Kuinka ihmeessä joku voi jäädä hoitovapaalle rahallisesti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja missä mättää???
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
minä olen hoitovapaalla ja aion olla kunnes lapsi täyttää kolme. meillä on uusi talo, kaksi alle 2v autoa, viimeisimmät varusteet lapselle ja itselle, matkustelemme jne mutta tingimme muusta ja meillä on myös säästöjä. emme esim. käy viihteellä tai tupakoi, pystyttekö säästämään tällaisista? onko teillä säästöjä?

mutta totta se on että kotihoidon tuki on liian pieni, moni menee pakotettuna töihin ja lapsi päivähoitoon heti vanhenpainvapaan jälkeen, sekö se sitten on säästöä kunnille? toivon että saatte järkättyä asiat niin että voit jäädä kotiin :) tai mennä vaikka osa-aikatöihin?
 
Jos laskujen jälkeen käteen jää melkein 600 euroa kuussa on aika outoa ellei se riitä kahden aikuisen ja vauvan taloudessa. Kannattaa katsoa niitä kulutustottumuksia. Mä en ole laskenut meidän tuloja ja menoja noin tarkasti, mutta ruokaan ym päivittäistavaroihin menee reilu 400 euroa kuussa, kaksi aikuista, vauva ja taapero.

Ihan perusjutut kunniaan, vähennetään ravintolaillallisia, leffassakäyntejä, kauneushoitoja ja kampaamokäyntejä. Saippuat, vessapaperit jne ostetaan isoissa pakkauksissa, eikä niittenkään tarvitse olla kalleinta laatua. Lenkillä käynti on ilmaista, ei tarvita kallita kuntosalijäsenyyksiä. En muista milloin olisin ostanut normaalihintaisia vaippoja. Katsoo vähän mitä kaupassa on tarjouksessa ja suunnittelee sen perusteella ruokalistaa. Ihan tollasia pikkujuttuja missä elämänlaatu ei kuitenkaan sinällään laske.

Meillä on miehen kanssa molemmilla ihan hyvä palkka, ja silläpä säästöönkin on jäänyt sen verran täppyrä että voi jäädä vähäksi aikaa hoitovapaalle. Lainat maksetaan normaalisti, mitään lyhennysvapaita ei oteta. Kotona olen kunnes nuorempi lapsi on 1,5v. Sittenkin olisi varmasti taloudellisesti mahdollista, mutta mulla ei taas pää kestä.
 
Meidän asunto on velaton, joten siksi voin jäädä. Asuntolaina se suurin meno taitaa yleensä olla, ja kun sitä ei ole, niin hyvin pärjää miehen palkalla (brutto 2800e) ja hoitorahalla.
 
Jos laskujen jälkeen käteen jää melkein 600 euroa kuussa on aika outoa ellei se riitä kahden aikuisen ja vauvan taloudessa. Kannattaa katsoa niitä kulutustottumuksia. Mä en ole laskenut meidän tuloja ja menoja noin tarkasti, mutta ruokaan ym päivittäistavaroihin menee reilu 400 euroa kuussa, kaksi aikuista, vauva ja taapero.

Siis oikeasti, elämmekö me samassa maassa???
Miten helkkarissa joku voi väittää, että 600 muka riittää edes kahden aikuisen kuukauden menoihin, saati sitten vielä vauvan???? Mitä te syötte? Kaurapuuroa ja näkkileipää.
Johan tuo 600 menee pelkästään ruokakaupan laskuihin, jos laskee vaipat, kosmetiikan yms. mukaan. Millä sitten maksaa sähkön, netti & tv-maksut, bensan, lasten vaatteet, kodinkoneet yms.
 
Sen lisäksi tietysti mitotettiin laina niin että saatiin pesämuna jätettyä tilille. 10 000 euroa pesämunaakin auttaa hyvin lisärahana asumislisävuosina kun ei tuhlaa vaan pitää sääntönä että esim. 200 euroa kuussa saa sieltä maksimissaan käyttää.

Elämänhallintakoulu olis selvästi tarpeen monelle. pitäskö valtion maksaa lisää tukia sen takia ettei ihmiset osaa järjestellä asioitaan?

No ei tuo teidän elämänhallinta niin kovin esimerkilliseltä kuulosta, jos nyt pitää lainarahalla jatkuvasti elellä. Omasta mielestäni on melko idioottimasta ottaa kymppitonnin edestä ylimääräistä lainaa korkoa kasvamassa, kun sillä voisi lyhentää lainaa, jos oikeasti osaisi mitoittaa menot tulojen mukaan.
 
