Toggle sidebar

Kuinka moni oli omassa lapsuudessa mieluummin pk:ssa kuin kotona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mona"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"mona"

Vieras
Siis kun jatkuvasti käydään tätä väittelyä viedäkkö lapsi pk:hon, vaikka on itse kotona. Itse olin alle kouluikäisenä päiväkodissa ja viihdyin siellä hyvin ja mulla oli kivoja kavereita. Ite tietty musitan vaan viimeiset pk-vuodet. Parhaita oli kuitenkin ne vanhempien vapaapäivät, kun sai olla kotona. Ja tosi epäreilua oli, kun isoveli aloitti koulun eikä tarvinut olla pk:ssa.

Edellämainituista syistä omat lapseni saivat jäädä kotiin kun vauva syntyi, vaikka mielestäni viihtyivätkin pk:ssa. Käyvät nyt siis pari kertaa viikossa kerhossa.
 
No jotkut käyttävät sen pari kertaa viikossa pk:ssa, eikä se mun mielestä eroa mitenkään siitä että käytetään pari kertaa viikossa kerhossa tai jossain pikkukouluissa joka päivä. Lapset tarvitsevat lapsiystäviä ja jos kotona ei ole kymmentä tenavaa, pk on hyvä mesta. Jos on sattunut pieni ja hyvä pk löytymään ja lapsi on siellä ennen pikkusisaruksen tuloakin ollut.

En minäkään ymmärrä että joka päivä roudataan ja täysiksi päiviksi, mutta pari kertaa viikossa hoidossa ei kyllä mitään haittaa, vaikka äiti tai isä olisikin kotona pikkusisaruksen kanssa.
 
Jaa-a. Mä en muuten tiedä miten mua hoidettiin. Päiväkodissa tms en ollut, kai mä sitten vain pyörin mummoloissa maatalon töiden haittona, tai täti oli hoitamassa meillä tai jotain.
Jos pikkusiskoa ei olisi tullut sopivaan aikaan, olisin varmaan ollut jo 5-vuotiaasta yksin, koska isän työpaikka oli kuitenkin ihan vieressä.
 
Vihasin päiväkodissa oloa yli kaiken! Päiväkoti oli iso, meluisa ja kankea. Aikuiset puolueellisia. Ryhmässä oli pari herranterttua, jotka terrorisoivat kaikkea, riidan sattuessa ja aikuisten kiinnittäessä huomionsa, nämä osasivat kyynelsilmin vakuuttaa aikuiset viattomuudestaan. Näiden läsnäollessa aina sai muut rangaistuksensa ja syylliset nauroivat iloisesti.

Oma lukunsa oli kertaalleen oksennetun puuron syönti...
 
Mä en ollu koskaan pk:ssa (ei oo muuten munkaa lapset ollu ku kuukauden kesäloma-aikaan). Meillä oli järjestetty niin, että kun äiti oli aamuvuorossa ni isä oli iltavuorossa ja päinvastoin. Veli oli sitten naapuritalossa hoitotädillä hoidossa, mut mä olin sillon jo koulussa.

Näin sillon 1970 luvulla. 1975 menin sitten jo kouluun :p
 
Viimeksi muokattu:
Minä itkin ensimmäisenä päivänä, mutta sitten tykkäsin olla siellä ja sain ystäviä ja askarreltiin kaikkia kivoja juttuja. Kouluun menin ilman ongelmia ja olin tosi hyvä siellä, samalle luokalle tuli myös poikia jotka eivät olleet olleet pkssa ja he itkivät ja roikkuivat äideissään (siis ekalla luokalla) kun olisi pitänyt jäädä kouluun. Heistä tuli sitten luokan häiriköitä, koulukiusaaminen jatkui 9 vuotta.

