Kuinka nopeasti pitäisi tuntua siltä, että rakastaa?

[liianvähäntunteva]

Olen kokenut elämässä monta epäonnistumista mitä parisuhteisiin tulee. Aina olen kuvitellut olevani järjissäni ja miettineeni rationaalisesti, etenkin viimeisimmällä kerralla. Aika nopeasti on siksikin edetty ja pian on tuntunut siltä, että on rakastunut ja rakastaakin.

Pitkään terapoituneena olen ymmärtänyt monta seikkaa, jotka ovat parisuhteissani pieleen mennyt. Olen tuntenut tuttuutta vääristä asioista ja rakkaus on aina sattunut. En edes tiedä, olenko oikein koskaan kokenut oikeaa rakkautta muuten kuin lapsiani kohtaan. Parisuhteissa on aina hyvin pian tuntunut pahalta ja miehet ovat alistaneet kovasti lukuun ottamatta nuoruuden rakkauttani.

Nyt olen tapaillut miestä kesästä lähtien. Hyvin pian tuntui molemmista, että pidämme toisistamme, tykkäämme ja fyysistä vetovoimaa oli heti tavattuamme. Ensin tutustuimme netitse ja puhelimessa toiseen sisältä ja epäilimmekin, ettei livenä voisi toimiakaan. Kuitenkin intohimoa onkin, paljon, ja seksi sekä läheisyys ovat parasta, mitä olen elämässäni kokenut. Tuntuu kuitenkin, että varon paljon ja varoo hänkin sitä, ettei satuttaisi itseä ja toistakaan. Hän on täysin erilainen, kuin aiemmat mieheni ja oikeastaan jopa vierastan sitä, että hänen seurassaan ei tunnu pahalta tai pelottavalta (olen särkynyt pahasti aikanaan). On vaikeaa heittäytyä ja mieluiten yrittää pitää kaiken jotenkin keveällä tasolla. Toisaalta haluaisin kuitenkin elämääni enemmän. Haluaisin jotakin sellaista, joka olisi niin turvallista, että uskaltaisin rakastua ja luottaa täysillä.

Kannattaako jo heittää hanskat tiskiin, kun "ei vieläkään" tunnu enemmän kuin että tykkää, välittää, arvostaa ja kunnioittaa ja että on ihastunut?

Kiitos asiallisista kommenteista!

 

[mäentiedä]

en tiedä, taustani on samanlainen kuin sinun. olen sinkku ja tapaillut sinkkuuteni aikana ehkä parikymmentä miestä ja sänkyyn päätynyt noin 15 kanssa. kukaan heistä ei ole tuntunut miltään, ei eka sängyn jälkeen eikä ennen sitä. Tai on tuntunut kaikki helvetin hyvältä siinä hetkessä mutta siinä kaikki, en osaa kaivata heitä tai mitään muutakaan sellaista joka pikkuhiljaa etenisi parisuhteen tasolle.. tai seurusteluun.

 

[Perla]

Kun se tunne saa rauhassa kasvaa, siitä tulee voimakkaampi. :heart:

 

["Ella"]

Kannattaako jo heittää hanskat tiskiin, kun "ei vieläkään" tunnu enemmän kuin että tykkää, välittää, arvostaa ja kunnioittaa ja että on ihastunut?

No, mutta eikö tuossa ole jo paljon? Ja mitä se rakkaus sitten on?
Mielestäni tuo kaikki mainitsemasi on oltava olemassa, jotta tulisi/olisi rakkautta, hyvä "pohja" jatkolle.

Olet epäileväinen, normaalia jos on huonoja kokemuksia taustalla. Ja tunnistan, että itsekin nykyisen suhteen alussa olin epäileväinen enkä pitkään aikaan luottanut mieheeni - ja kerroinkin sen hänelle. Noin vuosi siinä meni, että luottamus rakentui.

Ja kysyit, että kuinka nopeasti pitää tuntua siltä, että rakastaa. No, ei sitä mielestäni kannata niin kauheasti analysoida. Antaa mennä vaan täysillä, nauttii jos on mukavaa, ottaa ilon irti asiasta, sitten jossain vaiheessa tunnustelee, missä mennään.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="Ella";25344786]No, mutta eikö tuossa ole jo paljon? Ja mitä se rakkaus sitten on?
Mielestäni tuo kaikki mainitsemasi on oltava olemassa, jotta tulisi/olisi rakkautta, hyvä "pohja" jatkolle.

Olet epäileväinen, normaalia jos on huonoja kokemuksia taustalla. Ja tunnistan, että itsekin nykyisen suhteen alussa olin epäileväinen enkä pitkään aikaan luottanut mieheeni - ja kerroinkin sen hänelle. Noin vuosi siinä meni, että luottamus rakentui.

Ja kysyit, että kuinka nopeasti pitää tuntua siltä, että rakastaa. No, ei sitä mielestäni kannata niin kauheasti analysoida. Antaa mennä vaan täysillä, nauttii jos on mukavaa, ottaa ilon irti asiasta, sitten jossain vaiheessa tunnustelee, missä mennään.[/QUOTE]

Minusta tässä kaikessa on jo paljon, kyllä. Ihanaa, kun tuntuu hyvältä!

Mies on vähän kärsimätön ja haluaisi elämään paljon - kaiken. Hän ymmärtää sen itsekin. Hän, mutta myös minä, pohdimme, meneekö tässä sitten aikaa hukkaan, kun toivomme molemmat kuitenkin elämäämme jotakin vakavaa, pitkäkestoista ja olemme valmiita panostaa. Olemme sen verran vanhoja jo, että olisi hienoa rakentaa elämää juuri sen kanssa, jonka kanssa sitä sitten rakennellaan puolen vuoden, vuoden, vuosien päästä.

Toinen ihmetys minulle on se, että en ole mustasukkainen. Annan miehelle paljon tilaa ja omaa aikaa. Itse olen ollut mustasukkaisuuden uhri vuosikausia ja se oli hirvittävää. Onko pieni mustasukkaisuus merkki siitä, että välittäisi oikeasti? Pitäisikö minun löytää itsestäni sellaista?

 

[Mustsista sukista]

Olen ollut aiemmin erittäin, jopa sairaalloisen mustasukkainen exästäni. Hän oli etäinen ja tunnekylmä ja tavallaan se ruokki tilannetta. Myöhemmin olen joutunut itse mustasukkaisen miehen "uhriksi". Tavallaan ymmärrän nyt paremmin mitä ex joutui taholtani kestämään Ei sillä ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. Toki mustasukkainen rakastaa paljonkin, mutta mustasukkaisuuden ei tarvitse kuulua rakkauteen.

 

["aloittaja"]

Jatkaisiko joku keskustelua kanssani?

 

["miisu"]

Mulla on vähän sama homma, mutta toisinpäin. Mää olen jo ihan falling in love ollut jo pidempään, mutta mies vielä himmailee.. Sanoi, ettei jotenki uskolla vielä rakastua muhun.. Mutta kovin välittää musta, kaipaa mua, arvostaa ja oon hänelle tärkeä ja tykkää mielettömän paljon. Kuulema odottelee, että uskoltaa laskea suojamuurinsa alas ja sitten antaa mennä mun kans tosissaan. No sitä odotellessa..