Kuinka monella teistä on ennustaja ennustanut oikein?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hmm..
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kävin yhdessä kahden muun ystäväni kanssa samalla ennustajalla vuorotellen vuosia sitten. Uteliaisuuttani menin.Kuuntelimme toisten ennustukset myös.
Ennusti yhtä poikaa, tyttö tuli. Näki monta keskenmenoa ja tämä toteutui, valitettavasti. Kertoi pitkästä miehestä (kertoi silmien värin ja hiuksetkin tarkkaan) ja taloudellisia huolia ei tule olemaan. Ystävilleni ei kertonut niin tarkkaan ulkonäkökuvausta kuin minulle.
Mieheni ei ole nyt mitenkään erityisen pitkä eikä muutenkaan ennustajan kuvaukseen sovi, talousasiat ok, mutta paremmin voisi tietenkin olla.

Toiselle ystävälle ennusti miestä, niitä kyllä oli montakin eri vuosien kulussa, ennustaja ei hänelle lapsia nähnyt, eikä niitä tullutkaan eikä enää voi tulla, ystävä olisi niitä toivonut/perheen.
 
Moni alkaa toimimaan juuri niin kuin ennustaja on heille kertonut, jos esim ennustaja sanoo, että tapaa vaalean miehen niin asiakas alkaa alitajuisesti etsiä kontakteja vaaleaan mieheen.
 
Eija sanoi, että työasioissa soitetaan minulle loppuviikkoon mennessä, ja niin tehtiin. Siis tarjottiin työpaikkaa. Ja monta vuotta sitten, kertoi anopin tulevasta tapaturmasta - sekin osui kohdilleen. Näkee, mutta voi tulla hutejakin....
 

Similar threads

M
Viestiä
4
Luettu
1K
Aihe vapaa
niin noh...
N
K
Viestiä
0
Luettu
468
K
V
Viestiä
13
Luettu
609
Aihe vapaa
vierailija
V
E
Viestiä
5
Luettu
402
H

Yhteistyössä