Kuinka moni ei tuntenut synnytyksen jälkeen...

[Emma]

Kuinka moni ei tuntenut heti synnytyksen jälkeen ylitsevuotavaa rakkautta lastaan kohtaan? Oliko synnytys vaikea?

Mulla oli tosi vaikea synnytys, enkä saanut lastani heti syliin synnytyksen jälkeen. Kun sain lapsen itselleni, en tuntenut mitään. Olin edelleen hirmuisen kipeä, enkä osannut suhtautua lapseen oikein mitenkään. Pikkuhiljaa osastolla vauva alkoi tuntua vähän läheisemmältä, mutta kunnolla kiintymys ja rakkaus kasvoi vasta kuukausien kuluessa. :/

 

[Miä]

Mulla oli helppo ja nopea synnytys mutta olin niin väsynyt ja kipeä että en tajunnut mistään mitään.. Mä en ole kyllä ollenkaan sellainen äiti että ikinä tuntisin ylitsevuotavaa äidinrakkautta =) Pikkuhiljaa se rakkaus tuli kun vauvaan tutustui =)

 

[Red Dragon]

toisessa synnytyksesä oli niin, että olin jo aika naatti, kun vihdoin ja viimein kuopus päätti putkahtaa ulos.. Kätilöt koko ajan: "onneksi olkoon! tyttö tuli!"
Minä olin vaan.. Oli, etten jaksanut yhtään mitään enää.. Piti kääntyä selälleen, kun synnytin puoli kontallaan..

Itse sain sen käsityksen, että luulivat, etten tykkää toisesta yhtään.. en vaan jaksanut..

 

[Nadia]

Kuinka moni ei tuntenut heti synnytyksen jälkeen ylitsevuotavaa rakkautta lastaan kohtaan? Oliko synnytys vaikea?

Mulla oli tosi vaikea synnytys, enkä saanut lastani heti syliin synnytyksen jälkeen. Kun sain lapsen itselleni, en tuntenut mitään. Olin edelleen hirmuisen kipeä, enkä osannut suhtautua lapseen oikein mitenkään. Pikkuhiljaa osastolla vauva alkoi tuntua vähän läheisemmältä, mutta kunnolla kiintymys ja rakkaus kasvoi vasta kuukausien kuluessa. :/

Tytön synnytys oli vaikea ja sanoin itse kätilöille, etten halua nähdä lasta :ashamed: Olin niin vihainen, väsynyt ja pettynyt itseeni, kun en tuntenut suurta hurmiota lapsen syntymästä. Kun itse aloin parantua ja lasta käytettiin luonani aikaajoin (olin itse teho-osastolla, seurannassa) niin aloin "hyväksyä" lapsen omaksi... Sitten kuukausien saatossa rakkaus kasvoi.

 

[Turkilmas]

Mulla oli helppo ja nopea synnytys. Poitsu ei kauaa ehtinyt sylissä olla kun hänet kiidätettiin teho-osastolle. Ja sen hetken kun vauva sylissä oli, niin en tuntenut oikeastaan mitään. Olin jotenkin niin hölmistynyt siitä että synnytys oli ohi ja siitä että vauvalla ei oo kaikki hyvin.

Muoks: Lisään vielä että olin niin pahasti masentunut vauvan syntymän jälkeen että sellaista täysin aitoa ja varauksetonta rakkauden tunnetta löysin itsestäni vasta kun poitsu täytti vuoden. Toki hoisin häntä ja varmasti myös rakastin, mutta masennus vaan peitti ne isot tunteet alleen. Ja se tuntuu muuten edelleen kauhealta että näin tosiaan oli :'( .

 

[vieras]

Mulla on kokemusta vaikeasta ja helposta "synnytyksestä". Vaikean jälkeen oli vaikeaa myös tuntea äidin rakkautta, helpon jälkeen se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Molemmat synnytykset päätyivät sektioon. Väite siitä että sektion jälkeen olisi vaikea kiintyä lapseen ei siis pidä paikkaansa. Minusta nimenomaan kivut ja vaikeudet vaikuttavat omiin tuntemuksiin. Kun oma kroppa on revitty rikki joka suunnasta ja on kipeä, on vaikea yhtäkkiä olla onnesta mykkyrällä.

 

[vieras]

minä.

 

[vieras]

En mä rakkautta heti tuntenut (synnytys toooosi pitkä, mutta tuskin se vaikutti), ihmettelin vaan, että toiko mun oma. Mutta aika pian heräsi suojelunhalu, sitten tunsin kiintymystä, ja muuttuihan se suunnattomaksi rakkaudeksi.