[QUOTE="pöh";22228219]Kyllähän sitä asumislisää saa ihan omistusasuntoonkin, kyllä se yhteiskunta sillä lailla tukee omistusasumista. Ja vielä enemmän verotuksessa korkovähennyksenä...[/QUOTE]

Niin, sitä asumistukea saa tietääkseni vain korkoihin. Paljonkohan se olisi?

Ja paljonko korkovähennykset vaikuttavat sinun tuloihisi hoitovapaalla?
 
Siis oikeasti, elämmekö me samassa maassa???
Miten helkkarissa joku voi väittää, että 600 muka riittää edes kahden aikuisen kuukauden menoihin, saati sitten vielä vauvan???? Mitä te syötte? Kaurapuuroa ja näkkileipää.
Johan tuo 600 menee pelkästään ruokakaupan laskuihin, jos laskee vaipat, kosmetiikan yms. mukaan. Millä sitten maksaa sähkön, netti & tv-maksut, bensan, lasten vaatteet, kodinkoneet yms.

Ööö, meidän talouteen kuuluu 2 aikuista ja 2-vuotias. Laskujen jälkeen (näihin kuuluu siis myös sähkö, netti ja tv-maksut) meille jää suunnilleen tuo 600€. Eikä tarvii kituutella, syödään todellakin muuta kuin puuroa ja näkkileipää. Ai niin, Suomessa asutaan.
 
[QUOTE="blondi";22228751]Kannusta? Siis elätä. Mä en ainakaan halua maksaa kenenkään kotona olemisesta.[/QUOTE]

Harvoinpa meiltä kysytään, mistä haluaa maksaa. Kaupunginjohtajien ja muiden isokenkien edustuslounaista? Alkoholistien elättämisestä? Vammaisten palveluasumisesta? Seurakuntien ylläpitämisestä? Lasten päivähoitosysteemistä? :)
 
Mulla ei oo vaihtoehtoja. kaikkien pikkusten laittaminen hoitoon tois niin isot päivähoitomaksut ettei mun palkka riittäis niihin. Saisin aika paljhon tienata että voisin pitää lapsia hoidossa ja olla itse töissä niin että jäisi enemmän käteen kuin se hoitoraha. :mad:
 
[QUOTE="alkup.";22227882]Laskeskelin meidän tulot ja menot kuukaudessa

tulot
miehen palkka 1400
mun tulot ( k.hoitotuki/lapsilisä) 450

Asuntolaina 550
sähkö, vesi 75
autolaina/remppalaina 250
vakuutukset 83
netti/puhelimet 70
elatusmaksu 140
sit tv-lupa + muut laskut 100

Ruokaan/ elämiseen yms jää 582.....kk en käsitä missä nyt sitten mättää..vai oonko unohtanut jonkin oleellisen maksun....[/QUOTE]

Sun tuloista kun vähennetään verot n.20% niin aika paljon pienenee tulot. Ruoka- ja vaatemaksuja ei listalla ollut eikä auton bensakuluja. Sitten tulee vielä auto- ja kiinteistöverot, katsastusmaksu, tv-lupa ym. kivaa harvemmin maksettavaa.
 
Siis oikeasti, elämmekö me samassa maassa???
Miten helkkarissa joku voi väittää, että 600 muka riittää edes kahden aikuisen kuukauden menoihin, saati sitten vielä vauvan???? Mitä te syötte? Kaurapuuroa ja näkkileipää.
Johan tuo 600 menee pelkästään ruokakaupan laskuihin, jos laskee vaipat, kosmetiikan yms. mukaan. Millä sitten maksaa sähkön, netti & tv-maksut, bensan, lasten vaatteet, kodinkoneet yms.

