Kuinka paljon synnytys sattuu?

["vieras"]

Tähän kysymykseen taitaa olla vastauksia yhtä monta kuin on synnyttäjääkin. Varsinkin meitä ensisynnyttäjiä asia mietityttää ja myönnän olevani todella utelias, vasta sitten voin tietää millaista se on kun olen synnyttänyt. Jossain sanottiin että monilla ihmisillä ei ole mitään aikaisempia kokemuksia kovista kivuista joten eivät ehkä osaa varautua tai tiedä miten tulevat reagoimaan synnytyskipuun.

Itse olen jäänyt auton yliajamaksi ja olin yön sairaalassa kovissa kivuissa, selkäkivut loppuivat kokonaan vasta vuoden päästä tapauksen jälkeen. Nyt mietinkin, sattuuko auton alle jääminen enemmän kuin synnyttäminen. Millaisia kovia kipukokemuksia teillä muilla on ja miten vertailisitte niitä kipuja synnytyskipuun? Mikä sattui vähemmän, entä mikä enemmän kuin synnytys?

 

[moona81]

Auton alle tai muuhunkaan onnettomuuteen en ole koskaan joutunut. Mutta pakko myöntää synnytys ei kivuitta onnistu. Se miten kivun sietää on jokaisesta itsestään kiinni. Mutta se sattuu ja väsyttää. Joten ota kivunlievitys vastaan. Ensimmäisellä kerralla epiduraali oli taivaasta. Toista kertaa en jostain syystä muista muuta kuin se sattui. Kolmas meni ilokaasulla, vasta lopussa puuduttivat alapään.

Omien tuntojen mukaan, älä pelkää pyytää kivunlievitystä. Sitä on kuitenkin aina tarjolla, ja se auttaa sinua jaksamaan synnytyksen. Ja sinun jaksamisesi edistää lapsen hyvin vointia.

 

[Adf]

Synnytykset ovat olleet mun elämän kivuliaimpia kokemuksia, kolme nopeaa synnytystä ilman kivunlievitystä ja joka kerta nopeampi. Viimeisin kesti 2,5 tuntia ja loppuaika oli jatkuvaa supistusta. Jossain vaiheessa taju meinasi lähteä. Mutta siltikin olen pärjännyt synnytyksissä, koen että mulla on normaalia korkeampi kipukynnys.

 

[Aaargh!]

Se kipu on tosiaan niin subjektiivista. Avaavat supistukset koin ihan siedettäviksi, mutta ne ponnistussupistukset tuntuivat kamalilta. Jollekin muulle toisinpäin. Ensimmäisessä synnytyksessä sain spinaalin juuri kun ponnistussupparit alkoivat ja toisessa en saanut mitään. Syvähengitys auttaa ihan oikeasti kovasti kipuun, eli hengitä syvään sisään nenän kautta ja puhalla hitaasti suun kautta ulos. Jos jännityin enkä hengittänyt kunnolla, niin supistus tuntui paljon pahemmalta kuin oikein hengittäessä. Tsemppiä ja onnea vauvan johdosta

 

[moona81]

Se kipu on tosiaan niin subjektiivista. Avaavat supistukset koin ihan siedettäviksi, mutta ne ponnistussupistukset tuntuivat kamalilta. Jollekin muulle toisinpäin. Ensimmäisessä synnytyksessä sain spinaalin juuri kun ponnistussupparit alkoivat ja toisessa en saanut mitään. Syvähengitys auttaa ihan oikeasti kovasti kipuun, eli hengitä syvään sisään nenän kautta ja puhalla hitaasti suun kautta ulos. Jos jännityin enkä hengittänyt kunnolla, niin supistus tuntui paljon pahemmalta kuin oikein hengittäessä. Tsemppiä ja onnea vauvan johdosta