 

[ihmettelijä]

Ekan synnytyksestä en muista, en ainakaan onnesta itkenyt. Toisen syntyessä olin yllättynyt, kun saman tien kun kivut kunnolla alkoi, tyttö jo syntyi. Ihmettelin lähinnä, onko se jo nyt ohi ja jaa, siinä se nyt sitten on.

 

[Mymmeli]

En esikoisen kohdalla. Oli tehohoidossa ja erillisellä osastolla, oma vointi oli kyllä hyvä, mutta.. Ei siihen oikein osannut kiintyä siellä; sillä kotona oli mies tekemässä selväksi jo raskausaikana ettei pidä vauvasta, eikä yhtään ollut helppoa ne ensimmäiset viikot kotona miehen kanssa. Plus vielä anoppi, joka kävi ylikierroksilla. En oikein saanut keskittyä vain itseeni ja vauvaan ollenkaan, joten ei niitä tunteita voinut näyttää vaikka niitä olikin kyllä. Kaikki piti pitää sisällään ja ajatella koko ajan joko miestä tai anoppia. En voinut keskittyä vauvaan ollenkaan. Liian paljon kaikkea negatiivista.
Nyt harmittaa ihan mielettömästi, sillä tuntuu että esikoinen on jäänyt jostain paitsi. Kun en imettänytkään häntä, noista samaisista syistä. Tunnen syyllisyyttä asiasta ihan hirveästi edelleen, varsinkin nyt toisen jälkeen, joka on ollut vierihoidossa alusta asti ja paljon enemmän lähellä muutoinkin.

 

[Vieras]

Mulla on kokemusta vaikeasta ja helposta "synnytyksestä". Vaikean jälkeen oli vaikeaa myös tuntea äidin rakkautta, helpon jälkeen se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Molemmat synnytykset päätyivät sektioon. Väite siitä että sektion jälkeen olisi vaikea kiintyä lapseen ei siis pidä paikkaansa. Minusta nimenomaan kivut ja vaikeudet vaikuttavat omiin tuntemuksiin. Kun oma kroppa on revitty rikki joka suunnasta ja on kipeä, on vaikea yhtäkkiä olla onnesta mykkyrällä.

Itsellä sektio myös, ja kyllä se oli rakkautta heti ensi näkemällä! Ei vaikuttanut siihen ollenkaan! OIkeastaan olin jo rakastunut vauvaan ennen syntymää, syntyminen vain vahvisti tunnetta. En tiedä mitään samanlaista!

 

[sinihammas]

Kaikki oli niin hektistä. Saimme kolmoset ja minä vain imetin, imetin, vaihdoin vaippoja, imetin, imetin ja imetin. Tunsin olevani kone ja voin tunnustaa, että vasta parin kuukauden päästä tunsin rakkautta vauvoja kohtaan.

 

[vieras]

Esikoisesta nopea synnytys,sairaalassa 30min ennen syntymää.Ekana päivänä en vielä "ymmärtänyt" että olin äiti.Mutta sitten seuraavana päivänä :heart:

 

[heimilii]

En esikoisen kohdalla. Oli tehohoidossa ja erillisellä osastolla, oma vointi oli kyllä hyvä, mutta.. Ei siihen oikein osannut kiintyä siellä; sillä kotona oli mies tekemässä selväksi jo raskausaikana ettei pidä vauvasta, eikä yhtään ollut helppoa ne ensimmäiset viikot kotona miehen kanssa. Plus vielä anoppi, joka kävi ylikierroksilla. En oikein saanut keskittyä vain itseeni ja vauvaan ollenkaan, joten ei niitä tunteita voinut näyttää vaikka niitä olikin kyllä. Kaikki piti pitää sisällään ja ajatella koko ajan joko miestä tai anoppia. En voinut keskittyä vauvaan ollenkaan. Liian paljon kaikkea negatiivista.
Nyt harmittaa ihan mielettömästi, sillä tuntuu että esikoinen on jäänyt jostain paitsi. Kun en imettänytkään häntä, noista samaisista syistä. Tunnen syyllisyyttä asiasta ihan hirveästi edelleen, varsinkin nyt toisen jälkeen, joka on ollut vierihoidossa alusta asti ja paljon enemmän lähellä muutoinkin.

