Kuinka kiihkeää oli suhteenne alussa?

  • Viestiketjun aloittaja in love
  • Ensimmäinen viesti
in love
Olen kuukauden seurustellut uuden miesystäväni kanssa, ja tapaamiset painottuvat luonnollisesti seksiin. En muista että exäni kanssa olisi milloinkaan ollut tällaista, toissaviikonloppunakin heiluttelimme peittoja kahdeksan kertaa. Viime yönä kolmesti :p
 
Fleur de la Cour
Hyvin kiihkeää. Tuollaiset 8-10 kertaa oli ihan normiviikonloppuja. Vietimme lähes kaikki viikonloput sängyssä. Eikä homma yhtään himmennyt kun muutimme yhteen, kerran päivässä oli ihan normia. Asiat on saaneet tärkeysjärjestystä vasta perheen ja töiden myötä. Nykyään ei yksinkertaisesti aika riitä tuollaiselle kuksimiselle. Muutenhan se homma maistuis kyllä vieläkin.
 
er
Tuntuu että kaikilla on ollut hyvinkin kiihkeää, mut meillä oli seksiä aluksi non kerran viikkoon. Tosin sekin useammin kuin nykyisin (kerran kolmessa kuussa)... Saishan tuota useammin olla, alkuaikoina sentään vielä muisti mitä pitää tehdä.
 
kaulin nurkassa--
Olihan se... ja vanha (japanilainen?) sanontahan sanoo että "jos laitat helmen purkkiin jokisesta rakastelusta ensimmäisenä vuonna ja sitten alat sitä tyhjentämään samalla tapaa, niin tuskin onnistut...
 
kadeko?
ja aattelit tänne tulla kehumaan... mä voin laskee yhden käden sormilla koko tän vuoden saldon... no emmä kyl oikeesti oo kade... mulla on vaan ymmärtäväinen mies kun ei raskausaikana oo oikein tehnyt mieli eikä nyt imettäessäkään kauheemmin... mut joidenkin miesten kanssa se kyl on alkuun ollut tollasta kani-elämää... toisten ei...
 
in love
ja aattelit tänne tulla kehumaan... mä voin laskee yhden käden sormilla koko tän vuoden saldon... no emmä kyl oikeesti oo kade... mulla on vaan ymmärtäväinen mies kun ei raskausaikana oo oikein tehnyt mieli eikä nyt imettäessäkään kauheemmin... mut joidenkin miesten kanssa se kyl on alkuun ollut tollasta kani-elämää... toisten ei...
Omallakin kohdallani viimeisen vuoden saldo oli laskettavissa yhden käden sormilla, kunnes tuli ero. Nyt tästä nauttiikin aivan täysillä :)
 
Olihan se :)
Ja onhan se edelleenkin, muuttanut vaan muotoaan. 8v on tapahtunut sen verran paljon ja 3 lastakin siunaantunut. Nyt on aikaa muuhunkin kun seksiin :D Tosin sitäkin saa aina kun haluaa ja enemmänkin.
 
Kyllähän se alkuaika keskittyi sinne fyysiselle puolelle, monta kertaa päivässä jos mahdollista :p Edelleenkin on seksi erittäin tärkeä osa suhdetta, onneksi, mutta tietenkin tähän mahtuu arjen ja varsinkin lasten myötä aika paljon muutakin :)
 
v
Sanoisin, että meillä on nykyisin seksiä yhtä paljon kuin alkuaikoina (4-8krt/vko) Vaikka lapsia on kaksi, pidän erittäin tärkeänä huolehtia myös parisuhteestamme. Ja mikä olisi mukavampaa ;)
 
sanat on
Alkuaika oli kyllä kieltämättä... kiihkeää. Kerran myöhästyimme pippaloista kaksi tuntia, kun piti vielä kerran ja vielä kerran ja vielä kerran. Hormonit hyrräs ja koko ajan panetti. Nykyisin sitten paljon vähemmän jo, ja ihan hyvä näin.
 

Yhteistyössä