Mä väitän, eikä edes eletä kaurapuurolinjalla. Tässä taloudessa syödään jopa paljon palstalla parjattuja eineksiä ajoittain. Johan mä kerroin. PERUSasiat kuntoon. Eli: miksi ostaa 200 ml saippuaa hintaan 1,90, kun hintaan 2,90 saa samaa tavaraa 3 litraa? Miksi maksaa vessapaperista 44 snt/ rulla, kun vastaavaa saa hintaan 31 snt/rulla, halvemmallakin jos ostaa ihan bulkkitavaraa. Vaipat maksaa normaalihintaisina reilu 20 snt/kpl, tarjouksessa jopa 11 snt/kpl. Kun ostat kemppariosastolta kosteusvoidetta maksat siitä jopa satoja euroja/kg, mene apteekkiin ja osta kunnon peruvoidetta niin saat kilon pönikän noin kolmellakympillä, jos saat lääkäriltä reseptin niin tulee vielä halvemmaksi! Muistakin esimerkkejä olisi lukemattomasti. Meillä ei myöskään tupakoida, eikä osteta iltapäivälehtiä (sanomalehti tulee) kuin ehkä pari kertaa vuodessa.

Ei se ole niin vaikeaa. Vauvat ei tarvi miljoonaa vaatetta, ja hienosteluvaatteet tarvitaan vain juhlissa. Suurin osa meidän muksujen vaatteista on kirpparikamaa, tai alesta ostettua. Mitään lumppuja tai kulahtaneita en silti laita niiden päälle. Samoin omat vaatteeni on yleensä aletavaraa ja sellaista ajatonta ettei tarvitse kuukauden välein vaihtaa. Tämän talven haalarit lapsille ostin viime kevään alesta -60% ovh. Ei pöllömmin.

Mitä taas tulee vakuutuksiin, tv-lupiin jne niin ne tulee kerran vuodessa, joten niihin osaa varautua. Tota kodinkoneet kohtaa en edes tajunnut. Meillä ne toimii useita vuosia, jos hajoaa niin se on huonoa tuuria.

Ja lopuksi ihan ilmainen vinkki: KILPAILUTA vakuutukset, sähkösopimus jne. Me säästettiin kymmeniä euroja sähkölaskussa kun vaihdettiin toimittajaa. Sulje tietokone yöksi, älä jätä telkkaria valmiustilaan, älä valuta vettä turhaan suihkussa tai hampaita pestessä... Kierrätä ja harvenna samalla roskiksen tyhjennysvälejä. Niin perusasioita kuin olla vain voi.
 
Meidän perhe pärjäsi oikein hyvin miehen palkan ja kotihoidon tuen kanssa, asuntolainaa lyhentäen. Pojan ollessa 1,5vuotta jatkoin opiskeluja ja opintotuki on kotihoidon tukee pienempi, tosin nyt meillä on sitten päiväkotimaksu, joten mun tulot on tällä hetkellä siis lähes 0euroa. Mutta hyvin ollaan pärjätty, ei mistään oo tarvinnut tinkiä eikä ostaa pojalle aiempaa halvempia vaatteita. Miehen palkka kuussa noin 2800euroa, että ihan ok. Odottelen vaan valmistumistani niin tuntuu varmaan kummalliselta sillon, kun tulot kaksinkertaistuu. Mä en ihan noin paljoa valmistuttuani tuu tienaamaan, jotain pari sataa vähemmän riippuen työpaikasta jne.
Sitten voikin ostaa isomman kodin ja ehkä harkita pikkusisarusta jossain vaiheessa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja missä mättää???;22227127:
Äitiys/vanhempainraha loppui ja jäin hoitovapaalle. Mun tulot on nyt sitten 350€/kk käteen???!!! Siis joudun ilmeisesti pakosti menemään töihin ja laittaan tuon 9kk ikäisen pienokaisen perhepäivähoitoon. Me ei todellakaan pärjätä kun mun tulot laskivat, auntolainaa yms kuitenkin maksettava joka kuukausi! En todellakaan haluaisi viedä lasta vielä hoitoon..muttei taida olla vaihtoehtoja?

Kuinka OIKEASTI jollain on varaa jäädä kotiin ja saada noin vähän kuukaudessa käteen? me ei saada asumis yms muita tukia.

Työssäoloaikana säästetty niin, että pystyy nyt olemaan kotona. Lyhennysvapaita voi myös ottaa. Itse olen kotona säästöjen turvin. Toki mies on töissä, joka maksaa, mutta omat menoni ja ostokseni maksan itse.
 
Alkuperäinen kirjoittaja missä mättää???;22227127:
Äitiys/vanhempainraha loppui ja jäin hoitovapaalle. Mun tulot on nyt sitten 350€/kk käteen???!!! Siis joudun ilmeisesti pakosti menemään töihin ja laittaan tuon 9kk ikäisen pienokaisen perhepäivähoitoon. Me ei todellakaan pärjätä kun mun tulot laskivat, auntolainaa yms kuitenkin maksettava joka kuukausi! En todellakaan haluaisi viedä lasta vielä hoitoon..muttei taida olla vaihtoehtoja?

Kuinka OIKEASTI jollain on varaa jäädä kotiin ja saada noin vähän kuukaudessa käteen? me ei saada asumis yms muita tukia.

meillä on varaa! :) mies on "perusduunissa" ja saa alle 2000e/kk, josta jää noin 1500e käteen kuussa, sillä maksetaan asuntolainan lyhennykset, vedet, vakuutukset yms laskut.
itse olen kh-tuella (340e/kk) ja siitä sitten maksellaan juoksevia kuluja ja lapselle vaatteet ja itselle vaatteet jne. ruokaan menee valtaosa rahasta toki, sekä vaippoihin, pesuaineisiin yms. kulutustavaroihin. mitään ei oikeastaan jää käteen ja jos jää, se menee säästötilille joka on lapsen tarvikkeita varten tämän kasvaessa. niin ja onhan sitten 100e lapsilisäkin vielä...
asumistukea ei myöskään olla oikeutettu saamaan, eikä sossusta mitään (miksi pitäisikään?) ja on muitakin kuin asuntolainoja maksettavana.

ostettiin oma asunto sellaisella maksuajalla että voimme maksaa ensimmäiset vuodet pienempää erää. itse en mene töihin vielä vuosiin, paitsi jos on pakko.

sun kannattaa pyytää lyhennysvapaita kuukausia, jolloin maksetaan vain asuntolainan korkoja sekä sitten vaan ronskisti pistää budjetti pystyyn että mihin on ja ei ole varaa. itse en suostunut alle vuoden ikäistä laittamaan hoitoon, ja maksaahan se hoidossa oleminenkin! siksen itse halunnut sillä mulla ei ollut/ole ammattia johon palata, joten se ei olisi rahallisesti hyödyttänyt meitä ja olisi vain ollut taakkana pienelle lapselle sitten. turhaan siis, jos siitä oikeasti saa hyötyä koko perheelle niin olisin harkinnut asiaa enemmän.

myöskin sellainen että jos on lainoja, kannattaa pyytää pankkia niputtamaan ne, jolloin kk-erät pienentyy, mutta jokaista lainaa tulee silti maksettua!
 
Outoa, miten ihmiset kertovat saavansa 400 e kuussa, ja etteivät tule sillä toimeen. Eivätkö näiden puolisot ansaitse mitään tai osallistu perheen elatukseen?

Meillä puoliso on kotona, ja minä töissä. Saan jonkin verran keskiarvoa suurempaa palkkaa. Maksamme (valtavaa...) omakotilainaa.

Ei tässä tietty pääse rahalla juhlimaan. Emme käy ulkomailla ja lomailemme muutenkin edullisesti. Auto on halpa. Suuremmat hankinnat saavat odottaa puolison töihinpaluuta. Siinäkin säästää, ettemme käytä alkoholia.

Loppuelämääni en haluaisi tällä budjetilla viettää, mutta nyt tämän kyllä kestää, kun tietää kyseessä olevan vain väliaikainen elämänvaihe. :-)
 
[QUOTE="sondersson";22227160]no menoistahan se on kiinni eikä tuloista. Omia valintoja. Mä en ymmärrä, miksi esim. oma talo pitää saada ennen lapsia. Siinähän sitä sitten ollaan vaikeuksissa. Pitää menot pieninä kun lapset ovat pieniä ja keskittyy niitten hoitamiseen.[/QUOTE]


Eivät kaikki ole rahattomia vaikka lapsia ovatkin hankkineet vasta talon jälkeen. Esim. minä.
 
MEillä 2 lasta, ja saan hoitorahaa 300e + 50 e vanhemmasta +200 e kuntalisää. Jos lähtisin töihin ja saisin vaikka 2000 e palkkaa josta jää käteen verojen jälkeen n. 1600e . Jos lapset menevät päiväkotiin, joudun maksamaan päiväkotimaksut jotka on lähes 500 euroa yhteensä!!niin siitä voipi laskea että ei siitä nyt NIIN valtavasti jää voitolle käydä töissä. Varsinkaan kun työmatka on täällä maalla melkosen pitkä joten bensaankin uppoo ihan sievoiset summat!
 
Alkuperäinen kirjoittaja missä mättää???;22227127:
Äitiys/vanhempainraha loppui ja jäin hoitovapaalle. Mun tulot on nyt sitten 350€/kk käteen???!!! Siis joudun ilmeisesti pakosti menemään töihin ja laittaan tuon 9kk ikäisen pienokaisen perhepäivähoitoon. Me ei todellakaan pärjätä kun mun tulot laskivat, auntolainaa yms kuitenkin maksettava joka kuukausi! En todellakaan haluaisi viedä lasta vielä hoitoon..muttei taida olla vaihtoehtoja?

Kuinka OIKEASTI jollain on varaa jäädä kotiin ja saada noin vähän kuukaudessa käteen? me ei saada asumis yms muita tukia.


Miten sitten pärjäävät ne jotkat eivät käy töissä moneen vuoteen? Siis vaan siksi kun eivät halua.
 
Meillä mies tienaa 1900 e käteen kuussa ja itse saan sen peruskotihoidontuen mitä sitten onkaan yhdestä lapsesta ja toisesta muistaakseni 60e, ei kuntalisää täällä. Oon ollut nyt hoitovapaalla kohta vuoden ja tulen olemaan siihen asti, kun nuorempi on vähän vajaa 2,5-vuotias. Meidän pelastus on ollut viimeisen vuoden aikana matala korkotaso, maksetaan tästä omakotitalostamme noin 600e kuussa lyhennystä (sis. koron). Vuokrallakaan ei varmaan paljon edullisemmin täällä asuisi. Onhan tietty omakotitalossa paljon juoksevia kuluja ja kyllähän se nyppii, kun kaikki vakuutukset ja muut uhkaa imeä kuiviin. Meillä on yksi rutku auto, joka varmaan kohta paukahtaa ja se vähän kauhistuttaa, landella kun asutaan niin julkisista ei ole apua. Bensakulut on melkoiset pitkillä matkoilla. Säästöjä ei ole ollut ja tehdään tässä samalla remonttia, siihen menee sitten kaikki ns. ylimääräinen jos sitä jää.

Toisaalta ekasta lapsesta hoitovapaalla ollessani tajusin, että tilapäistä sekin vaan on. Ei kuluteta viihteeseen, tupakkaan, alkoholiin, lehtitilauksia on peruttu, kampaaja- yms. palveluita ei käytetä, vaatteita ja kenkiä ei juuri voi ostella, ei syödä ulkona jne. Kyllähän se ajoittain kyrsii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja missä mättää???;22227127:
Äitiys/vanhempainraha loppui ja jäin hoitovapaalle. Mun tulot on nyt sitten 350€/kk käteen???!!! Siis joudun ilmeisesti pakosti menemään töihin ja laittaan tuon 9kk ikäisen pienokaisen perhepäivähoitoon. Me ei todellakaan pärjätä kun mun tulot laskivat, auntolainaa yms kuitenkin maksettava joka kuukausi! En todellakaan haluaisi viedä lasta vielä hoitoon..muttei taida olla vaihtoehtoja?

Kuinka OIKEASTI jollain on varaa jäädä kotiin ja saada noin vähän kuukaudessa käteen? me ei saada asumis yms muita tukia.

säästöjen avulla,ei muuten oliskaan pystynyt.ennakoin etukäteen tulevaa,en elänyt kädestä suuhun.
 
Me odottelemme esikoista ja aiomme olla hoitovapaalla niin pitkään kuin jommankumman pää kestää. (jos ei kestä, sitten viedään hoitoon) Ja kyllä me ajattelimme maksaa lainaamme 1000 euroa kuussa niin kuin tähänkin asti, vaikka pankki jo lainaa ottaessa huomautti, että vähempikin riittäisi. Mutta kivahan se on omaa unelmakotia maksaa, varsinkin kun näillä koroilla se pääoma oikeasti karttuu nopsaan.

Meillä miehen bruttotulot pikkuisen yli 3000 ja mulla pikkuisen alle, joten sikäli ihan sama, kumpi jää kotiin. (varmaan molemmat vuorotellen) Emme biletä emmekä tupakoi, meillä ei ole autoa, ei elatusmaksuja, ei lemmikkieläimiä eikä kalliita harrastuksia, joten kaunis pientalo hyvällä alueella on ainoa "paheemme". Jos tiukkaa tulee, meillä on osakkeita ja perintöä, joita voimme realisoida.
 

Yhteistyössä