Kuinka kauan siedätte omaa äitiänne putkeen?

Itsellä tekee tiukkaa jo parin päivän tauoton yhdessäolo. Juuri tultiin reissusta ja taas päätin, etten enää tuon ihmisen kanssa lähde mihinkään. Kerran viikosa kun normisti näkee, niin silloin on ihan kiva, mutta kun ollaan parikin päivää yhtäsoittoa yhdessä, niin alkaa pilkottamaan ne tympeät luonteenpiirteet.

 

Äidin kanssa sujuu kyllä hyvin, voidaan reissata yhdessä, eikä käydä toistemme hermoille. Tai mistä minä tiedän, jos käynkin hänen hermoilleen, hän ei anna ilmi sellaista. Minua saattaa ärsyttää se, kun äiti kävellessään "suhisee", laahaa vähän toista jalkaa ja kuuluu pieni suihke, mutta muistan sentään sitten ajatella, että hyvä, että äiti vielä vanhoilla päivillä vikkelästi pääsee liikkeelle, pieni suhina nyt ei ole mitään. Pitää olla itse aikuinen, sillä varmasti omassa elossa on sellaista, että ärsyttää muita eikä olisi kiva, jos siitä kiukkuaisivat. Anoppi, toinen tarina, tunti riittää, niin katsastelen jo oven suuntaan. Tunne lienee molemminpuolinen.

 

Viikonlopun.. ollaan niin samanlaisia, että hermostutaan toisiimme. Tai eihän äiti sitä tietty myönnä, että se tyttäreensä hermostuu, mutta kyllä sen näkee Ei kuitenkaan koskaan aleta riitelemään, lähinnä naureskellaan erotessa että nyt on taas perhekiintiö täynnä ja soitellaan.

 

Äitini jaksaa yleensä olla herttainen (tai ainakin sellaista haluaa esittää), mutta on perusluonteeltaan helvetin kateellinen ihminen milloin mistäkin syystä. Sitten alkaa piikittelemään asioista, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Yritän olla hermostumatta, mutta ei sellaista vaan jaksa kauaa katella ja kuunnella.

 

Sama kuin ap:lla.
Tunti-kaksi menee.

 

Ei olla pahemmin väleissä edes, mutta nähdään ehkä kerran vuodessa. Sillon kestän yhden yön olla vanhempieni luona, kun mua vähätellään ja se ahdistaa liikaa. Txt-viestejä joskus laitetaan lapsista lähinnä

 

Äiti. <3 Häntä jaksan aina. voisin vaikka asuakin äitini kanssa. usein tulee ikävä vaikka nähdään melkein joka päivä. Mä olen äitintyttö. <3 Vaikka olen aikuinen ja itsekin äiti... Isikin on ihana kyllä.

 

Normioloissa pitkäänkin, ei asuta kovin lähekkäin ja nähdään harvoin. Nyt yo-juhlien lähestyessä alkaa päsmäröinti ottaa päähän. Olen sentään järjestänyt 3 ristiäiset ja rippijuhlat ja 2 yo-juhlat, luulisi näiden menevän jo rutiinilla. Yritän kyllä asennoitua niin että äiti haluaa osallistua ja auttaa lapsenlapsen juhlissa kun nää on aina isovanhemmille niin isoja hetkiä

 

Joo, se on kumma, kun ei osaa olla ihmisiksi paria päivää. Aivan ihme kommentteja laukoi taas, kuten totesi miesasioista keskusteltaessa, ettei kenestäkään mun tapaamista miehistä kuulu enää seuraavana päivänä mitään (ei todellakaan pidä paikkaansa, päinvastoin) ja sitten olin tyhjänpuhuja, kun siskoni kanssa juteltiin suunnittelemastamme lomamatkasta. Argh!

 

[QUOTE="pupu";29826911]Äiti. <3 Häntä jaksan aina. voisin vaikka asuakin äitini kanssa. usein tulee ikävä vaikka nähdään melkein joka päivä. Mä olen äitintyttö. <3 Vaikka olen aikuinen ja itsekin äiti... Isikin on ihana kyllä. [/QUOTE]

Peesi!! Toivottavasti munkin lapsilla on yhtä läheiset välit mun kanssa kun tulevat aikuisiksi. Mitään niin ihanaa asiaa en tiedä kuin oma äiti! :heart:

 

½ tuntia alkaa olla maksimi.

 

Peesi!! Toivottavasti munkin lapsilla on yhtä läheiset välit mun kanssa kun tulevat aikuisiksi. Mitään niin ihanaa asiaa en tiedä kuin oma äiti! :heart:

Samaa toivon minäkin. <3

 

Mökillä tai matkoilla parikin viikkoa, arkioloissa muutaman päivän. Jos joudutaan olemaan saman katon alla pidempään, niin palataan ajassa 20 vuotta taaksepäin ja musta tulee kiukutteleva teini ja äidistä kaikkitietävä päällepäsmäri.

Kauhulla muistelen sitä, kun jouduttiin miehen kanssa asumaan vanhemmillani vesivahingon takia useampi viikko. Siinä meni kyllä kaikilla hermot ihan täysin. Myöhemmin ollaan äidin kanssa naureskeltu tuolle ajalle ja todettu, että ei pidä aikusen kotona asuman.