En tiedä vielä vienkö lapsiani pk:hon, päätän sen sitten mutta en kyllä näe mitään estettä miksen veisi. Ystäväni lapsikin on niin innoissaan ja kertoilee aina mitä on minäkin päivänä oppinut. :)
 
Päiväkoti oli ihana paikka, paljon kavereita, leikkejä ja pelejä. Olen alkanut miettimään reilun pari vuotiaan laittamista päiväkotiin ensi syksynä, niin kovasti kaipaa ikäistään seuraa. Itse haluaisin vielä pitää kotona, mutta onko se enää lapsen paras, jos toinen itse haluaa mennä. Meidän kunnassa vain seurakunta järkkää kerhoja ja niitäkin vähenevässä määrin.
 
Mun päiväkoti oli tosi kiva ja mukavat hoitajat, silti todellakin mielummin olin kotona. Lapsena koin aina sunnuntaisin ahdistusta tulevaa viikkoa ajatellen. Jopa niin että nykyään kun kuulen Tao Tao- lastenohjelman tunnarin niin sama ahdistus iskee, se kun tuli lapsuudessani sunnuntaisin.
 
En muista mitään erityisen ikäviä juttuja päiväkodista, joten enköhän siis viihtynyt siellä ihan hyvin. Veljeni syntyessä olin kolmevuotias, joten siltä ajalta en muista senkään vertaa.

Mielestäni on jokseenkin outoa pohjata omat valintansa omiin muistoihin, jotka saattavat olla sekä hyvin hataria että ajan kultaamia/tahrimia. Siihen aikaan on päätökset tehty sen aikaisilla näkemyksillä, kokemuksilla ja arvopohjalla. Ja se, miten lapsi jonkun asian kokee, on hyvin yksilöllistä. Vaikka itse olisi aikoinaan viihtynyt päiväkodissa loistavasti, ei voi olettaa omien lasten tuntevan samoin. Tämä ei omasta mielestäni saisi olla koskaan peruste oman lapsen hoitokysymyksissä.

Omat lapseni ovat päiväkodissa, koska se on meidän tapauksessamme paras vaihtoehto tarjolla olevista hoitopaikoista. Esikoinen oli hetken aikaa osa-aikaisena vauvan synnyttyä, mutta jäi pian kotiin. Tämä oli hänen kannaltaan paras ratkaisu, vaikka itse olin etukäteen ajatellut hänen tarvitsevan ja kaipaavan ikäistään leikkiseuraa.
 
Ei se ole joko tai. Meillä lapset ovat vuoden kaikista päivistä enemmän kotona kuin hoidossa. Kun hoitopaikka on hyvä, näin yhdistyy parhaat puolet siitä, että saa olla paljon kotona, mutta saa myös sen hyödyn ja ilon mitä päiväkodista on. Me opetamme lapsiamme luottamaan ihmisiin ja tähän asti päiväkodin henkilökunta on ollut helpostikin luottamuksen arvoinen. Lapsi menee mielellään hoitoon, mutta on meillä ihanaa kotonakin :)
 
Muistot päiväkodista ovat kyllä oikein positiivisia, ainoa ikävänä asiana mieleen on jäänyt se, kun oli kovia pakkaspäiviä ja piti lähteä aikaisin tarhaan. Veljen kanssa oltiin yksi kevät myös perhepäivähoitajalla ja siellä oli ihan kamalaa. Yksinhuoltajaäidillä nyt ei ollut sellaista vaihtoehtoa, että lapset olisivat olleet kotona.
 
[QUOTE="vieras";28321805]
Mielestäni on jokseenkin outoa pohjata omat valintansa omiin muistoihin, jotka saattavat olla sekä hyvin hataria että ajan kultaamia/tahrimia. Siihen aikaan on päätökset tehty sen aikaisilla näkemyksillä, kokemuksilla ja arvopohjalla. Ja se, miten lapsi jonkun asian kokee, on hyvin yksilöllistä. Vaikka itse olisi aikoinaan viihtynyt päiväkodissa loistavasti, ei voi olettaa omien lasten tuntevan samoin. Tämä ei omasta mielestäni saisi olla koskaan peruste oman lapsen hoitokysymyksissä.
[/QUOTE]

