Kuinka olette suhtautuneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mammatti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mammatti

Vieras
omien lastenne seksielämän aloittamiseen?
Minkä ikäisinä ovat aloittaneet?
Onko yleistäkin että 15v poika on jo seksiä harrastanut?
Kuinka olette valistaneet lapsianne?
 
Itsellä ei ole vielä tuon ikäisiä lapsia, mutta on olemassa muutamia sellaisia nuorille suunnattuja kirjoja seksuaalisuudesta. Ehkä olisi hyvä vaihtoehto hankkia hänelle sellainen, jos juttelu ei tunnu luontevalta?
 
Riippuu vähän minkälaisissa porukoissa poika kulkee, mutta sanoisin, että ei ole yleistä 15v. poikien harrastaa seksiä. Jos kuuntelee noita 15v. itseään, voi saada vähän eri käsityksen, kun jokainen on muka tosi kokenut. Totuus taitaa kuitenkin olla toinen. :)
Itselläni on kavereina miehiä (nyt yli 20v.), jotka ovat hyvän näköisiä, urheilullisia ja sosiaalisia, mutta harvemmalla heistä oli mitään kokemusta ennen lukion päättymistäkään.
 
Meillä asiaan törmättiin hämillisenä vuosi sitten ensimmäisen kerran. Poika, 14 v, oli lähdössä rokkifestareille. Istuttiin siinä pöydän ääressä, hermostunut äiti ja pahaa-aavistamaton poikaihminen. Jossain vaiheessa sain sitten kysyttyä, että lähteekö sinne joku tuttu tyttökin, ja tarvitseeko poika kumeja mukaan. Katse, jonka nuori mies loi minuun mansikkajogurttinsa takaa, ei hevin unohdu. Sarkastinen vastaus kuului, että hommaa sitten myös pussikaljaa, tupakkaa, maria, kirkkaita viinoja ja maksullisia naisiakin mukaan tuonne repun sisätaskuun, ja kaverille kanssa.

Asiaan ei ole palattu, hiljattain tosin teemaa sivuttiin, kun poika ihmetteli bändikämpälle tulevaa tirskuvaa tyttölaumaa, sitä miksi ne tulee, ja miksi ne ei hanki itselleen elämää, tai opettele soittamaan esim. nokkahuiluja.

Varmasti on 15-vuotiaita seukkaavia ja seksiä harrastavia nuoria miehiä, mutta uskon heidän olevan vähemmistönä. Valtaosalla menee vielä vuosi tai useampikin ennen kuin rohjetaan ottaa isompia askeleita tyttöjen suuntaan. Meillä olemme jutelleet aika avoimesti ja varmemmaksi vakuudeksi jossain poikien kätköissä lojuu kotiin ostettu Jätkien manuaali -niminen opas.

Piika-äiti
 

Yhteistyössä