Järjestelin tänään vauvan vaatekaappia ja totesin, että tosi paljon oli jäänyt vaatteita pieneksi. Vauva käyttää nyt 90-95 cm vaatteita ja laskin, että häneltä on jäänyt pieneksi peräti 26 vaatetta, jotka on kokoa 80-90cm ja jotka ei ole olleet kertaakaan käytössä! Olen ihan tolkuton vaatteiden ostaja eli suunnilleen joka ikinen päivä ostan pari-kolme vaatetta. Harvoin on siis kahtena päivänä peräkkäin vaavilla samaa vaatetta ja suurin osa jää 2-3 käyttökerralle. Ulkoiluasuja hänellä on tällä hetkellä 8 kpl.
Mies väittää, että ostan ihan liikaa ja on kai osittain oikeassakin, mutta en vaan pysty kulkemaan ihanien lastenvaatekauppojen ohi. juuri koskaan en osta mitään marketeista vaan kaikki siis erikoisliikkeistä.
Vauvamuskarissa hiljattain joku äiti sanoi, ettei ole ostanut yhtään ainoata vaatetta vauvalleen uutena, vaan kaikki kirpparilta ja sieltäkin vaan sen, mitä on tarvittu ihan pakosti. Onko sellainen edes mahdollista? Entä ostatteko te muut miten paljon lapsillenne vaatetta ja kuinka paljon jää vaatteita pitämättä siksi, että ei vaan ennätä pitää kaikkia ostettuja vaatteita kertaakaan?