Niin, minunkin ratkaisuni liittyivät siihen, että tiesin mitä päiväkoti on. Omien lasten ollessa pieniä, siellä oli sentään jotain järkeä, mutta tottahan tunnen lapseni parhaiten, enkä heitä laittanut mihinkään laitokseen.
 
en ole itse ollut päivääkään päiväkodissa tai hoidossa kodin ulkopuolella lapsena.Muori oli maatalousyrittäjä niin pyörittiin navetassa mukana vauvasta asti( ei ollu äitiyslomiakaan). Kavereita ei osannut kaivata kun ei tiennyt että sellaisiakin jossakin päin voisi olla. koulussa sitten tutustu ja solmi ystävyyssuhteita jotaka on kantaneet vielä näinkin pitkälle.
 
Minä.

Kotona olisi ollut perin ankeaa olla päivät yksin. En olisi mitenkään pärjännyt. Olisin pelännyt yksikseni, enkä olisi edes ruokaa osannut laittaa itselleni. Sen sijaan päiväkodissa oli turvallista olla. Oli kiva leikkiä kaverien ja hoitajien kanssa. Sai myös vatsan täyteen ruokaa.
 
En ollut koskaan päivähoidossa vaan aina kotona. Menin suoraan kouluun. Siihen aikaa ei ollut eskaria. Jossain srk-kerhossa kävin ja itkin siellä aina :( Tädit eivät välittäneet mistään mitään. Muistan lapsuuden ihanat ajat kotona. Kuraleikit omalla pihalla keväisin ja kesät juostiin ulkona. Ja kavereita oli muutama meidän kadulla. ne jotka olivat päiväkodissa olivat kateellisia, kun meidän äidit olivat kotona. Sama jatkui kouluaikaan. Äiti meni töihin vasta kun olin 5. luokalla. Lapsuus oli onnellista aikaa =)
 
Itse en ollut päiväkodissa - olin kerhossa, myöhemmin eskarissa. Tykkäsin olla sekä kerhossa että eskarissa, mutta varmaan, jos minulta olisi kysytty, olisin mieluummin jäänyt kotiin. Ainakin joskus. Se ei silti mielestäni ole hyvä syy jättää lapsi viemättä kodin ulkopuolelle, ettei tämä viitsisi/jaksaisi/haluaisi aina lähteä. Joskus kyse voi olla siitäkin, ettei sillä hetkellä huvittaisi, vaikka sitten siellä voisikin olla vaikka miten kivaa - ja hyödyllistä. Mielestäni lapsia on hyvä viedä EDES JONNEKIN sieltä kotoa, ja mieluiten myös niin, ettei äiti aina ole vieressä, niinkuin jossain perhekahviloissa.
 
Mä en ole ollut ikinä päiväkodissa.

Ihan vaan kotona. Ja mä olen muuten hyvin sosiaalinen, mulla on järkkymätön itsetunto, en ole ikinä ollut masentunut, enkä omaa minkäänmoista diagnoosia. Olen optimistinen, hyväntuulinen ja oikeestaan aina ollut onnellinen. Mä olen aina kulkenut ihan omia polkujani eli en ole mikään perässähiihtäjä.

Näin siis näille, jotka ajattelee, että kotona olevat eivät kasva sosiaalisiksi tai niistä tulee jotain avuttomia äidinmussukoita. ;)
 
Mä inhosin päiväkodissa pakkopäiväunia, 2 tuntia piti maata joka päivä sängyssä vaikkei olisi nukahtanutkaan, pakkosyömistä, kaikkea oli syötävä vaikka tiettyjen ruokien jälkeen oksensin joka kerta, niin se ei ollut mikään syy saada jättää niiden syömistä seuraavalla kerralla väliin sekä sitä, että hoitajilla oli aikaa vain pienemmille lapsille, ja mä reippaana ja isona pärjäsin kuulemma yksinkin, ilman askarteluohjausta tai muuta huomiota. Äitini mukaan viihdyin erinomaisesti päiväkodissa, eli kaikkea ei taidettu kertoa vanhemmille... Kavereita siellä kyllä oli kivasti.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa