Kuinka paljon miehenne oli tukena ja turvana raskausaikana ja saitko mitään "erikoiskohtelua"?

Esikoisen kohdalla huomasin, että miestä ei mun raskaus kiinnostanut oikeastaan ollenkaan, ei koskaan hellinyt mahaa, ei ollut mitenkään kiinnostunut neuvolajutuista tai muutenkaan mistään raskauteen liittyvästä. Kauppakassit sain kantaa ihan itse ja kaikki kotihommat tehdä, olinhan vaan raskaana ei sairaana. Ultrissa mies sentäs oli mukana.

No nyt toisen kohdalla ei sitten tarvitse edes haikailla mistään huomiosta, kun mies sitten otti ja muutti pois, joten yksin tästäkin raskaudesta on selvittävä, nyt kun vielä on tuo esikoinen tuossa pyörimässä. No ultriin on mies tälläkin kerralla tulossa mukaan tai no ekan se jo missasi, kun oli töissä, mutta on luvannut rakenneultraan tulla ja sitten niihin muihinkin mitä on siellä loppupuolella, mutta saa nähdä niistä sitten.

 

Niin se elämä paiskoo täällä katajaisen kansan Pohjolassa.

 

Ja niin fiksusti piti sitten tuollaiseen suhteeseen tehdä lisää lapsia...

 

No lyhyesti: sain erikoiskohtelua. Mitään ei olisi tarvinnut tehdä itse, edes siivota tai kaupassa käydä. Teimpä kuitenkin kun en iha nmitäs paapomistakaan jaksa. Jos sanoin että jalat on kipeet niin heti oltiin hieromassa jne.

 

Kyllä se vierellä kulki. Mutta olin niin hyvässä kunnossa koko raskauden, etten "tarvinnut apua". Kuunteli kyllä mahaa ja oli ultrissa mukana jne. Ja kyseli aluks, että milloin saa lähteä mulle keskellä yötä hakemaan suklaata (oli kuullu odottajien mielihaluista ), mut pikkuhiljaa lopetti kyselyn, ku ei mulla mitään himoja ollut
Ap:lle voimia :hug:

 

Meillä mies on ollu joka kerralla ihan täysillä mukana, toka kierroksella jopa niin voimakkaasti että sekin kärsi raskausoireista Nyt ootan viimeisilläni meidän kolmatta lasta(rv36) ja eilen illalla se huokaisi: "mä tuskin maltan odottaa että saa ottaa sen nyytin syliin!" Joka raskauskerralla ollu ultrissa mukana, silittelee mahaa ja jaksaa joka työpäivän jälkeen kysyä että onko siellä potkittu kovasti jne.

 

Mä olen joka kerta ollut raskaana, en sairaana.
Ihan normaalia, huomioon ottavaa kohtelua olen saanut joka kierroksella.

Jos se olisi ruvennut lässyttämään mun vatsanahalle ja lääppimään sitä, ja hössöttämään jotain kauppakasseja sen enempää kuin normaalitilanteessakaan, niin mulla olisi kyllä hyvin pikaiseen pinna palanut.

 

Samoin täällä. Toisinaan sai itse sanoa että en ole sairas voin ihan hyvin tehdä mitä halua.
Mun isä oli viel pahempi, välillä soitteli ja kyseli etten vaan ole tehnyt mitään liian raskasta.
Kyllä se ihan kivaltakin tuntui, joskus meni liiallisuuksiin.

Oon 4 kertaa ollut raskaana.
5 lasta.

 

Esikkoa odottaessani sain huomiota yllin kyllin ja mies oli mukana aina neuvolassa,mutta kuopuksen kohdalla ei sit herunut minkäänlaista apua ,toki miehellä oli juuri silloin stressaava vaihe työelämässä ja mie vaan kotosalla makoilin

 

Ja niin fiksusti piti sitten tuollaiseen suhteeseen tehdä lisää lapsia...

Täh?

Ei munkaan mieheni mitenkään mua erityiskohdellut rasakausaikana. Ihan yhtä lailla kuin ennenkin juoksin bussiin ja pyöräilin ylämäet viikoilla 30+ (mies hoputti) ja kaivelin puutarhassa ja kannoin muuttolaatikoita ja kiipeilin tikkailla maalaamassa seiniä...

