Kuinka monella

oli valmistuminen ja uraputki vielä edessäpäin mennessään naimisiin ja saadessaan lapsia. Meillä minun pitää olla maisteri ja uraputkessa ennenkuin olen ansainnut tulla vaimoksi ja äidiksi. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä tekemistä rakkaudella on uraputken kanssa, varsinkaan kun mies itse ei ole korkeakoulutettu. Neuvokaa viisaammat minua, koskai en ymmärrä tätä yhtälöä vuosienkaan jälkeen!? :wave:

 

Meillä oli aikoinaan sama homma, että ammatti ensin ja sitten lapset. Ja sitten piti olla töitä ennenkuin lapsia. Vakituinen työpaikka odottaa edelleen, mutta nyt lapsia on kolme ja hyvin pärjätty taloudelliseti, joskaan ei leveästi.
Olen miettinyt joskus todella tiukkaan tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen, että jotain ne miehet pelkää perheen perustamisessa ja silloin esitetään vaikka mitä hullumpia syitä ennenkuin lapsia voi edes miettiä. Ja aina naisen joustettava...
:ashamed:
Varmaan miehillä on pelko, että kaikki muuttuu radikaalisti(totta kylläkin), mutta tarkoittaahan se lasten saaminen myös sitä, että itse (mies&nainen) kasvaa siinä mukana ja elämään tulee uusia ulottuvuuksia ja aisoita tehdää hieman eri järjestyksessä.
Varmaan myös riippuu joidenkin miesten kohdalla myös siitä, millaisen mallin he ovat kotoa saannet ja miten heidän ystäväpiiri suhtautuu lapsiin ja perheen perustamiseen. Syitä on varmasti yhtä monta kuin miehiäkin, mutta ei sen lapsen pidä mikään palkinto olla naiselle vaan yhteinen päätös perheen perustamisesta.
Pidä puolesi! :flower:

 

Nyt ollaan tilanteessa, että miehen pää on kääntynyt sen verran lapsen aikaan, että suostui lapsenteon käynnistämiseen. Luonto on kuitenkin jo toista mieltä, sillä olen 36 eikä lasta kuulu. Lapsettomuusklinikalla korjaamme tätä miehen empimistä ja toivomme (ainakin minä toivon) lasta.

Mies ei kuitenkaan ymmärrä, että avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi on juridisesti äidin ja mikäli isyyden haluaa, on siihenkin otettava mukaan suhteen ulkopuolisia ihmisiä eli lastenvalvoja. Itse olen vuosia suosinut tilannetta, että perhe voidaan perustaa ilman lapsettomuusklinikkaa ja lastenvalvojaa. Mies on perustellut naimisiinmeno haluttomuuttaan kuitenkin sillä, ettei halua yhteiskunnan puuttuvan suhteeseemme. Kuitenkin tässä on vielä sekin puoli, että halutessani voin kieltää lapsen isyyden tunnustamisen. Tämäkään seikka ei saa miestä heräämään. Yhdessä olemme olleet liki vuosikymmenen. Hänen oma äitinsä oli naimisiin mennessään 21v. vailla koulutusta ja on ennen eläkkeelle jäämistään tehnyt vuosissa mitattuna suurimman uraputken kotiäitinä. Vaatimus minua kohtaan on tätäkin vasten kohtuuton. :headwall:

 

Mitähän sanoisin!!
Ainahan se yhteiskunta jollain lailla puuttuu asiaan, kun lapsia syntyy. Jos ei muuten, niin sosiaaliturvatunnuksen puitteissa. Jos ei ole naimisissa ja halutaan isyys tunnustaa, niin sehän tarkoittaa käyntiä kaupungin/kunnan lastenvalvoja luona. Ja kun on naimisissa, silloin tulee rekisteriviranomaislta lomake kotiin. Eli niin tai näin, yhteiskunta puuttuu.
Meillä mies jahkasi vuosikaudet, että avioliitto on vanhentunut instituutio ja tulee häviämään n. 50 vuoden kuluessa kokonaan.
Tietysti tulee mieleen, haluaako mies sinun lisäksi ollenkaan lasta, mutta onko oikein tukahduttaa naisen biologinen halu omaaan lapseen? Onko taustalla jotain muuta? Onko miehen kaverit vapaalla jalalla vai perheellisiä? Mutta se, että käyttää toisen opiskelua ja uraa syynä, on ihan hölmöä ja ainakin meillä on mieheni saanut kuulla kipakoita mielipiteitä asiasta aikoinaan.
Juttele miehesi kanssa ja kysy suoraan, haluaako oikeasti sinut ja lapsen.
Jaksele ja onnea matkaan vauvan suhteen! =)

 