 

Vaikka kuinka pitkään.

 

Mä asuin 23-vuotiaaksi kotona ja olisin voinut elää äitini kanssa vaikka koko elämäni (isäni kanssa en). Enää mulla ei ole äitiä.

 

Vaikka kuukauden. Ei ole mitään ongelmia äidin kanssa.

 

Mökillä tai matkoilla parikin viikkoa, arkioloissa muutaman päivän. Jos joudutaan olemaan saman katon alla pidempään, niin palataan ajassa 20 vuotta taaksepäin ja musta tulee kiukutteleva teini ja äidistä kaikkitietävä päällepäsmäri.

Kauhulla muistelen sitä, kun jouduttiin miehen kanssa asumaan vanhemmillani vesivahingon takia useampi viikko. Siinä meni kyllä kaikilla hermot ihan täysin. Myöhemmin ollaan äidin kanssa naureskeltu tuolle ajalle ja todettu, että ei pidä aikusen kotona asuman.

Ihan sama. Ollaan mutsin kanssa tosi samanlaisia ja puhelimitse ja muutenkin tekemisissä tiiviisti, mutta pidempi yhdessäolo arkena ei kyllä onnistu enää.

 

Kauhean paljon täällä on vastauksia, ettei montaa tuntia kestä äitiänsä, mikä on aika järkkyä. Mietittekö miten suhteenne omiin lapsiinne kehittyy, kuhan he ovat aikuisia. Olisiko teille OK, jos oma lapsenne ei kestäisi teitä, kun ovat aikuisia.
Itse tulen hyvin toimeen äitini kanssa ja mielellään jopa reissaan hänen kanssaan ja todella toivon, että minulla on samanlaiset välit omaan lapseen, kun hän on iso.

 

Kiristämään alkaa yleensä muutamassa tunnissa.

 

[QUOTE="nanna";29827001]Kauhean paljon täällä on vastauksia, ettei montaa tuntia kestä äitiänsä, mikä on aika järkkyä. Mietittekö miten suhteenne omiin lapsiinne kehittyy, kuhan he ovat aikuisia. Olisiko teille OK, jos oma lapsenne ei kestäisi teitä, kun ovat aikuisia.
Itse tulen hyvin toimeen äitini kanssa ja mielellään jopa reissaan hänen kanssaan ja todella toivon, että minulla on samanlaiset välit omaan lapseen, kun hän on iso.[/QUOTE]

Totta kai mietin. Sen vuoksi pyrin tekemään asioita heidän kanssaan juuri toisin kuin äitini tekee (tai teki minun kanssani).

 

Äidin kanssa puoli tuntia riittää. Ryyppäsi aikoinaan muistinsa pilalle ja ärsyttää aina samat kysymykset joihin saa vastailla.. Etenkin kun en pidä kyseistä ihmistä enää äitinäni niin ottaa päähän kuunnella sellasta lässytystä mun vauvasta ja kaikesta. Viikottain kuitenkin tavataan, valitettavasti.
Muun perheen kanssa menee kyllä monta monta päivää yhdessä, ennen kuin alkaa kyllästyttää.

 

Minulle viikonloppu on maksimi, sitten on kiintiö täynnä.
Mikään muu ei rassaa kuin ikäpolvelleen tyypillinen (kai) jatkuva höösäys ruuasta. Minä en käsitä, että kaikki päivät pitää aamusta iltaan seisoa hellan edessä.

 

Vaikka aina. Olen sanonutkin, että saa vanhana muuttaa meidän peräkamariin. Nyt asutaan lähekkäin, ollaan yhteydessä joka ikinen päivä.

 

[QUOTE="nanna";29827001]Kauhean paljon täällä on vastauksia, ettei montaa tuntia kestä äitiänsä, mikä on aika järkkyä. Mietittekö miten suhteenne omiin lapsiinne kehittyy, kuhan he ovat aikuisia. Olisiko teille OK, jos oma lapsenne ei kestäisi teitä, kun ovat aikuisia.
Itse tulen hyvin toimeen äitini kanssa ja mielellään jopa reissaan hänen kanssaan ja todella toivon, että minulla on samanlaiset välit omaan lapseen, kun hän on iso.[/QUOTE]

Mä en vaan jaksa olla kauaa sellaisen ihmisen kanssa, joka on samanlainen kuin minä. Ja äiti sattuu olemaan, meillä menee toisiimme hermot. Mutta tosiaan, ei aleta kuitenkaan koskaan riitelemään.
Meillä on lämmin ja rakastava suhde ja ollaan kyllä päivittäin tekemisissä puhelimitse ja Facebookissa.

Jos mulla on joskus lapsi, joka on luonteeltaan samanlainen kuin minä, niin eiköhän sillä ole sitten samankaltasia fiiliksiä kuin mulla nyt

Mutta jos ihan oikeasti jotkut ei edes paria tuntia kestä, niin siinä suhteessa on jotain vikaa muutenkin.

 

Ei ole vielä tullut sellaista aikaa vastaan, missä tulisi kiintiö täyteen. Pari kuukautta oltiin tuossa jokin aikaa sitten saman katon alla ilman ongelmia.