Kuinka hyvin jaksat ymmärtää masentunutta ystävää?

[.............]

Pieni alkuselitys: Olen ollut loppuunpalanut ja masentunut. En todella pahasti enkä itsetuhoisesti masentunut, mutta kuitenkin niin, että arki on ihan hukassa, vaatii suuria ponnisteluja tehdä ihan normaaleja jokapäiväisiä asioita (mm. siivous ja jopa hampaidenpesu). Oma yritys meni päin persettä, kaikki työhön liittyvät asiat tuntuvat turhilta, enkä saa mitään otetta tulevaisuuden suunnitteluun, koska tämänhetkinen rahatilanne on niin surkea. Onneksi työpaikka ja säännölliset tulot on kuitenkin, eikä tarvitse olla koko ajan huolissaan. Kaikista eniten haluaisin vain olla ja hengähtää ja antaa pääkopan korjautua ajattelematta mitään. Yhteydenpito ystävien kanssa tuntuu usein ihan mahdottomalta. En keksi mitään sanottavaa

Ja eniten minua ahdistaa, kun mietin, mitä ne ihmiset joista välitän kaikesta tästä ajattelevat. Oma äiti ja veli haukkuvat saamattomaksi luuseriksi, jonka pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Monet kaverit ovat katkaisseet välit, vaikka olen selittänyt miksi en ole pystynyt pitämään kunnolla yhteyttä (oletan, että ovat pitäneet selittelyjäni tekosyinä). Pelkään menettäväni loppujen lopuksi nekin ystävät, jotka ovat parhaiten ymmärtäneet. Minusta tuntuu, että jopa oma isäni, joka on ollut paras tukijani, alkaa etääntyä minusta. En ole mielestäni ollut hänelle minään taakkana, mutta tuntuu vain, ettei häntäkään jaksa loputtomiin kiinnostaa kuulumiseni kun mikään ei tunnu muuttuvan paremmaksi.

En oikein halua enää puhua kenellekään mistään. Kaikista helpointa on vain sanoa, että "ihan hyvin menee", kun totuudenmukainen kuvaus olisi sellaista puuduttavaa jatkuvaa valitusta, joka ei kiinnosta ketään. Varsinkin, kun mikään ei oikein muutu ja tuntuu että valittaisin aina samoista asioita. Toisaalta tuntuu epärehelliseltä sanoa, että kaikki on ihan hyvin. Varsinkin, kun haluaisi vähän selittää, miksi on niin paska kaikessa ja miksei pysty olemaan niin hyvä ystävä kuin haluaisi olla. Toisaalta näitä selityksiä ei tunnuta oikein uskottavankaan.

Kertokaa: kuinka hyvin ymmärrätte, jos joku on tällaisessa tilassa? En kaipaa ihmisiltä mitään loputonta ymmärrystä ja tukea... olen tietoinen siitä ettei masennus ole minun vikani ja että minulla on oikeus olla joskus heikko, mutta en haluaisi olla sellainenkaan, joka käyttää aina masennustaan tekosyynä kaikkeen mitä ei viitsi tehdä.

Kaipaan vain jotain rohkaisua siihen, että ylipäätään uskallan ja jaksan olla itselleni tärkeisiin ihmisiin yhteydessä. Mikä on parempi, että myönnän olevani huonossa jamassa nyt vai että yritän väkisin olla oma ennen-niin-pirteä itseni vaikka siinä epäonnistunkin?

Siis mikä on parempi ystävyyksien jatkumisen kannalta? En toki ole pakottamassa itseäni muuten jaksamaan sietokykyni rajoilla. Haluaisin vain pelastaa itselleni tärkeät ihmissuhteet.

 

[Kuumin hiekka aavikolla]

Mutta ennen kun haluat pelastaa ystäväsuhteet, täytyy sinun pelastaa itsesi. Oletko käynyt lääkärissä? Jos et, niin sinne siis.. Sieltä saat apua, ja lääkityksen tarvittaessa, sekä ohjauksen terapiaan=)

 

["minä täällä"]

Ne tärkeät pysyy ilman kannattelua, anna muiden mennä. Jotkin tärkeältä tuntuneet suhteet on vaan painolastia! Olen kokenut tuon myös. Ihanaa on sellaiset suhteet, joita ei tarvi kannatella ja voi ottaa yhteyttä vaik vuoden välein, jos ei jaksa aiemmin. Ne vaan pysyy itestään! Luulin etten pärjäisi ilman joitakin ihmisiä, mutta onkin ollut helpompaa, kun ei tarvi kokoajan kannatella ihmissuhdetta muodon vuoksi. On nekin sitten palautuneet ajan kanssa, mutta nyt en anna itsestäni enää kaikkea näihin ihmissuhteisiin!

 

[oma pää]

Eka se oma pää kuntoon eli lääkäriin jos et ole vielä käynyt.

Ne todelliset ystävät kyllä ymmärtää, vaikket hetkeen pitäisikään yhteyttä. Tosin suosittelen pitämään, koska on hyvä olla ihmisiä kuitenkin lähelle kenelle voi tarvittaessa puhua.

Olen ollut myös masentunut ja eräälle kaverille sain juteltuakin. Siinä vaiheessa kun alkoi olla taas normaali olo vihdoin niin tämä kaveri alkoi kertomaan että nyt hän on masentunut ja käytti täsmälleen samoja lauseita ja sanoja kuin mitä minä hänelle kertoessani masennuksestani. Minulle tuli tunne, että tuo kaveri esittää.. halusi saman huomion mitä minä sain häneltä. En oikeasti tiedä oliko hän masentunut vai ei, jos oli niin olin ihan paska ystävä ja jätin huomiotta täysin nuo jutut.. koska olin vasta itse selvinnyt omasta masennuksestani enkä halunnut enää päähäni niitä asioita ja mietteitä uudestaan, etten taas masentuisi. Ja ikävä kyllä, suhtaudun edelleen muihin masentuneisiin vähän samalla tavalla.. lähden karkuun kun en halua "tartuntaa".

 

[SysterP]

Kyllä mulla on ollut ystävät masentuneita, ja jaksaahan heitä kun ystäviä ovat. Tosin ymmärrän kyllä, jos ei aina pidetä yhteyttä, mut minkäs teet. Yhden ystävän koen menettäneeni, kun ei hän vastaa viesteihin eikä ota yhteyttä. Olisin mieluusti ollut tukena, jos hän näin olisi halunnut, mutta vaikeaa se on kun ei mitään vastausta tai yhteydenottoa ikinä tule.

Älä mieti liikaa muita, vaan hae ihmeessä apua, sitä kun on saatavilla. Tsemppiä!