Joo hengitä lähde ns. kipuun mukaan. Vaikka se vaikeaa onkin. Vastaanlaittaminen koskee vielä enemmän. Mutta kyllä mukaanlähteminen ja kivulle ns. periksi antaminen oli todella vaikeaa. Muista hengitys niinkuin tuossa edellä sanottiinkin

 

[Hukkapiru]

Uskon, että kipu on myös osaltaan aistiharhaa. Kova pelko kipua kohtaan voi saada sen tuntumaan pahemmalta, mitä se oikeasti onkaan. Itsekin olen ensisynnyttäjä, joten en synnytyskivuista vielä mitään tiedä, mutta en ole halunnut ajatellakaan koko asiaa -sen näkee sitten synnytyksessä miltä se tuntuu.

Itsellä on pitkä historia kovien selkäkipujen vuoksi, ja se kipu oli jotain järkyttävää. Menetin jopa kävelykyvyn kivun takia muutamaksi viikoksi, makasin useamman kuukauden sängyssä kun jalat ei kantaneet yms. Mitä enemmän kipua ajatteli, ja mitä enemmän kivussa piehtaroi, sitä kovemmalta se tuntui.

Totta, kokemuksia on erilaisia, ja ihmisillä on erilainen toleranssi tiettyjä asioita kohtaan. Ehkä sitä kipua ei niin kannata ajatella, ja saattaa itseään siihen stressitilaan että alkaisi edes alitajuisesti pelkäämään kipua, siitä ei ainakaan mitään hyötyä tule olemaan synnytyksessä. Sitä vain sitten alkaa kuulostelemaan kehoa tarkemmin, ja odottamalla odottamaan milloin se ylimaalllinen kipu tulee, ja oma keho väsyy jännittämiseen ja odottamiseen.

Älä pelkää pyytää kipulääkitystä, sitä ei keneltäkään evätä. Tsemppiä sulle tulevaan, toivottavasti kaikki menee jouhevasti

 

[Aaargh!]

Joo hengitä lähde ns. kipuun mukaan. Vaikka se vaikeaa onkin. Vastaanlaittaminen koskee vielä enemmän. Mutta kyllä mukaanlähteminen ja kivulle ns. periksi antaminen oli todella vaikeaa. Muista hengitys niinkuin tuossa edellä sanottiinkin

Juu synnytyskipua vastaan ei kannata "tapella", tuntuu vain pahemmalle niin. Anna sen viedä ja mene mukana, vartalo kyllä tietää mitä tapahtuu ja mitä tehdä. Hengittele ja pyydä kivunlievitystä jos tuntuu liian pahalle

 

[auuuuu]

Niin paljon se avautumiskipu sattuuu että saatat hokea "mä kuolen, mä kuolen". Se on niin sietämätöntä tuskaa mitä et ole koskaan voinut edes kuvitella. Ainoa lohtu siinä on se, että sen tietää joskus päättyvän

 

[lissukka.]

Mulla kolme synnytystä takana, ilman kivunlievitystä, kestoiltaan 2x4h ja viimeisin 2h. Lähtötilanne ollut jokaisesta 3cm kanavaa ja kohdunsuu kiinni tässä vikassa tosin oli jo pehmeä joten kun supistukset on alkanut, niin ne ovat tulleet tosi haipakkaan.

Keskimmäinen synnytys oli pahin, sillä mua ponnistutti jo pitkään ennen kuin sain ponnistaa. Silloin hoin "mä kuolen, mä kuolen". Ne ponnistussupistukset on jotain järkyttävää ja kun pitää yrittää kehon olla ponnistamatta...voi luoja

Mun mielestä ensisynnyttäjä ei mitenkään voi varautua etukäteen, koska synnyttämisen kipua ei tosiaan voi kuvitella, jos ei sitä ole kokenut. Avoimin mielin vain. Ja samaa sanon, että pitää yrittää rentoutua supistuksen aikana ja antaa sen tulla, vaikka pelottaakin, mutta se helpottaa oikeasti tosi paljon. Oikeanlainen hengitys on tärkeää.

