Kuinka moni on huolissaan lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Pikkarainen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kakspiippuinen juttu. Minusta lapsen pitäisi saada olla lapsi ilman, että hänen pitäisi alkaa seuraamaan, katsovatko aikuiset miehet (tai naiset) häntä seksuaalisessa mielessä kiinnostuneina. Riippuu myös lapsen iästä ja kokemuksista, pystyykö hän edes erottamaan seksuaalisesti virittyneen katseen muuten vain katselusta. En usko senkään olevan lapsille hyväksi, että he kokisivat jotain ikävää aina, kun joku sattuu kääntämään katseensa heihin. Minusta tällaisen lasten seksuaalistamisen pitäisi olla aikuisten eikä lasten ongelma. Toki jossain vaiheessa lapsia on alettava varoittamaan namusedistä, mutta senkin voi oikeastaan tehdä ilman, että varsinaista seksuaalisuutta tarvitsee tuoda esille. Lasta voi opastaa, että kenenkään vieraan mukaan ei saa lähteä ja kenenkään tutunkaan mukaan ei saa lähteä ennenkuin on käynyt kysymässä kotoa luvan. Siis ihan sama, onko se mukaansa pyytävä aikuinen kiltti vai ei. Nämä nuoriin kohdistuneet jutut sitten lapsen ikätason mukaan keskustellen.
 
16 vuotiaana liha on valmista leikattavaksi, ihan Lain ja Asetuksenkin mukaan!




Just sun kaltaisten huonolla itsetunnolla ja tuntemuksella varuetettujen pikkutyttöjen on oltava valppaita ja valmiita murtamaan henkinen kanttisi. Tollasella asenteella elävät miehet tuskin löytäisivt ikäistään seuraa, koska älyllinen kapasiteetti ei taida riittää sinne saakka että aikuiset naiset kiinnostuisivat. Taitaa olla myös niin, että älykkäät pikkutytöt hakkaavat älyllisesti 6-0 ja sulle jääkin käteen vain sun oma mälli.
 
Sanoin vain miten laki on, en sanallakaan mitä itse tekisin! Masturbaatio hyvää toimintaa kaikille, miksi aliarvioit sitä? Pitäiskö mälliä levittää ennemmin niihin pikkutypyihin sitten?
Kävit henkilöön kun mä puhuin laista!
 
Sanoin vain miten laki on, en sanallakaan mitä itse tekisin! Masturbaatio hyvää toimintaa kaikille, miksi aliarvioit sitä? Pitäiskö mälliä levittää ennemmin niihin pikkutypyihin sitten?
Kävit henkilöön kun mä puhuin laista!

Kaikki mitä laki sallii ei välttämättä täytä moraalisia ja älykkäitä ihanteita.
Miehet jotka haluavat 16.v seksiseuraa ovat itsetunnoltaan heikkoja. Ai miksikö?
Koska aikuisen naisen kaatoon vaaditaan muutakin kuin: kivat tissit sulla.

Sun kaltaisten : koska laki sallii - ihmisten vuoksi opetan lapselleni itsekunnioitusta, itsensä rakastamista, neitsyyden varjelemista, oman yksityisyyden kunnioittamista, ylpeyttä siitä että on tyttö ja että kelpaa juuri sellaisenaan. Ettei hänen koskaan tarvitse kysellä sellaisilta miehiltä, joiden mielestä on ihan normaalia olla sukuyhteydessä vaikkapa itseään 10. v nuoremman kanssa( varsinkin jos nuorempi on se 16.v) että onko minulla hyvä pylly.

Tiedätkö että asenteesi juuri vahvistaa ajatusta siitä että nuori on itse syypää häiriköintiin. Niinhän ei ole.

Aion ruveta tekemään aloitetta, että "sakkolihan" raja nousee 18 ikävuoteen. Ei olis kenellekään haitaksi, ainakaan niille nuorille tytöille jotka joutuvat huonosta itsetunnosta kärsivien omaa egoaan pönkittävien keskenkasvuisten miesten kynsiin.
 
[QUOTE="Pikkarainen";29933209]Kaikki mitä laki sallii ei välttämättä täytä moraalisia ja älykkäitä ihanteita.
Miehet jotka haluavat 16.v seksiseuraa ovat itsetunnoltaan heikkoja. Ai miksikö?
Koska aikuisen naisen kaatoon vaaditaan muutakin kuin: kivat tissit sulla.

