K
koi
Vieras
Miten ihmeessä mä voin sanoa "kauniisti" ystävälleni että mua ei enää kauheesti kiinnosta hänen juttunsa tai ainakin ilmaista olevani hyvin loukkaantunut?
Tilanne on sellainen että hän jätti täällä miehensä, työnsä ja osan kavereistaan naps vain viime kesänä ja lähti opiskelemaan toisaalle. Yritin häntä tukea ja kysellä kuulumisia ja olla kiinnostunut. Itse sain esikoiseni syksyllä ja siinä onkin ollut itsellänikin oma sopeutuminen, en siis tarkoita että olen ollut mikään ns. vuoden ystävä vaan on myös omat asiat vieneet ajatuksia muualle. Kuitenkin hänen tapansa jättää vastaamatta puheluihini tai sähköposteihini jne. on nyt ylittänyt minun rajani ymmärryksessä. Hän soitti tällä viikolla ja olin sellaisessa tilanteessa etten pustynyt vastaamaan, en ole saanut soitettua takaisin. Tiedän olevani lapsellinen kun täällä kyselen apuja mutta kynnys soittaa on kasvanut päivä päivältä, haluasin vaan unohtaa koko ihmisen (niin kuin minusta tuntuu että hänkin on minulle tehnyt ). Toisaalta tunnen häpeää kun en saa aikuisena ihmisenä ilmaistua itseäni joskus niin läheisenä tuntuneelle ihmiselle. Ystävystyn harvoin ja koen etä minut on petetty, vaihdettu uusiin samassa elämäntilanteessaoleviin ystäviin. Mitenihmeessä saan sanallisen arkkuni auki vai tarvitseekositä edes saada?
Tilanne on sellainen että hän jätti täällä miehensä, työnsä ja osan kavereistaan naps vain viime kesänä ja lähti opiskelemaan toisaalle. Yritin häntä tukea ja kysellä kuulumisia ja olla kiinnostunut. Itse sain esikoiseni syksyllä ja siinä onkin ollut itsellänikin oma sopeutuminen, en siis tarkoita että olen ollut mikään ns. vuoden ystävä vaan on myös omat asiat vieneet ajatuksia muualle. Kuitenkin hänen tapansa jättää vastaamatta puheluihini tai sähköposteihini jne. on nyt ylittänyt minun rajani ymmärryksessä. Hän soitti tällä viikolla ja olin sellaisessa tilanteessa etten pustynyt vastaamaan, en ole saanut soitettua takaisin. Tiedän olevani lapsellinen kun täällä kyselen apuja mutta kynnys soittaa on kasvanut päivä päivältä, haluasin vaan unohtaa koko ihmisen (niin kuin minusta tuntuu että hänkin on minulle tehnyt ). Toisaalta tunnen häpeää kun en saa aikuisena ihmisenä ilmaistua itseäni joskus niin läheisenä tuntuneelle ihmiselle. Ystävystyn harvoin ja koen etä minut on petetty, vaihdettu uusiin samassa elämäntilanteessaoleviin ystäviin. Mitenihmeessä saan sanallisen arkkuni auki vai tarvitseekositä edes saada?