Ole itsellesi armollinen. Teit parhaasi niissä olosuhteissa ja niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka sinulla silloin oli. :hug: Voit halailla ja pitää esikoistasikin lähelläsi nyt, mutta syyllisyyden kantaminen hänen vauva-ajastaan ei hyödytä teitä kumpaakaan. Ota lapset kainaloosi ja kerro kuinka tärkeitä he sinulle ovat. Nykyhetki ja tulevaisuus on teidän - jätä menneet menneisyyteen. :hug:

 

[Mariduk -napalmi kuula-]

Mulla oli pitkä ponnistusvaihe, pari valvottua yötä takana. Olin kuin sumussa. Kun poika syntyi , odotin, että tuleeko sieltä perästä vielä käyttöohjeetkin. en tiennyt mitä tehdä ja miten olla. olin onnellinen, että synnytys oli ohi ja olin onnellinen terveestä pojasta.. mutta ne rakkauden tunteet alkoi kehittyä sitten osastolla. Sitten tiesin rakastavani poikaa, kun hänen sydän ultrattiin sivuäänien vuoksi ja itkin kun katsoin omaa pientä palleroa siinä pöydällä, lääkärin ultrattavana.. :snotty: :heart:

 

[leena]

en minäkään ollut hulluna lapseeni sen ollessa vauva.

äidin rakkaus on oikeastaan tullut näkyväksi itselleni ja tuntuvaksikin vasta lapsen ollessa vuoden vanha. vauva-aika oli mulle todella raskasta. olin vakavasti masentunut ja sairastelin paljon ja vaikka vauva olikin ns. helppo, en osannut nauttia äitiydestä tahi lapsesta.

olenkin ajatellut jälkeenpäin, että ehkä olen luonteeltani sellainen, ettei pelkkä hoitaminen ole vaan mun juttu. kun poika on alkanut puhua ja kommunikoida koko ajan enemmän ympäristönsä kanssa, on meillä ollut helpompaa. hänestä on kasvanut hurmaavan ihana 1,5-vuotias enkä tänä päivänä vaihtaisi häntä mihinkään maailmassa.

mutta tosiaan, ei ole aina ollut näin hyvin asiat.

 

[Vieras]

En esikoisen kohdalla. Oli tehohoidossa ja erillisellä osastolla, oma vointi oli kyllä hyvä, mutta.. Ei siihen oikein osannut kiintyä siellä; sillä kotona oli mies tekemässä selväksi jo raskausaikana ettei pidä vauvasta, eikä yhtään ollut helppoa ne ensimmäiset viikot kotona miehen kanssa. Plus vielä anoppi, joka kävi ylikierroksilla. En oikein saanut keskittyä vain itseeni ja vauvaan ollenkaan, joten ei niitä tunteita voinut näyttää vaikka niitä olikin kyllä. Kaikki piti pitää sisällään ja ajatella koko ajan joko miestä tai anoppia. En voinut keskittyä vauvaan ollenkaan. Liian paljon kaikkea negatiivista.
Nyt harmittaa ihan mielettömästi, sillä tuntuu että esikoinen on jäänyt jostain paitsi. Kun en imettänytkään häntä, noista samaisista syistä. Tunnen syyllisyyttä asiasta ihan hirveästi edelleen, varsinkin nyt toisen jälkeen, joka on ollut vierihoidossa alusta asti ja paljon enemmän lähellä muutoinkin.

Ole itsellesi armollinen. Teit parhaasi niissä olosuhteissa ja niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka sinulla silloin oli. :hug: Voit halailla ja pitää esikoistasikin lähelläsi nyt, mutta syyllisyyden kantaminen hänen vauva-ajastaan ei hyödytä teitä kumpaakaan. Ota lapset kainaloosi ja kerro kuinka tärkeitä he sinulle ovat. Nykyhetki ja tulevaisuus on teidän - jätä menneet menneisyyteen. :hug:

Kiitos sinulle ihanista sanoistasi! Noin yritin ja yritän ajatella, ja eihän tuo lapsi sitä muista itse, mutta nyt kun on uusi pieni, joka ollut ihan eri tavalla lähellä koko ajan, niin väkisinkin tunnen olevani huono. Mutta mutta, tilannetta on kyllä korjattu ahkerasti ankean vauva-ajan jälkeen! Onneksi anoppi on poissa kuvioista kokonaan ja mieskin ihastunut omiin lapsiinsa, vaikka alku olikin vaikeaa. Kyllä rakastettu on ja hänelle se osoitettu, vaikkei alku tosiaan lähtenytkään niin kuin olin toivonut ja olisin halunnut!

 

[mom]

Mä en myöskään saanut lasta syliin synnytyssalissa, vasta monen tunnin päästä osastolla.
Olin vielä tokkurassa mutta ihanalta lapsi tuntui.
Ekat viikot oli yhtä taistelua imetyksen kanssa ja en tuntenut lasta kohtaan rakkautta, vasta kun imetys alkoi sujumaan tajusin että mulla on lapsikin

 

[mie]

minä en tuntenut kuin vasta 2 vk synnytyksestä.