Kuinka moni teistä ostaa AINA ruokansa Lidlistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja leppis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
en aina mutta eilen meni 40e sinne kun käytiin ostamassa viikonlopun ruokia ja tarjottavaa illaksi. sieltä saa hyviä porkkanoita, suomalaista maitoa, fazerin karkkeja (uutuuspussi mitä ei ollu prismassa) ja pehmeää vessapaprua. suolaista leipää ja vaikka mitä. hyvä kauppa vaikka onkin saksalainen. käymme prismassa, cittarissa ja lidlissä mielemme mukaan. valintatalosta en niin tykkää kun on kallista.
 
mä en KOSKAAN ja tarkoitan sitä kirjaimellisesti. En ole ikinä jalalanikaan astunu edes ko. kauppaan enkä aiokkaan. Se on periaatekysymys. Niillä oli ainakin aluksi niin ryöstö meininki työntekijöitä kohtaan, että aion boikotoida niitä aina ja ikuisesti!
 
Mitä ruokaa sieltä voi ostaa? Kaikki on tuhottoman suolaisia, eikä sieltä löydy kunnolla perustarvikkeita. Jäätelöitä, maitoa, keksejä ja karkkeja sieltä toki löytyy. Mutta esim AB-piimää ei. Joskus jotain hyviä hedelmiä ja kasviksia olen löytänyt, mutta ainakin omput oli ihan mauttomia ja kahden kilon pussi piti ostaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja EllaDonna:

Mitä sieltä ei löydy? Me tarvitaan päivittäin kanaa (löytyy), jauhelihaa (löytyy), kinkkua (löytyy), hedelmiä (löytyy), jogurttia (löytyy), maitoa (löytyy), voita (löytyy), jauhoja (löytyy), kermaa (löytyy), leipää (löytyy) jne. En ole vielä törmännyt tuotteeseen, jota ehdottomasti tarvin ja jota ei löydy Lidlistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Käyn LIdlistä joskus hakemassa jotain, esim. braatvursteja ja halpaa parmesaania. Samoin se kuplavesi on ok. Mutta todellakaan sieltä ei saa sitä, mitä me kaupasta pääasiassa ostetaan. Ei ole mitään luomumaitotuotteita, ei järkevää sataprosenttista ruisreikäleipää, vihannekset on mitä on ainakin meidän lähilidlissä. Eli missään tapauksessa en voisi ostaa pelkästään Lidlistä. Ihmisten ruokakorit on todella erilaisia!
 
Äitiyslomalla ollessani kävin paljonkin Lidlissä ihan vain halpojen hintojen vuoksi. Nyt kun olen taas työelämässä poikkean kaupassa työmatkan varrella ja ihan sama mikä kauppa.
Minusta se on ihan hyvä kauppa siinä missä muutkin.
 
Jäätelöt on hyviä siellä ja keksit sekä karkit.Joskus olen ostanut jotain vihanneksia tai ilmakuivattua kinkkua,just jotain parmesaania,ym.Mutta kyllä ne perusruoat mitä meillä syödään ostetaan aina prismasta tai joskus cittaristakin..
 
Minä käyn siellä noin kerran kahteen viikkoon, ostan croissantteja, pakastealtaasta parsakaali-kukkis-porkkanasekoitusta, kreikkalaista jogurttia, lohta jos sattuu olemaantullut erä norjalaista, suklaajäätelöä ja joskus karkkeja. Pähkinäsekoituskin on hyvä mun mielestä.

Joskus sit ostan Kania-salsakastiketta, maissilastuja, lampaan marinoituja pihvejä pakastealtaasta. Tykkään näistä mutta ei meidän koko ostoslistaa saisi Lidlistä ostettua.
 
Yhteistyössä