 

["Vieras"]

On se ihmeellistä, miten ihmisruumis voi kokea niin monenlaista kipua. Synnytys on ollut eittämättä rankin ja kivualiain kokemus elämässä. Kummasti siitäkin selvisi. Rauhallisena pysyminen auttaa ja muista keskittyä hengittämään, niin vauva saa tarpeeksi happea koko ajan.
Toinen extreme-kipu on ollut kolonoskopia, siinä meinasi lähteä taju.

 

[astrolabe]

Sappikivien aiheuttama kipukohtaus sappirakon ollessa tulehtunut oli kivuliaampi kuin synnytys luomuna. Synnytys ei ollut KIVULIAS, vaan ainoastaan se pelotti, kun ei kontrolloinut tilannetta lainkaan kun vesien mentyä alkoi ponnistuttaa vaikka ei saanut ponnistaa. Plus molempien tyttöjen synnytyksessä napanuorasta jotuen sykkeet heittelivät rajusti yli 200 ja katosivat kokonaan vaikka anturi päässä vauvalla.

 

[Littledeath]

Itselläni ensisynnyttäjänä avautumisvaihe kesti reilun tunnin. Kipu oli ihan ääretön. Tärisin ja tuntui ettei tajua enää mitään. Ystäväni on avautumisvaiheessa joutunut kipushokkiin. Supistukset eivät olleet mitään minuutin välein, vaan se kipu oli jatkuvaa. Sain epiduraalin ja sen jälkeen ei sattunut olenkaan ja ponnistus oli ihanaa ja kivutonta

muoks. Mulle on tehty myös tuo kolonoskopia ja monia muita skopioita, eivätkä ne mulla sattuneet ollenkaan.

 

[Omat]

synnytykset ovat olleet myös elämäni kivuliaimpia kokemuksia.

Ensimmäisen synnyttäminen SATTUI todella ja kesti pitkään toipua niin väkivaltaisesta kokemuksesta.

Toisen synnytykseen menin avoimin mielin, liikuin ja naureskelin vielä melkein viimeisiin hetkiin asti.
Sitten alkoikin se Kipu isolla K:lla. En pystynyt puhumaan ja tajukin meni välillä hetkiksi. Ilmeisesti kiljuin.
Muistan vain menneeni niin sekaisin etten tiennyt missä olen ja ajattelin etäisesti että tällaistako kuoleminen on.
Sitten, yhtäkkiä, kipu oli poissa. Puolen tunnin päästä olin käynyt suihkussa, otin valokuvia ja laittelin tekstiviestejä

 

[HippuTAR]

Mulla on yks syntyny alakautta, kolme sektiolla. Kyllähän toi alakautta synnyttäminen sattui mutta ei ollenkaan niin paljo kun etukäteen pelkäsin. Mä otin epiduraalin joka tosin ensin autto vain toiselle puolelle, lisää sain lopulta mutta niin myöhäisessä vaiheessa että sainkin melkein heti ruveta ponnistamaan. Epiduraalin ansiosta ponnistusvaihe ei sitten sattunutkaan yhtään, tuntui vain siltä että suolet tulee pihalle. Synnytys kesti muistaakseni 18 tuntia. Mulle tehtiin eppari ja sen lisäksi tuli pari pientä repeämää,kaikista pahinta koko hommassa oli noitten tikkaaminen.

Pahemmaksi kivuksi olen kokenut p*rkeleellisen hammassäryn, suolen tähystyksen, sektioitten jälkeisen kivun ja sektion jälkeisen tulehduksen aiheuttaman kivun.

