Meillä alkoi olla noita samoja oireita noihin aikoihin eli tosi tutulle kuulostaa nuo teidän oireet. Meillä vauva ei juurikaan pulautellut ja refluksi oli ns. silent versio. Itsellä on muistikuva, että ristiäisten aikaan oli jo outoa oireilua ilmassa. Meillä imetyksellä vauvan kakka oli myös löysää. Kaikilla kokeilluilla erityiskorvikkeilla ja tavallisella Nannilla kakka on aina ollut "normaalia", mutta refluksi on vaivannut enemmän tai vähemmän. Lopetin imetyksen vauvan ollessa reilut 4 kk jatkuvan ripulin takia ja siirryttiin erityiskorvikke Almironille. Silloin refluksi alkoi olla tosi vaikeaa jo ja vauvalla oli suuria imemisvaikeuksia. Kakka oli Almironilla ihan normaalia, mutta refluksi vaan paheni. Silloin oli juuri tuota tärinää, pään viuhtomista yms. Kieltäytyi myös tosi voimakkaasti pullosta ja syöttäminen oli yhtä sirkusta. Almironin ollessa korvike tehtiin ph-mittaus kai joskus ennen 5 kk ikää ja siinä löytyi selvä refluksi. Tuon jälkeen mentiin maitoaltistukseen, jossa muita oireita ei tullut. Refluksi oli siis pahana jo ennen altistusta ja ihan yhtä pahana se jatkui Nannilla ja lopputulos oli sairaalassa se, että allergiaa ei ole ja keskityttiin hoitamaan refluksia Zantacilla ja maidonsakeuttajalla. Meillä sairaalassa ei tajuttu, että allergia voi oireilla refluksilla.
Tulos ei ollut toivottu ja lapsi oli edelleen kipeä, joten vaihdettiin lopulta lääkäriä yksityiseen allergologiin. Korvikkeeksi muutettiin täysin maidoton Neocate ja refluksi alkoi melko pian helpottaa. Lääkkeeksi otettiin tehokkaampi Losec mups 10 mg x 2. Tuolla yhdistelmällä meillä alkoi tilanne vihdoin seljetä. Oudot oireet hävisivät myös.
Ennen tuota altistusta täytyy olla kaksi viikkoa maidottomalla ruokavaliolla eli käytännössä se tarkoittaa apteekista ostettavaa erityiskorviketta. Kaikille ei kuitenkaan kaikki erityiskorvikkeet sovi. Meillä allergia selvittelyt menivät siis ensiksi metsään, koska erityiskorvike oli epäsopiva ja tilanne jatkui samana tai oikeastaan jopa pahempana.
Refluksi on yleensä pahimmillaan makuuasennossa ja siksi vauva voi olla erityisen tuskainen oltuaan makuuasennossa. Monesti vauva saattaa haluta myös imeä maitoa helpottamaan ja lieventämään vatsasta nousevia happoja, mutta imeminen ei sitten onnistukaan. Ruokatorvi voi olla kipeytynyt happojen nousun vuoksi ja nieleminen sattua. Meillä vauva myös kieltäytyi enemmän epäsopivista korvikkeista. Almironia ei olisi juonut millään, mutta Neocatea joi hanakammin.
Ensi alkuun kotikonsteina voi yrittää pitää lasta pystymmässä asennossa. Kohtuu toimiva juttu on nostaa pinnasängyn päätyä muutamalla paksulla kirjalla ylemmän, jotta pääpuoli kohoaa. Meillä refluksin ollessa pahimmillaan ja ruokatorven ollessa jo ilmeisesti aika ärtynyt, paremmin upposi viileä korvike eli ei niin lämpöiseksi lämmitetty vaan paremminkin huoneen lämpöinen.
Miehesi voi olla oikeassa tuosta allergiasta, ainakin meillä se oli koko sopan takana. Refluski ja maitoallergia eivät ole välttämättä erillisiä sairauksia, vaan ne voivat olla syy ja seuraus. Jos Losec ei tunnu auttavan, kannattaa varmaan keskustella lääkärin kanssa annoksen nostamisesta ainakin siihen yhteen kokonaiseen tablettiin.
Uusimmassa Vauva-lehdessä on tosi hyvä juttu refluksista, kannattaa lukea. Se on otsikolla "Röyh ja pulp".