kuinka moni on joskus halunnut kuolla?

kesäisin olen sit suunnitellut tekeväni sen talvella, kun jäätymiskuolema on kivuton ja sit talvella mä suunnittelin tekeväni sen kesällä, kun hukkuminen on helppoa. Nykyään ei oikein itsemurhatuta, kumma juttu.

mä oon kans aina miettinyt et talvella vois jäätyä pakkaseen ja kesällä niellä häkää.

 

kesäisin olen sit suunnitellut tekeväni sen talvella, kun jäätymiskuolema on kivuton ja sit talvella mä suunnittelin tekeväni sen kesällä, kun hukkuminen on helppoa. Nykyään ei oikein itsemurhatuta, kumma juttu.

Mua on itse asiassa "itsemurhatuttanut" vain yhden kerran elämässäni. Kauan sitten. Mutta tietynlainen "kuoleman kaipuu" mulla on ollut niin kauan kuin jaksan muistaa. Siis jo ihan lapsuudesta lähtien.

 

Olen halunut kuolla monta kertaa. Onneksi en oo suunnitelmaa pidemmälle edennyt.

 

En varsinaisesti, mutta kun oikein vaikeita aikoja oli, toivoin joskus, ettei seuraavana aamuna tarvitsisi herätä.

 

Mie olen pari kertaa halunnut pois täältä. Ekalla kerralla vedin jotain nappeja mutta onneks oksensin ne pois samantein ja toisella kertaa onneks sain purettua tunteeni jotenkin kyyneleiden ja paperille kirjoittelun avulla poies. :'(
Nykyään en edes mieti mitään semmosia kun miulla on nuo kaks prinsessaa mitkä pitää minut tiukasti täällä. Ja tietty tuo iso miehenköriläskin. :heart: :heart:

 

13 vuotta sitten kesken pahimman murrosiän kun mun faija kuoli. Silloin meni meikäläinen niin matalalla, et teki mieli mennä isän perässä..

 

Ihan tosissani monta kertaa.

 

Nuorempana muutamia kertoja toivoin todella syvästi kuolevani, elämä kulki hankalasta elämäntilanteesta toiseen jatkuvasti. Onneksi en kuollut, nykyään nautin täysillä elämästä ja olen todella onnellinen lapsistani, miehestäni ja elämästäni.

 

Kyllä, kun terveys heitti niin pahasti häränpyllyä eikä lääkärit löytänyt mitään vikaa...oli vaan syke välillä niin huippulukemissa että ei meinannut tämä nainen perässä pysyä, autonominen hermostoni oli aivan sekaisin, joka teki hurjasti erilaisia oireita kroppaani Onneksi diaknoosi löytyi viimein, koko kesän sairastelun jälkeen...fibromyalgia. Nyt olen onnellinen, uskokaa tai älkää. Kun asioille löytyy selitys ja lääkkeitäkin löytyy, ihminen rauhoittuu monella tapaa...koko keho alkaa voimaan hyvin, etenkin kun sydän rauhoittui :heart:

 

Silloin kun kärsin vakavasta masennuksesta. Kuolema tuntui hirvittävän helpolta ja ihanaltakin vaihtoehdolta. Aina autolla ajaessani sain taistella itseni kanssa etten ajanut tieltä ulos.

Monesti näin terveenä olen ollut NIIN helpottunut että pystyin taistelemaan itseäni vastaan. Miten voikin ihmisen mieli olla niin sekaisin

 

Pari kertaa.

Mutta eipä sitäkään ihmettä tapahtunut. :snotty:

 

Kas kun täällä oli heti tällänen... Voisin vastata että juuri nyt
Se mikä minut pitää tällä hetkellä hengissä on tuo pieni ihminen joka nukkuu sängyssään, häntä en halua yksin jättää enkä myöskään mukanani viedä.

 

En varsinaisesti, mutta kun oikein vaikeita aikoja oli, toivoin joskus, ettei seuraavana aamuna tarvitsisi herätä.

Tämä. Juuri tämä =) Mutta aina se vaan aurinko nousee.