Enkä tosiaan tippaakaan itekään yrittänyt elää erikoisesti, enkä osannut mahalle jutella. Eikä osannut mieskään. Potkuja kerran pyysin kokeilemaan, kokeili ja vetäisi äkkiä käden pois ja sanoi että "yäk!"

Ja oikein hyvä isä siitä tuli Se oli rakkautta ensi silmäyksellä synnytyssalissa.

Ja nyt odotan toista ja sama homma toistuu

 

Sain erikoiskohtelua, mies oli kiinnostunut raskaudesta ja neuvoloista ja ultrista koska olihan kyseessä myös hänen lapsensa. Minun vointini oli kuitenkin kaikki kaikessa. Oli mukana synnytyksessä ja on hoitanut vauvaa (nyt taaperoa) ihan alusta alkaen ilman mitään ongelmia.

 

No siinä 2 tunnissa mitä tuo on kotona hereillä ei paljon kerkiä huomiota antamaan..Mut joo, kyl se mahaa taputtelee ja kokeilee et mitä kaveri siel touhuaa, 1 ultrassa oli mukana, muuten oon käyny itekseni kaikki neuvolat jne..Justiinsa tuos naureskeltiin et näyttää hyvältä kun th on tulossa kotiin tekee vavu-haastattelua ja isäntä läks just töihin..
Kaikki kotihommat ja kaupassa käynnit, koiran lenkitykset jne hoidan edelleen itse.

 

Mä kyllä odottaisin jonkinlaista huomiota, kun ei oikein mitään tule. Sukukin kyselee aktiivisemmin vointia ja kuulumisia. Mies ei vissiin vaan osaa. Eilen pyysin että juttelisi vatsalle mutta ei se oikein osannu/halunnu, vaivautuneena sitten jotain virallista "täällä isäsi, jonka tavat tulet tuntemaan, ei saa sotkea" ym vitsiä se yritti. KOSKAAN ei kysy vointia eikä hiero jalkoja, selkää tms. Viikonloppuna sain kantaa puutarhakalusteet kaukaa varastosta, eikä edes ajatellut, että onkohan ihan ok...

 

Ei meilläkään mies juuri erityistä huomiota osoittanut raskausaikana. Silloin pahimpaan pahoinvointiaikaan sain mehua, mehujäätä tms. jos pyysin, mutta mitään ei yrittänyt omatoimisesti. Eikä myöskään kauheesti mitään mahan paijailuja tai ihmettelyjä ollut koko raskausaikana, vasta kun potkut kunnolla tuntui mahan läpi, hänkin niitä ihasteli. Ei mitään lepertelyjä tai lauleskeluja mahalle, ei oikein tunnu hänelle edes luonteenomaiselta..

 

Täytyy myös muistaa se että mies ei millään pysty kokemaan raskautta niinkuin nainen, ei sillä ole sellaista kontaktia vauvaan niin kuin naisella on, joten on oikeestaan aika hölmöö (vallankaan ekan kohalla ) odottaa et mies juttelis mahalle jne jne..Miehestä tulee isä vasta kun vauva syntyy, kun taas naisesta äiti siinä kohtaa kun esim. liikkeet alkaa tuntumaan jne.

Tavallaan mä ymmärrän miehiä ihan hyvin.

 

jäi vähä epäselväks ap, erositteko siis?

 

On se ollut mukana... varsinkin nyt kun maha on kasvannut ja iskäkin tajusi et siellä IHAN OIKEASTI on joku
On se totta, että raskaus ei ole sairaus, mut en mä mitään kauppakasseja rupee kantamaan! Tää pikkutyyppi on aika kauan yritetty, en ota riskejä.