 

[Hankalakinkai]

Mulla on takan neljä synnytystä ja niihin liittyy oikeastaan vain yksi oikeasti kipeä supistus. Se oli tämän neljännen kohdalla viimeinen avaava supistus ja pelkäsin, että kuolen siihen paikkaan. Muuten kipu on ollut täysin siedettävää mulla. Supistukset on tulleet ja menneet aaltomaisesti ja niistä olen selvinnyt ihan hengittämällä. Kun tunsin, että nyt tulee niin keskitin ajatukset vain siihen hengittämiseen. Tosin nelosen kohdalla koko synnytys oli ihan vastoin kaikkia oppikirjoja kun supistukset eivät säännöllistyneet missään vaiheessa niin oli hankalampi edes ennakoida seuraavaa supistusta. Sen tosi kipeän jälkeen toivoin, että nyt mä viimeinkin saan epiduraalin tai jotain, mutta sitten käskettiinkin vain ponnistaa.

Mä en lähtisi vertaamaan kipuja toisiinsa, koska synnytyskivut mun mielestä on aina eri asia kuin onnettomuudet, krooniset kivut tai muut. Joku semmoinen psykologinen juttu siinä synnyttämisessä mun mielestä on, ettei sitä kipua vaan voi verrata mihinkään. Tosin mulla ne kivut on tosiaan sen verran vähäisempiä olleet, että ehkä siksikin ajattelen näin. Mä pelkäsin synnytyskipuja myös aivan älyttömästi ennen jokasta synnytystä ja sitten sainkin yllättyä positiivisesti kun se ei niin paha homma ollutkaan. Myös mä olen ajallisesti selvinnyt vähällä näissä kun kolme ekaa kestivät yhteensä 8tuntia ja viimeinen 6tuntia.

 

[Bonaire]

Just samanlaisia tarinoita olin kuullut/lukenut ennen esikoisen syntymää, olinkin oikeasti hämmästynyt miten vähän se sattui, en edes kaivannut kipulääkitystä.Hammaslääkärissä hampaan paikkaus sattui enemmän kuin synnytys.

Tietysti kuvittelin, että ei kuopuksenkaan synnytys satu, mutta oli se kuitenkin kivuliaampi ja yritin saada helpotusta epiduraalista, mutta se laitettiin liian myöhään eli ei siitä ollut apua.En kuitenkaa missään välissä luullut kuolevani enkä muutenkaan raivonnut kivun vuoksi, olen rauhallinen synnyttäjä

 

[lucifer]

omat synnytykseni ovat sattuneet vähemmän mitä se että kun on päiviä kakkaamatta ja sitten vääntää pöntöllisen kovaa kakkaa. se on tuskallisempaa kuin synnytys.

synnytystä pahempi kipu on ollut viisurinpoisto, joka oli tulehtunut ja puudutukset ei auttaneet. poisto kesti kaksi tuntia.
se on pahinta mitä olen kokenut ja synnytykset menny ilman lääkkeitä molemmat.

 

[Harhaa peräpäässä]

Uskon, että kipu on myös osaltaan aistiharhaa. Kova pelko kipua kohtaan voi saada sen tuntumaan pahemmalta, mitä se oikeasti onkaan. Itsekin olen ensisynnyttäjä, joten en synnytyskivuista vielä mitään tiedä, mutta en ole halunnut ajatellakaan koko asiaa -sen näkee sitten synnytyksessä miltä se tuntuu.

Itsellä on pitkä historia kovien selkäkipujen vuoksi, ja se kipu oli jotain järkyttävää. Menetin jopa kävelykyvyn kivun takia muutamaksi viikoksi, makasin useamman kuukauden sängyssä kun jalat ei kantaneet yms. Mitä enemmän kipua ajatteli, ja mitä enemmän kivussa piehtaroi, sitä kovemmalta se tuntui.

Totta, kokemuksia on erilaisia, ja ihmisillä on erilainen toleranssi tiettyjä asioita kohtaan. Ehkä sitä kipua ei niin kannata ajatella, ja saattaa itseään siihen stressitilaan että alkaisi edes alitajuisesti pelkäämään kipua, siitä ei ainakaan mitään hyötyä tule olemaan synnytyksessä. Sitä vain sitten alkaa kuulostelemaan kehoa tarkemmin, ja odottamalla odottamaan milloin se ylimaalllinen kipu tulee, ja oma keho väsyy jännittämiseen ja odottamiseen.

