Kuinka nopeasti jättää pentu yksin?

Olemme hankkimassa avomieheni kanssa koiraa. Rotu on sen verran harvinainen, että pentueita ei löydy ympäri vuoden. Tämän takia koiranottoa ei voi ajoittaa lomalle. Siksi mietimmekin, että kuinka nopeasti koiran voi jättää 8 tunniksi yksin? Jos hakisimme sen esimerkiksi perjantaina, ja viikonlopun olisimme sen kanssa kotona, mutta maanantaina menisimme jo töihin ja olisimme 8 tuntia poissa. Voiko koiran jättää näin nopeasti yksin? : /Tietysti viikonlopun aikana olisimme pieniä aikoja poissa jotta koira tottuisi.

Tarkoituksena olisi nyt kesällä ottaa pentu, ja löysimmekin jo kasvattajan :)
 
tietenkin olisi hyvä jos pystyisit olemaan pennun kanssa aluksi paljon kotona, jo ihan ruokinnankin takia (pennuille annetaan yleensä ruokaa 4 kertaa päivässä neljään kuukauteen saakka). mutta jos et pysty olemaan kotona pennun kanssa silloin et voi, ja kannattaa varautua siihen että pentu tekee tuhojaan ollessaan yksin kotona.
tuhojen välttämiseksi kannataa rajata pennun yksin olessa sen oleskelu alue esim. keittiö tai eteinen. ja jättää pennulle paljon tekemistä kuten leluja ja aktivointi leluja (esim. kongi jossa on pennulle nameja tai "tahnaa" ja laittaa kongi yöksi pakastimeen, kun kongi on jäinen on pennun hankalampi saada siitä nameja irti ja näin ollen tekemistä on pidemmäksi aikaan :))
meillä on oltu koirien kanssa "äitiyslomalla" rottwailerin kanssa kotona oltiin viisi viikkoa ja labradorin kanssa 4 viikkoa. tottakai koiria jätettiin yksin tänä aikana, mutta vasta useamman viikon jälkeen kahdeksaksi tunniksi kerrallaan :)
 
Kyllähän siinä olisi hyvä pitää se "äitiys/isyysloma", kun pentu tulee taloon. Pentu tarvitsee alkuun ruokaa 4 kertaa päivässä esim. klo 7, 11, 15 ja 19. Siisteyskasvatus myös vaikeutuu, jos pentua ei pääse viemään riittävän usein ulos ja täydellinen sisäsiisteys voidaan tuolloin saavuttaa usein vasta vuoden iässä (pienemmillä koirilla kauemmin, isommilla vähemmän aikaa).

Ongelmia saattaa tulla myös yksinolon kanssa. Kun koira ei ole vielä leimautunut teihin eikä sille ole näytetty, ettei sitä hylätä, voi itku olla kova. Siitä onkin sitten vaikeampi opetella irti, jos oppii huutamaan (Koiran ajatukset: emäntä/isäntä tuli takaisin, kun olin huutanut 8h putkeen. Se on kiva asia, joten huudan aina niin tulee aina takaisin.)

Autan mielelläni lisää, jos tarvitset neuvoja ja apuja koulutukseen ja kasvatukseen :) Meillä on itselläkin tällä hetkellä collien pentu, jonka kanssa opetellaan tapoja ja asioita.
 

Yhteistyössä