 

en mä odottanu edes mitään erikoiskohtelua/ halunnut edes. Ainut erikoiskohtelu mitä sain,oli remontin aikana,kun mies kielsi minua rehkimästä liikaa ja määräsi levolle

 

Ekassa raskaudessa mies oli kovin huolissaan siitä, saanko imuroida, voinko muka käyttää korkkareita, jne. Jösses että se ärsytti hormonihirviötä . Lähetti myös tekstareita vauvalle (kyllä!!!) ja lauloi & lässytti mahalle. Ällönimelää

Toka raskaus selvisi samaan aikaan eropapereiden jättämisen kanssa. Välit siis oli aika jäätävät. Siitä ne sitten taas lämpeni pikkuhiljaa. Lopussa mies odotti jo vauvaa innoissaan, ja oli oppinut että raskaus ei tee minusta invalidia.

 

Täytyy myös muistaa se että mies ei millään pysty kokemaan raskautta niinkuin nainen, ei sillä ole sellaista kontaktia vauvaan niin kuin naisella on, joten on oikeestaan aika hölmöö (vallankaan ekan kohalla ) odottaa et mies juttelis mahalle jne jne..Miehestä tulee isä vasta kun vauva syntyy, kun taas naisesta äiti siinä kohtaa kun esim. liikkeet alkaa tuntumaan jne.

Tavallaan mä ymmärrän miehiä ihan hyvin.

Oot kyllä oikeassa.
Silti tässä auvoisessa tilassa jotenkin ajattelee, että olisi jotenkin spesiaali... Hyvä isä mun miehestäkin varmaan tulee, se ei vaan osaa näitä lepertely-juttuja. Kuuntelee kyllä innoissaan ultra-kuulumisia ym ja on nyt tulossa rakenneultraan tässä kuussa.

 

En kyllä muista et olis muuta tehny, kun kyselly, et kuinkas pikku ukko jakselee? Kävin itse ihan loppuun asti punttiksella ja lenkillä, et olis ollu sit vähän hassua olla kantamatta kauppakasseja tms. itse, kun kuitenkin urheilinkin. Joskus se joutu loppuaikana mulle kengät laittamaan jalkaan, mun en itse taipunut, mut siinä kaikki. Pääasia et höösää nyt ton taaperon kanssa, niin mä saan rauhassa odotella tätä seuraavaa

 

En kyllä muista et olis muuta tehny, kun kyselly, et kuinkas pikku ukko jakselee? Kävin itse ihan loppuun asti punttiksella ja lenkillä, et olis ollu sit vähän hassua olla kantamatta kauppakasseja tms. itse, kun kuitenkin urheilinkin. Joskus se joutu loppuaikana mulle kengät laittamaan jalkaan, mun en itse taipunut, mut siinä kaikki. Pääasia et höösää nyt ton taaperon kanssa, niin mä saan rauhassa odotella tätä seuraavaa

 

Ekassa raskaudessa mies oli kovin huolissaan siitä, saanko imuroida, voinko muka käyttää korkkareita, jne. Jösses että se ärsytti hormonihirviötä

Toka raskaus selvisi samaan aikaan eropapereiden jättämisen kanssa. Välit siis oli aika jäätävät. Siitä ne sitten taas lämpeni pikkuhiljaa. Lopussa mies odotti jo vauvaa innoissaan, ja oli oppinut että raskaus ei tee minusta invalidia.

Palasitteko yhteen?? Voi ku romanttista...

 

Palasitteko yhteen?? Voi ku romanttista...

Emme ehtineet edes erota. Hankittiin kyllä miehelle asunto ja kaikkea, mutta kun muuton aika tuli niin todettiin että ero ei ole sitä, mitä me haluamme.

 

No lyhyesti: sain erikoiskohtelua. Mitään ei olisi tarvinnut tehdä itse, edes siivota tai kaupassa käydä. Teimpä kuitenkin kun en iha nmitäs paapomistakaan jaksa. Jos sanoin että jalat on kipeet niin heti oltiin hieromassa jne.

Peesaan tätä ihan täysillä, myös joka neuvolakäynnit, ultrat yms. oli mukana. Lisäksi luki kaiken maailman oppaita, helli mahaa ja luki masuasukille iltasadun joka ilta. (olisi lukenut myös puhelimen välityksellä, kun oli raskauden akana yhden yön pois.) Kyseli, että koska saa lähteä ostamaan mulle suklaata keskellä yötä <3