Älä pelkää pyytää kipulääkitystä, sitä ei keneltäkään evätä. Tsemppiä sulle tulevaan, toivottavasti kaikki menee jouhevasti

Kuinka tyhmä ihminen voi olla? Että synnytyskivut osittain vain aistiharhaa? Lähes kaikki synnyttäjät sanovat, etteivät ennakkoon pystyneet kuvittelemaan sellaisia kipuja, pienellä osalla avautumisvaihe ei jostain syystä ole kovin kivulias, joten heille se muiden helpottavaksi kokema ponnistusvaihe on kivuliain. Ja kipulääkitystä ei tosiaankaan aina saa, jos synnärillä on ruuhkaa.

No, odotan innolla, mitä mieltä oot synnytyksen jälkeen.

 

[demdem]

Minulla ei sattunut niin paljoa kuin oletin. Kivuliaita supistuksia oli ollut pari päivää ennen sairaalaan lähtöä, ja kun lähdimme sairaalaan, luulin että teemme hukkareissun. Sairaalassa sitten vasta alkoi kunnolla sattumaan, mutta ilokaasu ja epiduraali tekivät synnytyksestäni melkeinpä miellyttävän

 

[Ultramariini]

Kyllähän se oli kivuliasta, itse koin ne ennakoivat supistukset kaikkein kivuliaimmiksi ja esikoisen kanssa sen ponnistusvaiheen. Olen kyllä saanut kivunlievitystä, mutta epiduraalin niin myöhään ensimmäisessä synnytksessä, ettei se juurikaan ehtinyt vaikuttaa. Mutta kaikesta kivusta huolimatta, se on positiivista kipua,
jos kipua voi sellaiseksi kutsua. Koska sen kivun mieltää vievän lähemmäksi sitä kauan odottamaansa lasta.
Esikoisen aikana muistan kyllä sihiseeni jossain vaiheessa, etten koskaan enää hankkituisi tilaan, josta seuraisi synnytys. Mutta saatuani esikoisen syliini, se kipu unohtui ja ihan vapaaehtoisesti hankkiuduin samaan tilanteeseen vielä kaksi kertaa.

Hammaslääkärikäynti puuduttamattomine juurihoitoineen, epäammattimaisen hammaslääkärin käsittelysä koin paljon kivuliaammaksi.

 

[Nenja]

Ei se alku ollut niin kivuliasta kuin luulin.. 12h pieniä supistuksia enkä edes niitä huomannut kotitöiden lomasta kuin vasta sairaalassa joutuessani sinne sänkyyn makaamaan pakosta (niihin mittauslaitteisiin) silloin alkoi kunnon kivut ja ne vain paheni kun ei saanut liikkua... Onneksi ei kestänyt kuin 2h ja itse synnytys ei ollut niiiiiiin tuskallinen kuin olin kuvitellut. Se siinä kivussa on hyvä kun sä tiedät mistä se johtuu ja se loppuu heti kun lapsi tulee ulos.

 

[5n äiti]

Ensimmäisellä kerralla on se hyvä puoli, ettei tiedä, mitä on edessä Minun on ainakin ollut paljon vaikeampi alkaa ponnistaa kakkosta ja kolmosta, kun olen tiennyt sen kivun määrän mikä siitä seuraa. Nämä siis ilman kivunlievitystä.
Lisäksi yksi synnytys, jossa spinaali ja se oli kivuton alusta loppuun, vaikka pitikin ponnistaa kahdesti (kaksoset) ja ensimmäinen oli perätilassa.

