Niin, mikä on siis riittävä syy hankkia toinen auto. Ollaan miehen kanssa vähän kahden vaiheilla. Eli asutaan lähellä palveluita n.3km säteellä. Aikasemmin ei autolle ole ollut tarvetta, mutta nyt alkaa tuntua että lapsia saa olla kokoajan viemässä johonkin ja se olen minä (kävellen) joka lapsia vie. Vauva syntyy loppuvuodesta ja alkaa oikeesti tuntumaan siltä että toinen auto helpottaisi elämää kummasti. Mies käy usein metsällä ja silloinkin ollaan lasten kanssa ilman autoa, mihinkään ei voi mennä. On alkanu tökkimään tää kotona jumissa oleminen ja se että aikaa kuluu matkoihin tuhottomasti kun lapsia vien ja haen. Kai sitä jokainen itse päättää milloin tarvii kaksi autoa ja milloin ei. Voisin kuvitella, (mikäli edelleen lähellä palveluja asumme) lasten kasvaessa kun itse jo kulkevat paikasta toiseen, niin luopuvani toisesta autosta. Mutta nyt kun ovat pieniä ni se kummasti helpottaa tämän jengin liikuttamista.