Sun kaltaisten : koska laki sallii - ihmisten vuoksi opetan lapselleni itsekunnioitusta, itsensä rakastamista, neitsyyden varjelemista, oman yksityisyyden kunnioittamista, ylpeyttä siitä että on tyttö ja että kelpaa juuri sellaisenaan. Ettei hänen koskaan tarvitse kysellä sellaisilta miehiltä, joiden mielestä on ihan normaalia olla sukuyhteydessä vaikkapa itseään 10. v nuoremman kanssa( varsinkin jos nuorempi on se 16.v) että onko minulla hyvä pylly.

Tiedätkö että asenteesi juuri vahvistaa ajatusta siitä että nuori on itse syypää häiriköintiin. Niinhän ei ole.

Aion ruveta tekemään aloitetta, että "sakkolihan" raja nousee 18 ikävuoteen. Ei olis kenellekään haitaksi, ainakaan niille nuorille tytöille jotka joutuvat huonosta itsetunnosta kärsivien omaa egoaan pönkittävien keskenkasvuisten miesten kynsiin.[/QUOTE]

Mitä mieltä olet 9-vuotiaita naivista muslimimiehistä?
 
Lapsia ei voi käyttää seksuaalisesti hyväksi, koska se on fyysisesti mahdotonta. Eihän esim. sen sinun tokaluokkalaisen eli noin 8-vuotiaan tytön emättimeen mahtuisi millään penis niin häntä ei voi käyttää seksuaalisesti hyväksi eikä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä oikeasti edes tapahdu. Sitä paitsi nykyajan lapset ovat jo alle vuoden iässä seksuaalisesti niin himokkaita, että he päinvastoin yllyttävät aikuisia kanssaan seksiin koko ajan.
 
Mitä mieltä olet 9-vuotiaita naivista muslimimiehistä?

No kuule, saatat vaan arvata.

Itsekeskeisempää ja alhaisempaa ei voi olla.

Ihan vilpittömästi toivon, että heistä jokainen raiskattaisiin myös, vai ajattelitko että nämä lapsset jotenkin nauttivat tilanteesta?
Jos epäilet sellaista, pyydä jotakin naista tunkemaan vaikkapa tanko sun reikääs, niin jutellaan sitten.
Voin sitten kysyä että onko laki aina ja joka vaiheessa eettinen ja moraalinen. Vanhat kulttuurit, joissa uskon takana miehet värjöttelevät, pelkäävät yksinkertaisesti vallan menettämistä. He pelkäävät muutosta, sillä huono itsetunto verhoutuu pakottamiseen, väkivaltaan, uhkailuun, manipulointiin ja noin ylipäätään omien tarpeiden tyydyttämiseen muita huomioimatta.
Ethän voi ohittaa sitä, että uskonnon tärkein tehtävä on ollut saatta nainen nyrkin ja hellan väliin. Toisissa maissa tässä on onnistuttu vallan mainiosti ja se kantaakin hedelmäänsä: naisten ympärileikkauksia, kivityksiä kuoliaaksi, itsemurhapommittajia..
oikeastaan kaikille teille jotka esimerkiksi vihaatte muista kulttuureista suomeen saapuvia, teillähän on paljonkin yhteistä: haluatte allistaa naisenne ja naida pikku tyttöjä. Joten monet rasistit: älkää nyt ajako sielunveljiänne maasta pois.



Se, että seksiä, seksiin liittyviä tapahtua haluaa jakaa jonkun muun kuin itsensä ikäisen kanssa, kertoo vanhemmasta henkilöstä kylliksi. PISTE.
 
Keittiksen kaa samaa mieltä. Ei pidä liian pientä opettaa pelkäämään ja ahdistumaan miesten katseista, koska eihän se useimmiten ole kuin viatonta flirttiä. Monet ei aikuisenakaan huomaa että mikä ero on pelkällä katselulla ja hymyilyllä flirttailuun nähden, mä ainakin teen sitä kokoajan, liikennevaloissakin jos hyvännäköinen jätkä ajaa autollaan suojatielle ja tööttää niin varmaan irtoo hymyä ;D Viatonta ja harmitonta se on. Eri juttu kaiken oikeasti ahdistelun suhteen! Siinä menee raja, että jos se alkaa olla epämiellyttävää tai ikäero on hirveän suuri.
 

Yhteistyössä