 

[yhden äiti]

Heti synnytyksen jälkeen ensimmäinen ajatus oli että miksi tästä pelotellaan niin kovasti etukäteen! Avautumisvaiheen supistukset olivat loppua kohden toki kivuliaita. Ehkä samaa luokkaa kuin menkkakivut kerran pahimmillaan, jalat tuntui lähtevän alta (olen teininä menkoissa kontannut lattialla ja oksentanut kivun vuoksi). Tässä vaiheessa lähdettiin sairaalaan. Sairaalassa en sitten tarvinnutkaan ensimmäiseen puoleentoista tuntiin mitään kivunlievitystä. Kotona ehti tulla jotenkin paniikki siitä synnytyskivusta, sairaalassa oli turvallinen olo kun tiesi että ilokaasua voi kokeilla milloin vain ja epiduraalikin luvattiin tarvittaessa. Eka menin ilokaasulla, joka teki tokkurakaiseksi aina hetkeksi juuri supistuksen jälkeen mutta ei juuri kipuun auttanut. Olisi pitänyt uskaltaa ottaa sitä aina kun arveli tarvitsevansa ehkä eikä nöösäillä että jos se onkin turhaa ja supistus ei olekaan tulossa... Joka kolmas supistus alkoikin käydä sitten niin kovaksi että sen epiduraalin pyysin.

Epiduraalin jälkeen en kokenut minkäänlaista kipua, paitsi kätilön tutkiessa. Ponnistusvaihe tuntui tosi kivalta, olin ihan fiiliksissä. Sitten sydänäänten laskun takia jouduttiin imukuppisynnytykseen. Sen kivuliaisuudesta en oikein vieläkään osaa sanoa, koska pelko ja totaalinen paniikki sotki. Koin tilanteessa olevinaan hirveää kipua. Heti vauvan tultua ulos epäilin ettei se ehkä ollut sen kivuliaampaa kuin kätilön tutkimukset aiemmin, mutta se pelko vauvan hengestä ja alapään repeämisestä sai tuntumaan kivuliaalta. Heti rumban jälkeen olisin kuitenkin ollut valmis käymään sen vaikka heti uudelleen läpi. Ja sairaalassahan ehdin olla alle 5h eli kätilön mukaan oli aika vauhdikas yö ensisynnyttäjälle. Vähän repesin epparin lisäksi, mutta jo 2 viikon kuluttua pystyin käymään kävelylenkeillä ja seksi sujui 5 vk kuluttua loistavasti (aiemmin en uskaltanut kokeilla).

Ennen kaikkea haluaisin sanoa, että älä pelkää etukäteen. Minäkin luin kauhukertomuksia etukäteen ja positiivisia kokemuksia oli vaikea löytää. Ja panikoiminen ei auta ainakaan, luota siihen että sinulla on ammattilaiset ympärillä. Onhan niitä ihmisiä jotka ovat saikulla tyyliin kun varpaan venähdys särkee liikaa toimistotyössä jne eli se käsitys kivusta on hyvin erilainen ihmisillä (joo ja tiedän ettei oma synnytykseni ollut tuollainen koska olisin supernainen, ehkä oli tuuria tällä kerralla mutta sen halusinkin sanoa että ei se välttämättä satu kauheasti).

 

[mulla]

avautumisvaiheen viimeinen puoli tuntia on ollut se pahin, se tunne, että on keilapallo takamuksessa ja ei voi olla mitenkään päin. Ponnistusvaihe lähinnä helpottava tunne, nopeat ponnistusvaiheet.
Synnytyskipu on erilaista kuin mikään muu kipu, siinä on yleensä sitä väliä ja kipu on jollain tavalla positiivista, tietää että se tavoite lähenee. Kivusta huolimatta synnytykset on itselle olleet ihania kokemuksia ja se itsensä voittamisen tunne jälkeen päin on aivan mahtava.

 

["hymyt"]

Älä huoli! kukaan ei synnytä vuotta (kuten kärsit kivusta onnettomuuden jälkeen) ja luonto hoitaa loput (unohtamisen) itsellä oli tuskaiset synnytykset mutta nyt ne ovat muisto vain jota voi jo hymylläkin ajatella! hymy tulee kun ajattelee noita suloisia lapsia. Tsemppiä