no
mein esikoinen, mutta en ajattele sitä vahinkona, saapui vain vuoden aikaisemmin mitä oltiin suunniteltu. Toki oltiin ajateltu että saa tulla jos on tullakseen, ja niihän tua tuli :)
 
g
enemmän kuin suunniteltuja. mä ja mieheni ollaan vahinkoja samaten meidän esikoinen, monell kaverilla on vahinkolapsia ja yhdellä sisaruksistani myös.

mä olen usein ajatellu että harva meistä taitaa olla suunnitellusti maailmaan tullut, ennemmin ollaan niitä iloisia (ja jotkut vähemmän iloisia) yllätyksiä. :)
 
mie
Minkä te luokittelette vahinkolapseksi? Jos ei ole ehkäisyä käytössä ja seksia kuitenkin harrastaa, niin ei minusta voi paljon vahinkosta puhua :D

Itse tiedän yhden joka tuli raskaaksi kierukkaasta huolimatta.
 
eikö aikuinen osaa ehkäistä??
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Minkä te luokittelette vahinkolapseksi? Jos ei ole ehkäisyä käytössä ja seksia kuitenkin harrastaa, niin ei minusta voi paljon vahinkosta puhua :D

Itse tiedän yhden joka tuli raskaaksi kierukkaasta huolimatta.
Näin minäkin sen ajattelen. Ehkäisystä huolimatta tulee raskaaksi. Jokainenhan sen tietää, että ilman ehkäsyä voi tulla raskaaksi!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja eikö aikuinen osaa ehkäistä??:
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Minkä te luokittelette vahinkolapseksi? Jos ei ole ehkäisyä käytössä ja seksia kuitenkin harrastaa, niin ei minusta voi paljon vahinkosta puhua :D

Itse tiedän yhden joka tuli raskaaksi kierukkaasta huolimatta.
Näin minäkin sen ajattelen. Ehkäisystä huolimatta tulee raskaaksi. Jokainenhan sen tietää, että ilman ehkäsyä voi tulla raskaaksi!!
Mä ajattelen myös niin, mutta vain omalta kohdaltani, koska en ole kysellyt ihmisiltä sen tarkemmin että "mites oli ehkäisyn laita" :) Kun se ei mulle kuulu.
 
Ihania vahinkoja onneksi sattuu
No meillä kaksi kolmesta on ns. vahinkolapsia. Eli ihan suunnittelematta saivat alkunsa. Kakkosen kohdalla vielä imetin esikoista ja käytössä oli kondomi, mutta niin vaan raskaaksi tulin. Yllätys oli aika iso, mutta ihana.

Tämä iltatähti sai alkunsa varmaan pyhästä hengestä. =) Olin jo 9.viikolla, ennen kun edes tajusin olevani raskaana. Epäsäännölliset kuukautiset ja taas kondomi ehkäisykeinona..(yhdynnässä taidettiin olla sen yhden kerran puolessa vuodessa) Lääkäri mulle sanoikin, että kondomi ei oikeastaan ole edes ehkäisykeino..



 

Yhteistyössä