Lämmin kiitos kommenteista, neuvoista ja toivoksista! Mieleeni tuli vielä, miten on verotuksen laita aviopuolisoiden osalta? Ottaako verottaja huomioon, että toisella puolisolla on selvästi suuremmat tulot kuin toisella väliaikaisesti tai pidemmän aikaa? Miten lapsiperheiden verotussysteemi toimii? Eli kohdellaanko perheenäitejä ja -isiä samoin kuin sinkkuja? Itselläni motiivina mennä rakkaudesta naimisiin, mutta mies on pitkään kuvitellut joutuvansa puille paljaille, jos erehtyy naimisiin. Itselläni ei raha mielessä naimisiinmenossa ja avioehtoon suostuisin ilman muuta.

 

Jaa-a.

Tekosyyltä kuulostaa. Onko oikeasta rakkaudesta kyse??

Lapset ovat lahja.

Aloitin opiskelut vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä, eipä tullut mieleen silloin verotus ym. asiat. Aina jotenkin pärjättiin, vaikka rahaa oli vähän, mutta rakkautta paljon.

Uraputki on jo käyty kerran "päätökseen" eli 10 v. päästy melko korkealle ja halu olisi tulla sieltä alas. Yök, koko sana "uraputki".

Maailmassa työ on vain yksi asia ja ei se saa olla liian tärkeä.

 

\

Jaa-a.

Tekosyyltä kuulostaa. Onko oikeasta rakkaudesta kyse??

sitä olen aika ajoin kysellyt. Kuulemma on.

Lapset ovat lahja.

Olen tismalleen samaa mieltä ollut aina.

Aloitin opiskelut vasta ensimmäisen lapsen synnyttyä, eipä tullut mieleen silloin verotus ym. asiat. Aina jotenkin pärjättiin, vaikka rahaa oli vähän, mutta rakkautta paljon.

Rakkaus vetää minunkin arvomaailmassa rahan ja uraputken edelle.

Uraputki on jo käyty kerran "päätökseen" eli 10 v. päästy melko korkealle ja halu olisi tulla sieltä alas. Yök, koko sana "uraputki".

Kuinka korkealle olet päässyt? Olet ilmeisesti esimies? Millä alalla, jos mahd. kysyä?

Maailmassa työ on vain yksi asia ja ei se saa olla liian tärkeä.

Niin juuri!

 

\

\

Uraputki on jo käyty kerran "päätökseen" eli 10 v. päästy melko korkealle ja halu olisi tulla sieltä alas. Yök, koko sana "uraputki".

Kuinka korkealle olet päässyt? Olet ilmeisesti esimies? Millä alalla, jos mahd. kysyä?

Maailmassa työ on vain yksi asia ja ei se saa olla liian tärkeä.

Niin juuri!

Olen yrityksen toimitusjohtajana ollut jo melko kauan. Korkeammalle ei tällä alalla voi päästä.

Alaa en halua kertoa, koska tuttuja voi käydä täällä ja haluan pysyä anonyyminä.

Tämäkin on nähty ja ei ole kyllä mitään kadehdittavaa. Ei helppo työ.
Iso palkkakaan ei pitkään tyydytä.

Kyllä vaimo, perhe ja vapaa-aika on tärkempää, kuin työ ja olisin valmis vaihtamaan pienempalkkaiseen työhön, jotta saisin enemmän elämääni muuta, jota kaipaan.

 

Olen yrityksen toimitusjohtajana ollut jo melko kauan. Korkeammalle ei tällä alalla voi päästä.

Alaa en halua kertoa, koska tuttuja voi käydä täällä ja haluan pysyä anonyyminä.

Tämäkin on nähty ja ei ole kyllä mitään kadehdittavaa. Ei helppo työ.
Iso palkkakaan ei pitkään tyydytä.

Kyllä vaimo, perhe ja vapaa-aika on tärkempää, kuin työ ja olisin valmis vaihtamaan pienempalkkaiseen työhön, jotta saisin enemmän elämääni muuta, jota kaipaan.

[/quote]

Ymmärrän, johtotehtävissä, vaikkakin pätkätöissä olen ollut minäkin. Kateus on asia, joka ei ole aiemmin ollut alaani, mutta tässä perheasiassa olen tuntenut niin pitkään. Tuntuu, että vaikka pidän lapsista kovasti, en kykene tämän takia aina tapaamaan perheellisiä ystäviäkään perheineen, koska itsellä ei ole sellaista vieläkään. Sinullekin ja perheellesi kaikkea hyvää silti toivotan! Hyvä, että tuolla lailla ajattelevia miehiä on sentään jossain!

 

Kiitos!

Onnea matkaan sinulle ja myös muille!